Siirry pääsisältöön

En voi unohtaa Wanda Dubielin kyyneleitä - Teatteri Jurkka: Puhdistus

Aliide Truu (Wanda Dubiel)

Olen itä-eurooppalaisessa olohuoneessa. On jääkaappi, keinutuoli, pitsinen sängynpeitto, radio ja vihreät pitsiverhot. On laudoitetut ikkunat ja epämääräinen pelon tuntu.

Olen Virossa ja sen lähimenneisyys vaanii kaikkialla. Uhkaa nousta pintaan hetkenä minä hyvänsä.

Sofi Oksasen kirjoittama Puhdistus on sekä Finlandia-palkittu romaani että Oksasen esikoisnäytelmä. Se sai kantaesityksenä Kansallisteatterissa Mika Myllyahon ohjauksena vuonna 2007 ja myöhemmin sitä on esitetty useissa suomalaisissa teattereissa. Puhdistus on lisäksi matkannut mm. New Yorkiin ja Jüri Reinvere on säveltänyt sen oopperaksi.

Itse tutustuin Puhdistukseen ensi kertaa romaanina kymmenisen vuotta sitten ja valehtelisin jos väittäisin, että minulla on siitä selkeitä muistikuvia. Ei ole. Sen kuitenkin muistan, että Puhdistusta lukiessani en voinut päästää sitä käsistäni ja erityisesti mieleeni on jäänyt, miten toisessa kädessä pitelin kirjaa ja toisella kädellä hämmensin kastiketta.


Teatteri Jurkkaan Puhdistuksen on sovittanut ja ohjannut monologiksi Hilkka-Liisa Iivanainen ja roolityöstä vastaa Wanda Dubiel.

Puhdistuksen kaltaisia romaaneja ja näytelmiä tarvitaan, jotta historia ei unohtuisi. Jotta hirmutekojen tekijät eivät saisi rauhaa. Jotta - unkarilaisen kirjailijan Imre Kertészin ilmaisua lainatakseni - "tunnesuonet eivät kalkkeutuisi."

Teatteri Jurkan Puhdistuksessa näkökulma on maaseudulla asuvan Aliide Truun. Hän on ristiriitainen ja epämiellyttäväkin henkilö, jonka menneisyys ei kaipaa päivänvaloa. Aliidea riivaa sisarkateus, jonka liekkeihin bensaa on heittänyt sisar Ingel ottamalla omakseen Hansin, jonka Aliide olisi halunnut saada itselleen. Epätoivo saa Aliiden tekemään tekoja, joiden kanssa on vaikea tulla toimeen ja vielä vaikeampi kokonaan unohtaa.

Jurkassa Viron ja Aliiden menneisyys rävähtää ilmoille valojen ja äänen kautta. Järkyttävän tehokasta ja pelottavaakin. Flashbackeina nousevat esiin loputtomat kuulustelut, jotka eivät jätä Aliidea rauhaan. Vaikka hän ei varsinaisesti kadu tekojaan ei hän pääse niistä eroon.




Valokuviin on jäätynyt toisenlainen aika. Vihjaus tulevaisuudesta, joka ei koskaan toteutunut. Ne muistuttavat Aliidea vaihtoehtoisesta elämänkohtalosta. Polttavat hänen mekkonsa taskun läpi. Vaativat katsomaan ja tekemään tiliä omien tekojen kanssa.

Kun Aliiden pihalta löytyy vaikeasti loukkaantunut nuori nainen muistojen virta alkaa vyöryä, eikä Aliide pysty sitä pysäyttämään. On pakko kohdata asioita, jotka mieluummin unohtaisi.

Jurkan Puhdistuksessa monologin mahdollisuuksia hyödynnytetään taitavasti. Aliiden kautta ääneen pääsevät myös hänen elämänsä tärkeät ihmiset sekä ne, joiden ääntä hän ei enää koskaan haluaisi kuulla.

Koputukset, saappaiden kumina ja itsepintaisesti soiva puhelin ovat kuin kaivinkone, joka nostaa maasta Aliiden kokemusten maatumatonta multaa. Vaikka mielen voisi kytkeä pois päältä ja teeskennellä sen unohtaneen, ruumis muistaa. Se muistaa Aliiden nilkkasukkia myöten. Puristaa niiden lailla rantuja ruumiiseen ja merkitsee sitä menneisyydelle kuin nimettömiksi jäävien maiden karttaa, joista maailma ei halua tietää mitään.

Puhdistuksessa kysytään selviytymisen hintaa ja sen jatkoksi esitetään kysymys eloonjäämisen ja selviytymisen välisestä suhteesta. Korreloivatko ne välttämättä ollenkaan keskenään?

Wanda Dubielin näyttelijäntyö on jäätävän hallittua ja kirkkaimmin se tulee esiin silloin, kun puhetta ei ole. Hetkinä, jolloin voi nähdä ajatuksen syntyvän ennen kuin se tulee näyttelijän suusta ulos. Hetkinä, jolloin kyynelet silmäkulmissa ovat yhden pakkasyön haurasta jäätä. Hetkinä, jolloin menneisyyden päälle laitetaan kansi, joka ei suostu pysymään kiinni.






Teatteri Jurkka: Puhdistus
Sofi Oksasen romaanin pohjalta sovittanut ja ohjannut Hilkka-Liisa Iivanainen
Skenografia: Jenni Kääriäinen (Tuska Art & Design) sekä Hilkka-Liisa Iivanainen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Samuli Laiho ja Hilkka-Liisa Iivanainen
Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen

Roolissa Wanda Dubiel

Valokuvat: ©Teatteri Jurkka

 Medialipusta kiitos Teatteri Jurkka!







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän