perjantai 29. tammikuuta 2016

Hyvän kirjan kesken jättämisen taito

Olen jättänyt kirjoja kesken  monista syistä. Koskaan aikaisemmin ei ole kuitenkaan käynyt niin, että olisin jättänyt kesken kirjan, joka on monella tapaa erinomainen ja jonka lukeminen oli  nautittavaa. Nyt kuitenkin tein niin ja tunnen siitä jopa pienoista ylpeyttä. Minä vastustin kirjailijan suunnitelmaa!

Kyseessä on Michel Houellebecqin uusin romaani Alistuminen. Tapansa mukaan Houellebecq kirjoittaa älykkäästi ja niin hyvin, että lukiessa nousee vesi kielelle. Olin myös jo valmiiksi panssaroinut itseni hänen naisvihamielisyyttään vastaan. Alistuminen on hieno teos - väite, jonka perustan 120 luettuun sivuun. Hieman runsas toinen mokoma olisi ollut vielä jäljellä, eikä minulla ole mitään syytä olettaa, etteikö sekin olisi vähintään yhtä loistokas kuin teoksen ensimmäinen puolisko.

Teoksen päähenkilö Francois on väitellyt ranskalaisesta kirjailijasta Joris-Karl Huysmansista ja toiminut vuosia opettajana yliopistossa. Sittemmin elämänilo on sammunut, eikä mikään oikein tunnu miltään. Jäljellä ovat vain gastronomiset nautinnot ja ruoka onkin teoksessa ottanut sen paikan, joka ennen kuului rakkaudelle. Tässä mielessä ruoka on konkreettisesti uusi rakkaus. Francois, vähän yli nelikymppinen, on yksinäinen ja pettynyt mies, jolle elämässä ei tarjoa iloa muu kuin seksi kauniin ja hyvävartaloisen nuoren naisen kanssa. 

Francois'n kautta Houellebecq kuvaa luonnollisesti länsimaisen ihmisen tilannetta yleisemmälläkin tasolla. Ranskan poliittinen järjestelmä on teoksessa suuren muutoksen kourissa, kun Kansallinen rintama ja Muslimiveljeskunta alkavat saada yhä enemmän poliittista kannatusta. Kaduilla aletaan kapinoida ja Francois katsoo parhaaksi jättää Pariisin. Niin TV, radio kuin internet ovat muuttuneet toimimattomiksi ja Francois alkaa törmätä asioihin, joiden ei vielä vähän aikaa sitten olisi voinut uskoa tapahtuvan. Tämä on se kohta, jossa lopetan lukemisen. Jotta voisin kertoa, miksi niin tein, palaan Alistumisen alkusivuille, joilla esitetyt muutamat huomiot olivat takapiruina kun päätin jättää lukemisen kesken. Kärjistäen voisikin sanoa, että Houellebecq saa syyttää vain itseään siitä, että lopetin lukemisen.

Teoksen alussa Francois saa minut todellakin puolelleen puhumalla siitä, miten ihminen ei puhuessaan koskaan avaudu yhtä perinpohjaisesti kuin tyhjän paperiarkin edessä, silloin kun hän osoittaa sanansa tuntemattomalle vastaanottajalle. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi lukijaa viekotellaan lisää toteamalla, että ei ole ensisijaista ovatko kirjat hyviä vai huonoa. Tämän sijasta olennaista on, että kirjailija on teoksessaan läsnä. Olin jo ostamassa edellisen lauseen, mutta pian tämän perään Houellebecq kirjoittaa:

Samalla tavoin meille mieluinen kirja on ennen kaikkea kirja, jonka kirjoittajasta me pidämme, jonka seuraan haluamme palata, jonka kanssa haluamme viettää aikaa.

Edellä lainattu kappale on tietysti ironiaa, sillä Houellebecq jos kuka on kirjailija, jota monet suorastaan vihaavat. Tosin on myös niitä, jotka ovat asiasta toista mieltä. Miten tahansa Houellebecqin veto on ovela. Hän ikään kuin kiinnittää lukijan itseensä ja samanaikaisesti sekä ironisoi kirjailijan läsnäoloa että tekee itsensä mitä suurimmassa määrin läsnäolevaksi. Jätin Houellebecqin romaanin kesken, koska en halua hänen läsnäoloaan. En halua hänen kyyniseen maailmaansa, jonka hän teoksensa kautta haluaa minulle siirtää oksentamalla nihilisminsä päälleni. En suostu alistumaan, joten jätin Alistumisen kesken ja vein sen takaisin kirjastoon etsimään uusia uhreja.



Houellebecq Michel: Alistuminen (2015)
Suomentanut Lotta Toivanen
Ranskankielinen alkuteos: Soumission (2015)
Kustantaja: WSOY




24 kommenttia:

  1. Muistaakseni tunnelmani olivat jotenkin samanoloisia luettuani Alkeishiukkaset joskus aikoja sitten, vaikka se on kai hyvin erilainen kuin tämä uusin. Epämääräisen epämukava olotila hänestä tuli. Samanlaisia tunteita minussa on muuten herättänyt myös Tommi Melender, onkohan heissä jotain yhteistä? Jossain tätä uusinta kirjaa kuvattiin pamfletiksi, puheenvuoro islamilaisesta nyky-Ranskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota noin. Minä en kyllä yhtään osaa verrata Houellebecqiä ja Melenderiä, kun olen suuri Melender-fani. Ja toki tiedostan senkin, että H:ä voi lukea myös toisella tapaa, mutta siihen en vaan pystynyt. Ensimmäiset 70 sivua meni niin, että huokailin ihastuksesta, mutta kun käänne synkempään tapahtui halusin vaan juosta karkuun ja vein alistumisen konkreettisesti kauas itsestäni. Tuntui, että olen H:n leikkikalu ja lähdin pois leikistä. Kiitos Leena.

      Poista
  2. Kirja, jonka kirjoittajasta pidämme... Jäisi monta teosta lukematta. Ei vais, olen vanhan linjan lukija, uuskriittisen ja narratiivisen lähestymisen poispilaama. Teksti riittää. Ja tämä ihan vaan tosissaan, ironiat ja muut merkitykselliset älynväläykset sikseen. Ja täällä puhuu heittiö, joka lähimenneisyydessä jätti ihailemansa Atwoodin kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra H. on kyllä jotenkin oma lukunsa siinä, miten vahvasti lukiessa tulee tunne, että hän on läsnä. Myös niin, että jos pidän monista jonkun kirjailijan teoksista, niin alan jollakin tapaa pitää myös kirjailijasta, vaikka tietenkään en oikeasti edes tiedä, mistä silloin pidän. Ehkä sitten juuri siitä läsnäolosta. :) Mitä tarkemmin lukee jonkun teoksia sitä läheisemmäksi kirjoittajakin tulee ja hänestä alkaa muodostaa omia näkemyksiään, jotka välttämättä eivät tietenkään pidä ollenkaan paikkaansa. Tosiaankin tämä kirjailijan läsnäolo jäi nyt mietityttämään. Asiassa taitaa olla melkoisesti puolia. Kiitos Tuija.

      Poista
  3. Oi ymmärrän! Kunpa nyt muistaisin, mistä romaanista minulle tuli tällainen olo, että en halunnut kuin kirjan tartuttavan minua...apua! Muisti ei pelitä,kuten pitäisi..,mutta olen viimeaikoina onnistunut jättämään kesken kirjoja, jotka ovat minusta niin kakkaa, että en sanotuksi saa. Olen siitä hirveän onnellinen. Tietysti ihmettelen mitä kaikkea ksutannetaan, mutta ehkä joku sitten pitää hyvänä sitä mikä minusta on roskaa. Nämähän kaiketi ovat niitä makujuttuja. Tai sitten eivät.

    Ja sitten on älykäs tapaus Sebold. Luin yhden hänen kirjansa ja pidin sitä hyvänä, mutta miten kummassa tällainen paatunut lukija sai kaiken sen synkkyyden tarttumaan itseensä. Seboldin maailamnakuva masentaa minua!

    Sadie Jonesin Kotiinpaluu oli niin hyvä, että nyt mikään ei tunnu miltään. Brittiläinen Linnuntietä.

    Jos haluat lukea älykkäitä teoksia, lue kirjailijaa, jonka ehkä tahdot kohdata, lue Simone de Beauvoiria tai Durasia tai...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, jos muistat tuon kirjan, mihin tekstisi alussa viittaat, niin tule kertomaan. Jäi kovasti kiinnostamaan. Minähän tykkään monista ns. raskaista kirjoista, joissa ihmisen osa on kompleksinen, mutta Houellebecqin hyytävyys on kyllä omaa luokkaansa, joka tietenkin kertoo toiselta puolen hänen lahjakkuudestaan.

      Olen tässä miettinyt, että alkaisin tekemään listaa omista tärkeimmistä kirjoistani. Tässä nyt vaan on se, että monet niistä olen lukenut jo ennen blogiaikaa, kuten juuri mainitsemasi de Beauvoir ja Duras. Ostin kirjamessuilta neljä Durasia sillä ajatuksella, että lukisin häntä uudestaan, mutta ei ole vielä toteutunut. Omalle listalleni haluaisin valita kirjoja, joista olen blogannut, joten paljon uudelleenlukemista olisi tiedossa. Tosin nyt on muutenkin vähän sellainen fiilis, että tekee mieli lukea jo luettuja uudestaan. Kiitos Leena.

      Poista
  4. Hear, hear. Hyvä perustelu kesken jättämiselle. Olin ensin aikeissa ostaa Alistumisen itselleni, mutta jokin siirsi ostopäätöksen lainauspäätökseksi. Kun olin aikeissa lainata kirjan, jätin sen kuitenkin tekemättä ilman erityistä päätöstä. Minusta ei tullut seuraavaa uhria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli varmaan sun sisäinen varoitusääni. :) Mutta oikeasti: Alistuminen on kyllä hieno teos, todella vaikuttava. Tosiaan luulin panssaroineeni itseni, mutta herra H. ei moisista panssareista paljon välittänyt. Kuitenkin olen tyytyväinen, että aloitin tämän romaanin, koska jo se 120 sivua antoi minulle paljon tietoa myös itsestäni. Kiitos Raija.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Totta. Kaikki ns. moniääniset jutut on vaikeita. Luultavasti en pysty näkemään satiiria, jos en pysty/osaa/halua asettua siihen paikkaan, mistä satiiri on kirjoitettu.

      PS. Huomasin, että en seuraa blogiasi. Korjasin nyt tilanteen. Saako blogiisi kommentoida myös suomeksi? Noin äkkiä katsottuna vaikutti siltä, että kaikki kommentoivat ruotsiksi.

      Poista
    2. Minulla on nyt, ehkä ikuisesti, kesken Alice Hoffmanilta hehkutetuin kirja (jonka nimeäkään en nyt muista! Puutarha jotain?) ja tämä on yllätys kaikin puolin. Rakastin uusinta suomennosta. Mikä lie.
      Elämä on liian lyhyt eioikeininspaa -kirjoille.

      Poista
    3. Alistuminen kyllä ns. inspaa, sehän tässä juuri kummallista onkin. Lukisin sitä oikein mieluusti ja suurella halulla. En vaan voi päästää itseeni kaikkea Houellebecqin mustaa, en halua sitä oloa, jonka hänen tekstinsä tuottaa.

      Poista
  6. Kiinnostaisi kuulla, oletko lukenut ja millaisia tuntemuksia Houellebecqin Maasto ja kartta sinussa herätti. Luimme sen takavuosina lukupiirissä, ja muut lukijat kokivat sen maailmankuvan luotaantyöntäväksi. Minulle se oli jostain syystä hyvin vaikuttava kokemus. Alistumista en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Maaston ja kartan, josta en nyt enää tarkasti muista, mutta se oli erinomainen teos. Kyllä siinäkin oli synkemmänpuoleinen kuva maailmasta, mutta ei niin mustia vesiä kuin tässä Alistumisessa tai ainakaan se ei minussa saanut aikaan mitään pakoreaktioita. Heti sen jälkeen luin toisen ranskalaisen "kauhukakaran" Beigbederin romaanin 'Apua, anteeksi' ja tämä jälkimmäinen ja Maasto ja kartta on liimautuneet muistissani yhteen. Jätettyäni Alistumisen kesken olen entistä vakuuttuneempi siitä, että H. on nerokas kirjailija. Kiitos Iina!

      Poista
  7. Ihan tuntematon kirjailija, joten en puutu siihen, mutta tuohon keskeyttämiseen voisin jotain heittää, koska olen lopettanut aikamoisen läjän kirjoja heti alkuunsa ja aikamoisen läjän olen lukenut viihdettä, jota sanon aivojen nollauskirjoiksi, jotka joku muu olisi lopettanut alkuunsa. Se on ihan lukufiiliksistä kiinni, kuten Leenakin sanoo tuossa, että Kotiinpaluun jälkeen ei pysty lukemaan mitään. Aivojen täytyy välillä palautua tunnemyrskystä minkä itseä, ei ehkä kaikkia, koskettava kirja aiheuttaa. Sama juttu on elokuvalla, musiikilla jne. Itse en pysty kuvittelemaankaan, että voisin lukea jotakin mitä David Bowie on lukenut ja en pysty kuuntelemaan hänen musiikkiaan ilman kyyneliä, joten pysyttelen ilman niitä ja annan ajan kulua ja sitten ehkä joskus kuuntelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on erityistä se, että pidin Alistumisen lukemisesta, se vietteli minut mukaansa ja en olisi halunnut laskea sitä kädestäni, vaan lukea lisää lisää lisää. Jouduin suorastaan ravistelemaan itseäni, että pystyin lopettamaan kesken, koska tämä teos on niin vakuuttava. Suoraan sanottuna pelotti liikaa tuo H:n nihilismi ja se, että kirjan tunnemaailma siirtyisi minuun, joten pakko oli lopettaa lukeminen. En ole kokenut vastaavaa aiemmin.

      Halaus Mai. DB on kulkenut minussa siitä asti, kun olin 9-10 -vuotias.

      Poista
    2. Halaus sinulle Omppu. Itseä pitää suojella ja yksi keino on pysytellä erossa tuollaisista kirjoista. DB:n kuva on sivullasi, joten oli pakko liittää nyt tähänkin tuo suru.

      Poista
  8. Jännää. Arvaas kenen on pakko tämä lukea! Ihan vain siksi, että saan selville, miten itse koen. Minua ei yleensä kiinnosta kirjailijat, ainoastaan heidän tekstinsä (toki joitakin poikkeuksia on). Kirjallisuudessa saatan saada jopa kiksejä, jos kirjan esittämät ajatukset ovat "ihan toiselta planeetalta" omieni kanssa. Kiehtovaa siis ja sinulta mainio kirjoitus ja veto jättää kirja kesken, vaikka lukeminen ei sinänsä tökkinyt. Pakko ihailla!

    Ps. Ihan höpöä tosiaan tuo "samalla tavoin meille mieluinen kirja on ennen kaikkea kirja, jonka kirjoittajasta me pidämme, jonka seuraan haluamme palata, jonka kanssa haluamme viettää aikaa", mutta niinhän toteatkin sen olevan kaiketi ironiaa.

    Ps. osa II - näyttää löytyvän tuota kirjaa meidänkin kirjastosta. Laittelinpa varaukseen, tosin edelläni on seitsemän muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kyllä kiinnostaa tuo ajatus kirjailijan läsnäolosta, mutta ehkä enemmän jo kuolleiden kirjailijoiden kohdalla ja varmaankin siinä on kyse joistain omista kirjailijaan liitetyistä näkemyksistä, joilla ei välttämättä ole tekemistä todellisuuden kanssa. Ehkä voisi sanoa niin, että lukiessa luo juuri sen kirjailijan (kirjailijaoletuksen), joka kirjoitti juuri sen teoksen, jota on parhaillaan lukemassa. Tätä pitää vielä miettiä.

      En täällä meinaa pysyä nahoissani, kun mietin, että mitä tulet tästä kirjasta kirjoittamaan. Laittaisin roponi sen puolesta, että joko täysi huti tai napakymppi ja kallistuisin enemmän jälkimmäisen puoleen. Toivottavsti ne seitsemän nyt lukevat Alistumisen pikavauhtia ja saat nopeasti kirjan käsiisi. Kiitos Elegia.

      Poista
  9. Tyylikäs saavutus. Näinköhän H:lle pitäisi ilmoittaa tästä henkilökohtaisesti? Onko ukkelilla mitään fanisivustoa? Jos on, ehkä se pursuaa pikemminkin vihapostia. Itse en ole lukenut yhtään H:n kirjaa. En tiedä, pystyisinkö sulattamaan yhdistelmää sovinismi + nihilismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houellebecqin fanisivusto, jestas, sepäs olisikin kiinnostava paikka. En halua edes kuvitella, minkälaista keskustelua sieltä voisi löytyä. Hirvittävän lahjakas tyyppi, mutta samanaikaisesti kamalan oksettava. No, hyvä puoli tietysti on, että luulen aika harvassa olevan niiden lukijoiden, jotka hän jättää kylmäksi. Se on jo aikamoista taituruutta sekin. Kiitos Tuija.

      Poista
  10. Tämä on monen kulttuuripessimistimiehen kulttikirja. OLen vain lukenut tästä kirjasta ja päättänyt, että se riittää. Nyt kyllä alkoi vähän kiinnostaa, tapahtuisiko sama kuin sinulla. Luulen, että niin kävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ihme, sillä kulttuuripessimistimieheen tämä iskee taatusti kuin vasara ja moukari. Eipä silti, kyllä tämä on hieno teos ja sitten mutta mutta mutta. En halunnut kaikkea sitä pahoinvointia, jota Herra H. uhkasi minulle syöttää. Tässä teoksessa on ovela kuvio lukijan päänmenoksi, tsekkaa ihmeessä. Ainahan tosiaan voi hypätä leikistä pois. :) Kiitos Marjatta.

      Poista