Minä en ole ja siksi poimin mukaani kirjaston vaihtohyllystä Carlos Fuentesin romaanin Inez (2002). Ihastuin tämän teoksen kannessa olevan naisen kasvoihin, valojen ja varjojen leikkiin ja siihen ihmeelliseen tapaan, jolla hänen korvansa piirtyy varjoista esiin.
Kävi sellainen ... humahdus.
Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota on pidetty yhtenä kaikkein parhaimmista espanjankielisistä nykykirjailijoista. Kirjoitan edellisen lauseen uusiksi: Carlos Fuentes (1927-2012) on meksikolainen kirjailija, jota voidaan pitää yhtenä parhaana mieskatseen esiintuovana espanjankielisenä nykykirjailijana.
Tämän äijän teksti on ainakin Inezissä paatoksellista rakkautta ja kuolemaa täynnä ja vaikuttaa siltä kuin hän menisi aivan tiloihin omista naisia esineellistävistä kuvauksistaan. Otan tähän pitkäkhön sitaatin, jotta näet, että en liioittele.
Hän tottui makaamaan pää tyynyllä selällään ja katselemaan, kuinka Inezin vartalo kohosi hänen yläpuolellaan kuin aisteille omistettu monumentti, pylväällinen hurmioitunutta lihaa, yksiuomainen lihajoki joka kumpusi hänen elimeensä yhtyneestä Inezin elimestä ja virtasi leveänä kohti avoimia reisiä, hänen kiveksillään ratsastavia pakaroita ja yhtä aikaa ylevää ja hilpeää vyötäröä, kuin patsas, joka nauroi maailmalle niin ikään hilpeänä nauravan navan sulojen ansiosta, haarautui sitten ja halkoi kovat mutta kimmoisat rinnat yhtyäkseen jälleen herjaavan valkoisella kaulalla kasvojen ajelehtiessa yhä etäämmälle, vieraina ja piilossa punaisen hiuspehkon, tunteet kätkevän naamarin alla ...
Aivan. Selväksi tuli.
Romaani kertoo kapellimestari Gabriel Atlan-Ferrarasta ja oopperalaulaja Inez Pradasta. Fuentes hieroo lukijan kasvoihin jo Gabrielin ammatinvalinnan kautta, että Gabriel on se, joka hommia johtaa oltiin sitten oopperasalissa tai sen ulkopuolella. Onhan Gabriel mies, on totisesti. Onhan hän maskuliinisuuden huikein huipentuma, jonka vertaista saa hakea.
Fuentes ei ole huono kirjailija ja sen vuoksi onkin perin kummallista, että hän vielä vuonna 2002 on kirjoittanut niin vahvasti naista esineellistävän teoksen kuin mitä Inez on. Yritin etsimällä etsiä kulmaa, josta aukeaisi näkymä, jonka kautta voisi löytää Fuentesin teoksesta tasoja, jotka osoittaisivat, että sikamainen sovinismi on vain pintaa, jonka avulla Fuentes kritisoi tapoja, joilla naisista on kirjallisuudesta tehty objekteja.
Se siitä. En löytänyt. En mitään sinne päinkään.
Tekemistä riitti jo siinä, että rakkaus ja kuolema on tässä romaanissa kuorrutettu sellaisiin kerroksiin, että niihin on vaikea suhtautua vakavasti. Mielessäni kutsun tätä teosta wagneriaaniseksi, sillä Fuentesin teksti lentää korkealla kuin Tannhäuser konsanaan. Se on myös hienoa ja jotenkin ylimaallista, mutta Fuentesin tarjoamat tehokerrokset menevät minulta ohi, kun en kestä teoksen äijäkatsetta.
Fuentesille tasa-arvo sukupuolten välillä vaikuttaisi toteutuvan sen kautta, että "nainen oli sängyn kuningatar ja mies näyttämön herra."
Inez on hämmentävin teos, jota olen aikoihin lukenut. Vähän väliä mieleni tekee nostaa etusormi pystyy ja pyytää Carlosia parantamaan tapansa. Anu Silfverberg kirjoittaa teoksessaan Sinut on nähty, että "se mitä olemme, on kiinni toisten katseissa." Fuentes vaikuttaisi vakuuttelevan, että ilman itseensä kohdistuvaa Atlan-Ferraran katsetta Inez ei ole edes olemassa.
Elämää suurempaa rakkaustarinaa ei konkretian tasolla kaksikon välille kuitenkaan synny. Fuentes sekoittaa intohimon kuvaukseensa myyttisen fantasiatarinan, joka kiemurtelee Atlan-Ferrerasta ja Inezistä kertovan tarinan välissä ja jonka niveltyminen varsinaiseen tarinaan antaa kosolti tulkinnan varaa.
Itse en kykene sen kummempiin tulkintoihin, koska Fuentesin romaani - jonka hienouden kyllä näen, mutta joka siitä huolimatta on minulle ensisijaisesti raivostuttavaa luettavaa - on niin naisia esineellistävä, että haluan vain saada sen äkkiä luetuksi loppuun.
Ja vielä sekin, että ikään kuin vähempi ei riittäisi on Fuentes antanut maestrolleen etunimen arkkienkeli Gabrielin mukaan. Hyvin tämä siivekäs hänelle annetun sanansaattajan tehtävänsä hoitaakin. Myrkyllisen maskuliinisuuden viesti ei jää epäselväksi.
Carlos Fuentes: Inez
175 sivua
Instinto de Inez (200)
Suomentanut Tarja Härkönen
Gummerus (2002)
Ai kamala tuota sitaattia! :D Niin kauheaa että ihan naurattaa. Kaikkea sitä kirjoitetaankin - ja julkaistaan.
VastaaPoistaJoo en kans voinu olla nauramatta, vaikka ihan kauheeta tekstiähän toi on. Vaikeeta uskoa, että noin on kirjoitettu vielä tällä vuosituhannella
PoistaPylväällinen hurmioitunutta lihaa :-O
VastaaPoistaFuentes on varmaan ollu ihan hekumoissaan, kun on tuon ilmaisun keksinyt :)
Poista