Eino Taina: Piilopaikat

Täältä tullaan elämä!

Eino Tainan romaani Piilopaikat tuo väkisinkin mieleeni Tapio Suomisen ohjaaman elokuvan vuodelta 1980. On kyse teinien, erityiseti teinipoikien, elämästä. Jutuista, joista tiedän varsin vähän, mutta joiden osaksi sukellan romaanin ensisivuista alkaen. Huomattavaa onkin, että en lue Tainan kirjaa kuin tarkkailija, vaan tuntuu kuin pörräisin kärpäsenä teinien ympärillä.

Taina ihastutti esikoisromaanillaan Se laajenee (Avain 2024), joka on ystävyys- ja sukupolviromaani nuoruuden kautta kuvattuna. Ystävyydellä on keskeinen rooli myös Tainan uutukaisessa. Päähenkilöksi positioituu Iikka ja kautta romaanin värähteelee lanka, jonka kierteistä avautuu Iikan salainen, muilta piilotettava ihastus kaveriaan Hamzaa kohtaan.

"Halusin olla vain mieli ja aistit. Painoton, muodoton, luuton, nesteetön. Nännitön. Halusin olla Hamzan kanssa kaksi aineetonta sielua ..."

Romaanin ensimmäisessä osassa ollaan yläasteen 7. luokalla leirikoulussa. Painia ja pränkkiä. Porukassa olemista hallitsee sanominen ja tekojen tekeminen muiden vuoksi omista haluista piittaamatta. Hormonihuurut ovat vahvoja ja vaikka sitä ei suoraan sanota, Axen liika-annostus vyöryy lukijan nenään asti.

Samaistuminen porukkaan on identiteetin rakennusta määräävä piirre. Erilaisuus pelottaa ja sitä on vältettävä kaikin keinoin. Mitä Hamza tekee, sitä tekee myös Iikka. Vasten tahtoaan hän käy salillakin, jotta saisi lihakset, joita Hamza voisi ihailla. Oikeasti hän kuitenkin haluaisi vain päästää eroon koko kehostaan.

Romaanin toisessa osassa aikaa on kulunut parisen vuotta. Juominen, tappelut ja huumekokeilut ovat astuneet osaksi teinien elämää ja kapinoimisen muotoja. Kun ikä ei vielä riitä, alkoholiostoksia yritetään tehdä aikuisempien avulla niin Piritorilla kuin Malmillakin. 

Piilopaikkojen kolmannessa osassa aikajana on nytkähtänyt kymmenisen vuotta eteenpäin. Vietetään hautajaisia. 

Taina kuvaa vaikuttavasti, miten huonompiosaiset ja syrjäytyneet ovat hekin joskus olleet pieniä lapsia täynnä lupauksia ja miten jotkut heistä elämä murtaa isoilla kourillaan. 

Kerronta on tarkkanäköistä ja prikulleen. On helppo uskoa, että kirjassa kuvatun kaltaisia porukoita löytyy ympäri Helsinkiä. Dialogi kuulostaa aidon nuorisolaiselta ja kielikuvat ovat freesejä. 

[l]ähdimme kohti tätä pinkeää hahmoa, joka oli kuin vastuskuminauha, joka saattoi räpsähtää silmille millä hetkellä hyvänsä."

Teini-iän tuska ja kasvukrampit tulevat esiin erityisesti Iikan kautta. Omasta mielestään hän on jo varsin valmis päättämään omista asioistaan ja tekemisistään ja olemaan kuuntelematta vanhempiaan. Vähitellen alkaa silti vahvistua ajatus, että ei ehkä ole kovin järkevää tehdä asioita vaan siksi, että muut niitä tekevät. Valinnoilla on seurauksensa ja alusta aloittaminen ei välttämättä ole loputtomiin käytettävissä oleva vaihtoehto, kuten romaanin viimeinen osa osoittaa.

Eino Tainasta olemme saaneet vahvan nuorisokuvaajan. Piilopaikat valottaa oivasti teini-ikäisten pahoinvointia, sielunelämää ja maailmankuvan ehdottomuutta.

Voi apua miten tätimäinen lopetus tähän tekstiin tulee. Lukekaa kirja!!!

Eino Taina: Piilopaikat
286 sivua
Avain (2026)