Siirry pääsisältöön

"Kaikki me olemme siirtolaisia ajassa." - Mohsin Hamid: Exit West


"[m]uureille suojatulle asuinalueelle pääsee vain kauko-ohjausportin kautta. Muuri ympäröi koko asuinaluetta, ja lukittu portti katkaisee tien luvattomilta."

Edellä oleva sitaatti voisi hyvin olla Mohsin Hamidin romaanista Exit West, mutta tosiasiassa se on peräisin Iltasanomissa lokakuun alussa olleesta kirjoituksesta, * joka käsitteli ruotsalaista Onsalan taajamaa, jossa ihmiset ovat suojautuneet turvattomiksi kokemaltaan yhteiskunnalta muurin taakse.

Mohsin Hamid (s. 1971) on pakistanilainen kirjailija, joka debytoi vuonna 2000 romaanilla Moth Smoke. Parhaiten hänet tunnetaan romaanista Fundamentalisti vasten tahtoaan (The Reluctant Fundamentalist, 2007), joka on saanut maailmalla useita palkintoja ja tunnustuksia ja joka on keikkunut omallakin lukulistallani jo viimeiset viisi vuotta. Romaani julkaistiin alunperin suomeksi heti vuonna 2007 (Tammi) ja siitä on tänä vuonna julkaistu uusi painos (Otava).

Exit Westin on suomentanut Juhani Lindholm ja hänen suomennoksensa välittää komeasti Hamidin romaanin kielellisen hyväilyn ja sen katkeamisen yllättäviin nipistyksiin.

Exit Westin lukeminen on kuin kulkemista jäällä kauniina talvipäivänä tietoisena siitä, että se saattaa minä hetkenä tahansa rusahtaa jalkojen alta. Tästä huolimatta vaarallista matkaa ei voi jättää väliin, koska vaihtoehtoja ei ole.

[y]htenä hetkenä ollaan täydessä arkisen aherruksen touhussa, sitten seuraavana jo tehdään kuolemaa, eikä uhkaava loppu keskeytä ohi kiitävää alkua ja keskikohtaa ennen kuin vasta aivan viime hetkellä.

Exit West on lievästi dystooppinen romaani, joka kertoo Saeedin ja Nadian tarinan kautta ihmisistä, jotka etsivät turvaa kotimaan muututtua liian vaaralliseksi paikaksi elää. Hamid kuvaa, miten maa toisensa jälkeen muuttuu turvattomaksi ja tekee ihmisistä pakollisia nomadeja, joiden on etsittävä turvaa taas uudesta paikasta.

Uhan tunne on vahvasti läsnä heti romaanin alkusivuilta lähtien. Saeed ja Nadia kohtaavat toisensa ja rakastuvat. He pyrkivät elämään normaalia elämää tarkemmin nimeämättömässä Lähi-Idän maassa, jossa aseelliset selkkaukset ja pommi-iskut ovat arkipäivää. Kun yhteiskunnallinen epävakaus eskaloituu täydeksi turvattomuudeksi he päättävät jättää kotimaansa.

Pian käy kuitenkin ilmi, että lähteminen ei ole vastaus ongelmiin, vaan lähinnä niiden siirtämistä, jotta olisi mahdollista pysyä hengissä vähän pidempään. Pahinta on, että maanpakoon lähteminen on aina myös rikkomista.

[m]utta niin asia vain on, että lähtemällä maanpakoon ihminen murhaa elämässään kaikki ne, jotka jäävät jälkeen.

Juuri edellisen kaltaiset, aluksi melkeinpä viattomilta vaikuttavat lauseet, ovat Exit Westille tyypillisiä. Jo niihin pysähtyminen laskee kiviä sydämen päälle ja osoittaa, että on mahdotonta edes kuvitella, mitä ne tarkoittavat ihmisille, jotka ovat eläneet ne todeksi. 

Saeedin ja Nadian seurasta Exit West vie lukijan pikamatkalle Australiaan, Tokioon, Kaliforniaan, Wieniin. Näin se tekee voidakseen näyttää, että kaikkialla palaa. Että me kaikki olemme vaarassa ja jos luulemme olevamme turvassa petämme itseämme, sillä minä hetkenä tahansa meidän turvallisuudentunteemme voi tuhoutua.

Exit West viestittää, että turvaa ei ehkä olekaan. Että se on vain kuvitelma, jolla ihminen hellii itseään, jotta ei musertuisi. Maastapako on korkeintaan hätäratkaisu, sillä turvattomuus ja hallitsematon kaaos on viikatemies, joka niittää aiemmin turvallisia maita yksi toisensa jälkeen.

Hän [Nadia] jäi miettimään olivatko hän ja Saeed saaneet mitään aikaan muuttamalla pois, vai olivatko kasvot ja rakennukset vain vaihtuneet mutta ahdinko pysynyt pohjimmiltaan samana.

Saeed ja Nadia päätyvät erinäisten etappien jälkeen Lontooseen, jossa heille kuitenkin pian käy ilmi, että ihmiset on jaettu rajaviivalla niihin, jotka "tavoittelivat oikeutta vapaaseen liikkumiseen" ja niihin, jotka "halusivat kieltää heiltä tämän oikeuden." Lontoon taivaalla metelöivät hävittäjäkonelaivueet ja kaduilla ajelevat panssarivaunut. Yhä useamman kotoa löytyy aseita ja sähköstä on tullut luksusta, johon vain harvoilla on pääsyä ja jonka myynnillä tehdään kannattavaa bisnestä.

Lontoossa maahanmuuttajia vastaan varustaudutaan eristämällä heidät omille asuinalueilleen. Tilanteen käydessä yhä sietämättömämmäksi Saeedin ja Nadian on aika taas jatkaa matkaa. Samanaikaisesti kun maailma kriisiytyy, törmäyskurssille ajautuu myös heidän rakkautensa.

Temaattisesti Exit West on saman suvun jäseniä kuin ruotsalaisen Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin (De kommer att drunkna i sina mödrars tårar, 2017). Sekä Hamid että Anyuru kuvaavat isolla fontilla kolkkoja tulevaisuudennäkymiä, jotka tulevat niin liki sitä maailmaa, jossa elämme, että ne herättävät väkisinkin epämiellyttäviä, suorastaan kauhua läheneviä tunteita. Ne saavat kysymään, emmekö todellakaan pysty estämään kehityskulkua, joka tekee ihmisistä vihollisia toisilleen.

Exit West on niin ajankohtainen romaani kuin romaanin on mahdollista ajankohtainen olla. Siinä Hamid kysyy isoja kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastauksia. Kenellä on oikeus päättää ihmisten liikkuvuudesta ja turvan tarpeesta?  Mitä tehdä, kun turvattomien määrä ylittää turvassa elävien määrän? Entä jos turvallisia paikkoja ei enää löydy?

Exit Westissä lukija astelee Saeedin ja Nadian kengissä ja kokee yksilötasolla sen hädän, mihin uutisissa viitataan epämääräisten massojen kautta. Exit West teoksen nimenä osoittautuu irvokkaaksi. Länsimaat ei Hamidin romaanissa kykene tarjoamaan turvaa ja Exit-kyltin vihreästä valosta on lamppu palanut loppuun jo aikoja sitten.

Irène Némirovsky kirjoittaa postuumisti julkaistussa romaanissaan Ranskalainen sarja: "[k]atastrofit menevät ohi ja täytyy vain yrittää pysytellä hengissä niiden yli, ei sen kummempaa. Tärkeintä on siis elää: Primum vivere. Päivä kerrallaan. Kestää, odottaa, toivoa."

Tämän neuvon myös Mohsin Hamid meille jättää. Ei ole niitä muita ja meitä, sillä me kaikki "olemme siirtolaisia ajassa."



Mohsin Hamid: Exit West
182 sivua
Exit West (2017)
Suomentanut: Juhani Lindholm
Otava 2018




*https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005854910.html

Kommentit

  1. Vastaani käveli tänään nuori mies, jonka paidassa oli pysäyttävä teksti "Kein Mensch ist illegal". Olen ajatellut tätä monesti, kun puhutaan laittomista maahanmuuttajista ja paperittomista. Tänne samalle pallolle toiset meistä, samanlaisista olennoista, syntyvät turvaan ja toiset turvattomuuteen, sattuman määräämänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se Marjatta. Kukaan ei tänne synny omien ansioidensa tai niiden puuttumisen perusteella. Luulen, että tykkäisit tästä kirjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän