Siirry pääsisältöön

Silvia Avallone: Marina Bellezza




Kolme desperadoa italalialaisen syrjäseudun yössä pohtimassa, miten parhaiten ottaa ilo irti elämästä. Laulaisin vahvan romaanialoituksen kunniaksi Kolmen iloisen rosvon sävelellä, jos heidän nimensä sopisivat rytmiin. Eivät sovi. Kokeile itse. Nimet ovat Sebastiano, Luca ja Andrea. Kuvioihin mukaan tulee Marina Bellezza, vilkas, vaarantuoksuinen nuori nainen, joka antaisi ilomielin jonkun ruumiinosansa, jos hänen isällään vaan olisi hänelle enemmän aikaan.

Hyvät ainekset ja uimarantaromaani

Silvia Avallonen esikoisteos Teräs on niin kova romaani, että se on mielessäni usein vieläkin, vaikka sen lukemisesta on kulunut reilut puolitoista vuotta. Viimeksi sen maailmaa järjesteli mielessäni Elena Ferrante Loistavalla ystävällään, eikä tämä kohtaaminen päättynyt Ferranten eduksi.

Lupaavan alun jälkeen Avallonen toinen romaani 'Marina Bellezza' kääntyi lähes täydelliseksi pettymykseksi. Se sisältää kyllä kaikki hyvän kertomuksen ainekset, mutta lopputuloksena on uimarantaromaani, joka sopii luettavaksi parhaiten kuumana ja laiskana kesäpäivänä, kun aurinko hellii nahkaa ja kirjan sivuja tekee mieli käännellä huolettomasti hiekkaisin sormin samalla kun antaisi aika paljon, jos juuri sillä hetkellä saisi käteensä kylmän mojiton.

Paljon kertonee se, että ensimmäiset parisataa sivua luin melkein yhdeltä istumalta, kun taas viimeiseen 50 sivuun kului parisen viikkoa.

Rakkauden kerjäläiset

'Marina Bellezza' on kertomus Marinasta ja Andreasta, jotka rakastavat toisiaan rakkaudella, jonka eloonjäämisprosentti on pieni. Marina on oman henkilöhistoriansa vanki. Hänen tulevaisuutensa porttia vartioi alkoholisoitunut äiti ja poissaoleva isä, jonka huomiota Marina kaikin keinoin hakee. Mahdollisuus elämänmuutokseen avautuu Marinalle, kun hän voittaa laulukykykilpailun.

Andrea on perheensä musta lammas, joka aina ja kaikessa on  jäänyt veljensä Ermannon varjoon. Jotta tilanne olisi tarpeeksi tukala jakavat veljekset saman syntymäpäivän vuoden ikäerolla. Ermanno saa lahjaksi koiranpennun, Andrea uimavarusteita. Andrean kosto on varsin ikävä, eikä koiranpennulle käy  hyvin.

Avallone vääntää Marinan ja Andrean välistä rakkaussuhdetta kuin jo aikapäivää sitten kuivunutta pyykkiä. Vääntää vääntämästä päästyään, eikä osaa lopettaa. On off on off on off. Näin päädytään tilanteeseen, jossa minua ei enää kiinnosta, miten heidän rakkaudelleen käy. Mukaan kuvioon Avallone sotkee ns. kolmannen pyörän, joka ei pelasta tilannetta, vaan tarjoaa lähinnä lisää mahdollisuuksia veivata rakkaustarinan loputtomia vaiheita.

Tulevaisuus, jonka Berlusconi nielaisi

Kiinnostavimmillaan 'Marina Bellezza' on Avallonen kuvatessa, miten Italian syrjäseudut autioituvat ja muuttuvat hengettömiksi. Taloudellinen niukkuus kasvattaa epätoivoisia nuoria, joiden edestä tulevaisuuden matto on viety varastoon Berlusconin politiikan myötä. Unelmat kuolevat ennen kuin ne ehtivät edes saada ilmaa siipiensä alle. Rakennukset rapistuvat ja yrittäjät vaihtavat paikkakuntaa.

Italialaiselle romaanille tyypillisesti luokkaerot korostuvat ja määrittävät ihmistä myös 'Marina Bellezzassa.'. Marina yrittää nousta luokkatikkailla pyrkimällä kaikkien palvomaksi laulajaksi. Rikkaan perheen poika Andrea taas etsii elämäänsä sisältöä siitä samasta yksinkertaisesta elämästä, joka tuotti hänen isoisälleen tyydytystä ja tuottaa näin suuren pettymyksen omille vanhemmilleen.

Helmasynti

Yleisin kirjoittajille annettu ohje lienee: näytä, älä selitä. Tämä ohje Avallonen kannattaisi ottaa vakavasti, sillä 'Marina Bellezza' on täynnä selitystä ja vielä vähän lisää selitystä ja selityksen selitystä. Vähemmästäkin sitä uupuu ja menettää mielenkiintonsa. Niinpä Marina tuntui teoksen loppupuolella lähinnä ärsyttävältä, keskenkasvuiselta ja itserakkaalta kakaralta ja Andrea taas sulkeutuneelta lehmiensä pariin vetäytyneeltä erakolta. Minulle oli samantekevää, saavatko he toisensa vai ei.

'Marina Bellezzassa' kerronnan voima on teoksen alkupuolella vastustamaton, mutta kun se loppuu, on koko peli menetty.  Toivottavasti Avallone kirjoittaa äkkiä seuraavan romaaninsa ja löytää siinä sen hurjan otteen, joka oli läsnä Teräksessä.


Silvia Avallone: Marina Bellezza (2015)
531 sivua
Italiankielinen alkuteos: Marina Bellezza (2013)
Ruotsiksi kääntänyt Johanna Hedenberg
Kustantaja. Natur och kultur

Kommentit

  1. Hö, onpas tylsää, että tämä romaani ei vetänyt. Mulle Teräs oli luja kokemus, onneksi ei vain sen takia, että kirja odotti eteisen lattialla, kun saavuin Italian-matkalta. Teräs oli muutoinkin teräksenluja lukukokemus. Ehkä parempi jättää Italia-kokeilut siis vain sen kirjan varaan. Ferrante kylläkin odottelee vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa tämä veti kyllä vallan komeasti, mutta sitten Avallone jotenkin juuttui tuohon rakkaustarinakuvioon ja loppu olikin sitten melkoista alamäkeä. Oli kyllä iso pettymys Teräksen jälkeen ja varsinkin, kun tässäkin oli loistavat ainekset, jotka sitten pilattiin loputtomasti selittämällä. Kiitos Mari.

      Poista
  2. Minulla on vielä Teräskin lukematta. Hyvä tietää, etten aloita Avalloneen tutustumista tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aloita mieluummin Teräksestä. Se kun on nimensä mukainen. Kiitos Margit!

      Poista
  3. Teräksen fanittaja ilmoittautuu.. Näkökulma näyttää tässäkin samalta eli Italian nykynuoriso, samalla tavoin eksyksissä kuin nuoriso aina mutta lisäksi vielä tänä aikana tulevaisuuden suhteen vielä epätoivoisempana. Nuo laulukykykilpailut ovat globaali ilmiö, mutta jotenkin tuntuu että ne ovat italialaisille erityisen tärkeitä jo vanhastaan, San Remo etc. Sitä on epäilemättä vahvistanut Berlusconi-TV.

    Hyvä esittely. Voi olla että luen sittenkin vaikka kuvauksesi on aika tyhjentävä. En tarkoita spoilaamista, vaan tuota kaarta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin niin harmillista, kun tämä olisi voinut olla todella hyvä kirja. Sen sijaan, että Avallone olisi syventänyt ja malttanut, hän kiiruhti tarinaa eteen päin koukeroisen ihmissuhteen kautta.

      Totta. Italiassa on vahva laulukilpailuperinne ja toisaalta taas nuo ovat nykyisin yleisempikin ilmiö ja yksi väylä "tähtiin." Lue ihmeessä, kyllä tässä hyvääkin on. Alku on erinomaisen vetävä ja tämä teos sopii hyvin vaikka matkalla luettavaksi tai sit just rannalla. Jos alunperinkin alkaa lukea tätä hyvänä viihteenä, pettyy varmasti vähemmän kuin minä joka odotin uutta Terästä. Kiitos Leena.

      Poista
  4. Teräs oli kova! Luotan sinuun, niin pätevästi taot tätä teosta. Olen täysin samaa mieltä siitä, että selittely samentaa lukuelämyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teräs oli ihan mahtava. Se oli mulla 2014 kolmen parhaan käännöskirjan joukossa. No, veikkaan, että Avallonen seuraava teos on taas kova. Kiitos Tuija.

      Poista
  5. Mikä ihmeen Teräs? Apua, sehän pitää lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teräs on ollut blogeissa tosi suosittu. En muista nyt ketään, joka ei olisi siitä innostunut. Tosiaankin. Sun pitää kyllä nyt lukea se. Erinomaisen kiinnostava myös feministisestä näkökulmasta. Kiitos Noora.

      Poista
  6. Jestas, oliko tämä niin huono! Teräs on vahva, vahvempi, vahvoin.

    Ellei kirjailija luota lukijaansa, vaan alkaa selitellä, koko hommata menee maku. Pitää voida saada kuunnella rivien välejä ja joskus jopa tuntuu hyvältä, että jotain jää auki.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kyllä nyt vaikutti se, että Teräs vaan on niin kova. Marina Bellezza lähti hienosti alkuun, mutta sitten tuli edes takaisin veivaamista ja selitystä. Kyllä tämä on ihan ok (vai pitäisikö sanoa ihan kiva? KÄÄK!) uimarannalle, lentokoneeseen tms. paikkaan. Kiitos Leena!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip