Ei.
Vesileikeistä on kirjoitettava isolla fontilla. Isolla ja lujan painavalla. Painavalla ja paperin lävistävällä.
Cristina Sandun toinen romaani Vesileikit osoittaa, että myös kirjallisen teoksen fyysinen koko voi olla tärkeä osa teoksen vastaanottoa. Kun kirja on niin pieni kuin mitä Vesileikit on saa se kiinnittämään huomiota jokaiseen sanaan ja sanojen väliin. Tässä kirjassa sanoilla on tilaa kasvaa ja vallata uusia alueita niin kuin uusiin paikkoihin ovat eri reittejä päätyneet myös kirjassa kuvatut naiset.
Anita. Paulina. Sandra. Betty. Nina. Lidia.
Kuusi nimeä paperilla. Ajattele, heillä jokaisella on oma elämänsä. Huolensa ja murheensa, joskus ilotkin. Haaveita, unelmia ja juurettomuus.
Naiset ovat ripoteltuina kirjaan ja heidän elämästään kerrotaan vain pieni pala. Sen ympärille rakentuu iso avaruus. Hiljainen ja äänekäs. Sandulla on harvinaislaatuinen kyky kertoa tarinaa niin, että se mitä ei kerrota puhuu yhtä lailla kuin kerrottu, ja muuttuu toisinaan jopa kerrottua painavammaksi.
Naisista kertovien osuuksien välissä kulkee toinen tarina, joka kertoo tytöistä, jotka uivat joella. Joki erottaa maat. On raja. Tytöt asuvat joen sillä puolella, josta katsotaan kaihoten joen toisella puolella olevaan maahan. Tyttöjen tarina on uimatarina. Se kertoo siitä, miten joella harrastetut vesileikit muuttuvat taitouinniksi. Miten aukeaa uusi väylä ihan konkreettisestikin.
Taitouinnista muodostuu Vesileikkien symboli. Yhtä lailla kuin taitouinnissa vain osa urheilijasta näkyy veden pinnan yläpuolella on tekstissä läsnä vain osa naisten tarinaa. Paljon on näkymättömissä pinnan alla. Tytöt lävistävät veden pinnan kuin teoksessa kuvatut naiset valtioiden rajan. Synkronisoidut taitouintiliikkeet taas korostavat tyttöjen kohtalon samankaltaisuutta.
Kun kaikki olivat vedessä vain kädet näkyvillä, oli aivan kuin he rukoilisivat, ja siinä oli jotakin kauhistuttavaa.
Kun Seppo Puttonen haastatteli Cristina Sandua Helsingin kirjamessuilla Sandu totesi kirjoittamisestaan, että hän "kirjoittaa lukijalle, joka on valmis aukkoihin." Tämä näkyy Vesileikeissä mm. niin, että teksti avautuu, mutta ei sulkeudu. Teksti vihjaa ja antaa ymmärtää, mutta ei tee totuuspäätelmiä itsestään.
Hyvin vähällä ja kielellisesti herkällä ilmaisulla Sandu kertoo isoja juttuja, kuten vaikka kylän pysähtynyttä elämänmenoa traktorin edessä hautovan kanan avulla tai mainitsemalla tyttöjen "turhamaiset korvarenkaat", joiden kautta tulee esiin halu elämää samanlaista elämää kuin joen toisella puolella asuvat elävät.
Vesileikkien äärellä en voi olla passiivinen, vaan väkisinkin alan jatkaa kirjassa kuvattujen naisten elämäntarinoita. Pohdin mitä kirjan naisille on tapahtunut ennen kuin on tultu siihen kohtaan, jota Sandu kirjassaan kuvaa. Jään miettimään, miten tarinat jatkuvat. Jään toivomaan, että naisille kävisi hyvin.
Anita on tullut Helsinkiin, jossa hänen ja Hämähäkkimiehen välille roihahtaa nopea rakkaus. Anitalla ja miehellä on enemmän yhteistä kuin Anita haluaa tuoda tälle julki. On turvallisempaa pysyä vieraana hälytys- ja poislähtövalmiudessa.
Pauliina on saanut päähänpiston lähteä kalastusalukselle, jossa pelataan lotterya - peliä, jonka voittajaksi julistetaan suurimman kalan onkinut. Intertekstuaaliset vihjeet valaisevat kalastajien siimoja. Hemingwayn Vanhuksen ja meren Santiago saattaa hyvinkin olla aluksella piilossa.
Sandra nousee tuntemattoman miehen kyytiin, jonka autossa hän on kuin "laukku takapenkillä." Betty panee kaiken peliin kasinolla ja kohtaa vieraan miehen. Sattuma tai jokin sen suuntainen yllättävä väliintulo puuttuu tapahtumiin.
Nina juo kahvia roomalaisessa kahvilassa ja tekee yllättävän havainnon.
Hän ajattelee jonkin puuttuvan ja tajuaa hetken etsittyään, että se on häpeä.
Lidia on palannut kotiin seuduilta, jossa hänestä käytettiin toista nimeä.
*
Vesileikkien naisten tarinasta voi nostaa esiin lauseen tai kaksi. Se on mielivaltaista, eikä välttämättä kuvaa ollenkaan parhaiten sitä, mikä juuri heissä ja heidän elämässään on tärkeintä. Elämästä voi tiivistää pienen palan niin monesta kohtaa ja aina kun niin tehdään on olemassa vaara, että kaikkein olennaisin jää kertomatta - jos edes on mahdollista tietää, mikä olennaisinta on.
Vesileikkien naiset ovat ikään kuin jatkoaan odottavia luonnostelmia kirjan sivuilla ja heidän kanssaan pääsee tekemään tuttavuutta vain vähän. Siitä huolimatta he tekevät vahvan vaikutuksen ja jäävät mieleen kiertämään. Naisista kerrotun vähyys myös korreloi suoraan heidän paikattomuutensa kanssa. Olen nyt vähän tässä, huomenna ehkä jo jossakin muualla.
Nimensä puolesta Vesileikit viittaa karmealla tavalla välimeren pakolaisiin ja hukkumiskuolemiin. Sen nostaa esiin valtavan möhkäleen inhimilistä kärsimystä, jonka sisuksista löytyy Julia Kristevan muukalaisen paradoksiksi kutsuma tilanne. Kristeva kirjoittaa muukalaiseen viitaten: "Hän tahtoo olla yksin mutta silti kaverien kanssa."
Kristeva jatkaa, että "muukalainen asuu meissä: hän on minuutemme kätketty puoli, tila, johon talomme murenee, aika, joka turmelee yhteisymmärryksen ja myötätunnon." Jotta voisimme tuntea myötätuntoa muukalaista kohtaan on meidän Kristevan mukaan kyettävä kohtaamaan muukalainen itsessämme. Kristevan ajatukset muukalaisuudesta kristallisoituvat Sandun Vesileikeissä.
Vesileikit on teos, joka kiertyy lukijan ympärille ja pakottaa miettimään omia motiivejamme ja niitä sisällämme olevia tunteita ja itsellemme kertomiamme asioita ja näkemyksiä, joita olemme päättäneet pitää totuuksina.
Veileikeissä Sandu kirjoittaa, että vesi hioi uimarityttöjen ihoa "kuin simpukoita". Yhtä lailla tämä teos hioo lukijaansa ja uskoo, että tulee vielä aika, jolloin simpukan sisältä löytyy helmi tai jotakin muuta taianomaisen kaunista. Kirjallisena teoksena Vesileikit on helmi jo nyt. Helmi, joka helmien tapaan on imenyt itseensä ihmiskehon lämmön.
Cristina Sandu: Vesileikit
118 sivua
Otava (2019)
Julia Kristeva: Muukalaisia itsellemme (Gaudeamus 1992), Alkuteos: Etrangers à nous-mêmes (1988), suomentanut Päivi Malinen
No niin. Muiden pielipiteistä en piittaakaan 😁. Kirjoitat taas niin, että ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kirja lukupinon päällimmäiseksi... Kiitos, Ommpu ❤.
VastaaPoistaMuista maltti. Huomasin Facebookissa, että moni ei tästä kirjasta ole oikein innostunut. En tiedä johtuuko sitten siitä, että tätä pitää lähestyä hiljaa ja varovasti, välillä vähän rajummin ja ennen muuta antaa Vesileikeille aikaa.
PoistaJaaha. Minun on käytävä vähintään kaksi kertaa viikossa vesijuoksemassa ja jumpassa. Niin ja saunassa. Lapsena oli leikkiä, nyt yritys pysyä tolpillaan. Minulle tulee myös mieleen Kieslovskin väritrilogian Sininen, jossa vesi auttaa selviämään kuolemansurusta. Kiitos tiedosta, en muista lukeneeni kirjasta aiemmin!
VastaaPoistaAh! Tuo Kieslowskin trilogia on niin hieno. Pitäisikin joku kerta katsoa se uudestaan. Sinisen olen tainnut nähdä kahdesti, mutta muut osat vain kerran. Jos sininen väri ja siihen liittyvät asiat kiinnostavat sinua niin Maggie Nelsonin Sinelmiä on ihan täsmäluettavaa. Itse pidin siitä vallan hurjasti.
PoistaUpea teos! <3
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin tykkäsit. Vesileikit on herättäny aika ristiriitaisia mielipiteitä, joka toki on hyvän kirjan merkki.
Poista