Silja Kejonen: Versailles
VOI EI! Ja KÄÄK KÄÄK KÄÄK!
Olin kirjoittanut Versaillesista suht pitkästi läppärini muistiinpanoihin, mutta kyseinen muistiinpano on mystisesti hävinnyt. Luultavasti olen vahingossa kirjoittanut sen päälle muistiinpanon jostakin muusta kirjasta.
Asialle ei nyt enää voi mitään, enkä pysty toistamaan, mitä aiemmin olin kirjoittanut.
Vaan katsokaahan taivaalle, siellä on pilven kultainen hopeareuna. Siellä näyn minäkin ja kuten huomaat olen kontallani ja sehän sopii tähän tekstiin kuin korkea peruukki Marie Antoinetten päähän.
Silja Kejosen Versaillesia lukiessa alkaa tehdä mieli - aika paljon - tehdä kaikenlaista vähän kummallista. Esim. kontata, joka tämän kokoelman kontekstissa on ihan normimeininkiä, vaikka ei olisikaan vasta kävelemisen taidosta haaveileva vauva.
Kun nyt muistelen lukemistani konttaamalla taaksepäin löydän paljon kapinaa. Sellaistakin, jota en heti lukemisen jälkeen ollut pannut merkille.
”Tulee kylmä, kuuma,
makea, suolainen
painan kämmenen huulieni peitoksi,
lukitse sormenpäät, hampaiden kärjet,
täydellinen auringonpimennys.”
Sivuhuom! Ja siis sinänsä, kun olen kontallani, olen nykyhallituksen toiveiden mukaisesti, eikä tarjolla ole edes leivoksia.
Vaan katsokaahan taivaalle, siellä on pilven kultainen hopeareuna. Siellä näyn minäkin ja kuten huomaat olen kontallani ja sehän sopii tähän tekstiin kuin korkea peruukki Marie Antoinetten päähän.
Silja Kejosen Versaillesia lukiessa alkaa tehdä mieli - aika paljon - tehdä kaikenlaista vähän kummallista. Esim. kontata, joka tämän kokoelman kontekstissa on ihan normimeininkiä, vaikka ei olisikaan vasta kävelemisen taidosta haaveileva vauva.
Kun nyt muistelen lukemistani konttaamalla taaksepäin löydän paljon kapinaa. Sellaistakin, jota en heti lukemisen jälkeen ollut pannut merkille.
”Tulee kylmä, kuuma,
makea, suolainen
painan kämmenen huulieni peitoksi,
lukitse sormenpäät, hampaiden kärjet,
täydellinen auringonpimennys.”
Sivuhuom! Ja siis sinänsä, kun olen kontallani, olen nykyhallituksen toiveiden mukaisesti, eikä tarjolla ole edes leivoksia.
Mutta. Versaillesin seurassa minulla on pomppufiilis!
Versaillesin puutarha (se Pariisin liepeillä oleva siis) on muototietoinen rakennelma ja tämä kokoelma riisuu sen muodoistaan, asettuu ruohoreunuksen viereen ja puhaltaa isosti kuin satujen susi. Hupsista, sinne meni se hieno järjestys. Tuntuupas hyvältä.
Riehaannuttaa. Se kenties on synnytyselinten syytä.
”romahtaneet synnytyselimet riehaantuvat,
pidättelemättömät, pehmeät paikat, karkailevat nesteet.
Ah, tämä ruumis on ratkiriemukas.”
Niin onkin, ratki ja katki ja valtaa pitävän vallatonta riemua täynnä.
Versailles säteilee moniin suuntiin, se on sanallista anarkiaa, jonka lukeminen voimaannuttaa. En tiedä, en osaa sanoa, en sanoin kertoa, mitä minussa tapahtuu, kun luen näitä runoja, mutta peiliin katsoessani huomaan, että leukani on vähän pystymmässä. Täältä tullaan edelleen. Varokaa.
Jätän logoksen hallitsemat analyysit muille, kiiltävät valtatiet ja niiden huolelliset reunustat.
Versailles saa minut kokemaan, että maailma voisi olla riemukkaampi (jopa näissä olosuhteissa, mitkä nyt maailmassamme vallitsevat), jos sallisimme sen itsellemme. Se pistää ruumiin liikkeeseen ja nesteet kuohumaan.
Versaillesin puutarha (se Pariisin liepeillä oleva siis) on muototietoinen rakennelma ja tämä kokoelma riisuu sen muodoistaan, asettuu ruohoreunuksen viereen ja puhaltaa isosti kuin satujen susi. Hupsista, sinne meni se hieno järjestys. Tuntuupas hyvältä.
Riehaannuttaa. Se kenties on synnytyselinten syytä.
”romahtaneet synnytyselimet riehaantuvat,
pidättelemättömät, pehmeät paikat, karkailevat nesteet.
Ah, tämä ruumis on ratkiriemukas.”
Niin onkin, ratki ja katki ja valtaa pitävän vallatonta riemua täynnä.
Versailles säteilee moniin suuntiin, se on sanallista anarkiaa, jonka lukeminen voimaannuttaa. En tiedä, en osaa sanoa, en sanoin kertoa, mitä minussa tapahtuu, kun luen näitä runoja, mutta peiliin katsoessani huomaan, että leukani on vähän pystymmässä. Täältä tullaan edelleen. Varokaa.
Jätän logoksen hallitsemat analyysit muille, kiiltävät valtatiet ja niiden huolelliset reunustat.
Versailles saa minut kokemaan, että maailma voisi olla riemukkaampi (jopa näissä olosuhteissa, mitkä nyt maailmassamme vallitsevat), jos sallisimme sen itsellemme. Se pistää ruumiin liikkeeseen ja nesteet kuohumaan.
Hyvänen aika, mitä kaikkea sitä onkaan, mitä löytykään, miten ruumis osaakin mennä niin moniin asentoihin ja suuntiin.
Viiksityyppi D. kuiskaa haudastaan, että haluaisi elää taas, jotta voisi maalata tauluja näistä runoista.
Viimeinen sana ei ole hänen, vaan minun. Sanon viimeisen sanan ja se sana on kyllä. Kyllä vahvasti, kuorrutuksella ja ilman, kyllä puiden takaa kuiskattuna, kyllä konttaamisesta johtuvan polvipunan keskeltä. KYLLÄ!
Viiksityyppi D. kuiskaa haudastaan, että haluaisi elää taas, jotta voisi maalata tauluja näistä runoista.
Viimeinen sana ei ole hänen, vaan minun. Sanon viimeisen sanan ja se sana on kyllä. Kyllä vahvasti, kuorrutuksella ja ilman, kyllä puiden takaa kuiskattuna, kyllä konttaamisesta johtuvan polvipunan keskeltä. KYLLÄ!
Silja Kejonen: Versailles
92 sivua
Gummerus
92 sivua
Gummerus
Kommentit
Lähetä kommentti