Siirry pääsisältöön

Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö


Enostone kustannus sai viime vuonna jättipotin, kun Louise Glück palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla. 

Glückin teoksen Faithful and virtuous night käännös oli nimittäin jo kovaa vauhtia tulossa suomeksi Anni Sumarin näppäimistön kautta. Jättipotti tuli myös meidän lukijoiden osaksi, sillä saimme nobelistin teoksen hyppysiimme varsin pian sen jälkeen, kun Glück oli palkintonsa vastaanottanut.

Ennen Nobel-palkintoa vuonna 1968 runokokoelmalla Firstborn debytoinut Glück (s. 1943) on ehditty palkita jo läjällä muita kirjallisuuspalkintoja (Pulitzer, National Book Award, Bollinger Prize) ja vaikka hän Suomessa on ollut tuttu vain suppeahkolle runoentusiastien piirille on hän maailmalla ehtinyt nauttia jo runsaasti ansaittua arvostusta.

*

Kokoelma käynnistyy runolla Vertaus, jossa Glück nostaa esiin kysymyksen päämäärän merkityksestä ihmiselle ja laajentaa tämän pohdinnan sitomisen ja vapauttamisen välisen vuoroliikkeen kautta mietiskelyksi siitä, mikä pitää ihmistä kiinni elämässä ja mikä tuottaa tunteen siitä, että emme leiju täysin irrallaan ympärillä olevastamme. 

Tapahtuu porautuminen olemassaolon laintauluihin. Niiden raaputtamiseen ja pyyhkimiseen, niihin tulevaisuudessa kirjoitettavan tekstin aavisteluun, jonka ajatteleminen synnyttää turvattomuutta.


[...] ja joka yönä sydämeni

vastusti tulevaisuuttaan kuin pieni lapsi, jolta on mielilelu otettu pois.


Halki kokoelman toistuu liike, vetäminen ja työntäminen. Liike etäämmälle ja lähemmäksi on jatkuvaa, pysähtymätöntä. Se lävistää koetun ja eletyn, ja tämä hetki on vain jo ohimennyt piste sen akselistolla. 

Liike paitsi minän ja maailman välillä, myös minän ja sinun ja teidän. Fort-da. 

Valtavasti liikettä. Sitä enemmän liikettä, mitä hitaammin tätä kokoelmaa lukee. Sitä enemmän liikettä, mitä useammin tämän kokoelman sanoihin pysähtyy.


Glückin kokoelma lainaa nimensä kirjalta, jota runon puhujan veli lapsena luki. Ei niin, että kirjan nimi olisi ollut Uskollinen ja hyveellinen yö, vaan niin, että tämän nimen veli lukemalleen kirjalle antoi. 

On kyse vanhempien kuolemasta syntyneestä surusta. Vanhempien, jotka nyt istuvat "valkeiden pilvien päällä valkoisissa matka-asuissaan." 

"Valkoiset matka-asut" on Glückille tyypillinen voimakas kuva, joka avautuu ja laajenee ja joka työntää minut Tomi Kontion kokoelmaan Saattaa, olla. Erityisesti Kontion sanoihin "leikkaan saksilla vahveron jalkoja, / pieniä poikia keltaisissa kurahousuissaan". Valkoiset matka-asut ja keltaiset kurahousut koskevat minua samaan paikkaan ja valkoisten matka-asujen liikkeeseen työntämien sienipoikien kurahousujen kautta matkani jatkuu edelleen Sirkka Turkan runoihin.


[Nyt nämä tunteet kaikki tunteet tällä hetkellä ja vuosien takaa. Nyt on pidettävä taukoa.]


Ei siis ole ihme ollenkaan, että Glückiä lukiessa tuntuu jouluyöltä. Sen hiljaisuudelta. Lumihiutaleilta. Olen suojaton aivan, ihoni ohentunutta läpäisypintaa.


Glück tuo surun esiin hiljaa. Usein sillä tapaa viittauksellisesti, että lukija ei aluksi edes huomaa, miten suru livahtaa sisään portista omilla avaimillaan ja kävelee talon omakseen.


Niinä päivinä käyttelin ahkerasti värikyniäni

(kulutin pian loppuun tummat värisävyt)


Ne, jotka ovat menneet jäävät surun ydinolemisena meihin ja kun puhumme ja kirjoitamme itsestämme puhumme ja kirjoitamme aina myös heistä. "Joka kerta kun sanon "minä", on kyse teistä", sanoon runon puhuja kuolleille vanhemmilleen.



Uskollinen ja hyveellinen yö sisältää mustan lempeitä, usein kipeän tarkkoja havaintoja, jotka eivät - kuten Aale Tynni sanoisi - salpaa surua luotaan. 


Älkää unohtako minua, huusin, nyt juosten

monen hautatilkun yli, monen äidin ja isän yli -


Glückin runoja hallitsee syvästi inhimillinen ja epifaninen läsnäolo. Kaiken keskellä lohtu. Toivon kajastus. Nämä runot ovat kuin rakastettu, josta ei saa tarpeekseen. Jota kaipaa silloinkin, kun on niin lähellä häntä kuin se fyysisesti on mahdollista.


On oikein ja on kohtuullista, että Glück sanoo viimeiset sanat.


Taidan jättää sinut tässä. On alkanut näyttää siltä

ettei ole olemassa täydellistä lopetusta.



Louise Glück: Uskollinen ja hyveellinen yö

Faithful and Virtuous Night (2014)
Suomentanut Anni Sumari

Enostone (2020)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip