perjantai 14. helmikuuta 2014

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni


Kirja joka maasta -blogin Maria suositteli tätä Müllerin romaania "lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita poikkeuksellisten olojen vaikutuksesta tavallisten ihmisten elämän pieniin ja suuriin iloihin ja suruihin". Nyökyttelin kommenteissa, että kuulun juuri tuohon kohderyhmään, joten olihan tämä luettava.


1.
Luettuani muutama vuosi sitten Herta Müllerin 'Sydäneläimen' ja nyt hänen romaaninsa 'Tänään en halunnut tavata itseäni' olen tullut siihen johtopäätökseen, että en pidä hänen teoksistaan. Itse asiassa ne ovat minusta melkeinpä sietämättömiä. Niinpä viimeksi mainittua lukiessani pohdin lähinnä sitä, ovatko Müllerin teokset hyvää kirjallisuutta?

Müller on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, joka lienee suhteellisen kovakin kriteeri teoksen laadusta. Toisaalta Nobel-palkinto on mielestäni kirjallisuuspalkinnoista vähiten merkittävä, koska se usein annetaan muilla kuin ensijaisesti kirjallisilla perusteilla. Palkituksi tulemisessa vaikuttavat niin politiikka kuin sekin, mihin maanosaan palkinto on edellisinä vuosina annettu, onko palkitsemisvuorossa runous vai proosa, mies- vai naiskirjailija. Jos hyvin käy, sekä palkitsemisen motiivi että hyvän kirjallisuuden kriteerit täyttyvät samanaikaisesti. Tästä erinomainen esimerkki on Toni Morrison, joka osin sai palkintonsa sen vuoksi, että oli tullut aika palkita musta naiskirjailija. Tämän lisäksi hän on kuitenkin myös loistava kirjailija, joka todellakin on Nobelinsa ansainnut.

Müllerin Nobel-valintaan vaikutti varmasti se, että hänet palkitsemalla haluttiin kiinnittää huomiota Romanian Ceausescun aikaiseen diktatuuriin. Se on hyvä asia, maailman epäkohtiin pitääkin kiinnittää huomiota. Jos kuitenkin Müllerin romaaneista eräänlaisen kirjallisen kokeen kautta poistettaisiin sen romanialainen viitekehys, mitä kirjallisia meriittejä jäisi jäljelle? Kasa tajunnanvirtaa, jossa on viiltävän loisteliaita hetkiä, mutta joka enimmäkseen on suhteellisen tempoilevaa ja jonka lukeminen on raskasta ja pitkästyttävää. Romaanihenkilöitä, jotka eivät ole kovin kiinnostavia ja joissa ei tapahdu minkäänlaista kasvua. Teoksen päähenkilökin on liian väritön ja etäinen ollakseen mielenkiintoinen. Paljon kiinnostavampi henkilö on päähenkilön ystävätär Lilli, josta mieluusti olisin lukennut enemmänkin, mutta valitettavasti hän oli teoksessa vain sivuroolissa.

Tänään en halunnut tavata itseäni sisältää nerokasta ja omintakeista kielenkäyttöä, mutta se jää tarinasta irralliseksi kikkailuksi. Jatketaanpa ajatuskoetta. Jos Müller olisi aloitteleva kirjailijanalku Kempeleeltä, olisiko tätä teosta edes julkaistu? 


  2.
'Tänään en halunnut tavata itseäni' -romaanin päähenkilö on vaatetehtaassa töissä oleva nainen, jonka raitiovaunumatka kuulusteluun muodostaa teoksen kehyksen. Hänen ajatustensa tempoilua kuvaamalla Müller rekonstruoi maailman, jossa kaikkea pitää epäillä ja jossa pelko ei jätä hetkeksikään rauhaan. Vaikka nainen yleensä kutsutaan kuulusteluun tasan klo 10, voi mikä tahansa tapahtuma aiheuttaa tuon kuulustelukutsun milloin tahansa. Ceausescun Romaniaa kuvaamalla Müller liittyy osaksi samaa kirjallista traditiota kuin esimerkiksi Alexander Solzhenitsyn, Milan Kundera ja Czeslaw Milosz, jotka kaikki ovat kuvanneet totalitarismin tuhoisia vaikutuksia ihmisten elämään. On huomionarvoista ja tärkeää, että Müllerin myötä myös naiskirjallisuus astuu tälle ahdistavalle ja usein lohduttomalle kirjallisuuden kentälle. 

Müller kirjoittaa tajunnanvirtaa, eikä mitä tahansa tajunnanvirtaa, vaan hänen tavaramerkikseen muodostunutta ihan omanlaistaan assosiaatioketjua. Useimmiten hänen luomansa kuvat ovat sumeita ja tärähtäneitä, eikä niiden välinen järjestys tunnu noudattavan mitään erityistä logiikkaa. Lukija on maailmapyörässä, jota kirjailija pysäyttelee halujensa mukaan. Välillä näkyy kauaus, välillä lähemmäksi ja välillä katse tavoittaa pelkkää sumua, joka saa kainalot kostumaan pelkohiestä. 

Müllerin teksti jäljittelee ihmisen tapaa ajatella. Asioita tulee mieleen, yhdet asiat tuovat mukanaan toisia, menneisyys sekoittuu nykyisyyteen ja välillä nainen tarkkailee raitiovaunun kanssamatkustajia. Müllerin kirjoituksessa huokuu totalitarismin aikaansaama pahoinvointi. Tekstuaalinen oksennus, joka nousee kurkkuun ja ryöpsähtää. Kirjailijan objektiivi kohdistuu sekunnin murto-osiksi huikaisevalla tarkkuudella Ceaucescun diktatuurin aiheuttamiin epäkohtiin. Työnantajalle on keksittävä valhe kuolleesta sukulaisesta, jotta voi aamupäivällä mennä ostamaan kengät, koska töiden jälkeen niitä ei enää olisi saatavilla. Mies hakkaa kätensä irti, jotta pääsisi suntioksi, joka on toimi, johon palkataan vain invalideja. Lapsia lainataan kauppareissulle mukaan, jotta kaupasta saisi ostaa enemmän ruokaa.

Naisella on mies, Paul, jonka ihminen nainen on. Paulilla on moottoripyörä ja hän joutuu sillä "onnettomuuteen", koska asuu yhdessä päähenkilön kanssa. Naisen kolmas mies on majuri Albu, jonka luona nainen käy kuulusteluissa tasan klo 10 ja joka antaa naiselle märkiä ja satuttavia käsisuudelmia. Jotta nainen kestäisi Albun kuulustelut, on hänen jätettävä onnensa kotiin ja pantava päälle vihreä "pusero, joka vielä kasvaa" ja vaihdettava se kotiintultuaan harmaaseen "puseroon, joka odottaa."

Elämä jatkuvan valvonnan alla on sietämätöntä. Jos taas yrittää paeta, voi käydä niin kuin naisen ystävälle Lillille, joka ammuttiin. Ratkaisuna siintää avioliitto ulkomaalaisen kanssa. Tehtaassa Nainen alkaakin liittää italialaisiin miestenvaateliikkeisiin lähetettäviin vaatteisiin paperilappuja, joissa hän etsii aviomiestä ja kertoo yhteystietonsa. 

Lukiessa teksti hankaa vastaan, Romaniassa vastakarvaan on koko ihmisen olo. Kotitalon vinous heijastaa ympäröivän yhteiskunnan järjettömyyttä ja sattumanvaraisuutta. Teoksen päähenkilöllä ei ole edes nimeä. Hän on kuka tahansa romanialainen nainen, joka yrittää pitää mielessään, että diktatuurin mielivallan alla elettäessä tärkeintä on olla tulematta hulluksi. Jos olisin asunut Romaniassa Ceaucescun aikaan minäkin olisin hän.

Tänään en halunnut tavata itseäni sisältää nerokasta ja omintakeista kielenkäyttöä, Müllerin kirjoittajanääni on lahjakas ja uniikki.


12 kommenttia:

  1. Aika hauska juttu, että et pidä kirjailijan kirjoista, mutta kehut kirjan kielenkäytön nerokkaksi ja omintakeiseksi sekä kirjoittajanäänen lahjakkaaksi ja uniikiksi. Minä suorastaan rakastuin Hengityskeinuun ja aion todellakin lukea muutkin suomennetut kirjat. Aiheet ovat kuin minulle tehtyjä, sillä olen kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnallisista epäkohdista pienen ihmisen näkökulmasta.
    Plokkauksesi oli tosi hyvä ja vain vahvisti haluani lukea hänen kirjojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa, että onnistuin herättämään lisäkiinnostusta Mülleriä kohtaan. Odotan innostuksella, mitä tulet hänen teoksistaan kirjoittamaan.

      Hyvistä ja huonoista kirjoista sen verran, että olen lukenut paljon hyviä kirjoja, ie. mielestäni hyvän kirjallisuuden kriteerit täyttäviä kirjoja, joista en henkilökohtaisesti ole suuremmin pitänyt. Ja myös niin, että vaikka en pitäisi kirjasta, voi se herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita ja sitä kautta olla henkilökohtaisestikin merkittävä, vaikka lukeminen ei nautinnollista olisi ollutkaan.

      Poista
  2. Minä olen Müllerin kielen vanki. Olen lukenut häneltä kaikki suomennetut paitsi en Hengityskeinua. Hänen runoproosansa soi, vaikka koko elämä on vastakarvaan. Kauneimmin se soi novellikokoelmassa Matala maa.

    Minä olen melkein aina eri mieltä Nobel- ja Finlandia -raatien kanssa, mutta minusta oli niin oikein kun Müller palkittiin ja samoin oli Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme myös tähtikirkas ykkönen.

    Näistä Müllerin kirjoista voi myös ahdistua, sillä tulee niin mieleen kaikki Stalinin ajan jutut, joita on lukenut ja ihmisten elämä siellä öisten koputsten ja poisviemisten maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Leena, että Müller on tarjonnut sinulle hienoja lukuhetkiä.

      Itse koin hämmentäväksi juuri sen, että etukäteen luulisi, että omaan kirjallisuusmakuuni Müller sopisi kuin nyrkki silmään. Mutta niin ei vaan käynyt ja epäilen, että niin ei tulisi käymään, vaikka lukisin häntä lisää.

      Haluaisin seilata Müllerin tajunnanvirtaa kauniiksi maalatulla veneellä, mutta häntä lukiessa tunnen oloni hädintuskin uimataitoiseksi veden kanssa kamppailijaksi. Se, että joku teos näin kovasti pistää vastaan, on kyllä tosi mielenkiintoinen asia ja olenkin miettinyt esim. sitä, mistä henkilökohtaisen kirjamakuni muodostuu.

      Minä taas olen siinä mielessä aika usein samaa mieltä palkintoraatien kanssa, että yleensä pystyn ymmärtämään, miksi joku teos/kirjailija on palkittu, vaikka en itse teoksesta pitäisikään. Vähiten merkittävänä pidän tosiaan Nobel-palkintoa. Suosikkini on Baileys-palkinto ja sen vanavedessä Booker, Costa, Pulitzer, Goncourt ja August. Juu, rakastan näitä kirjallisuuspalkintoja, joista voi kerätä oivallisia lukulistoja.

      Poista
  3. Me luettiin toi kirja Lemun Lukutoukissa. Siellä se ei saanu suurta suosiota. Osa ihmisistä haluaa kirjoilta niin eri asioita kuin toiset. Minust kyllä siinä tyylissä tuli aika hyvin näkyviin se olojen ankeus, nimenomaan siinä, että lukiessa tuli huono olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta lukupiirikirjaksi, koska tämä varmasti herättää ajatuksia niin puolesta kuin vastaankin. Harmillista, jos teillä vastaanotto jäi enimmäkseen neagtiiviseksi ja keskustelua ei päässyt syntymään. Ihana tuo teidän lukupiirin nimi. :)

      Poista
  4. Kirjailijan kieli ei ole helpoin. Ajattelen, että assosiaatioissa on kuitenkin aina yksilölleen looginen juoksu, jos sitä tarkemmin tarkastelee. Mullerin kirjoissa, ja varsinkin tässä, oli muistaakseni sellaisen spiraalimainen tai kiertävä ote, jonka kautta itselle se kerrottava tarina paljastui pikku hiljaa enemmän ja tarkemmin, mutta jätti silti ihanaa mystisyyttä jälkeensä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juurikin spiraalimainen ote, johon itse kirjoituksessani viittasin maailmapyörä-kuvalla. Jos haluaisin tätä kirjaa analysoida syvemmin, piirtäisin tästä mind mapia, jolloin uskoisin paljastuvan mielenkiintoisia yhteyksiä, jotka lukiessa jäivät osin varmaan ainakin minulta huomaamatta.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista lukea hieno arviosi, sillä en ole vielä Mülleriä lukenut mutta lainasin Hengityskeinun ihan hiljattain kirjastosta ja olen suunnitellut lukevani sen 14 nobelistia -haasteen tiimoilta. Müller selvästi jakaa mielipiteitä, pitää siis kokeilla itse onko hän minun kirjailijani vai ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipiteitä jakavat kirjailijat ovat minusta aina kiinnostavia ja heidän teoksensa synnyttävät kiintoisaa keskustelua. Jään odottamaan, miten sinä koet Müllerin. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Herta Müller on kirjailija, jota en ole lukenut ja joka ehdottomasti kiinnostaa. Kiinnostavaa lukea monen mielipiteitä kirjailijasta näin kommenteista =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mari. Müller on kiinnostava, piti hänen kirjoistaan tai ei. Jään odottamaan arvioitasi hänen teoksistaan.

      Poista