Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi

"En halunnut tietää äitini kärsimyksestä. Syy ei ollut se, etten olisi kestänyt kuulla. Pelkäsin, etten tuntisi äitiä kohtaan sääliä."

Tiina Katriina Tikkasen romaani Kerro minulle äidistäsi heittää nimensä kautta minut suoraan Pedro Almodovariin elokuvaan Kaikki äidistäni (1999). Yhteistä tematiikkaakin näille kahdelle löytyy, sillä kummassakin tarkastellaan lasten ja vanhempien välisen suhteen kivuliaampia puolia.

Äidin ja tyttären välisistä suhteista kertovat kirjat ovat minulle suolaa.
Haavoihin.

Oli vuosia, vuosikymmeniä, että vältin tästä tematiikasta lukemisesta ja niin lienee hyvä tehdä taas jatkossa. Tikkasen romaani oli ahdistava lukukokemus ja vielä ahdistavammalta tuntuu, kun nyt yritän siitä kirjoittaa.

Mutta. Romaanin ahdistavuus on ehdottomasti myös sen ansio.

Olen tottunut romaaneihin, joissa paha liitetään osaksi äitiä. Joissa se on seinä, jota vasten tytär kimpoilee. Joissa voin asettua tyttären vierelle ja tapella yhdessä hänen kanssaan äitiä vastaan.

Kerro minulle äidistäsi -romaanissa tyttären ja äidin välinen suhde pysyy kuitenkin jatkuvasti kompeksisena, eikä se mahdollista asettumista yhteisrintamaan tyttären kanssa äitiä vastaan. Ei siitäkään huolimatta, että äidin ja tyttären välinen suhde palaa liekillä, jonka sydämessä on isän tyttäreensä kohdistama seksuaalinen hyväksikäyttö.

Miten sovittaa yhteen se äiti, joka on kylmä ja tytärtään kohtaan mitätöivä sen äidin kanssa, joka tekee kivoja juttuja ja on rakastava. Pitäisikö tyttären halkaista äiti kuin omena, heittää siemenet pois ja jättää paha osa syömättä?

Romaanin tyttären äiti tienaa ajamalla taksia. Isä on usein poissa, virallisen selityksen mukaan työmatkoilla. Vastuu perheen käytännön asioiden hoidosta on äidin kontolla. Äitiä olisi helppo kritisoida, jos jättää ottamatta huomioon, että hän elää tilanteessa, jossa rahkeet eivät riitä kuin hädin tuskin välttämättömimpään. Eikö olisi kohtuutonta vaatia äidiltä enemmän? Varmaankin, mutta tämä ei poista sitä, että hän on jättänyt tyttärensä ilman hoivaa, joka olisi pelastanut tyttären isän hyväksikäytöltä ja sen seurauksilta.

Fort - da.

Tyttären tilanne vertautuu Alice Munron Andrea-tyttären tilanteeseen. Keskiluokkaisella ja taloudellisesti turvatussa asemalla olevalla Munrolla - toisin kuin Tikkasen romaanin päähenkilön äidillä - olisi kuitenkin ollut huomattavasti enemmän resursseja puuttua hyväksikäyttöön, jonka kohteeksi Andrea isäpuolensa osalta joutui. Tästä huolimatta Munro sulki silmänsä ja vaikeni.

Tikkasen romaanin äidin kohdalla tulee vahvasti tunne, että äiti ei osannut paremmin. Tämä ei kuitenkaan ole vapauttava tuomio ja juuri tässä kohtaa on umpikuja, josta on mahdoton päästä läpi. Ei yli, ei ali, ei kiertämällä. Tyttären ainoaksi vaihtoehdoksi tuntuisi jäävän hyväksyä se, mitä ei voi muuttaa. Tai ehkä  pikemminkin hyväksyä se, että ei voi hyväksyä.

Perhettä ja sukua koossapitävinä voimina toimivat sananlaskutyyliset lausahdukset, joiden avulla erinäisiä tilanteita kuitataan. Romaanin alkupuolella tyttären ollessa vielä pieni Tikkanen kuvaa hienosti lapsen konkreettista ajattelutapaa, mielikuvitusta ja aikuisten juttuja, jotka eivät lapselle aukene.

Äidin ääni - se ei lakkaa soimasta tyttären päässtä. Hänen on revittävä itsensä äidistä irti. Hoivan vaille jäämisellä ja tyttären lapsuudenaikaisella hyväksikäytöllä on seurauksensa ja tytär ajautuu vaaralliseen suhteeseen itseään vanhemman ja monin tavoin epäilyttävän miehen kanssa. 

Tikkasen romaani tavoittaa onnistuneesti sen, miten silloinkaan kun ihmiset yrittävät parhaansa se ei välttämättä riitä kovin paljoon. Kun eväitä ei ole, ei niitä voi syödä.

Tiina Katriina Tikkanen: Kerro minulle äidistäsi
170 sivua
Atena (2025)