lauantai 21. helmikuuta 2015

Attica Locke: Black Water Rising


Vene lipuu pitkin rämeistä jokea, lutakkoa. Äkkiä kajahtaa laukaus ja hetken päästä toinen. Kuuluu naisen huutoja, veden läiskähtelyä, plutaamisen ääniä. On Bernien syntymäpäivä ja sen kunniaksi hänen miehensä Jay on järjestänyt yksityisen jokiristeilyn. Laukausten äänet ja Jayn vedestä pelastama nainen päättävät Bernien juhlapäivän ikävällä tavalla. Tuosta illasta saa alkunsa tapahtumakierre, joka imaisee Jayn mukaansa.  Musta Ford LTD alkaa seurata Jaytä minne hän meneekin ja pian panoksena on niin hänen oma kuin hänen raskaana olevan vaimonsakin elämä.

*

Attica Locke kertoo teoksensa jälkisanoissa, että hän on kokenut syntyneensä lopussa. Tällä hän tarkoittaa vanhempiensa avioliiton ja Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen loppua. The Black Water rising pohjautuu osittain hänen tuntemuksiinsa hänen vanhempiensa kokemuksista siitä, miten kansalaisoikeusliike sekä onnistui että epäonnistui. Voittopuolelle kuuluu ennen muuta se, että mustat saivat äänioikeuden ja erityisistä mustien ja valkoisten sairaaloista ja kouluista luovuttiin ja busseissa, ravintoloissa ja vastaavissa julkisissa tiloissa ei enää ollut erityisiä rodunmukaisia osastoja. Paljon jäi kuitenkin vielä parannettavaa. Locke toteaa teoksen jälkisanoissa: "But some basic things as basic as the right to walk down a street unmolested by law enforcement, to shop without being followed by store personnel, to feel completely free in one's own country, were still beyond the reach of many black citizens."

1950- ja 1960-lukujen tapahtumat, rotumellakat ja mustien vaatimukset oikeuksiensa puolesta haluttiin unohtaa ja monista Yhdysvaltojen osavaltioista juuri Teksas oli paikka, jossa öljyrahojen turvin haluttiin nähdä tulevaisuus pelkästään suurena lupauksena ikään kuin edeltäviä kipeitä vuosikymmeniä ei olisi koskaan ollutkaan. Tämän vuoksi Locke halusi sijoittaa teoksensa tapahtumat juuri Teksasin Houstoniin, seudulle, joka Locken romaanissa toivottaa vielä 1980-luvullakin kävijät tervetulleeksi kyltillä, jossa lukee: PROUD HOME OF THE KU KLUX KLAN.

Black Water Rising on jännitysromaani vahvoin yhteiskunnallisin painotuksin. Sen päähenkilö Jay Porter on musta juristi, joka nuorena miehenä osallistui aktiivisesti kansalaisoikeusliikkeeseen ja kantaa sen aikaisten tapahtumien traumoja sielussaan. Kuin ihmeen kautta Jay onnistui välttämään tuomion oikeudessa, mutta jäljet hänen osallistumisestaan SNCC:n (The Student Non-violent Coordinating Committee) ja erityisesti sitä radikaalimman COBRAn (Coalition for Better Race Relations) toimintaan seuraavat  hänen mukanaan ja luovat oman jännitteensä tarinan kulkuun. Kerran jo melkein tuomittu, on helppo tuomita seuraavalla kerralla. Kerran jo epäilyksen alaiseksi joutunut, on sitä tulevaisuudessakin.

Kansalaisoikeusliikkeen aikakausi, 1950- ja 1960-luvut Yhdysvalloissa, on yksi minua historiallisesti eniten kiinnostavia ajanjaksoja ja tämän vuoksi olenkin halunnut lukea Locken teoksen sen ilmestymisestä, vuodesta 2010 lähtien. Viisivuotinen odotukseni ei kulunut hukkaan. Locke punoo taitavasti yhteen jännitysmomentit ja yhteiskunnalliset epäkohdat. Kahtia-asettelua on niin valkoisten kuin mustien, yksilön ja yhteiskunnan kuin rikkaiden ja köyhienkin välillä. Kuvio toimii niin, että se pyrkii takaamaan valkoisten edut  ja oikeudet, jos ei muutoin niin taloudellisten resurssien epätasaisen jakautumisen kautta. Hierarkian huipulla on valkoinen rikas mies, joka ei kaihda keinoja hierarkian ylläpitämiseksi. Kaverikorruptio rehottaa. Toisaalta myös osa valkoisista on köyhiä ja tämä rikkoo jäykkiä roturajoja. Teoksessa on vahvasti esillä esimerkiksi ahtaajien lakko, joka osittain mursi roturajoja, koska lakkoilijoilla oli yhteinen vihollinen: valkoisten, rikkaiden ja häikäilemättömästi käyttyvien miesten joukko, joka ei vieroksunut väkivaltaa tai edes tappamista estääkseen ahtaajia äänestämästä lakon puolesta.

Locken teos liikkuu toisaalta teoksen nykyajassa 1980-luvun alkupuolella, toisaalta Jayn nuoruusvuosissa kansalaisoikeustaistelijana. Tämä kerronnallinen ratkaisu toimii loistavasti ja sen avulla Jayn elämälle luodaan vahvat juuret ja perusta, josta hänen nykytoimintansa kumpuaa ja selittyy. Kansalaisoikeusliikkeen aikaisten tapahtumien kuvaaminen Jayn yksilöhistorian kautta antaa tuolle aikakaudelle juuritason kasvot, jotka muutoin olisivat vaarassa rakentua lehtijuttujen ja muiden tuota aikakautta kuvaavien esitysten varaan. Locken teoksessa historia ei ole jotakin, joka tapahtui muille ihmisille menneinä vuosikymmeninä, vaan se tapahtui Jaylle ja se tapahtuu teoksen myötä taas uudestaan. Joen nykyelämä ja historia kietoutuvat erottamattomasti yhteen ja samalla myös hänen nykyelämästään tulee osa historiankirjoitusta.

Jay haluaa elää elämänsä toisin kuin isänsä, hän haluaa omalta elämältään enemmän kuin kansalaisoikeustaistelun vaatimukset yhtäläisistä oikeuksista. Hän haluaa elää ilman pelkoa joutua tuomituksi teoista, joita hän ei ole tehnyt, mutta jotka liian helposti voidaan sälyttää hänen tekemikseen pelkästään ihonvärin takia. Tähän saumaa iskee karismaattinen puhuja Stokely Carmichael, josta tulee tietyllä tapaa Jayn henkinen isä. Locken romaani osoittaa, miten alttiita hoivaköyhyydestä kärsivät, toivottomuutta kokevat nuoret ovat ääriliikkeille.

Jay ei kuitenkaan lähde militanteimpaan Black Power -porukkaan mukaan, vaan hän ihailee Martin Luther Kingin rauhanomaista ideologiaa ja pohtii rodullista epätasa-arvoa yleismaailmallisemmissa mittasuhteissa. Hän on romaanihenkilö, josta on vaikea olla pitämättä. Hänen puolestaan tunsin pelkoa ja olin vihainen joistakin hänen teoistaan. Eniten kuitenkin ihailin Jayn sinnikkyyttä ja hänen uskallustaan kohdata menneisyytensä.


Julkaisen tämän postauksen paitsi bloggauksena Attica Locken romaanista, myös osana Malcolm X:n 21.2.1965 tapahtuneen salamurhan 50-vuotismuistopäivää.

Attica Locke: Black Water Rising
Serpent's Tail





6 kommenttia:

  1. Hieno arvio mielenkiintoisesta kirjasta ja kiinnostavasta ajasta. Black power-liike - Mustat pantterit, Carmichael, Clever, Angela Davies - oli tosiaan paljon julkisuudessa 60-70-luvuilla. Silloiset aktivistit eivät varmaan olisi voineet kuvitella, että tasa-arvo kuitenkin kehittyy niin hitaasti. Kun ajattelee Yhdysvaltojen mustan väestön köyhyyttä, osuutta vangeista ja esim. noita viime aikojen ampumisia ja mellakoita niiden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Leena. Tosiaankin on ikävää, että rasismiasiat ovat aina vaan ajankohtaisia ja itse asiassa nyt taas enemmän kuin muutama vuosi sitten. Katsoin kerran dokumentin, jossa selvitettiin noita Yhdysvaltojen vankilakäytäntöjä ja ainakin joissakin osavaltioissa ne on luotu niin, että ne johtavat siihen, että mustien osuus vankiloissa muodostuu hyvin suureksi. Esim. ns. kolmen rikoksen sääntö toimii "kätevästi" niin, että hyvin vähäinen rikos ollessaan se kolmas rikos johtaa pitkään tuomioon. Valkoisten kohdalla ko. pieniä rikoksia ei edes huomioida, mutta mustien kohdalla toimitaan toisin.

      En nyt muista ihan tarkasti, miten tuo meni, mutta tuon suuntaisesti ainakin kuin edellä kerroin.

      Poista
  2. Syvä kunnioitus Malcom X:ää ja muita yhdysvaltalaisia oikeustaistelijoitta kohtaan! <3 Jos minä tässä muuta sanoisin, olisi se vain sanahelinää.

    Hieno arvio. Tahdon lukea tämän kirjan! Kiitos, ihana Omppu! <<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on tosiaan aika paljon tietoa noista kansalaisoikeustaistelun vuosista ja hyvin tulee esiin myös se, miten ovelasti valkoinen poliisilaitos hankki tietonsa mustien toiminnasta. Toinen minusta erittäin hyvä fiktiivinen kuvaus ko. vuosista on Denise Nicholasin romaani Freshwater Road ja on niitä tietysti vaikka kuinka paljon muitakin, mutta tämä nyt tuli mieleen, kun löytyy omasta hyllystä. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Hieno postaus. Minua kiehtoo myös tuo sama ajankuvaus. Suomessahan tiettyjen ihmisryhmien käydessä kaupassa kamerat kohdistuvat heihin ja samoin vartijat ilmestyvät paikalle tai myyjät seuraavat heitä. Tämä tapahtuu tänäkin päivänä. Rasismi on yleismaailmallinen ilmiö, mutta sitä vastaan voidaan taistella. Ihmisten tasa-arvoisuus ja ihmisoikeudet eivät ole yhtäläiset, jos ajatukset ovat rasistisia saatikka teot. Tämä näkyy myös muualla Euroopassa. Lama-aikaan on helppoa kiinnittyä yhteisöihin, joiden ihmisarvot eivät noudata YK:n julistusta. Aika pelottavaa tuo rasismin kasvu tänä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin Mai. On avoimempaa ja piilotetumpaa rasismia. Esim. kun pari vuotta sitten kävin Dubaissa, niin siellä oli lentokentällä matkustajien profilointi ihan yleisesti käytössä. Kaikki aasialaisilta näyttävät joutuivat passitarkastuksessa sellaisen laitteen eteen, joka mittasi kasvojen suhteet ja niitä virkailija sitten vertasi passikuvaan.

      Tuo rasismin lisääntymisen ja lama-ajan välinen yhteys on hyvä ja tärkeä huomio. Meidän on jokaisen tahoillamme vaan yritettävä luoda parempaa maailmaa. Kiitos kommentistasi.

      Poista