Siirry pääsisältöön

Tiina Lifländer: Hyvä yö


Tiina Lifländerin uutuusromaanin Hyvä yö (Atena 2021) aihe on mitä ajankohtaisin. Se kertoo Nannasta, joka on lähihoitajana Kultarinteen ympärivuorokautisen hoidon laitoksessa.  

Usein olen kuullut kuulutettavan ns. työelämäkirjallisuuden (jossakin ammatissa toimimista kuvaavan kirjallisuuden) perään ja tässä sitä nyt olisi tiukassa paketissa.


Nannan ongelmana on, että hän ei pysty nukkumaan ja tämä tekee jo muutenkin raskaista työpäivistä - ja öistä entistä haastavampia. Asiaa ei helpota se, että Nannan miesystävä Eero viestittelee entisen vaimonsa kanssa ja Nannan on vaikea luottaa Eeroon.



Lifländer kuvaa, miten Nanna on elämässään tehnyt valintoja vanhempiensa, erityisesti isänsä, toiveiden mukaan. Tunnistan hyvin keskustelun, jota nuori Nanna isänsä kanssa kävi, sillä olen kulkenut samaa polkua itsekin vaikkakin äitini kanssa. Nannan isälle tärkeintä on hankkia ammatti, josta ei työt lopu. Omat toiveet ja mieltymykset joutuvat jyrätyiksi. 


Lapsuudesta Nanna on saanut "perinnökseen" tunteen siitä, että hän ei ole arvokas ja tämä tuo omat haasteensa hänen ja Eeron suhteeseen. On liikuttavaa, miten valtavasti Nanna kiintyy anoppinsa koiraan, josta hän ja Eero pitävät huolta anopin viettäessä talvikautta ulkomailla.  Nannasta tuntuu, että koira on ainoa, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on. 


Hyvä yö etenee Nannan ja Kultarinteessä asiakkaana olevan Tyynen kautta. Tyynen osuuksien myötä Lifländer tuo esiin, miten hoitokodin asukkaat ovat paljon enemmän kuin sängyssä makaavia puhumattomia ja muistamattomia vanhuksia. Kirjassa palataan erityisesti Tyynen sodanaikaisiin muistoihin ja niiden myötä avatuu näkymä siitä, miten paljon jokaisen ihmisen sisälle kätkeytyy, vaikka tämä ei ulospäin näkyisikään ja vaikka ihminen itse ei enää menneisyyttään muistaisi tai pystyisi siitä kertomaan.


Teoksessa on myös hienoja siirtymiä Tyynen muistoista hänen nykyhetkeensä. Mitä tapahtuikaan kauan sitten ja mitä tapahtuu juuri nyt? Koettu ja eletty sekoittuu tämänpäiväiseen, eikä Tyyne pysty niitä erottamaan. Hyvä yö kuvaa konkreettisesti, miten hoidettavat ovat hoitajiensa hyväntahtoisuuden varassa. Hienoja eettisiä hoitoperiaatteita on usein vaikea ja välillä suorastaan mahdotonta noudattaa käytännön työn tasolla.


Hoitokodin arjen kuvaus on Lifländerin romaanissa hyvin todentuntuista. Teos saa myös tuntemaan valtavaa kiitollisuutta niitä kohtaan, jotka pitävät yhteiskuntamme hauraimmista jäsenistä huolta, vaikka päivät ovat raskaita ja palkka pieni.



Oman jännitteensä teokseen tuo Nannan väsymys hänen kärsimänsä unettomuuden seurauksena. Kun jaksaminen alkaa loppua muuttuvat hänen tekonsa vähemmän päivänvaloa kestäviksi ja teoksen jännite kiristyy loppua kohti.


Hyvä yö on kompakti romaani hoitotyön arjesta ja haasteista. Se sopisi erinomaisen hyvin luettavaksi myös niille, jotka tekevät hoitajamitoituksia ja luovat hoitotyötä määrittäviä periaatteita.



Tiina Lifländer: Hyvä yö

200 sivua

Atena (2021)

Graaginen suunnittelu: Anna Makkonen



Arvostelukappale. Kiitos kirjasta!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän