perjantai 8. tammikuuta 2016

Kevään 2016 varmat lukunakit

Rosa Meriläinen
Kuva: Heini Lehväslaiho
(kuva Teoksen kevään 2016 kirjakatalogista)

En ole aiemmin julkaissut uutuuskirjoihin liittyviä lukusuunnitelmia, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että haluan heittää ilmoille kevään varmojen nakkien lukujärjestykseni ja höpötellä niistä syistä, joiden vuoksi juuri nämä seitsemän teosta kiinnostavat ihan erityisesti.  

Yritin ensin valita vain kuusi teosta, mutta se oli mahdotonta. Kuusi on huono luku, mitäänsanomaton ja sen voi väärinkäsittää havupuuksi. Seitsemässä sen sijaan on potkua ja ulottuvuutta. Kysykää vaikka Laura Lindstedtiltä!






Elena Ferrante: Loistava ystäväni (WSOY), suom. Helinä Kangas
Omalla kohdallani kevään odotetuimpia teoksia on Elena Ferranten Loistava ystäväni. Olen lukenut Ferrantelta aiemmin vain yhden teoksen nimeltä Amalian rakkaus (1992/2005) ja jo se riitti vakuuttamaan, että Ferrante on kirjailija, jonka tekemisiä haluan seurata tarkasti. Maailmalla Ferranten 4-osainen Napoli-sarja, jonka ensimmäinen osa Loistava ystäväni on, on ollut suurmenestys. Alkusyksystä oli myös HBL:ssä iso artikkeli Ferrantesta ja Napoli-sarjaa lukeneiden kehuvista mielipiteistä, joka pisti taas kerran miettimään, että ollaanko me suomenkielinen kirjakansa aina vähän jäljessä.


Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein (Siltala), suom. Arja Pikkupeura
Toinen kovasti odottamani uutuus on Ljudmila Ulitskajan Daniel Stein. Vuoden 2015 aikana koin Ulitskaja-herätyksen ja luin häneltä peräti kolme teosta (Vihreän teltan alla (2011/2014), Iloiset hautajaiset (1999/2002), Medeia ja hänen lapsensa (1996/2012) ) sekä kävin kuuntelemassa Ulitskajaa kirjamessuilla. Rinnassani läikähti lämpimästi aina kun ymmärsin jonkin Ulitskajan venäjänkielisen sanan. Pitikö sitä tuonkin kielen opiskelu jättää kesken, manasin mielessäni. Ulitskaja oli kiinnostava esiintyjä, josta välilttyi paljon lämpöä, tietoa ja viisautta.  


Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (Tammi, Keltainen kirjasto), suom. Outi Menna
Kolmantena haluan mainita Sara Stridsbergin romaanin Niin raskas on rakkaus. Tästä romaanista en etukäteen tiedä mitään, enkä oikeastaan edes haluakaan. Stridsbergin esikoinen Drömfakulteten (2006), jota harmillisesti ei ole suomennettu, meni ja voitti ruotsalaisen August-palkinnon ja on kuulkaas ihan kerrassaan mieletön teos. Siinä on läsnä niin radikaalifeministi Valerie Solanas manifesteineen kuin myös viharakastettuni Hopeatukka (aka Andy Warhol). Stridsbergistä on sanottu, että hänen kirjailijanäänensä on sukua Elfried Jelinekille ja Marguerite Durasille - jo tämä pistää ihoni kihelmöimään.


Tommi Melender: Onnellisuudesta (WSOY)
Neljäntenä herkkuna on Tommi Melenderin esseekokoelma Onnellisuudesta. Kuten joku ehkä muistaakin olen melkoinen Melender-fani. Kunniatehtävä, jota saan täällä blogistaniassa kantaa melko lailla yksin, sillä Melender ei kuulu niihin kirjailijoihin, joiden teoksista bloggarit tykkäävät kirjoittaa eli bloggareiden keskuudessa hän on ns. epähaahtela. Bloggaukseni Melenderin romaanista Kylmä sota (2014) herätti yhden antoisimman ja villeimmän blogissani käydyistä keskusteluista, joten kiinnostuksella odotan, minkälaisia efektejä Onnellisuudesta tuo mukanaan.


Jari Järvelä: Tyttö ja seinä (Tammi)
Viidenneksi odotan Jari Järvelän Metro-trilogian päätösosaa Tyttö ja seinä. Metro on mahtava hahmo. Ihan timantti. Jos et ole häneen vielä tutustunut, niin kehotan korjaamaan tilanteen niin pian kuin mahdollista. Järvelä antaa trilogiassaan graffiteille sen kunnian, joka niille kuuluu ja trilogian kakkososa, Tyttö ja rotta (2015), herätti minussa kovan halun matkustaa jonain päivänä graffitin syntysijoille Orgosoloon. Kokonaisuutena Tyttö ja rotta ei kuitenkaan yltänyt ihan yhtä korkealle kuin trilogian aloitusosa Tyttö ja pommi (2014), josta olin ihan liekeissä. Jo etukäteen jännittää, minkälaisen päätöksen Metron tarina saa ja tietysti mielessä on myös haikeutta, koska Tytön ja seinän myötä joudun luopumaan Metrosta.


Rosa Meriläinen: Osteri (Teos)
Rosa Meriläinen on räväkkä yhteiskunnallinen keskustelija ja mainio feministi. Olen lukenut häneltä aiemmin historiallisen romaanin Nainen punainen (2012). Osterista kiinnostuin, kun teoksen katalogissa sitä kuvataan seuraavasti: "Osteri on tarina kehollisuudesta ja katsomisesta, katseiden alla olemisesta." Vaihtaisin tosin sanan kehollisuus sanaan ruumillisuus, mutta muutoin tuo lause kuvaa mainiosti teostyyppiä, josta tuppaan yleensä innostumaan. Saattaapi olla, että Osteri tulee kääntämään myös teoriahanaani.


Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi (Kustantamo S&S)
Vuosi 2015 oli vuosi, jolloin löysin Pauliina Vanhatalon. Olin tosin häneltä jo vuosia sitten yhden teoksen lukenut, mutta varsinainen ihastuminen Vanhatalon kirjoitustapaan tapahtui viime vuonna. Pitkä valotusaika (2015) teki minuun suuren vaikutuksen. Valokuvauksen läsnäolo teoksessa oli toteutettu harkitun tyylikkäästi ja puhuttelevasti. Korvaamattomasta (2012) puolestaan löysin alicemunromaista kerrontaa, joka oli niin hivelevää, että kirja oli välillä laskettava käsistä, jotta olisin muistanut lukevani fiktiota. Masennuksesta kertova Keskivaikea vuosi on varmasti aivan eri tyyppinen teos kuin kaksi edellistä ja saattaisin hyvin ohittaa sen asiaa enempää pohtimatta. Tämän teoksen pariin minua ajaa ennen muuta se, että haluan lukea, miten Vanhatalo tästä hankalasta, tärkeästä ja vaikeasti kuvattavasta asiasta kirjoittaa.


28 kommenttia:

  1. Nostat esiin mielenkiintoisia uutuuksia! Seitsikostasi olen kiinnostunut eniten Ferranten ja Stridsbergin romaaneista. Ferranten ajattelin lukea englanniksi, koska löysin ko. kirjan kirjastosta.

    Vanhataloakin voisin kokeilla, en ole lukenut häneltä vielä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Laura, että koko viime vuoden olin tilaamassa Ferrantea englanniksi. Itse asiassa ajatuksena oli, että tilaan koko sarjan ja viimeistään itselleni joululahjaksi. Sitten sain tietää, että sarjan eka osa tulee suomeksi ja ajattelin, että aloitan sitten sillä. Olen tosin usemmastakin paikasta lukenut, että teossarja ns. loksahtaa paikoilleen vasta osassa neljä ja en sitten tiedä, että jos näitä Ferrantea tulee yksi/vuosi niin miten muistan ekasta osasta enää tarpeeksi siinä vaiheessa kun luen nelosta. Saattaa olla, että minäkin jatkan sarjaa englanniksi tämän ekan osan jälkeen.

      Vanhataloa suosittelen lämpimästi. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Vanhatalon kirja on varauksessa kirjastossa. Korvaamattomasta en ollut niin innostunut, mutta kyllähän siitä ne kipukohdat löytyivät, kirjahan oli todella traaginen, mutta minua häiritsi ne lakitekstit, kun en ymmärrä lakitekstiä. Keskivaikea vuosi kertoo vaikeasta masennuksesta. Voi olla, että en pysty sitä lukemaan, mutta ihan ammatinkin vuoksi pitäisi pystyä lukemaan.
    Melenderiä voisin kokeilla. Minähän en ole Haahtelafani, yksi blogattu teos ja yksi kaapissa lukematta.
    No enkä tykännyt Oneironistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Mai, odottelen myöskin Keskivaikeaa vuotta kirjastosta. Minuakin kyllä jännittää, miten sen pystyn lukemaan, mutta luotan Vanhataloon. Mulle Korvaamaton oli todellinen täsmäteos, koska oikeusfilosofia kiinnostaa kovasti.

      Minä tykkään sekä Melenderistä että Haahtelasta. Itse asiassa minulla ei taida näissä tykkäämisissä olla mitään varsinaista linjaa. Jotkut vaan puree paremmin kuin toiset. Kiitos Mai.

      Poista
  3. "ollaanko me suomenkielinen kirjakansa aina vähän jäljessä." Ollaan. Ja usein ei jäljessäkään, vaan ihan ulkona koko hommasta. Sanoisin, vaikkakin ilman varsinaista faktapohjaa ja tilastoja, että monet kirjat joista Euroopassa puhutaan jää täällä aika katveeseen tai kokonaan kääntämättä. (Sanoin myös "Euroopassa" vaikka inhoan kun sitä käytetään juuri noin ikään kuin me ei Eurooppaan kuuluttaisi ja siellä jossain Euroopassa ne on niin fiinejä ja fiksuja.) Käännöskirjallisuudella on mennyt Suomessa aika huonosti jo melko pitkään. Se on harmi, myös suomalaiselle kirjallisuudelle.

    "bloggareiden keskuudessa hän on ns. epähaahtela" :D!!! Mäkin olen Melender-fani, mulla vaan ei ole blogia, joten en voi kuulua edustamaasi vähemmistöön.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron pienen tarinan. Lukiossa kun olin, kaikki vihasivat ruotsia ja ruotsinkielen opettajaa. Minun kävi opea sääli ja päätin ryhtyä ahkeraksi ruotsin opiskelijaksi ja aloinkin jo lukioaikana lukea myös dekkareita ruotsiksi. Kielitaito kasvoi. Asia, josta olen hirmuisen kiitollinen, koska ruotsiksi käännetään niin paljon enemmän kuin suomeksi (isompi maa ja enemmän lukijoita). Esim. viime vuoden toiseksi paras lukukokemukseni oli Jhumpa Lahirin Med andra ord - mikä ihana asia, että saatoin lukea sen ruotsiksi, kun italiaa en pysty lukemaan.

      Välillä lueskelen töissä HBL:ää. Kulttuurisivut on usein siinä varsin mielenkiintoiset ja niitä lukiessa tulee fiilis, että on ikkunat auki Eurooppaan. Hesarin tilaamisen lopetin vuosia sitten, koska siellä harvoin edes puhutaan kirjallisuudesta. Tunnelma kulttuurisivuilla on lähinnä ummehtunut. Näin ei aina ole ollut, muistan parempiakin aikoja.

      Sanna, vaikka et olekaan bloggari, ehdotan että pukeudumme varikkotakkeihin, joissa lukee Team Melender. Sitten tepastelemme ympäriinsä ja teemme Melenderia tunnetuksia. Voidaan siinä pari skumppapullaakin ruiskutella juhlan kunniaksi.

      Kiitos Sanna, kun käyt kommentoimassa. Sun jutut saa mut aina innostumaan. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Kolme ensimmäistä on minunkin listalla, mutta muut eivät. Niin Vanhatalon luen varmaankin. En yleensä lue parisuhdedraamaa innoissani, mutta tätä odotan Takashi Hiraide Kissavieras. Ishiguroa odotan.
    Tuosta kotimaisesta. Minä kartan häntä, koska olen kokenut hänet niin ylimieliseksi. Alussa silmäilin kirjablogeja ja ajattelin, että en ryhdy, jos ovat tuollaisia.
    Kyllä me laahaamme jäljessä. Eniten minua hämmästyttää, että harrastuskirjoissa käännetään englantilaista, ihan järjetöntä matskua. Ostettaisiin edes ruotsiksi siellä ilmestyvä loistava materiaali. Minulle on sama, kummalla kielellä kirja on. Sipoossa tehdään näin, mutta silloin olen seutulainoissa. Ja haluan vain selata, että tilaanko omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä varmaan käännetään, joka myy. Tilanne on surullinen. Onneksi Siltala on ottanut tehtäväkseen Ulitskajan suomennosten järjestämisen ulottuvillemme. Tässä asiassa olemme hyvin kartalla. Noissa harrastuskirjoissa lienee paljon kuvia ja teksti helpompaa kääntää.

      Tämä seitsemän kirjan valikoima edustaa teoksia, jotka tiedän lukevani tässä kevään kuluessa (ellei nyt maailma putoa päähän). Laitankin nyt sinulta mieleeni Hiraiden Kurjen siivet -haastetta varten ja sopisihan siihen myöskin Ishiguro, jolta en taida olla lukenut kuin yhden teoksen aiemmin.

      Kiitos Ulla ja mukavaa pakkasviikonloppua!

      Poista
    2. Fanitan Haahtelaa, olen lukenut varmaan kaiken häneltä ja pitänyt. Vain Tule risteykseen seitsemältä on tökkinyt pahasti. Eilen ostin senkin kirpparilta. Fanitan häntä, mutta en kestä häntä livenä hetkeäkään. Hänen ammattinsa takia odottaisin, että hän keskittyisi puhumiseen ja jättäisi viittomakielen sen osaajille.

      Poista
    3. Naurattaa Ulla tuo, että et kestä Haahtelaa hetkeäkään livenä ja viittomakielen jättäminen sen osaajille. Tosin mulla ei ole asiasta mitään kokemusta, joten mikäs minä tässä olen nauramaan. Kyllä nyt vaan tuota asiaa pitäisi päästä todistamaan, niin vilpitön on sinun närkästyksesi Haahtelan elehtimistä kohtaan. :)

      Poista
  5. Seitsemän on minunkin mielestä jotenkin parempi kuin kuusi, onhan se muuten monelle onnennumerokin. Sinulla on listattuna monia kiinnostavia kirjoja: Ferranten ja Stridsbergin kirjat unohdin omasta listauksestani (osin siksi, että se #kirja on niin sekava ja sieltä löytää lukuvinkkejä vähän sattuman kautta). Toisaalta parasta näissä muiden tekemissä lukunakkilistauksissa onkin se, että bongaa uusia ja uusia kirjoja, joista osan sitten muistaa lukea ehkä jo keväällä, osan myöhemmin. Hyvät kirjat odottavat - kaltaiseni kärsimättömät lukijat vähän niin ja näin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta noin muutoinkin parilliset luvut on vähän tylsiä, jotenkin sulkeutuneita. Seitsemän on lukujen aatelia. Kunderalla on Romaanin taiteessa pitkät pätkät teosten symmetriasta. Itselllänikin usein jopa blogikirjoituksessakin tulee tunne, että pitää vielä kirjoittaa yksi kappale lisää. Tyhjä tilaa huutaa täyttäjäänsä ja tuntuu, että kirjoitus ei ilman sitä yhtä kappaletta ole valmis. Jänniä juttuja nämä.

      En uskaltanut edes tarkistaa, milloin nuo uutuudet ilmestyvät, koska pelkään jo etukäteen, mikä riemuisa stressi tulee siitä, kun alan noita uutuuksia saada käsiini. Kiitos Katja.

      Poista
  6. Kuka on Haahtela? Kauheeta, kun ei tiedä mihin kategoriaan pitäis nyt itsensä survoa, kun en ole lukenut enkä blogannut Melenderistäkään, josta olen sentään kuullut. :D

    Mielenkiinnolla odotan kyllä tuota Meriläisen kirjaa (vasta nyt opin, että häneltä tulee kirja). Tai siis muiden mielipiteitä siitä (en tiedä kiinnostaako itse lukea sitä). Joskus tulee luettua Meriläisen kolumneja Hesarista ja yleensä saan niistä hedarin. Johtuu varmaan kupliemme rajusta yhteentörmäyksestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joel Haahtela on suomalainen mieskirjailija, johon monet bloggarit ovat lääpällään. :) Sen lisäksi Haahtela on myös varsin hyvä kirjailija - usein Suomen Modianoksi tituleerattu. Koska Haahtelalla on jo runsaasti faneja, ehdotan, että liityt Team Melenderiin, jossa on mainiosti tilaa. :)

      Meriläisen kirjan tematiikka on näin etukäteen ainakin ihan täydellistä omien kiinnostustenkohteideni suhteen. Oma kuplani on osittain päällekkäin Meriläisen kuplan kanssa, joten minulla ei ole hänen kanssaan törmäyskurssia.

      Mites muuten tuo Ferrante? Onko ollut paljon teillä päin esillä?

      Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Ai Haahtelan Joel, no olenhan minä hänestä kuullut. Vaati vain etunimen, että alkoi kellot kilistä. Lukenut en ole enkä ihan heti ole aikeissa. Ei vain tunnu siltä, että pitää lukea. Melenderiä saattaisin joskus kokeilla, jos jaksan. En ole varma jaksanko. Odottelen sinun mietteitäsi nyt ainakin ensin. :)

      Minuakin kiinnostaa Meriläisen aiheet, mutta jokin hänen tavassaan käsitellä niitä saa yleensä säärikarvani nousemaan pystyyn, silmät laajenemaan päässä ja suupielet roikkumaan. Ei siis aina, mutta varsin usein. Siksi hän kiinnostaakin minua, kai. Ehkä. Ja siksi kiinnostaa sinun mietteesi sitten hänen kirjastaan. Eihän tässä tarvitse kohta itse lukea ollenkaan, kun tulen vain tänne lukemaan sinun arviot ;D

      Ferrantesta ei mielestäni ole täällä pahemmin pöhisty eli ei ole hyökkinyt silmilleni missään. Tosin häneltähän ei ole täällä julkaistu mitään uutta aikoihin, käsittääkseni. Minä en ole häntä lukenut, mutta alkoi nyt vaivihkaa kiinnostaa.

      Poista
    3. Kieltämättä hieman ihmettelin, että oletko tosiaan onnistunut liikkumaan blogistaniassa törmäämättä Haahtelaan. :) Melenderissä on se hyvä puoli, että varmasti herättää ajatuksia. Minulla ainakin viimeksi tuli suoranainen ajatusliirto.

      No mutta hei, pääasia on, että sulla on säärikarvat ja vielä noin reagoivat sellaiset. Minuakin jännittää, että miten Meriläinen tuota aihetta käsittelee. Uskon, että tuosta kirjasta saa aikaan hyviä keskusteluja. Niin ja tietenkin olet erittäin tervetullut lukemaan postauksiani, mutta ei niiden perusteella kannata mielipidettään lukkoon lyödä.

      Ferrante taitaa maailmalla olla jo enemmän taakse jäänyttä. Pieni Suomi nyt valmistuu hänet kohtaamaan. Kiitos Elina!

      Poista
  7. En ollut huomannutkaan, että Rosa Meriläiseltä tulee kirja, ilmeisesti siis romaani. Kiinnostavaa, sillä Rosa todella on mainio feministi! Ferrante ja Stridsberg ovat mullakin jo varausjonossa; Amalian rakkauden yritän lukea ennen tätä uutta Ferrantea, koska sinä siitä niin olet pöhissyt :) Ei mulla muuta, t. Haahtela-fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan romaani on kyseessä. Tämä maa kaipaa kipeästi lisää feminististä kirjallisuutta, kun nyt miettii vaikka viime päivien keskusteluja, niin masentavan raivokasta on naisviha.

      Ferrantelta on suomennettu toinenkin teos, Hylkäämisen päivät, jota en ole kyllä lukenut, mutta siitäkin hyvää kuullut. Mukava juttu, jos sinäkin luet Ferrante ja Stridsbergiä, niin päästään vaihtamaan niistä sanasemme. Kiitos Maisku.

      Poista
  8. Mielenkiintoisen listan olet laatinut. Minulla on ollut suunnitelmissa tutustua Vanhataloon, sillä en ole lukenut häneltä vielä mitään. Samoin Ulitskaja odottaa vuoroaan hyllyssäni. Kuten näköjään monen muunkin, mielenkiintoni heräsi Melenderiä kohtaan "epähaahtela"-määritelmäsi vuoksi :)

    Uusia teoksia ei voi vastustaa, vaikka yritän pysytellä pääosin oman hyllyni lukemattomissa - niissä riittäisi luettavaa varmasti lähes koko vuodeksi. Antoisaa tätä vuotta, Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kirjat taitaa olla kaikki keskenään aika erilaisia tai no ainakin useimmat näistä. Vanhataloon tutustumista suosittelen lempeästi, ainakin Pitkä valotusaika on sellainen, että en usko, että siitä kukaan voi olla pitämättä. Korvaamattomassa on oikeusjuttua, joten jos se osa-alue ei kiinnosta, niin kannattaa valita joku toinen teos häneltä.

      Ulitskaja on minulle sekä ihana että vaikea. Iloisissa hautajaisissa en oikein päässyt tunnelmaan, mutta Vihreän teltan alla oli sitten aivan toista maasta ja Medeian kohdalla koin suuren elämyksen samalla hetkellä, kun sain sen luetuksi.

      Melenderiäkin suosittelen aina, koska hän on sen ansainnut. Minullakin on oma hylly -projekti ja yritän sitäkin edistää. Nyt on vaan pukannut siihen malliin varauksia kirjastosta, että oma hylly on saanut olla omassa rauhassaan. Antoisaa lukuvuotta Kaisa V. ja kiitos kommentista.

      Poista
  9. Nämä uutuusodottelupostaukset ovat hyviä! Nyt olin missannut täysin tuon Vanhatalon, jonka Pitkän valotusajan lukemisen jälkeen toivoisin kirjailijalle paljon enemmän blogitilaa! Joten otin vinkistäsi vaarin, vaikka hyvin jännä kirja kuulostaa olevan, koska kertoo kirjailijasta itsestään.
    Ja sitten. Koska taidan olla enemmän tuota epähaahtelaa niin pitäisikö minun tuota ennakolta sangen...mielenkiintoista kirjailijaa sitten ihan kokeilla. Hmm.
    Tuo eka vinkkisikin kuulostaa vakuuttavalta mutta sarja? Se on hiinä ja hiinä. Jätetään kohtalon armoille.
    Minä en enää itse muista mitä olen kevääksi kysellyt, kun en tajunnut kirjoitella mihinkään ylös! Mutta Hustvedt, Toibin, Jones nyt ainakin pitävät kirjamieleni sangen uteliaana uutta kevättä kohdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhatalon Pitkä valotusaika on Runeberg-ehdokkaana. Pidetään tassuja pystyssä.

      Keskivaikea vuosi nostaa minullakin väristyksiä jo etukäteen, katsotaan, miten sen kanssa käy. En muuten olekaan tiennyt, että olet epähaahtelalainen. Kokeile mielenkiintoista, ota riski, kauhistu, ihastu, raivoa, tyrmisty - Melender herättää minussa ainakin paljon tunteita.

      Hustvedt tosiaan, häneltäkin uusi tulossa. Minulle se Säihkyvä maailma oli niin kova, että miten häneltä voi mitään enää sen jälkeen edes lukea. Toibinin luin jo vuosi sitten. Ai ai, hieno oli. Niin ja Jonesin luin jo monta vuotta sitten ja tuosta esikoisesta lähti rakkauteni Jonesia kohtaan.

      Hyviä seikkailuja uutuuskirjojen kanssa vanhuskirjoja unohtamatta!

      Poista
  10. Mielenkiintoinen lista! Olen jonkun verran selaillut kevään uutuuskatalogeja, mutta en ollut kiinnittänyt huomiota Stridsbergin ja Ulitskajan kirjoihin - nyt laitoin ne kirjastosta varaukseen esittelyjesi perusteella :) Kuulun siihen vähemmistöön, joka ei oikein lämpene Haahtelan kirjoille. Tosin olen lukenut vain Traumbachin ja yhden toisen puoliväliin. Melenderiä puolestaan en ole edes kokeillut, ehkä voisin aloittaa tutustumisen tästä uutukaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Stridsbergin nimen kun näin, niin ilahduin kovasti. Drömfakulteten oli niin kova, että odotukset ovat korkealla ja yritän niitä hillitä, että ne eivät kävisi aivan ylettömiksi. Ulitskajan kanssa minulla on aina pieni pelko, että jos en pääsekään mukaan. Medeia oli monin paikoin aika tarpomista, mutta lopun ahaa-elämys ns. pyhitti ja korotti kaiken.

      Minä kyllä aion lukea Haahtelaakin lisää, Lumipäiväkirjat ostin messuilta ja ne olisi nyt aika ajankohtaisia, mutta kun juuri nyt on muuta, kiireellisempää. Team Melenderiin on jäsenhaku käynnä. Tervetuloa ja kiitos kommentista.

      Poista
  11. Omppu, riemastuttava seitsemän kirjan lista! Ulitskaja ja Järvelä ovat ehdottomasti omallakin listallani. Luin juuri sekä Tyttölapsia että Tytön ja rotan ja molemmista olen innoissani.

    "Epähaahtela" ei ole minua kommenteillaan tai romaanillaankaan vakuuttanut (Ranskalainen ystävä), mutta hänen esseitään olen valmis kokeilemaan, hän kun on itse nostanut esseistiikan kaunokirjallisuuden yläpuolelle. Haahtelalta olen lukenut yhden kirjan ja pitänyt, joten taidan olla haahtelointiin enemmänkin kallellaan.

    Yllättäen en ole Ferrantesta tai Stridsbergistä kuullutkaan, eli taidan olla juuri tätä eurooppalaisittain jälkijättöistä lukijakuntaa. Hienoa, että bloggaajien viidakkorumpu toimii. Kiitos vinkeistä, Omppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli joku skenaario tuosta Järvelän trilogiasta, mutta se on nyt vähän päässyt mielessäni haalistumaan. Etkös sinä sanonut että Metro on Suomen Salander? Kyllä nämä kaksi tyyppiä ovat kummatkin aivan mahtavia. Harvojen romaanihenkilöiden puolesta olen niin kovasti jännittänyt kuin Lisbethin ja Metron.

      Onkos tuossa nyt joku sävy, kun sanot Melenderin nostaneen esseistiikan kaunokirjallisuuden yläpuolelle. Jos on, niin onko joku tietty sävy? :) :) :) Mulla on hyllyssä Yhden hengen orgiat lukemattomana. On hyvä pitää jotain varalla. Se pitää varmaan lukea jonain viikonloppuna, sillä ei kai sitä sovi arkisin käydä orgioimaan?

      Ferrante on kova. Tosi kova. Ja niin myös Stridsberg. Tässä tulee ihan hyvän kirjallisuuden ähky kohta. Kiitos paljon Elina.

      Poista
  12. Seitsemän on numeroiden aatelia :)

    Vanhatalon kirja on minullakin kirjastosta varauksessa. Pitkä valotusaika on kyllä edelleen lukematta, mutta onneksi elämässä ehtii.

    Ja aah, niin paljon kuin Haahtelan teksteistä pidänkin, pidän myös sinun mainioista sanaleikeistäsi! Kuka muu kuin oiva Omppu olisi keksinyt käsitteen epähaahtela :D Jäänpäs odottelemaan, millaista ajatustenvaihtoa Melenderin uutuus Omppulassasi virittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Olen tehnyt seitsemästä onnenlukuni ihan vaan siitä syystä, että se tosiaankin on jotenkin aivan erityinen luku. Tiedä sitten, tuoko onnea vai mitä, mutta olisihan se kamalan tylsää, jos onnenluku olisi vaikka 4 tai 6.

      Juu kyllä minäkin pidän Haahtelasta. En koe, että mainitut herrat mitenkään sulkevat toisiaan pois. Tuo "epähaahtela" viittasi lähinnä siihen, että blogistaniassa Haahtelaa hehkutetaan tämän tästä, Melenderiä ei juuri koskaan. Kun olen tällainen pienempien ja unohdettujen puolella olija, niin en malta olla välillä nostelematta Melenderiä esiin. Kiitos Katja.

      Poista