Siirry pääsisältöön

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Innostuin Fred Vargasin Sinisten ympyröiden miehestä luettuani Elinan bloggauksen tästä kirjasta. Luettuani ensin Melenderiä ja sen jälkeen Statovcia olin melkoisen täynnä ja ajattelin, että Sinisten ympyröiden mies voisi edellä mainittujen jälkeen olla oiva digestiivi. Sitä se kyllä olikin. Pääruoaksi sen sijaan se ei minulle riittäisi.

Fred Vargas on Frédérique Audoin-Rouzeaun käyttämä pseudonyymi. Miksi kirjailija on halunnut valita pseudonyymin, joka viittaisi hänen olevan mies? Etunimi Fred on tietysti lyhenne kirjailijan oikeasta nimestä ja wikipedia tietää kertoa, että nimen Vargas taustalla on Ava Gardnerin esittämä roolihahmo Joseph M. Mankiewiczin ohjaamassa elokuvassa The Barefoot Contessa. Mielenkiintoista on myös se, että kirjailijan kaksoissisko, joka on kuvataiteilija, käyttää pseudonyymiä Jo Vargas. Mitä tästä pseudonyymien käytöstä pitäisi ajatella? Kenties ei mitään, vaikka minulle kyllä tuli mieleen eräs Harriet Burden.

Ranskalainen, useita kirjallisuuspalkintoja dekkareillaan napannut Fred Vargas on varsinaiselta koulutukseltaan historioitsija ja arkeologi. Sinisten ympyröiden mies on hänen ensimmäinen teoksensa ns. Adamsberg-dekkareiden sarjassa. Vuonna 1996 ilmestynyttä Sinisten ympyröiden miestä ennen Vargas oli kuitenkin jo aloittanut kolmiosaiseksi jääneen Evankelista-sarjan ja kirjoittanut pari muutakin romaania.

Adamsberg-sarjan nimi tulee komisario Adamsbergiltä, joka on sarjan dekkareiden omintakeinen päähenkilö. Mies, joka ratkaisee murhia lähinnä zeniläisesti vaikuttuneen ajattelunsa ja intuitionsa avulla. Adamsberg on erikoislaatuinen tyyppi, jolla on tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä ja piirustella paperille näennäisen välinpitämättömänä. Muiden mielestä hän käyttäytyy usein vähintäänkin kummallisesti, mutta selvittää murhamysteerit hätkähdyttävän tarkalla vainullaan.

Sinisten ympyröiden miehessä joku alkaa piirtää sinisiä ympyröitä pitkin Pariisia ja asetella niihin mitä kummallisimpia esineitä: papiljotteja, uimalakkeja ja lankakeriä. Vähitellen touhu raaistuu ja ympyröistä alkaa löytyä ruumiita. Vargasin romaanin henkilögalleria on varsin hilpeä. Siinä missä Adamsberg itse on naisiin menevä, on hänen kollegansa Danglard viinaan menevä periaatteessa varsin säälittävä tapaus, jonka "älykkyys loihtii hänen ympärilleen kahden metrin suojavyöhykkeen." Rikoksiakin Danglard miettii ja pohtii yhdessä lastensa kanssa. Teoksesta löytyy myös kaloja tutkiva ja vedenalaisessa maailmassa viihtyvä Matilde, tarkkanäköinen ja usein vihainen sokea Charles sekä deitti-ilmoituksia harrastava vanha rouva Clémence, joka puhuu paljon ja jatkuvasti, mutta yleensä käsittämättömiä. Harrastaa kerrospukeutumista, käyttää mustaa baskeria ja polttaa pillitupakkaa sekä omaa omituisenmuotoiset hampaat.

Vargasin henkilöhahmot ovat eläviä ja kutkuttavia ja hänen kirjoittamansa dialogi herkullista. Vaikka en suomennoksesta mitään vikaa löytänytkään, uskon, että jonkun verran dialogin terävyydestä käännöksessä kuitenkin kadotetaan ja koin harmilliseksi, että ranskan kielen taitoni ei riitä Sinisten ympyröiden miehen lukemiseen alkuperäiskielellä.

Vargas esittelee öisen Pariisin kadut, sateesta kiiltävät ja vaaraa uhkuvat. Paikoin tunnelma lähenee noir-sävyjä. Tästä huolimatta Sinisten ympyröiden mies ei ole erityisen jännittävä, koska lukijalle on itsestään selvää, että Adamsberg on aivan liian taiten luotu henkilöhahmo, jotta kirjailija voisi antaa hänelle tapahtua mitään kovin kohtalokasta.

Adamsberg on ihanteellinen lukevien naisten päiväunien fiktiivinen kohde. Sinisten ympyröiden mies hengittää hänen kauttaan ja tässä suhteessa Adamsbergiä voidaan pitää esimerkiksi Karin Fossumin Konrad Seijerin, Seppo Jokisen Sakari Koskisen ja Sue Graftonin Kinsey Millhonen sukulaissieluna. Kaikkia näitä rikoksenratkaisijoita yhdistää se, että romaanin tunnelma ja vetovoima muodostuvat niiden päähenkilöiden kautta.

Koska Sinisten ympyröiden mies on dekkarisarjan ensimmäinen osa on ymmärrettävää, että Vargas on panostanut ennen kaikkea Adamsbergin henkilökuvaan. Hän on se täky, jolla Vargas koukuttaa lukijan. Erityisesti Adamsbergin rakkauselämän ongelmat tekevät hänestä inhimillisen. Minua häiritsikin hieman se, että Vargas vaikuttaisi pelaavan sillä ajatuksella, että naislukijat tuntisivat itsessään halua syöksyä pelastamaan Adamsbergin, tuon  toisinaan niin raivostuttavan hitaan ja ulospäin piittaamattomalta näyttävän miehen, joka ei ole päässyt yli rakastettunsa menettämisestä.

Teoksen muista henkilöhahmoista erityisen kiinnostava on deittirouva Clémence, mutta valitettavasti häneen yhdistyvät tragikoomiset elementit hiipuvat teoksen loppua kohden. Jonkinasteisena ongelmana koin myös sen, että Sinisten ympyröiden miehessä Vargas luo maailman, jonka suhde ulkomaailmaan on sulkeutunut. Lukijan tehtäväksi jää joko astua Sinisten ympyröiden miehen maailmaan sen ehdoilla tai jäädä sen ulkopuolelle. Vargasin romaani on ennen muuta dekkariviihdettä, melkoisen hyvääkin sellaista, mutta yhteiskunnallisen dekkarin ystävänä jäin kaipaamaan jotakin enemmän.

Lukiessani mietin myös, milloin markkinahenkilö keksii Adamsberg-oheistuotteet - menekkiä varmaan olisi. Jos fiktiivinen henkilö voisi jakaa nimikirjoituksia, olisi Adamsbergin edessä jono yötä päivää ja Instagram täyttyisi lukija/Adamsberg -selfieistä.



Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies (2007)
Ranskankielinen alkuperäisteos: L'homme aux cercles bleus (1996)
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus

Kommentit

  1. Ja minä en oo tarttunu Vargasin dekkareihin, koska oon ajatellu, että njääh, jonku miehen kirjottamia kirjoja, epäkiinnostavaa. Ja nyt ku luin tästä, että ne onkin naisen kirjoittamia, niin kiinnostus heräsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuo pseudonyymijuttu selvisi vasta pari vuotta sitten. Olen itse lukenut Vargasilta vaan tämän yhden, mutta varmaan luen joskus vielä lisää.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä