maanantai 2. helmikuuta 2015

Victoria Larsson: Ett norrländskt trauma

Yksi elämän ilmiö, joka herättää minussa aikamoista hämmennystä on se, että kun mies tekee kamalan teon, esimerkiksi murhan tai useampia, naiset lähettävät hänelle sadoittain kirjeitä vankilaan. Muistan vielä hyvin, minkälaisen kirjeryöpyn sai osakseen Steen Christensen, joka 1990-luvun lopulla vankilalomalla olleessaan pakeni Tanskasta Suomeen ja tappoi kaksi suomalaista poliisia. Mistä tämä naisten mielenkiinto näitä rikollisia kohtaan johtuu? Sitä en nyt kuitenkaan ala syvemmin miettimään, koska keittiö-psykologisointi ei ole yhtään blogiseksikästä.

Joka tapauksessa, kun kuulin Victoria Larssonin kirjasta Ett norrländskt trauma (2014), halusin heti päästä lukemaan sitä. Kun Larsson oli teinityttö hän rakastui suomalaiseen kolmoismurhaajaan Juha Valjakkalaan ja rupesi hänen kanssaan kirjeenvaihtoon. Kirja kertoo Veronica-nimisestä tytöstä, jolle kävi ihan samoin. Larsson ei peittele teoksensa lähtökohtia, vaan kertoo suoraan, että teos on erittäin vahvasti omaelämäkerrallinen.

En odottanut Larssonin teoksen olevan suurta kirjallisuutta, eikä se kirjallisesti sitä olekaan. Se sisältää kuitenkin monia kiinnostavia pointteja ja koska suomalainen Valjakkala on siinä keskeisessä roolissa, olisi erittäin toivottavaa, että tämä teos saataisiin pian myös suomeksi.

Åmselen surmatyöt tapahtuivat vuonna 1988, jolloin Valjakkala murhasi ruotsalaisen nelihenkisen perheen isän ja äidin sekä toisen lapsista. Veronica oli tuolloin 16-vuotias ja hänen suurimmat huolenaiheensa olivat ulkonäkö sekä neitsyys, josta hänellä oli kova halu päästä eroon. Larsson esittelee Veronican aggressiivisena teininä, joka usein teki erinäistä väkivaltaa nuorempaa sisartaan kohtaan. Väkivaltaiset ajatukset kohdistuivat usein myös Veronicaan itseensä, erityisesti hänen ulkonäköönsä.

"Jag fantiserar om att ta en osthyvel och skiva bort det yttersta laget av huden. Det skulle så klart svida och blöda, men sedan skulle den vackraste, lenaste persikohuvud, som måste finnas under pizzafejset, träda fram och jag skulle vara vacker."

Vapaa suomennos: Unelmoin ottavani juustohöylän ja höylääväni sillä ihoni uloimman kerroksen. Se varmasti kirvelisi ja vuotaisi verta, mutta sitten sen alta paljastuisi kaunein ja silein persikkaiho, jonka täytyy olla pitsakasvojen alla ja minä olisin kaunis.

Veronican maailmassa kauneus on korkein arvo. Pahinta, mitä tytön kohdalle voi sattua, on se, että hän olisi ruma. Muutoin voi olla miten ikävä, kurja ja kamala ihminen tahansa, kunhan vaan on kaunis. Kauneuden puute on "tuomio ikävään elämään. Elämään statistina." Veronica etsii apua myös tuonpuoleisista voimista ja pelaa ystäviensä kanssa spiritismiä sekä tekee sopimuksen paholaisen kanssa.

Veronican elämä muuttuu, kun hän lukee lehdestä 23-vuotiaasta Juha Valjakkalasta ja tämän paria vuotta nuoremmasta tyttöystävästä Marita Routalammista, joita poliisi etsii epäiltynä Åmselen surmatöistä. Juhasta ja Maritasta tulee Pohjolan Bonnie ja Clyde ja Veronica lumoutuu Juhasta. Tämän mustista silmistä ja kutsuvista huulista. Kun Veronica näkee Juhan pitelevän kylttiä, jossa lukee Il Capitano, hän ajattelee, että Juha saisi mieluusti olla hänen laivansa kapteeni ja se Juhasta tuleekin parin seuraavan vuoden ajaksi, joskaan ei siinä merkityksessä kuin Veronica toivoisi.

Larsson kuvaa, miten Valjakkala sai kymmeniä kirjeitä päivässä teinitytöiltä ja nuorilta naisilta. Jotkut jopa teettivät Free Juha -t-paitoja. Veronican elämän teini-ikäisessä myllerryksessä Valjakkalasta tulee päiväuni, johon Veronican unelmat tiivistyvät. Hän lähettää Valjakkalalle kirjeen ja saa siihen yllätyksekseen vastauksen. Näin alkaa kirjeenvaihto. Veronica käy myös seuraamassa Valjakkalan oikeudenkäyntejä ja uskoo vakaasti miehen syyttömyyteen.

Ett norrländskt trauma sisältää lukuisia Valjakkalan kirjoittamia kirjeitä. En tiedä, ovatko ne oikeita, mutta luulisin niin, koska Larsson on itse korostanut teoksensa omaelämänkerrallisuutta. Kirjeissä Valjakkala vaikuttaa keneltä tahansa ikäiseltään nuorelta mieheltä. Hän kirjoittelee Veronican kanssa musiikista ja bändeistä. Kuvailee paikkoja, joissa on matkustellut ja esittää tyttöystävänsä Maritan surmatöiden tekijänä. Kirjeenvaihdon myötä Juha tulee yhä tietoisemmaksi Veronican ihailusta ja nauttii tytön hänelle osoittamasta huomiosta. Veronican osalta kyse on tyypillisestä teini-ihastuksesta, joka saa pakkomielteen omaisia muotoja.

Larsson paljastaa Veronican suulla hyvinkin intiimejä, Valjakkalaan liittyviä ajatuksia. Miten Veronica haluaisi kirjoittaa Juhalle, että hän haluaisi olla tämän kanssa alasti hämärässä - hämärässä, jotta finnit eivät näkyisi, mutta jossa kuitenkin erottaisi toisen käsien tutkivan omaa ihoa. Jossa voisi kietoutua toiseen niin, että ei enää tietäisi, missä itse loppuu ja toinen alkaa. Ja miten Juha olisi se, joka veisi Veronican neitsyyden ja pelastasi Veronican. "Gör det nu. Precis hur du vill. Gör med mig som du vill. Jan kan rädda dig. Jag ska rädda dig. " / Vapaa suomennos: Tee se nyt. Tee se ihan niin kuin haluat. Tee minulle, mitä haluat. Minä voin pelastaa sinut. Minä tulen pelastamaan sinut.

Larssonin tekstin lukeminen synnyttää hämmentäviä tunteita, jonkinlaista inhonsekaista myötähäpeää. Miksi hän haluaa paljastaa näin intiimejä, nuoruudenaikaisia ajatuksiaan? Onko tämä hänen teoksensa lopullinen hyvästijättö Åmselen miehelle? Larssonin romaanissa Valjakkala rinnastuu rock-tähteen, jota teinityttö epätoivoisesti luulee rakastavansa. Valjakkalalla onkin taustaa myös muusikkona ja hän lähettää Veronicalle kuviaan, joissa hän on itse Veronican ikäinen. Valjakkala kaiketi haluaa kietoa Veronican itseensä nauttiakseen tämän ihailusta, vaikka missään vaiheessa heidän välillään ei mitään suhdetta olekaan ja Valjakkala päinvastoin menee kihloihin ihan toisen tytön kanssa.

Veronican ystäväpiirissä hänen Valjakkala-pakkomielteensä herättää kummastusta ja väliin jopa vihaa, eivätkä ystävät halua hänen puhuvan Juhasta. Teos on yleissävyltään varsin hevisti teenspiritin lävistämä. Veronica lopettaa koulunkäynnin ja viettää viinantäytteisiä viikonloppuja ja tuskailee neitsyytensä kanssa. Kun elämälle ei tunnu löytyvän suuntaa hän ajatuu yhä enemmän kohti satanismia ja päätyy lopulta varsin epämiellyttävään tekoon kutsuakseen paholaista puoleensa.

Ett norrländskt trauma on kurkistus teini-iän epätoivoon. Se on suorastaan häikäilemättömän alaston kuvaus siitä mitä nuorelle, elämässään eksyksissä olevalle tytölle voi tapahtua ja minkälaisia muotoja ihastuminen voi saada. Loppujen lopuksi ei sinänsä liene kovin vaikea ymmärtää, että Veronican tilanteessa Valjakkalan kaltainen henkilö vaikutti tuhannesti kiinnostavammalta kuin naapurin Hans tai Peter. Jostakin syystä edellinen ajatus ei silti tunnu kovin mukavalta.


Victoria Larsson: Ett norrländskt trauma (2014)
Bokförlaget Thorén & Lindskog


6 kommenttia:

  1. Sinun laillasi olen ihmetellyt tuota, miten naiset haluavat lähestyä vankilassa istuvia miehiä. Niinpä tämä romaani vaikuttaa hyvin kiinnostavalta - varsinkin, kun mukana on tuo suomalainen aspekti. Saapa nähdä, julkaistaanko teos jossain vaiheessa suomeksi.

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä ihmeellinen ilmiö. Ei ole tullut vastaan, että miehet tekisivät samoin naisvankien suhteen. Tässä romaanissa kiinnostavinta on juuri tuo, että on kyse ns. oikeista tapahtumista. Larsson ei selittele, miksi hänelle teininä kävi niin kuin kävi. Ehkä mitään selkeää selitystä ei edes ole olemassa.

    Kiitos Jonna kommentistasi.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen ihmetellyt aivan samaa kuin sinä. Mikä ihme murhaajissa viehättää? Tämä voisi siksi olla varsin kiintoisaa lukea (ja yritän aina välillä lukea ruotsiksi, joten suomennostakaan ei tarvitsisi odottaa). Katson, sattuisiko löytymään kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä ajatuksia tuosta ihmeellisestä ilmiöstä saa. Uteliaisuus minutkin ajoi tämän lukemaan. Toivottavasti saa kirjastosta, itse tilasin netistä.

      Poista
  4. Ei, ajatus ei tunnu ollenkaan mukavalta. Maailmassa on jotakin hyvin hullua ja nuoret eksyneet mielet ovat kaikelle sille hullulle liian alttiita. Ehkä keittiönpöytien äärelle olisi hyvä aika ajoin pysähtyä, kysyä ja toivoa että saa kuunnella.

    VastaaPoista
  5. Sanoppas muuta Katja. Larsson kuvaa kyllä varsin uskottavasti teini-iän epätoivoa.

    VastaaPoista