keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Se taitaa nyt olla tässä. Vuoden 2014 paras suomalainen esikoisteos. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia täyttää niin korkeatasoiselle kirjallisuudelle asetetut vaatimukset kuin henkilökohtaiset mieltymyksenikin. Se on moniääninen, rakenteeltaan ja kuvastoltaan oivallisen kompleksinen sekä lisää tietoa Jugoslavian hajoamisesta tavalla, johon varsinainen historiankirjoitus harvoin pystyy. Se tuo iholle muualta Suomeen muuttaneiden todellisuuden, kulttuurien väliset kahnaukset, yksilön ja perheen olosuhteiden puristuksessa, oman paikan maailmassa ottamiseen liittyvät haasteet sekä rikkaan symboliikan. Lyhyesti sanottuna: Kissani Jugoslavia on nautittavan kiinnostava romaani.

Minulle yksi kaunokirjallisen teoksen kiinnostavimmista elementeistä on rakenne. Uskoisin sen johtuvan ainakin osittain siitä, että hyvin toteutettu rakenne estää lukijaa uppoutumasta tarinaan, muuttumasta passiiviseksi teoksen kuluttajaksi. Rakenne haastaa ja panee miettimään, se asettaa rinnakkain eri tasoja ja vaatii pohtimaan. Kissani Jugoslaviassa rakenne toimii juuri edellä kuvatulla tavalla. Yhdellä tasolla seuraamme elämää Jugoslaviassa vuonna 1980, jossa nuori nainen nimeltä Emine valmistautuu häihinsä. Toisella tasolla olemme nyky-Suomessa, jossa nuori mies ostaa käärmeen, keskustelee kissan kanssa ja elelee elämäänsä. Eri aikatasot ja yhteiskunnalliset olosuhteet peilautuvat toisiinsa ja tulevat toistensa ristiinvalaisemiksi. Näin Statovci luo tilanteen, jossa muukalaisuuden kipeys näyttäytyy koko kirjossaan. Toiseuden juurien kytkeytyminen entisen Jugoslavian sotaisaan tilanteeseen estää yksinkertaistavat tulkinnat. Lukija löytää silmistään tulitikut. Muualle katsominen, näennäisymmärtäminen ja luokittelu käyvät mahdottomiksi. Slavenka Drakulicin "Aivan kuin minua ei olisi" (Kao da me nema (1999), suom. 2000), hengittää Statovcin rivien välissä.

Statovci kuvaa Jugoslaviaa maana, jossa vallitsevat selkeät sukupuoliroolit. Perhe-elämän keskipiste on koti, jonka tulee olla moitteettoman siisti ja puhdas. Asiasta huolehtiminen on tietysti naisen tehtävä. Koti on emäntänsä kuva ja se siivotaan joka päivä, sillä kukaan "itseään kunnioittava ihminen" ei "häpäisisi perhettään elämällä epäsiistissä kodissa. Kodillakin oli kasvot, joita ei saanut menettää. Se oli kunnia-asia." Vaikka asuinmaa vaihtuu, arvot siirtyvät mukana. Naisen vuoro tulee aina viimeisenä. Hänen roolinsa on alistua ja palvella loputtomasti. Siivota ja laittaa ruokaa, olla varpaillaan, kuulostella perheenpään mielialoja.

1990-luvun puolivälissä opiskelin kirjallisuutta Oslossa. Kävin myös norjankielen tunneilla, joilla oli muun porukan lisäksi yksi nainen Bosniasta ja yksi mies Serbiasta. Heidän välinsä olivat käsinkosketeltavan jännittyneet. Opiskeluun kuului esitelmän kirjoittaminen ja tein sen Henrik Ibsenin Nukkekodista (Et Dukkehjem, 1879). Kun olin esitellyt työni serbimies oli kauhuissaan. Hän nousi tuolistaan, raivosi ja huusi, että tuollaista ei saa kirjoittaa. Näytelmä perheensä hylkäävästä Norasta ja hänen sanansa "jeg er foerst och fremst et menneske" olivat tälle serbimiehelle yksinkertaisesti liikaa ja täysin hänen kulttuuriperintönsä rajojen ulkopuolella. Hänen mielestään "rikos" oli moninkertainen. Ibsen, mies, kirjoitti naisen oikeuksia puolustavan näytelmän. Minä, nainen, kauhea feministi, esittelin kirjoitukseni Nukkekodista julkisesti. Statovcin lukeminen palautti tuon serbimiehen elävästi mieleeni ja ymmärsin pari piirua syvemmin, mitä hänen ajatuksissaan liikkui.

*

Jokainen meistä on oman kulttuuriympäristönsä sokaisema. Statovci haastaa myös meidän suomalaisten näkemykset omien tapojemme erinomaisuudesta. Toisten silmissä saatamme vaikuttaa hyvinkin kummallisilta ja toisinaan jopa epärationaalisilta. Jos tämän huomaaminen sattuu, se on hyvä. Niin pitääkin. Mukaymmärtäminen on karhunpalvelus sekä niille, joita mukaymmärrämme että myös itsellemme. Asioiden syyt ovat harvoin yksinkertaisia ja helppoja. Selittäminen usein vaikeiden asioiden poislakaisemisen muoto. Tämä on on tullut näkyviin vahvasti viime viikon ns. katuväkivaltajengikeskusteluissa. Suosittelen näille keskustelijoille Kissani Jugoslaviaa. Suosittelen tätä teosta myös homokammoisille. Sen lisäksi suosittelen Statovcin romaania ihan jokaiselle silläkin uhalla, että sen luettuaan joutuu hyvin todennäköisesti luopumaan muutamista ennakkoluuloistaan.

Kun Statovci puhuu ulkomailta Suomeen muuttaneen Suomessa kohtaamista ennakkoluuloista, hän tietää mistä puhuu. Hän on kertomuksensa sisällä, jolla en tarkoita, että Kissani Jugoslavia olisi välttämättä omaelämäkerrallinen. Voi se tosin sitä ollakin, mutta se on toissijaista. Statovcin romaani on monella tapaa rehellinen ja hämmästyttävän alaston. Sen ihmiskuvia ei ole puettu esteettisesti, vaan kuvattu kameralla ennen photoshopin keksimistä. Isän ja pojan välinen suhde on kautta romaanin kompleksinen. Isän käytös on usein puistattavaa, mutta Statovci kirjoittaa yli helppojen yksinkertaistusten ja hyvä-paha -asetelmien.

Bajram, teoksen päähenkilön Bekimin isä, on korkeakoulutettu, eikä halua ottaa vastaan matalapalkkatyötä. Ottaisitko sinä? Muistan taas norjankielen tunnit ja niillä olleen bosnialaisnaisen, joka oli koulutukseltaan arkkitehti. Muistan hänen lohduttoman itkunsa, kun hän kertoi, että Norjassa ainoa työ, jota hän sai oli pesulatyö. Suomessa maahanmuuttajan on vaikea tehdä maahanmuuttokriittisten mielestä oikein, koska jos he eivät ota jotain työtä vastaan, heitä haukutaan työnvieroksujiksi. Jos he taas ottavat, heidän sanotaan vievän suomalaisten työpaikat. Sen sijaan, että asiat otettaisiin asioina, voidaan tietysti keskustella lastenvaunuista. Suomalaisessa yhteiskuntakeskustelussa on vielä kovin pitkä matka siihen, että eritaustaiset ihmiset olisivat ihmisinä samalla lähtöviivalla.

Kissani Jugoslavia ei anna meidän katsoa etäältä, vaan se siirtää meidät tapahtumisen paikkaan. Meistä tulee hän, jonka edessä konekiväärimies seisoo. "Katsellessani serbisotilaiden konekiväärejä ymmärsin, että tuo sotilas voisi päättää kenen tahansa vastaantulijan elämän muutamassa sekunnissa, ja tuo tankki voisi räjäyttää maan tasalle kokonaisen rakennuksen, jos sen sisällä oleva sotilas saisi päähänsä tehdä niin." Olisitko kenties tuollaisen kokemuksen jälkeen alkanut miettiä pakoa kotimaastasi? Jos olisit, miten oikeutat väitteesi siitä, että joku muu ei saisi tehdä niin? Helpointa on vaahdota asioista, joista ei tiedä. Käy mielessäsi läpi myös seuraavat Statovcin esittämät kysymykset:

"Mitä jos sinä joutuisit hylkäämään perheesi ja todistamaan läheistesi kuoleman räjähdyksessä? Tai jos olisit niin epätoivoinen, että kääntyisit jumalan puoleen, vaikket uskoisikaan siihen.  [...] Niin, mitä tekisit, jos joutuisit muuttamaan uskoasi halveksuvaan maahan etkä voisi enää koskaan palata kotiisi? Jos joutuisit opettelemaan vieraan kielen vieraalla kielellä, miten nopeasti luulisit voivasi ottaa vastaan asiakaspalvelutyötä?"

Statovcin Kissani Jugoslaviassa kuvaamat kulttuurisen toiseuden kokemukset todentavat identiteettitutkija Stuart Hallin näkemykset kulttuurisen identiteetin rakentumisesta. Hallille rotu (jonka käsitän kattavan myös eri etniset ryhmät) ei ole biologinen kategoria, vaan diskursiivinen identiteetti. Kategoria, joka tuotetaan puhetapojen ja erilaisten representaatiojärjestelmien ja sosiaalisten käytäntöjen kautta. Tässä tuottamisessa avainasemassa on joukko "tarkemmin määrittelemättömiä fyysisten piirteiden eroja", joista tulee symbolisia merkitsijöitä, joilla ryhmä erotetaan toisesta ryhmästä. *

Kissani Jugoslaviassa tämä prosessi menee esimerkiksi näin: "Ja miksi sinulla on tuollainen koukkunenä, ne kysyivät, miksi noin mustat hiukset ja kulmakarvat, miksi tuollaiset rikkinäiset kengät jalassa, eikö ole varaa ostaa uusia, sama pusakka joka päivä, oletko köyhä, oletko pakolainen, ne puskivat minua toisilleen, löivät ja nauroivat ja joku niistä sylkäisi minua otsaan, ja sylki valui kasvoja alas enkä uskaltanut pyyhkiä sitä, pyyhi se niin niin kuolet, he sanoivat, pyyhi se niin kuolet vitun pakolainen."

Statovci osoittaa, miten tärkeää on ymmärtää, että rotujen ja etnisten ryhmien väliset valtasuhteet eivät ole olemassa sinällään, vaan ne ovat tulosta kulttuurisen tuottamisen käytännöistä. Sama prosessi tapahtuu Kissani Jugoslaviassa makrotasolla, kun Jugoslavia alkaa Titon kuoleman jälkeen hajota. Titon aikana eri etniset ryhmät kokivat olevansa paitsi albaaneja, serbejä, kroaatteja ja bosnialaisia, että samanaikaisesti myös jugoslavialaisia. Näiden ryhmien jugoslavialaisuus kuitenkin kuoli Titon myötä ja eri ryhmiin kuuluvat kääntyivät toisiaan vastaan, Omaa kulttuurista identiteettiä alettiin pyrkiä vahvistamaan toisia identiteettejä mitätöimällä. Tämä tapahtui usein poliittisten johtajien harjoittaman nationalismin ja propagandan myötävaikutuksella.

Kissani Jugoslavia ulottuu moneen suuntaan, niin ajallisesti kuin teemallisestikin. Kerronta levittäytyy, mutta ei hajoa. Statovcin ote pitää. Siinä missä elämä kiertyy käärmeenä ihmisen ympärille, on rakkaus parasta vastamyrkkyä. Nukkekoti on kaunis katsoa, mutta epämukava elää. Jokainen, joka nukkekodista on lähtenyt, muistaa loppuelämänsä ajan sen tuskin kuulumattoman äänen, kun hän lähtiessään painoi oven viimeisen kerran kiinni. Sen hetken, kun vapaus lakkasi olemasta pelkkä sana.

*Stuart Hall: Identiteetti (Vastapaino 1999), suom. ja toim. Mikko Lehtonen ja Juha Herkmann

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014), Otava

Adlibriksessä


30 kommenttia:

  1. Voi miten hienosti ja syvästi taas kerran kirjoitat. Olen lähes sanaton, nautin kirjoituksesi täyteydestä. Ajattelen tuota mitä sanot rakenteesta, sitä kuinka hyvä rakenne aktivoi lukijan oman ajattelun, ja nyökyttelen. Lisäksi totean: Tätä teosta taidetaan laajemminkin kehua. En itse ole tätä lukenut, olen vain ajatellut että ehkä joskus voisin. Ehkäpä tosiaan voisin, entistä suuremmalla syyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lukemaan tämän, kyllä tämä niin hieno on. Olin pitänyt silmät ja korvat kiinni/lukossa, etten tietäisi tästä juuri mitään etukäteen ja aika hyvin se onnistuikin.

      Poista
  2. Okei, kiitos, en lukenut kaikkea mutta vahvistit intuitioni, että tämän voisin ostaa itselleni joululahjaksi :)!

    VastaaPoista
  3. Hengästyttävän hieno teksti, Omppu!
    Kulttuurin käsite on abstraktiudessaan niin vaikea hahmottaa, mutta tässä teoksessa se jotenkin ihmeellisesti konkretisoituu. Lukiessa tuli tosiaan miettineeksi niin omaa kulttuuria, johon on kasvanut, kuin myös muita, jotka ovat vieraampia, joiden tavat ovat erilaisia, jopa outoja. Niihin eroihin ja outouksiin on kai liian helppo tarttua, vaikka kuitenkin siellä kaiken keskellä on aina ihminen, jonka perustarpeet ovat samat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. Sepä tässä juuri onkin erityisen hienoa, että tämä haastaa lukijan mukaan pohtimaan.

      Poista
  4. Todella hieno teksti. Pitäisi saada tuo kirja. Olen tehnyt itse työtä monikulttuurisessa työyhteisössä ja suorittanut Moninaistuvan Suomen opintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat "Kissan" pian käsiisi ja nostat sen pöydälle. :)

      Poista
  5. Taas kerran on minunkin todettava, että mahtava teksti! Blogiasi on niin suuri ilo aina käydä lukemassa. :) Minäkin pidin tästä, oikeastaan mitä enemmän jälkikäteen ajattelen tätä, sitä enemmän pidän tästä teoksesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista. Samaa mieltä, että tämä on teos, joka jää mieleen kasvamaan.

      Poista
  6. Kyllä kiitos, hyvin kirjoitettu taas ja olen täysin samaa mieltä kirjasta. Minä en muista lukeneeni mitään näin hienoa suomeksi kirjoitettua pitkään aikaan. Se on varmaan myös tuo persoonallinen kielenkäyttö, joka selkeästi poikkeaa minun mielestäni valtavirrasta, ja on silti lasinkirkasta ja tarkkaa. täynnä yllätyksiä, kerta kaikkiaan kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Leena. Käyttääkseni kulunutta sanontaa, niin tämä on kansainvälistä tasoa. Tuo kieli tosiaankin on jotenkin niin helpon tuntuista ja samanaikaisesti niin paljon sisältävää.

      Poista
  7. Tämä on huikea kirja. En osaa sanoa, että olisiko ihan vuoden paras esikoinen, mutta kolmen kärjessä ehdottomasti. Statovci kirjoittaa niin sujuvasti ja vaivattomasti, kiinnostavasti ja omaperäisesti. Pidin tästä todella, todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä varmaan tulee tosiaan olemaan vuoden paras esikoinen. Tuumailin myös, onko tässä yhteys Schrödingerin kissaan, mutta en ihan päässyt asiasta selvyyteen. Kenties. Pitäisi lukea uudestaan.

      Poista
  8. Tämä oli voimakas ja koskettava esikoiskirja. Todella harkittu rakenne, joka onnistui hienosti. Kirjassa ei syytelty ketään, eikä osoiteltu sormella, mutta lukija saa runsaasti ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai juuri tuo, että ei osoitella, eikä pyritä liikaa vakuuttamaan. Annetaan ainekset ja lukija voi niitä sitten lukiessaan sekoitella.

      Poista
  9. Valtavan hienosti kuvaat kirjaa, kiitos, avasi silmiä tämäkin, itse kirjan lisäksi.

    VastaaPoista
  10. Pidin kirjasta ja tästä sinun kirjoituksestasi. Statovcin kirjassa oli myös paljon asioita, jotka ärsyttivät, eniten isä, joka ei voinut yhtään muuttua käsityksissään. Eniten ilahdutti se, miten poika salaa isältään teki kuitenkin asioita, jotka tiesi oikeiksi.

    Itse työskentelen maahanmuuttajien parissa, ja täytyy sanoa, että jonkun verran täytyy olla joustavuutta, että voi menestyä maassamme, esim. että kyllä, oma ammatti valitettavasti vaihtuu (ainakin vähäksi aikaa). Tai kouluttautua uuteen työhön/ täydentää omaa vanhaaa ammattiaan. Tuo joustamattomuus näkyy varmasti juuri isän hahmossa, ja näyttää, ettei se toimi. Ja kyllä, olen filosofian kandina ollut itse siivoojana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla kohdallani kokemus tuon tyyppisestä jäärämiehestä auttoi ymmärtäämään tuota kirjan isähahmoa. Varmaan nuo käsitykset ovat niin vuosisatojen ajan junttaantuneita, että henkilö itse ei pysty näkemään, mitä ne hänelle tekevät. Toivo on nuoremmissa sukupolvissa.

      Tuo ammattijuttu on aika hankala minustakin. Itse kuulun niihin,jotka tekevät mieluummin jotain työtä kuin olisivat ilman työtä. Toisaalta tiedän, että jos joutuisin tekemään jotain täysin vastenmielistä duunia, niin manaisin ja valittaisin. Nykyelämä vaatii muutoinkin enemmän joustavuutta ja halua vaikkapa kouluttautua uudelleen. Kirjan isällä oli myös näitä erinäisiä kunniakäsityksiä, jotka tekevät elämästä esim. nykysuomalaisessa kulttuurissa varsin hankalaa. Ehkä siihen liittyy myös häpeää ja kasvojen menettämisen pelkoa.

      Poista
  11. Koska tämä kirja on lähitulevaisuuden lukulistallani, en nyt perehdy tekstisikovin tarkasti, haluan lukea sen tietämätömyyden side silmillä :)

    Palajan tähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä suunnitelma. Tein tämän kirjan suhteen itsekin niin. Palailemme siis myöhemmin.

      Poista
  12. Kiitos, Omppu! Saan blogistasi niin paljon inspiraatiota, olet mainio kirjoittaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maastamaahanmuuttaja. Kylläpä kommenttisi ilahdutti ihan sydämen pohjasta asti. Olen todella iloinen, jos blogini on inspiroinut sinua ja ihanaa, että kerroit sen myös minulle. Kiitos!

      Poista
  13. Hei Omppu, olen blogisi uusi lukija ja tämä ensimmäinen kirjoitus jonka olen ehtinyt lukea. Pidänpä todella tyylistäsi! Syvällistä, omakohtaista tekstiä, kiitos! Kissani Jugoslavian luin muutama kuukausi sitten ja se on jäänyt takaraivoon kummittelemaan; missä menee raja kullakin ihmisellä kestää vastoinkäymisiä. Kirjailija on varmasti joutunut kamppailemaan vaikeidenkin asioiden kanssa. Ainakin hän osaa kirjoittaa hienoa, kypsää, jotenkin eleetöntä tekstiä, jonka rivien välistä lukee paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, tervetuloa seuraamaan blogiani. Onpa mukavaa, että löysit tiesi tänne.

      Kiitos kauniista sanoistasi. Välillä tulee omaelämäkerrallisia juttuja bloggauksiin, välillä taas on jonkin toisenlaista. :)

      Minusta Statovci on todella mielenkiintoinen uusi kirjailija, joka varmasti, kuten sanoitkin, on joutunut kokemaan osan kirjoittamistaan asioista itse, mutta hän osaa suodattaa ne romaanimaiseen muotoon. Jännää nähdä, mitä hän seuraavaksi kirjoittaa.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  14. Hyvä kirja, viime vuoden ehdotonta eliittiä. Sujuva, mukaansatempaava, vaivaton ja mieltä askarruttava.

    Itselleni suurin järkytys oli kirjan lopussa, kiitoksissa. Siinä kirjailija kiitti äitiään ja isäänsä tuesta. Kirjan isähän on varsinainen hirviö ja vaikka kuinka tietää, että kirjailija saa ja voi kirjoittaa, mitä mielikuvitus keksii, silti vaistomaisesti mielessä aina käy, että kuinkakohan totta kirja on. Etenkin kun on kyse esikoiskirjasta, jotka perinteisesti ovat olleet kirjoista elämäkerrallisimpia.

    Tästä järkytyksestä toivuttuani aloin miettiä, että miksi kirjan pohjatarina (perheen kohtalo) on niin julma. Eikö vähempikin olisi riittänyt? Eikö kirjailija kirjoittaessaan pakolaisista sopeutumattomina, väkivaltaisina ja traumatisoituineena tule alleviivanneeksi jo valmiiksi eläviä ja kukoistavia ennakkoluuloja pakolaisista? Juuri sellaisiahan he ovat, kuin olemme kuvitelleet.

    Tiedän, että kirjailijan vastuu on kirjoittaa vetävä tarina, tunteisiin vetoava, mutta tekeekö kirjailija karhunpalveluksen yhteisölleen liioitellessaan.

    Tai ehkei se ollutkaan liioittelua.

    Yksi pieni yksityiskohta hieman ärsytti: lihaksikkaat miehet. Kirjan päähenkilön himon kohteet ovat kaikki lihaksikkaita ja useimmilla mainittiin olevan lihaksikas pyykkilautavatsa. Myös niillä, jotka kuvailtiin ketjupolttajiksi. Todella uskottavaa. Olisi ollut ilahduttavaa, jos päähenkilö olisi edes kerran ihastunut plösöön tai tavalliseen mieheen. (Vai oliko tämäkin tarkoituksellista: päähenkilö etsi rakastajassa vahvuutta, isähahmoa?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullapa onkin kommentissasi mielenkiintoisia pointteja. Kiitos niistä.

      Itse en ajatellut, että tämä kertoisi kirjailijan omasta perheestä, vaan ehkä enemmän niin, että tähän on kerätty yhteen kirjailijan kokemuksia laajemmalti. Mitä tulee tuohon pakolaisten sopeutumiseen, niin itse koin, että tämä oli enempi vanhemman sukupolven ongelma. Kun on elänyt varsin erilaisessa kulttuurissa, jossa on itsellä ollut tietty asema ja sitten onkin yhtäkkiä ei-kukaan ja omat moraalikoodistotkin on ristiriidassa ympäristön kanssa, niin kyllä siinä varmaankin aika puristuksissa on. Koin tämän puolen enemmän realismina kuin ennakkoluulojen ruokkimisena. Makuasia tietysti. Koin niin, että Statovci onnistui hyvin kuvaamaan niitä vaikeuksia, joiden kanssa maahanmuuttaja saattaa taistella ja minusta tämä lisäsi myös ymmärrystä maahanmuuttajia kohtaan.

      Lihaksikkaat miehet on jo päässeet unohtumaan, mutta ovathan he keskeinen osa homokulttuuria, kuten esim. Tom of Finland. Ehkä siinä oli myös ironiaa ja leikittelyä, ehkä mainitsemaasi isähahmon etsintää. Pidin kovasti juuri siitä, että teoksessa on paljon tulkinnallisuutta ja uskon sen kestävän myös niin aikaa kuin useampia lukukertojakin. Olin kovasti iloinen, että tämä voitti Hesarin esikoispalkinnon. Mielestäni erittäin ansaitusti.

      Kiitos vielä kommentistasi.

      Poista
  15. Kiitos tästä esseistisestä otteesta. Lun kirjan vasta nyt. Luin myös monia kritiikkejä, ja nautin tästä kirjabogista todella paljon. Kai siksi, että näkemykseni myötäilevät näiden rivien ajatuksia niin myötäsukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Olipa kiva saada kommentti tähän vanhaan tekstiin ja mukava kuulla, että luit tämän loistavan kirjan. Kissani Jugoslavia on yksi kaikkien aikojen suosikkejani ja mielestäni paras esikoisteos, mitä viime vuosina on Suomessa kirjoitettu.

      PS. 'Tiranan sydän' on myös erittäin tutustumisen arvoinen (jos et vielä ole sitä lukenut)

      Poista