JJ Bola: Naamiotta - Millaista miehuus voisi olla?

YLLÄRII !!!

Maailma ilman toksista maskuliinisuutta on mahdollinen. Sen rakentamisen voi aloittaa vaikkapa lukemalla JJ Bolan teoksen Naamiotta - Milaista miehuus voisi olla?

JJ Bola on kongolaistaustainen britti, runoilija ja kirjailija. Naamiotta-teoksessa hän tuo esiin niitä tekijöitä, jotka pitävät patriarkaatin määrittämää naamiota tiukasti miesten kasvoilla ja estävät heitä hengittämästä vapaasti.

Bolan kirjoitustyyli on hieman halki, poikki ja pinoon -tyylinen ja se sopii tähän teokseen mainiosti. Hän ei kuitenkaan pelkästään esitä omia mielipiteitään, vaan pohjaa sanomansa tutkimuksiin ja artikkeleihin.

Naamiotta toimii tiukkaan pakattuna johdantona niistä tavoista, joilla patriarkaatti helvetillistää kaikkien ihmisten arkielämää ja vaikuttaa tuhoisasti sukupuolesta riippumatta. On tärkeää, että myös miehet ja myös mustat miehet (kuten Bolan tapauksessa) kirjoittavat yleistajuisia teoksia patriarkaatin vaikutuksista ja sen aikaansaamista ongelmista meidän kaikkien hyvinvoinnille.

Bola nostaa heti teoksensa alkusivuilla esiin Tupac Shakurin lyriikat. Tupac ja feminismi ei välttämättä monen mielessä kuulu samaan lauseeseen, mutta vilkaistaanpa biisin Keep Ya Head Up lyriikoita:

Got our name from a woman, and our game from a

woman, I wonder why we take from our women, why

we rape our women,

Do we hate our women?

Tupacin mukaan ottaminen viitoittaa tietä sille, mitä on tulossa. Voi olla ns. kova jätkä samalla kun luo omanlaistaan maskuliinisuutta ympäristön normipaineisiin alistumatta.

Bola käy teoksessaan läpi miehisyyteen liitettyjä myyttejä. Hän tarkastelee normatiivisen miehisyyskäsityksen miehille luomia paineita sekä agression, väkivallan ja mielenterveyden välisiä yhteyksiä. Erityisen kiinnostava on osuus, jossa Bola käsittelee politiikan ja johtamisen miehisyyttä.

Jos on yhtään seurannut viime aikaisia koronaan liittyviä puheenvuoroja ei ole vaikea keksiä ketä äänekästä mieskiukuttelijaa seuraava sitaatti osuvasti kuvaa:

Ei ole kaukaa haettua sanoa, että poliittisella areenalla pääsee toteuttamaan miehisiä fantasioita vallasta, väkivallasta ja dominoinnista. Järkyttävä seuraus on, että ihmishenkiä koskevat päätökset tehdään egon pohjalta.

Miksi jotkut - ylivoimaisesti useimmiten miehet - ajautuvat ääriliikkeiden kannattajiksi? Bolan mukaan kyseessä on pelko omien etuoikeuksien menettämisestä, joita ikään kuin lähdetään varmistamaan ja hankkimaan takaisin ääriliikkeisiin osallistumisen kautta. Sama pelko selittää hänen mukaansa myös Trumpin kaltaisten populistien suosiota.

Naamiotta-teoksen vahvuus on Bolan esittämät kysymykset, jotka hän onnistuu kiteyttämään muodossa, joka jättää hyvin vähän vastaan sanottavaa. Esimerkiksi:

Millä järjellä hyväksymme yhteiskuntana pikemmin miesten välisen väkivallan kuin rakkauden?

Vaikka monet Bolan esittämät ajatukset olivat kaltaiselleni feministisissä liemissä vuositolkulla lilluneelle entuudestaan tuttuja antaa tämä teos siitä huolimatta paljon ajattelemisen aihetta. Ihailen sitä tapaa, jolla Bola onnistuu suht lyhyessä teoksessa (140 sivua) käymään läpi valtavan tärkeitä feministisiä teemoja. Yksi minua eniten puhuttelevista osioista oli sukupuolen/seksuaalisuuden moninaisuuden ja kolonialismin välisten suhteiden tarkastelu.

On hyvä palauttaa mieleen, että joissakin asioissa on ennen ollut paremmin. Monissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on nykyisin kiellettyä ja siitä saattaa seurata jopa kuolemanrangaistus. Bola nostaa esiin Bernardine Evariston the Guardianiin kirjoittaman artikkelin, jossa tämä esittää, että afrikkalaisissa maissa esiintyvä homofobia on eurooppalaista tuontitavaraa. Kolonialismia edeltävänä aikana "seksuaalisuus nähtiin monimuotoisena ja vapaana, sukupuolesta riippumattomana."

Lukiessa Bolan näkemyksiä urheilusta on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että urheilu on enemmän kuin urheilua. Se on paitsi kanava hyvässä ja pahassa myös potentiaalinen muutoksen mahdollistaja.

Futisjoukkueen häviön ja perheväkivallan välillä on suora yhteys. Bola kirjoittaa, että perheväkivallan määrä kasvaa 40 %, kun jalkapallomaajoukkue häviää lopputurnauksen. Hän ei tässä yhteydessä mainitse tälle prosenttiluvulle tarkempia koordinaatteja, mutta olen aiemmin lukenut, että tämä on ongelma erityisesti Britanniassa.

Toisaalta urheilu sallii miehille myös tunneilmaisuja (kuten itkeminen), jotka muutoin ovat sukupuolinormistollisesti kiellettyjä. Urheilijoilla vaikuttaisikin olevan keskeinen rooli uudenlaisten maskuliinisuuksien rakentamisessa. Enenevässä määrin (mies)urheilijat ovat alkaneet tuoda esiin mm. omia mielenterveysongelmiaan ja näin muuttaneet kuvaa fyysisesti vahvasta urheilijasta. Kuka tahansa voi kärsiä esimerkiksi masennuksesta, vaikka se ei päälle päin näkyisikään.

Teoksen takakannessa todetaan, että "Naamiotta sopii kaikille miehille". Olen eri mieltä. Se ei sovi ainoastaan miehille, vaan ihan kaikille. Sen myötä myös naislukijoiden on mahdollista päästä katsomaan patriarkaattia hieman uudesta näkökulmasta ikään kuin miehen silmin.