sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Bloggari Prahassa

Tänä vuonna hiihtolomamatka suuntautui Prahaan, jossa kävin tapaamassa ystäviäni. Olen monesti sanonut, että jos minun pitäisi muuttaa pois Helsingistä jonnekin ulkomaille, olisi Praha vahva ehdokas. Olen käynyt Prahassa kolmasti ja joka kerta olen tuntenut siellä vahvaa kotona olemisen tunnetta.

On paikkoja ja kaupunkeja, joissa asiat ovat vaikeita ja niiden logiikka itselle vierasta. Prahassa en ole onnistunut edes kunnolla eksymään, vaan tunnun suorastaan mystisesti löytäväni tieni sinne, minne olen menossakin.

Tällä matkalla kiinnitin huomiota hieman erilaisiin asioihin kuin aiemmin ja alla olevista kuvista ja niiden pohjalta osin dramatisoimastani tekstistä toivottavasti saatte edes hieman kiinni niistä tunnelmista, joita matkallani koin. Käytössäni oli vain kännykkäkamera, joten kuvien laatu on, mitä on.




Pimeyden myötä Praha näyttää toisenlaiset kasvot. Taivaalle kohoavien tornien myötä astun goottilaiseen romaaniin. On peilejä ja salakäytäviä. Ovet narisevat ja oven alta puhaltaa äkkiä kylmä tuulenvire.

Seinät ovat paksut ja kosteat. Ne huokailevat ja valittavat.

Golem lähestyy. Näen jo sen otsasta hohtavan valon. Totuuden häikäisevän valon. Totuuden sokaisevan valon. Kohti ojentuvat kylmät sormet ovat pitkät ja vapisevat.




Kun löydän tieni takaisin Prahan kaduille, kuulen absintin syntisen kutsun. Äkkiä ollaankin 1900-luvun alkuvuosissa. Joka puolella kuuluu puhetta kirjallisuudesta. Enää ei ole myöskään selvää, ollaanko Prahassa vai Pariisissa.

Kadut ovat kapeita ja kapenevat yhä. Ne johtavat paikkoihin, joihin säädyllinen kulkija ei suostu edes menemään. Menen silti. Kuumottaa.


Absintti valuu alas kurkusta ranskankielisen puheen säestyksellä. Keitä ovat nuo miehet ja naiset, jotka niin kiihkeästi väittelevät jonkun sanan käännöksestä?

Pahan kukkia kasvaa seiniin.

Spleen.

Viini.

Kuolema.

Kapina.

Vihreän valon houkutus.

Yösydän. Katse. Hikiset kainalot ja paljas selkä.

Savukeholkit.

Savuinen jazz.



Riisun epäaidot timanttikoruni ja menen hotelli Europaan nukkumaan. Pukuni on repeytynyt, kuinkas muutenkaan.

Sydämessä jyskyttävät öiset rytmit. Yön viime tuntien keskustelijat tulevat uniini uusine väittelyineen.

On kevyttä ja painavaa. On kylmä ja kuuma. Vuoden pituinen jano. Vesikarahvi luiskahtaa käsistäni.

Miten rakastankaan tätä hotellia. Sen muinaista loistoa ja lukemattomia tarinoita.

Kun aamulla herään on vuosi 2015 ja seison Grand Hotel Europan edessä ottamassa siitä kuvaa kännykällä.

Nyt siellä ei asu kukaan, mutta se tekee uutta tuloaan. Se tekee uutta loistoaan.  Sen tarinat tulevat saamaan jatkoa.



Nälkä vie minut aasialaiseen ravintolaan. Lounaan jälkeen nautin jälkiruoaksi trdlo:n.




Jälkiruoan nro 2 nautin taiteen muodossa. The Art Gallery of Prague esitteli Andy Warholin, Alphonse Muchan ja Salvador Dalin töitä. Nämä kolme taiteilijaa ovat mielenkiintoisen erilaisia keskenään ja galleriassa jokaiselle heistä oli varattu oma kerros.

Olen hieman heikkona Andy Warholin (1928-1987) pop-taiteeseen. Warholin tarina on jokseenkin mieletön. Kun luovuus ja idea kohtaavat, voi tuloksena olla melkein mitä tahansa. Kuljeskelin Marilynien, Maojen, pop-tähtien ja Campbellin tomaattikeittopurkkien seassa. Minua viehättää Warholin tapa vierittää samaa ideaa lähes loputtomasti, niin että se sekä banalisoituu että muuttuu uniikiksi.  Warhol saa katsomaan ympäristöä uudella tavalla ja ehkä juuri siksi koen hänen taiteensa hyvin inspiroivana.

Tsekkiläisen Alphonse Muchan (1860-1939) taidetta on usein kutsuttu viettelyn taiteeksi. Häntä pidetään art nouveau -tyylisuunnan puhtaimpana edustajana. Muchan tunnetuimpiin töihin kuuluu   slaavilaisten historiaa kuvaava teossarja. Siinä missä Warhole kerrosta ylempänä räiskäisi eteen värejä ja vahvoja muotoja, on Muchan värimaailma useimmiten pidättyväinen. Itse kiinnostuin erityisesti hänen ottamistaan valokuvista.

Gallerian pohjakerroksessa mellasti Salvador Dali (1904-1989). Tarjolla oli useita hevosiin liittyviä variaatioita, mutta toki muitakin surrealistisia kuvaelmia. Nuorena olin Dalista hyvin innostunut, mutta nyt hänen työnsä jättivät minut jotenkin omituisen kylmäksi.






Taidenäyttelyn jälkeen on hyvä antaa silmiensä levätä kauniissa rakennuksissa, kuten vasemman puoleisessa kuvassa olevassa Edustustalossa, joka kätkee sisälleen hienon konserttisalin.


On hyvä myös pohtia, onko rakkaus ikuista, jos sen merkiksi lyödään lukko Kaarlen sillan kupeeseen. Keitä he ovat - nuo lukkoihin nimensä kirjoittaneet ihmiset? Vieläkö he katsovat yhdessä samaan suuntaan? Vieläkö he rakastavat toisiaan?



On tullut tarinoiden aika. Astun sisään Shakespeare & Sons -nimiseen kirjakauppaan. Siellä aika lakkaa olemasta. Tutkimme ystäväni kanssa erityisen tarkkaan hyllyä, jolta löytyy englanniksi käännettyä tsekkiläistä kirjallisuutta.

Jokaiselta matkalta haluan ostaa muistoksi paikallista kirjallisuutta. Tällä kertaa pohdin pitkään runoantologian ja romaanin välillä. Lopulta päädyn Magdaléna Platsován teokseen Aaron's Leap.

Teoksen takakannessa sitä kuvataan mm. näin: "Aaron's Leap is a deeply moving portrait of love, sacrifice, and the transformative power of art in time of brutal uncertainty."

Aaron's Leap kainalossani käyn vielä kirjakaupan kellarikelloksessa, joka on mainio lukuluola mukavine pehmeine nojatuoleineen. Sinne voisi jäädä pitkäksi aikaa, mutta matka jatkuu ja ostan vielä Nabokovin teoksen Invitation to a Beheading. Luettuani Nabokovin Kalvaan hehkun olen tuntenut jatkuvaa poltetta tutustua lisää hänen tuotantoonsa. Olipa itse kirjailijasta mitä mieltä tahansa, niin hänen lahjakkuutensa on kiistämätöntä. Yksityiskohtana mainittakoon, että Shakespeare & Sons -kirjakaupan seinältä löytyi juuri samainen valokuva, joka oli myös Kalvaan hehkun sisäkannessa ja jonka postasin Instagramiin. Isken silmää. Tämä jos mikä on merkki siitä, että minulle on koittanut Nabokov-aika.

Matkani päätteeksi käyn Prahan pääkirjastossa. Sen aulassa on taideteos, joka koostuu poistetuista kirjoista. Teos ulottuu sekä ulos- että sisäänpäin. Kuvassa oikealla on teoksen nielu, joka jatkuu loputtomiin.

En voi olla ajattelematta kaikkia niitä kirjailijoita, jotka ovat kärsineet ja raataneet teostensa vuoksi. Kokeneet epätoivoa ja suuren riemun hetkiä. Jatkaneet kirjoittamista, luopuneet ja jättäneet sikseen. Aloittaneet uudestaan. Sinnitelleet. Kokeneet kylmää, nälkää ja rahapulaa ja jonain päivänä pitäneet kädessään omaa uutuusteostaan kuin lämmintä limppua.

Kirjatornista teokset ovat löytäneet viimeisen leposijansa. Niitä kai tulisi pitää onnekkaina, että ne eivät olet joutuneet tuhotuiksi esimerkiksi sen kaltaisen koneen ansiosta, jota Jean-Paul Didierlaurent kuvaa teoksessaan Lukija aamujunassa. Tästä huolimatta tuntuu pahalta näiden kaikkien teosten puolesta.

Juon kuuman viinini loppuun ja suljen matkalaukun vetoketjun. On tullut aika lähteä takaisin kotiin.





13 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Eikö olekin tosiaan jännä, kuinka jossain tuntee olonsa kotoisaksi jostakin syystä?! Minulla tuollaisia paikkoja ovat olleet Vilna, pikkukylät Himalajalla, Hong Kong ja nyt viimeisimpänä Tokio. Australiasta taas on tullut koti hitaasti, mutta varmasti. Nyt miettisin moneen kertaan, minne muuttaisin, koska ruoho tuntuu tutulta ja vihreältä täällä :)

    Absintti - bbbrrrhhhh, ei enää koskaan minulle ;)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus, kiitos kiitos <3!

    VastaaPoista
  3. Toistan edellisiä, mutta _ihana_ postaus. Niin hauskasti kirjoitettu ja tunnelmaa täynnä. Minun "Prahani" on Lontoo. Prahassa olen käynyt kerran, 1990-luvun lopulla. Pidin kaupungista hurjasti ja mieleni tekisi sinne uudestaan. Aina joku muu kohde on mennyt edelle, mutta vielä joskus palaan ihanaan Prahaan.

    VastaaPoista
  4. Kiitos mainiosta virtuaalimatkasta Prahaan! Tänään juuri mietin, kuinka mahtavaa siellä olisi käydä pitkästä aikaa. Krakovan olen kokenut myös hyvin kotoisaksi. Pariisi on kolmas sielulleni sopiva. Mutta Helsinki taitaa kuitenkin lopulta olla minulle se rakkain.

    VastaaPoista
  5. Huumaava kuvareportaasi! Voisin käyttää myös sanaa ihana. Mutta miksei näy mainintaakaan suosikkikirjailijastani Kafkasta? Eikö ole sinun suosikkejasi?

    VastaaPoista
  6. Oi mitä kaikkea matkalla tapahtuukaan... ajan rajat katoavat... mieli on keveä ja karkaava... kohtaamisia, kohtaamisia... Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
  7. Oih. ♥ Toistan taas itseäni, mutta tämä bloggauksesi on niin -- pakko lainata Tuijaa -- huumaava, että tätä on melkein vaikeaa kestää. ♥ Ihanat kuvat ja tekstit. Tulee aivan sietämätön matkakuume, Prahaan, tai miltei ihan minne vain. Olen lukenut ja tutkinut tämän jo kahdesti ja tiedän palaavani vielä monta kertaa.

    Prahassa en ole koskaan käynyt, mutta se on ehdottomasti haavematkalistallani. Ja oi kyllä, nuo kaikki upeat taideaarteet houkuttelevat luokseen. Haluaisin päästä näkemään Warholia ja Dalia, ja aivan erityisesti Muchaa. Ja tuo kirjaston kirjataideteos on myös huikean hieno, mutta se saa tosiaan mietteliääksi. Miten paljon unohdettuja sanoja ja tekstejä maapallo päällään kantaakaan.

    Sinun rakkaasi on Praha, minun Lontoo, Dublin ja Edinburgh. Britteinsaaret vetävät luokseen jatkuvasti sellaisella imulla, etten kykene vastustamaan. Nyt kun koirapappa on iäkäs ja minun on himmailtava matkustelua, on selvää, että ne vähäiset matkat jotka nyt kykenen tekemään, suuntautuvat Britanniaan ja Irlantiin. Seuraavaksi minua odottaa jälleen kerran Dublin... ♥

    Aivan i h a n a postaus, kiitos tästä! ♥

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus ja ihana Praha. Eli toistan samaa kuin muutkin. Ensimmäisen kerran olin siellä kattien maailmannäyttelyssä to-ma eli nähtiin myös kaupunkia. Ja tuostakin reissusta jäi hyvät muistot.

    VastaaPoista
  9. Oi mikä matka, Omppu ja mikä kertomus! Pääsin ihan Prahan tunnelmiin, kaupungin huimiin öihin...

    Kiitos ihanasta jutusta! <3 <3

    VastaaPoista
  10. Kiitän ihanista ja ilahduttavista kommenteistanne nyt näin yhteisesti. Sain jonkun bohemialaisen turistinkaatajataudin, joka mahdollisesti tottelee myös nimeä salmonella tms. ja olen ollut koko viikon kamalan kipeänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamalaa, toivottavasti kaatajatauti on jo kaatunut ja kuopattu! (Ja tämä kirjoituksesi on todella, todella ihana, sellainen ehdottomasti moneen kertaan luettava taideteos <3)

      Poista
    2. Kiitos Katja toivotuksista ja kauniista sanoistasi. Vähän on olotila vielä kiikun kaakun, mutta eiköhän se tästä rupea paremmaksi kääntymään.

      Poista