keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Katja Raunio: Käy kaikki toteen

Olen kallellani kokeelliseen kirjallisuuteen tai taiteeseen ylipäänsä. Kokeellisten teosten yksi erittäin mainio puoli on, että ne näyttävät meille usein jotakin sellaista, jota emme ennen ole tulleet edes ajatelleeksi ja joka ilman niitä ei koskaan ehkä olisi tullut mieleemmekään. Lisäksi niille on tyypillistä, että ne vapauttavat teoksen vastaanoton jähmeän ymmärtämisen vaatimuksista. 

Katja Raunion Käy kaikki toteen sisältää lajityyppinsä mukaisesti asioita, joiden funktio ei minulle täysin selvinnyt. Itse asiassa minusta tuntui lukiessa paikoin siltä, että teoksen kokonaiskuva on liian vahvasti tekijänsä päänsisäinen välittyäkseen lukijalle. Tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut, koska Raunio tarjoaa niin monia paikkoja, joista voi lähteä mietiskelemään eteen, taakse, sivulle tai mihin suuntaan kukin nyt haluaakin lähteä, että se on ihmiselle paljon tärkeämpää kuin jahdata maaninen kiilto silmissä jotakin teoksen syvintä tarkoitusta, jonka olemassolo on parhaimmillaankin kangastus.

Käy kaikki toteen -romaania voisi luonnehtia kertomukseksi romaanihenkilöistä, jotka ylittävät fiktion ja reaalitodellisuuden rajat. Vaikka Raunio positioi kirjailijan - tai ehkä mieluummin sisäisen kirjailijan - kaikkivaltiaaksi, joka Jumalan tavoin luo maailmansa, eivät romaanihenkilöt suostu olemaan hänen armoillaan. Käy kaikki toteen on luomiskertomus, jossa teoksen sisäinen kirjailija on sekä psykoterapeutti että norsu romaanihenkillöiden posliinikaupassa. Teoksessa toistuu lause: "Ideat kehittyvät. Plagiointi on välttämätöntä: siinä idea toistetaan parempana." Tämä lienee lainaus jostakin ja lainasin sen äsken tähän. Joku ehkää lainaa sen tästä muistiinsa ja kirjoittaa sen uusiksi myöhemmin.

Itse tarinan tasolla Raunio kuvaa nuoria aikuisia, jotka opiskelevat yliopistossa. Opiskelijoiden puheet ovat juuri sellaisia kuin opiskelijoiden puheet usein ovat. Heistä lähimmin pääsemme tutustumaan tyttöön nimeltä Silver eli Silli. Polttopisteessä on Silverin vaikea äitisuhde ja hänen tabujaravistelevan lämmin suhde isäänsä.  Kirjailija yrittää saada Silverin kääntämään toivottomuuden toiveikkuudeksi tai ainakin joksikin, jonka kanssa voisi elää. Silveriä vaan ei usein kiinnosta ja välillä hän on yhtä epäluotettava kuin teoksen kertojakin.

Raunio nostaa esiin kuluttamisen kirot, nuoruudelle tyypillisen vihan normaalia kohtaan ja leikkaa kehityskertomuksen peruskysymykseen: miten minä voisin löytää paikkani tässä maailmassa? Miten elää, kun maailma on, mikä on?

Mitä muuta kuin jotain täysin väärää voisi tuntea tässä maailmassa, jossa kaikki on muovitettu ja kuoritettu ja kiillotettu ja irrotettu ja kiihotettu ja laimennettu ja sulkeistettu.
[...]
Miten voi elää ihmisenä maailmassa, jos kukaan ei välitä?

Trendikkäästi sanottuna maailma on mennyt rikki, eikä se tarjoa mitään sellaista, johon Silver ja hänen opiskelukaverinsa voisivat olemassaolonsa ripustaa. Ratkaisuna näyttäytyy ranskalainen situationismi, marxilaisavantgardistinen liike ja sen johtohahmon Guy Debordin ajatukset. Suomi ei kuitenkaan ole Ranska ja Suomessa punaviinikin on "helvetin kallista" ja ilman punaviiniä situationismin syvimmät salat eivät aukene. Suomi ei tarjoa sen enempää elin- kuin ajatustilaakaan.

Kylmä totuus on, ettei karpalolonkeron voimalla synny mustia huulia ja radikaaleja liikkeitä.

Raunion tekstille on tyypillistä liike. Lauseet tulvivat toisiinsa, toinen lause valloittaa toisen ja syökseen sen paikaltaan tai ottaa oman paikkansa naapurilauseen keskeltä. Kirjoitus on jatkuvassa pyörteessä: kulkee läpi somemaailman, näytelmällisen esitystavan, sananlaskujen, laulunsanojen ja sitaattien.

Kokeellisen ja perinteistä kerrontaa ravistelevan kirjallisuuden julkaisijana Teos oli viime vuonna ylivoimaisesti paras kustantamo. Ensin tuli Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoitus. Syksyllä sitä seurasi Laura Lindstedtin Oneiron, Alexandra Salmelan Antisankari ja Raunion Käy kaikki toteen. Näissä neljässä teoksessa on hirmuisesti sellaista voimaa, joka saa minut innostumaan ja on upeaa, että tällaista haastavaa kirjallisuutta julkaistaan, vaikka niistä tuskin (Oneironia lukuunottamatta) tullaan tekemään pokkaripainoksia Anttilan kassajonossa hiplattaviksi. Haluan uskoa, että kun on vähän hullu ja tarpeeksi sinnikäs, Käy kaikki toteen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaneekin.


Katja Raunio: Käy kaikki toteen
208 sivua
Kustantaja: Teos

2 kommenttia:

  1. Onpas taas ihanaa kirjallisuudenlukemisfilosofiaa sinulla :) Jähmeän ymmärtämisen vaatimukset, yöh. Hulluutta ja sinnikkyyttä vaan, noin niin kuin vähän kaikessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minusta tuli tietoinen ihminen postmodernin aikakaudella, se selittäneen viehtymykseni kokeellisuuteen. Kaikki sämplääminen ja uudelleenkirjoitus yms. ovat juttuni. Pidin hirmuisesti siitä tavasta, jolla Raunio romaaniaan raatelee. Uutta ei voi syntyä, jos pitäydytään pelkästään vanhassa muodossa, jolla silläkin on tietysti paikkansa, mutta rajat on tehty venytettäviksi. Kiitos!

      Poista