Siirry pääsisältöön

Virginia Reeves: Work like any other


Monena aamuna kävellessäni töihin, rinnallani on kulkenut Martin C. Roscoe. On kulkenut siitä lähtien, kun aloin lukea romaania Work like any other. Aluksi Martin oli pieni, ulottui minua tuskin polveen. Nyt hän on täysikasvuisen miehen kokoinen ja minun tekee jatkuvasti mieli pitää hänen kädestään kiinni. Niin, Roscoe T. Martin, jos ihmettelet kuka hän on, on Virginia Reevesin romaanin päähenkilö. Mies joka rakasti sähköä. Rakasti niin paljon, että joutui rakkautensa vuoksi vankilaan.


AC/DC

Work like any other päätyi luettavakseni,  koska se on yksi Man Booker 2016 -palkinnon ehdokkaista. Reevesin esikoisromaanin tapahtumapaikkana on 1920-luvun Alabama. "Kävelykumppanini" Roscoe T. Martin ei koskaan halunnut farmariksi, mutta päätyi vaimonsa Marien tahdosta viljelijäksi tämän lapsuuden kotitilalle.  Roscoe on ammatiltaan sähkömies ja sähkö on hänen intohimonsa, jos ei suorastaan elämäntarkoituksensa ja pakkomielteensä. Kun elämä on aineellisesti kovin köyhää Roscoe saa päähänsä pelastaa tilan vetämällä sinne sähkölinjat, vaikka tämä tietysti on laitonta. Kun kaupungin sähkötarkastaja kuolee Roscoen vetämään sähkölinjaan, joutuu Roscoe vankilaan.

Kerronta seuraa Roscoen vankilaelämää, hänen työpäiviään vankilan meijerissä ja kirjastossa sekä koirien kouluttajana. Välillä siirrytään takaisin maatilalle ja Marien ajatuksiin ja tekoihin. Reeves kuvaa hienosti Roscoen mielenliikkeitä ja hänen toiveitaan siitä, että Marie tulisi vankilaan vierailulle. Marie ei kuitenkaan voi antaa Roscoelle anteeksi, vaan pitää tätä syypäänä perheen epäonneen. Kaiken lisäksi Roscoen laittomat sähkölinjojen vedot eivät passita vankilaan vain häntä itseään, vaan vangituksi tulee myös Roscoen apuri, naapurimökissä asuva tummaihoinen Wilson.

Wilsonin myötä Reeves kritisoi myös amerikkalaisen vankilajärjestelmän käytäntöä, jossa erityisesti mustia vankeja liisataan yksityisten palvelukseen, joka 1920-luvun Alabamassa tarkoittaa lähinnä työtä hiilikaivoksissa. Rotueriarvoisuus näkyy muutoinkin vankien saamissa tuomioissa - asia, joka ei juurikaan ole parempaan suuntaan muuttunut tänäpäivänäkään.

Kirjan jälkimmäinen puolisko käsittelee aikaa, jolloin Roscoe on jo päässyt pois vankilasta. Vastassa on uudet haasteet ja tilanteet, joita Roscoe ei ikipäivinä olisi kuvitellut kohtaavansa. Hän on rakastanut vaimoaan rakkauden pitkällä oppimäärällä, mutta vapaudessa Roscoe joutuu huomaamaan, että Marie on tehnyt hänen seläntakanaan moraalisesti varsin halveksuttavia asioita.


Pehmeäksi kuluneen puuvillan viehätys

Reevesin romaania hallitsee yksinkertainen elämä ja sen eri puolet. Työ elämänjärjestäjänä ja mielekkyyden antajana on vahvasti osa romaanin ajankuvaa. Vaikka henkilöhahmot on piirretty kovin ohuella kynällä, minä kiinnyin Roscoe T. Martiniin, vaikka tämä romaani ei varsinaisesti edustakaan sen tyyppistä romaania, josta tapaan innostua. 

Work like any other ei ole vuosisadan Teos, mutta jännällä tavalla se kaivertuu mieleen. Se on kuin puuvillavaate, joka on pesty ja paikattu lukemattomat kerrat, mutta jota ihminen siitä huolimatta tai kenties  juuri sen takia kantaa päällään omasta arvostaan tietoisena. Work like any otherissa on vaikuttavuuden osalta jotakin samaa kuin elokuvassa The Brokeback Mountain. Ihastus hiipii hipihiljaa ja äkkiä sitä huomaa olevansa myyty. Teoksen moraalisesti kompleksiset kysymykset jäävät häiritsemään pitkäksi aikaa.

Work like any other on niitä kirjoja, jonka uskoisin saavuttavan suuren suosion blogistaniassa, kunhan se käännettäisiin suomeksi, johon en juurikaan jaksa uskoa, vaikka tämä teos sopisi erinomaisesti esimerkiksi Otavan kirjasto -sarjaan. Reevesin romaanin kaltaisia tarinoita tarvitaan, sillä hieman stonermaiseen tapaan ne luovat tunteen elämän arvokkuudesta ja ainutlaatuisuudesta. 


Virginia Reeves: Work like any other (2016)
262 sivua
Kustantaja: Scribner

Kommentit

  1. 'Pehmeäksi kuluneen puuvillan viehätys' = ihana kielikuva! :) Joidenkin tarinoiden on annettava rauhassa hiipiä sisään, ennen kuin ne alkavat vaikuttaa, tiedän tuon tunteen!

    Hienoa, että tuot blogiisi näitä 'mahdollisesti suomennettaviksi tulevia' teoksia, Omppu! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kaisa Reetta. Olen tosiaan ihan yllättynyt siitä, että tämä kirja vei niin mukanaan. Tässä ei ollut tavallaan mitään niin hirveän ihmeellistä, mutta tuo maailma, niin vankila kuin se farmikin ja monet kohtaukset ovat niin elävinä silmissäni, että voisin ne piirtää, jos olisi piirustustaitoa.

    Tämän teoksen tietynlaisessa koskettavuudessa on minusta jotain hieman samaa kuin Stonerissa. Kiitos vielä kannustuksesta kirjoittaa näistä vähemmän tunnetuista teoksista!

    VastaaPoista
  3. Minäkin viehätyin tuosta samasta hienosta kielikuvasta, mistä Kaisa Reetta, 'pehmeäksi kuluneen puuvillan viehätys'.
    Stoner ja The Brokeback Mountain ovat minulle positiivisia signaaleja. Haluan lukea tämän.
    Tuli myös vahva mieliteko yrittää suomentaa jokin tällainen kirja. Haaveilin aikanaan myös kääntäjän ammatista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta se tuntui vähän kuluneelta ilmaisulta, joten sitäkin mukavampi kuulla, että tykkäsit.

      Tuo Brokeback Mountain oli elokuva, jota katsoessa kaikki oli ihan hyvin, mutta kun pääsin leffasta kotiin, niin itkin varmaan puoli tuntia. Tässä kirjassa oli samanlainen kehityskaari siinä mielessä, että kun olin saanut luettua niin tuntui, että kirja vaan kasvaa ja kasvaa päässä, enkä edelleenkään osaa selittää, mistä tämä johtuu. Siksi olisikin tosi kiinnostavaa puhua tästä sun kanssa, kun olet lukenut kirjan. Kiitos Marjatta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän