Karolina Ramqvist: Karhunainen

Karolina Ramqvistin romaani Karhunainen on mylly, jossa sekoittuvat omaelämäkerta, tutkimus, essee ja fiktio.

Kirjailijan huomion keskipisteenä on 1500-luvulla elänyt ranskalainen aatelisnainen Marguerite de la Rocque, jonka kohtalo ottaa hänet "vangikseen". Ramqvist tutustuu teoksessa lukuisiin Margueritesta kirjoitettuihin teksteihin, joista tunnetuimpia on Margareeta Navarralaisen 72 novellia sisältävä teos Heptaméron (1558), jossa tekijä kuvaa myös Margueriten elämänvaiheita.

Ramqvist jahtaa totuutta rangaistukseksi saarelle hylätyn Margueriten kohtalosta. Hänen teoksessaan Margueriten tarinaa kiinnostavammaksi nousee kuitenkin luennassani monet kirjoittamiseen liittyvät kysymykset ja ennen muuta historiallisen henkilön tarinan kuvaamiseen liittyvät tekijät.

Ramqvist pohtii historiankirjoittamisen ongelmakohtia laajemminkin. Hän tuo esiin, miten kirjoittajien sidonnaisuudet ja suhteet valtaa pitäviin ovat saattaneet vaikuttaa siihen, miten he ovat kuvauksensa kohteen esittäneet. Lähdekirjallisuuden luotettavuus aiheuttaa päänvaivaa, sillä on vaikeaa ellei mahdotonta tietää, onko Margueritesta kirjoitettu totuudesta välittämättä joitakin tiettyjä tarkoitusperiä varten. Usein lähdetekstit myös ovat keskenään ristiriitaisia ja naisten kuvaus saattaa olla yksinkertaistettua tai  heidän merkityksensä on jopa kokonaan sivuutettu historiankirjoituksessa.

Ramqvist itse on vahvasti läsnä omassa tekstissään. Hän tuo esiin omia epävarmuuksiaan ja kuvaa mm. miten omat vahvat mielikuvat kuvauksen kohteesta saattavat vaikuttaa kirjoittamiseen ja estää näkemästä, minkälainen kuvauksen kohteena oleva henkilö todellisuudessa oli. Omien näkemysten ja toiveiden keskellä on vaikea pysyä objektiivisena. Ramqvistilla on vahvoja kuvitelmia Margueritesta ja hän ei pelkää sanoa ääneen, että hän toivoo lukemiensa lähdetekstien vahvistavan hänen Margueritesta muodostamaansa mielikuvaa. 

Usein Ramqvist saa itsensä kiinni vähemmän miellyttävistä stereotypioista. Hän panee myös merkille, miten hänen omat kokemuksensa johdattavat hänen tulkintojaan ja saavat suuntaamaan huomion Margueriten tarinan tiettyihin yksityiskohtiin. Kun aiheeseen tutustuu viikko- ja kuukausikaupalla käy helposti myös niin, että ei enää tiedä, onko jonkin tiedonpalasen lukenut jostakin vai onko sen kenties kehitellyt oman päänsä sisällä.

Kirjoitusprosessi herättää monenlaisia tunteita - myös syyllisyyttä. Ramqvist ei voi välttyä ajattelemasta, että miksi hän käyttää niin paljon aikaa materiaaliin tutustumiseen ja kirjoittamiseen, kun hän sen sijaan voisi tehdä jotakin oikeasti hyödyllistä. Kirjoittamatta oleminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska kirjoittamisesta on tullut Ramqvistille hengittämisen kaltaista välttämätöntä toimintaa. Se on addiktio ja selviytymiskeino; tapa käsitellä mieltä polttavia ongelmia.

Se [kirjoittaminen] tarjosi pakotien kriisistä kuin kriisistä ... niin ettei minun koskaan tarvinnut ratkaista niitä, kunhan vain aloin kirjoittaa.  Olemassaoloni oli ollut kirjan sivuilta kajastavan kirkkaan valkean valon varassa, mutta myös tiedon, ettei minun tarvitsisi koskaan osallistua, elää samoilla hirvittävillä ehdoilla kuin muiden, sillä niin kauan kuin kirjoitin, en tarvinnut ketään.

Karhunaisessa Ramqvist hahmottuu etuoikeutetuksi ja hieman ylimieliseksikin kirjailijaksi, kuten edellä olevan sitaatin loppuosasta käy hyvin ilmi. Tekee mieli alkaa väittää vastaan, että kyllä vielä sellainenkin tilanne voi tulla, että kirjoittaminen ei siihen tarjoa lohdutusta. Ramqvistin tapa positioida itsensä muiden ihmisten ja koko arkielämän yläpuolelle raivostuttaa ja tämä ominaisuus, joka pilkahtelee läpi tekstin saa aikaan sen, että Ramqvistin teksti työntää lukijaa kauemmas itsestään.

Kirjoittamisella vaikuttaisi olevan Ramqvistille merkitys, jota en täysin tavoita. Erityisen kiinnostava, jos toki myös yhtä lailla ongelmallinen, on hänen näkemyksensä siitä, että kirjoittaminen on ollut hänelle "tapa välttyä olemasta nainen". Olla se, joka katsoo sen sijaan että olisi katseen kohteena. Tarkoittaako Ramqvist, että nainen naisena ei voi olla katsoja? Positio, jossa Ramqvist sanoo kirjoittavansa ikään kuin ei-naisena on vuosien kehityksen tulos. Hän tuo esiin, miten hän nuorempana alisti itsensä mieskatseelle. 

Hämmästystä herättää myös Ramqvistin toteamus, että hän on välttänyt lukemasta erityisesti naisten kirjoittamia kirjoja omaelämäkerrallisina,  koska hänen mukaansa yleisesti oletetaan, että naiset kirjoittavat itsestään, kun taas miehet kirjoittavat ns. yleisistä asioista. Onko niin, että Ramqvistin mukaan on jotakin vikaa siinä, että kirjoittaa itsestään? Juuri niinhän hän itsekin tekee Karhunaisessa.

Karhunainen sisältää runsaasti mielenkiintoisia pohdintoja, mutta herättää myös melkoisesti hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita, enkä ole ollenkaan varma, saanko Ramqvistin ajatuksenjuoksusta kiinni. Tätä tekstiä kirjoittaessani huomaan myös, että omalla kohdallani Karhunaisen vastaanotto käy sitä hankalammaksi, mitä lähempää sitä pysähdyn tarkastelemaan.

Karolina Ramqvist: Karhunainen

Björnkvinnan, suom. Laura Kulmala

Gummerus (2020)