keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Sefi Atta: A Bit of Difference


Jos tekisin tutkimusta afrikkalaisesta naiskirjallisuudesta, luulen, että valitsisin juuri Sefi Attan teokset. Nigerialainen Atta ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin maannaisensa Chimamanda Ngozi Adichie. Itse olen aiemmin lukenut häneltä romaanin 'Everything good will come', joka vakuutti minut hänen kirjoittajantaidoistaan. Ilokseni huomasin, että 'A Bit of Difference' löytyi myös Akateemisen kirjakaupan hyllystä. 

Atta ei kirjoita helppoa tekstiä, vaikka näennäisesti siltä voisi vaikuttaakin.  'A Bit of Differenceä' lukiessani mietin, kenelle se on kirjoitettu. Kuka on sen ajateltu vastaanottaja. Vähitellen lukiessani vahvistui näkemys siitä, että Atta ei kirjoita pelkästään/ensisijaisesti länsimaalaiselle lukijalle. Teos sisältää esimerkiksi mainioita dialogeja, joiden sisemmät merkitykset avautuvat minulle vain sitä kautta, että olen keskustellessani afrikkalaisten kanssa törmännyt vastaaviin ilmaisuihin kuin Attan romaanissa. Tunnistan tietyt afrikkalaiset puhetavat, niihin liittyvät konventiot ja merkitykset. Tästä huolimatta aivan varmasti paljon menee minultakin ohi. Atta on kuitenkin niin taitava kirjoittaja, että hänen teostaan voi lukea monelta eri syvyystasolta. Voi ottaa vain pinnan, toimii. Voi sukeltaa syvemmälle, toimii. Voi tehdä analyysin afrikkalaisesta kirjoittamisesta tämä teos esimerkkinä, toimii.

Attan seurassa ollaan kirjalliseen vastaanottoon liittyvien kysymysten äärellä. Atta pakottaa minut kysymään, kuka olen lukijana. Mitä luulen ymmärtäväni hänen teoksestaan omista hyvin erilaisen kulttuurin kokemuksistani käsin. Kirjoittaessani aiemmin mustien naiskirjailioiden teoksista olen joutunut tilanteisiin (esim. Toni Morrisonin ja Alice Walkerin kohdalla), joissa olen peittynyt omiin kysymyksiini siitä, että kuka minä olen sanomaan kyseisestä romaanista yhtään mitään. Atta johdattaa minut samaan tilanteeseen. On taas aika hiertyä ja panna itsensä peliin. Voinemme olla yhtä mieltä siitä, että jos tekstin vastaanottamisen ehto on, että pitäisi täysin ymmärtää kirjoittajan kokemukset ja kulttuuri, kukaan ei voisi kirjoittaa kuin itselleen. Toisessa ääripäässä ovat tulkinnat, joita tehdään reippaalla siveltimellä omat kulttuuriset aurinkolasit tiukasti päässä ja runnotaan tekstianalyysi tulkitsijan omien viitekehysten läpi. Näiden kahden lähestymistavan väliin jää melkoisen iso välimaasto ja liikun nyt siellä.

'A Bit of Differencen' päähenkilö Deola on 39-vuotias nigerialainen nainen, joka asuu Lontoossa ja työskentelee LINK-nimisessä hyväntekeväisyysjärjestössä, jonka tehtävä on hankkia rahoitusta ja jakaa sitä edelleen hyviksi katsomilleen kohteille. Deolan perhe kuuluu rikkaisiin, koulutettuihin nigerialaisiin, eikä hän siten edusta ns. keskivertonigerialaista. Hänen nigerialaiset ystävänsä, niin koti- kuin ulkomaillakin, ovat nigerialaisia intellektuelleja. Monet Deolan ystävistä puhuvat sujuvasti ranskalaisajattelijoista, kuten Foucault'sta ja Derridasta. Tämä voisi vaikuttaa snobistiselta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että se on pikemminkin vallankumouksellista. Atta tekee erittäin tervetulleita murtumia niihin länsimaalaisten stereotyyppisiin kuviin, joita meillä nigerialaisista on.

Atta kirjoittaa lauseita, joissa hän muutamalla sanalla porautuu nigerialaisten tilanteen ytimeen.
"You can never rise to the top as an African overseas unless you do exactly as you're told", sanoo Deolan isä. Kun näin tiheitä toteamuksia on romaani täynnä, herää minussa halu tutkia Attan teosta suurennuslasilla. Voisin elää tämän romaanin parissa viikkoja ja olen varma, että siltikin tulisin löytäneeksi siitä vain pienen osan. Atta liikkuu syvällä, todella syvällä. Hän ei tyrkytä rodullistettuja kysymyksenasetteluja. Hän tarjoaa niitä, ota ja tutki, jos tunnet kiinnostusta.

Tunnetko ketään nigerialaista? Oli vastaus kyllä tai ei, olet varmaan kuullut ns. nigerialaiskirjeistä, joiden lähettäjänä on joku nigerialainen prinssi tai vastaava, joka on perinyt suuren summan rahaa ja pyytää apuasi tuon rahasumman sijoittamisessa. Se kuva, joka meillä nigerialaisista on, ei useimmiten ole kovin mairitteleva. Monet afrikkalaisetkin kutsuvat nigerialaisia "toivottomiksi ihmisiksi."  Olla afrikkalainen on yksi juttu, mutta jotain ihan muuta on olla nigerialainen afrikkalainen.

Attan romaanissa rasismi ei olekaan välttämättä ihonväriin kohdistuvaa, vaan nimenomaisesti nigerialaisiin kohdistuvaa. Atta murtaa monenlaisia nigerialaisiin liitettyjä stereotypioita. Esimerkiksi heti teoksen alussa Atta nostaa esiin käsityksen nigerialaisten oletetusta tyhmyydestä, kun Deolaan suhtaudutaan erityisen epäilevästi lentokentän turvatarkastuksessa. Peittääkseen tyypillisen nigerialaisen tavan puhua englantia, hän on opetellut puhumaan foneettisesti, jotta häntä ei pidettäisi tyhmänä.

Kuten Adichien 'Kotiinpalaajissa' (Americanah) myös Attan teoksessa hiuksilla on tärkeä osuus, kun määritetään, kuka on länsimaalainen ja kuka afrikkalainen. Letitetyt hiukset voivat olla trendikkäät, mutta paradoksaalista kyllä, niiden muodikkuus edellyttää, että naisella on ensin luonnostaan suorat hiukset, joihin letit tehdään. Mustan naisen afrohiukset eivät ole uskottavat. Deola "has had to get her hair chemically relaxed for interviews. A partner in her accountancy firm commented that her braids were unprofessional. Not once did she think her hair was the issue at hand." Sitaatin viimeinen lause osoittaa, että kyse ei ole pelkästään hiuksista, niiden suoruudesta tai kiharuudesta. Hiukset ovat arvottamisen väline, niiden avulla luodaan epätasa-arvoa ja vahvistetaan jakoa kelpaaviin ja ei-kelpaaviin. Vaikka hiukset olisivatkin tarpeeksi länsimaiset löydetään joku toinen tapa, jolla oikeutetaan afrikkalaisen poissulkeminen. Deolalle esimeriksi kerrotaan, että afrikkalaiset eivät ole tarpeeksi älykkäitä opiskellakseen yliopistossa ja draamaopettaja pyytää häntä laulamaan: "Bingo bango bongo, we belong back in the jungle" ja väittää, että kyseessä on satiiri.

Rasististen ilmausten käyttäminen ja niiden rasistisuuden kieltäminen vetoamalla sitten vaikkapa satiiriin on huomattavasti hankalampi rasismin muoto kuin ns. suora rasismi. Se sisältää implisiittisesti väitteen myös siitä, että rasismin kohteena oleva on tyhmä, kun hän ei ymmärrä puheenparren (muka)satiirisuutta. Tämänkaltaista rasismia vastaan on hankala puolustautua, koska toinen osapuoli ei joko näe/halua nähdä omien ilmaisujensa rasistisuutta. Vähän samantyyppisestä asiasta on kyse silloin, kun joku itsepintaisesti haluaa käyttää sanaa 'neekeri' vedoten siihen, että hänelle se ei ole rasistinen ilmaus.

Monet länsimaalaiset liittävät nigerialaisiin internet-petokset, huumekaupan, islamilaisen fundamentalismin sekä aseistetut militantit, eikä Atta yritäkään kieltää, etteivätkö edellä mainitut asiat ole osa nigerialaista todellisuutta.  Siinä missä Bulawayo vyöryttää lukijan eteen afrikkalaisen kurjuuden, on Attan kerrontatapa huomattavasti monisyisempi ja realistisempi. Hänen tekstinsä ei kerjää sympatiapisteitä länsimaiselta lukijalta.

Tosiasiat ovat tosiasioita. Nigerian talous perustuu pitkälti korruptiolle ja rahanpesulle. Yhteiskunnassa elävät rinnakkain kristinusko, islam sekä taikauskolle perustuvat kansanuskonnot jujuineen ja demoneineen. Atta kertoo suoraan, että nigerialaiset naiset tekevät halpamaisia tekoja. He eivät ole alati hymyileviä, eivätkä he tanssi riemukkaasti länsimaisen kameranlinssin edessä. He pistävät reikiä kondomiin hankkiutuakseen raskaaksi ja kaatavat kuumaa vettä petollisen aviomiehen päälle. Sen parempia eivät ole miehetkään. He laittavat rotanmyrkkyä vaimonsa ruokaan päästäkseen tästä eroon, eivätkä aina suostu pitämään huolta perheestään. Se, mikä erottaa Attan kerrontatavan monista muista afrikkalaisista kertojista on, että hän suhtautuu humoristisen lempeästi moniin nigerialaisen kulttuurin länsimaisesta näkökulmasta kummallisiin puoliin. "You meet a single man in Lagos and it's best you check with Interpol. [...] As for women, they've [men have] gone nuclear. If you can't provide, they will find someone on the side who can. It's true! Alternative energy sources." Vaikka asia on vakava, Atta ei unohda huumoria. Nigerialaisena hänen on mahdollista puhua "vaihtoehtoisista energialähteistä." Länsimaalaisen sanomana ilmaisu olisi pöyristyttävä tai vähintäänkin hölmö. Huumorin toimivuus on sidoksissa sen esittäjään. Siinä on "pieni ero."

'A Bit of Differencessä' asiat eivät ole joko-tai, vaan sekä-että. Moni asia Nigeriassa ärsyttää Deolaa, mutta Nigeria on kuitenkin hänen kotimaansa. Maa, jossa hänen sukunsa asuu ja joka sykkii kotimaan vetovoimaa. Deola ei alunperinkään jättänyt kotimaataan vapaasta tahdostaan, vaan olosuhteiden pakosta. Elämä Nigeriassa oli hänelle liian kallista, jolloin hänen olisi pitänyt joko löytää itselleen rikas aviomies/elättäjä, elää vanhempiensa siivellä tai edetä urallaan reittä pitkin. Deolan kirjailijaystävä Bandele sen sijaan on jättänyt Nigerian kokonaan, koska hänen mukaansa nigerialaiset ovat ymmärtämättömiä alkuasukkaita.

Bandelen myötä Atta nostaa esiin kysymyksen homoseksuaalisuudesta, joka on useissa Afrikan maissa vielä nykyisinkin rangaistavaa. Deola on moderni nainen, jota Bandelen homous ei hätkäytä. Seksuaalisuuden vaarat vaanivat tosin häntäkin, kun Deola pelkää saaneensa HIV-tartunnan. Lukiessani ehdin jo ihmetellä, miksi Atta kirjoittaa niin paljon HIV:stä. Sain taas hyvän muistutuksen siitä, että olin unohtanut riisua kulttuurilasini. Suomessa HIV:stä ei juurikaan enää puhuta, mutta Afrikassa se on edelleen valtava vitsaus. Tilastojen mukaan noin 3,5 miljoonaa nigerialaista on HIV-positiivisia. HIV:tä käsittelevä osuus 'A Bit of Differencessä' on tyyliltään suorastaan valistuksellinen ja sitä lukiessa minulle tuli vahvasti tunne, että Atta kirjoittaa nimenomaan nigerialaisille saadakseen heidät näkemään, miten tärkeää on käydä HIV-testissä.

Adichien romaanin 'Americanah' lopussa teoksen päähenkilö Ifemelu palaa takaisin kotimaahansa Nigeriaan. Samaan ratkaisuun päätyy myös Deola. Attan 'A Bit of Differencen' myötä vahvistuu näkemykseni siitä, että kyse ei ole ensisijaisesti kaunokirjallisesta ratkaisusta tai valinnasta, vaan ennen muuta kotiin palaaminen on poliittinen teko, joka ulottuu fiktion ulkopuolelle.



4 kommenttia:

  1. Upea postaus. Olen myös pohtinut, että kaikenlainen näkymätön syrjintä on pahasta, sillä sitä ei tunnusteta olevankaan. Ihmisten niputtaminen on myös minusta väärin.

    VastaaPoista
  2. Totta Jokke. Kaikissa ryhmissä, niin etnisissä kuin muissakin, on kaikenlaisia ihmisiä. Boko haramin viimeaikaisten tekojen myötä tämä teos on entistä tärkeämpi.

    VastaaPoista
  3. Hola! Ihanaa, vihdoin löysin blogin, josta saan ennenkuulumattomia Afrikka-lukuvinkkejä. Attasta olen kuullut suusanallisesti täällä asuvalta kaverilta, mutta enpä ole saanut kaivettua hänen teoksiaan esille. Entäs Lola Shoneyin? Laitan sinulle kesäksi kohtaamishaasteen, ohjeet löydät tästä linkistä: http://anunihmeellisetmatkat.wordpress.com/2014/05/19/elegia-siniselle-niilille/
    Ja jos ehdit vastata haasteeseen, niin voisitko laittaa linkin tekstiisi takaisin blogiini. Kiitos ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Mukavaa, että löysit tänne. Baba Segin vaimoja olen etsiskellyt, mutta ei ole vielä tullut vastaan. :)

      Lähden nyt tutkimaan laittamaasi linkkiä.

      Poista