tiistai 22. lokakuuta 2019

Tänä vuonna otan Helsingin kirjamessut vakavasti - tärppejä torstaille




Helsingin kirjamessujen kunniaksi säästin pari päivää kesälomastani ja vietän ne nyt tulevana torstaina ja perjantaina Pasilan kirjamessuvilinässä. Aiempina vuosina on jäänyt vähän harmittamaan, että työni vuoksi olen pystynyt osallistumaan messuille vain viikonloppuna, sillä raskaan sarjan kirjadiggarit osallistuvat messuille nimenomaan arkipäivinä. Nyt pääsen kokemaan tämän autuuden ensimmäistä kertaa.

Yritin turhaan saada käsiini paperista versiota kirjamessukatalogista Rikhardinkadun kirjastosta, jossa virkailija kertoi, että he saivat niitä vain hyvin vaatimattoman määrän, joka loppui lähes samoin tein. Mutta hienoa siis, että kirjat kiinnostaa. Vähemmän hienoa sen sijaan on, että joudun rakentamaan tärppini kirjamessujen nettisivun avulla. Silloin nimittäin käy helposti niin, että jotain timanttista menee ohi.

Käydäänpäs asiaan. Minua kiinnostavat torstaina erityisesti nämä:


klo 11.00 Senaatintori - Mistä puhumme kun puhumme autofiktiosta?
keskustelemassa Tuomas Kokko, Aino Vähäpesola ja Emma Kantanen
Haastattelijana Sisko Savonlahti

Autofiktio ihastuttaa ja vihastuttaa ja sen vuoksi tämä on keskustelu, jota en missään tapauksessa halua jättää väliin.

*

Seuraavakin kiinnostuksen kohteeni löytyy Senaatintorilta, nimittäin

klo 12.00 Senaatintori - Riikka Pelo: Kaikki elävä
Haastattelijana Juha Hurme

Kun Pelolta ilmestyy uusi kirja, on se eittämättä tapaus. Kirjaa en vielä ole ehtinyt saada edes käsiini saati lukea, mutta Pelon sanoja aion kuunnella tarkasti ja tehdä muistiinpanoja. Mitä tulee Juha Hurmeeseen on hän tapaus jo itsessään.

Taidankin jumittua Senaatintorille, sillä siellä on lisää herkkua tarjolla

*

klo 13.30 Senaatintori - Cristina Sandu: Vesileikit
Haastattelijana Seppo Puttonen

Pidin valtavasti Sandun esikoisteoksesta Valas nimeltä Goliat ja Vesileikkejä odotan kieli pitkällä ja kuola valuen. Sandu on kirjoittanut romaaninsa sekä suomeksi että englanniksi, ja ilokseni luin tänään, että Scribe Pulications on jo ehtinyt ostamaan englanninkielisen kirjan oikeudet. Lämmittää mieltä aina ihan erityisesti, kun lahjakas suomalaiskirjailija aloittaa maailmanvalloituksensa. Go Cristina!

*

Jaahas, ensimmäinen paha päällekkäisyys, sillä edellisen kanssa samaan aikaan

klo 13.30 Töölö - Salongeista julkiseen tilaan
Keskustelemassa Sisko Savonlahti, Laura Lindstedt, Katja Kallio ja Venla Hiidensalo.

Saako nainen jo nykyisin kirjoittaa mistä tahansa?

*

klo 14.00 Töölö - Virtuaalitiloissa - fiktion ja todellisuuden rajapintoja
Keskustelemassa Arsi Alenius, Maria Matinmikko ja Pontus Purokuro
Haastattelijana Sofia Blanco Sequeiros

Maria Matinmikon Kolkka oli kirja, josta kirjoittaminen sai minut flow'hun. Purokurun uutuuttaa selailin tänään kirjakaupassa ja tuskallista oli jättää se ostamatta. 

*

klo 15.00 Töölö - Kritiikkitapaus: Kriitikko brändiyhteistyökumppanina

Keskustelemassa toimittaja Iida Sofia Hirvonen ja kriitikko Kalle Kinnunen
Keskustelua luotsaa kirjailija ja kriitikko Marissa Mehr

Aiheena mm. taidekriitikoihin vaikuttaminen ja sen seuraukset

*

klo 15.30 Senaatintori - Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?
Haastattelijana Sanna Kangasluoma

Ruotsinkielinen Bambi on minulla tällä hetkellä lainassa, mutta en ole ehtinyt edes aloittaa sitä.  Voi voi. Monikaa haluan kuitenkin mennä kuuntelemaan.

*

Jos puhtia vielä piisaa niin

klo 17.30 Senaatintori - Pirkko Saisio: Epäröintejä
Haastattelijana Touko Siltala

Ah! Epäröintejä on ihan mieletön kirja, jonka lukemisesta nautin suuresti ja Saikku nyt on muutoinkin ihan vastustamaton tyyppi, kuten viimeksi pari viikkoa siten pääsin todistamaan KOM-teatterin Valehtelijan peruukki -esityksen myötä.


Niin ja jossain välissä pitäisi varmaan syödäkin, mutta on sitä ennenkin tullut vedettyä messut läpi energiapatukoiden avulla. 


Hyvää kirjahurmaa kaikille!














5 kommenttia:

  1. Hei jes, voisin yrittää tsekata autofiktiokeskustelun jos ehdin torstaina aamulla messuille! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Omppu, sulla on lähes samat kohteet kuin Maiskulla ja mulla, joka matkin häntä! 😁 Torstaina siis nähdään! Ja pistän paremmaksi ja teen messupostaukseni vasta huomenna! 😂

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti nähdään messuilla, olen siellä to-pe. Ainakin tuo autofiktio kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Minäkin lomailen, ja pääsen tänä vuonna messuille torstaina ja perjantaina heti aamupäivästä. Kerran aikaisemmin olen saanut kirjamessujen aikaan lomaa, ja kyllä siinä arkipäivän messutunnelmassa on jotain erilaista kuin illoissa ja viikonlopuissa.

    Minulla on ainakin neljä samaa kohdetta tostain messuohjelmassa - ehkä siis nähdään huomenna!

    VastaaPoista
  5. Tärppiesi perusteella jään odottamaan mahtavaa raporttia. Olisin lyöttäytynyt intomielin seuraasi, mutta niin... ne työt. Pakko on panostaa lauantaihin.

    VastaaPoista