lauantai 31. elokuuta 2019

Juha Mannerkorpi: Päivänsinet * BAR Finland, 42

Tässä tulee Suomen Maggie Nelson tai ainakin melkein. Elokuun kirjallinen baari koristellaan kukkasin, joiden kasvatuksesta vastaa Juha Mannerkorpi.

Niin ja mitä tulee Maggie Nelsonin ja Juha Mannerkorven välisiin yhteyksiin niin heitä yhdistää kiinnostus siniseen. Nelsonin kohdalla kyse on yleisemmästä sinisen viehätyksestä, Mannerkorven romaanissa taas tarkkailun kohteena ovat sinisiä kukkia tuottavat päivänsinet. Tai no, jos ihan tarkkoja ollaan, niin päivänsinen kukat voivat olla myös valkoisia, liloja tai punertavia, mutta sinikukkainen päivänsini on lajin kuningatar.

Maggie Nelsonin tuntevat kaikki, mutta monelle nykylukijalle Juha Mannerkorpi lienee hieman tuntemattomampi. Mannerkorpi (1915-1980) oli monipuolinen kirjailija, jonka tuotannosta löytyy niin runoja, novelleja, romaaneja, näytelmiä kuin kuunnelmiakin. Lisäksi hän oli ansioitunut suomentaja, joka käänsi mm. Sartrea, Camus'ta ja Beckettiä.

Päivänsinet - Muuan loppukesä, merkintöjä (1979) koostuu teoksen alaotsikon mukaisesti päiväkirjanomaisista merkinnöistä, jotka kattavat ajallisesti kuukaudet heinäkuun alusta marraskuun loppuun. Mannerkorven viimeisimmäksi jäänyt omaelämäkerrallinen teos kertoo vakavasti sairaasta miehestä, joka ei sairautensa vuoksi kykene enää liikkumaan kotinsa ulkopuolella ja jonka elämäntapahtumat ovat rajoittuneet päivänsinien tarkasteluun. "Rajoittuneet" tosin voi olla väärä sana, sillä päivänsinien kautta on tavoitettavissa kaikki oleellinen. Päivänsinet tekevät nuppuja, kukkivat ja lakastuvat. Ovat elämänkaareltaan ihmisen kaltaisia.

Päivänsinet on kokeellinen romaani, jossa havainnot päivänsinistä vuorottelevat teoksen päähenkilön sairastamiseen liittyvien huomioiden kanssa ja sairaudesta tulee osa kirjoitusta.

Ja Sinisiä on tänään Viisi. Sekä Sinisiä että Viisi ovat tässä tahallaan isolla kirjaimella, tämä erikseen mainittakoon koska kirjoituskonetekniikkani on mennyt kovin nykyaikaiseksi eli alkaa epäilyttävästi muistuttaa tietokoneladontaa, virheitä virheitä virheitä, lyöntivirheitä, kesken jääneitä lauseita, käsittämättömiksi suistuneita sanoja. Kampurajalkaisen ehtookävelyä ...

Teos etenee kontrastisena, kun myrkylliset päivänsinet ovat elinvoimaisia ja tuottavat yhä uusia kukkia samanaikaisesti kun teoksen päähenkilön sairaus etenee yhä pidemmälle. "Mitä lähempänä matkan pää, sitä kauniimpia kukat."

Päähenkilön koko elämä on kutistunut kukkien seuraamiseen, mutta toisaalta juuri kukkien elämänkaaren kautta symboloituu elämän koko aristoteelinen kehityskaari. Yhdessä vaimonsa Lennan kanssa päähenkilö seuraa päivänsinien kukkimista ja kirjaa havaintonsa muistiin. Jokainen uusi nuppu on ikään kuin lupaus elämän jatkumisesta, jos toki perimmältään tämä lupaus on valheellinen, koska päähenkilön sairaus etenee vääjäämättömästi.

Päivänsinet tuovat elämään perpsektiiviä. Niiden kautta kirkastuu, miten suuri osa ihmisen puuhista on turhaa täynnä.

Elävä kasvaa, kuoleva lakastuu, kaiken muun logiikan tarjoilu on lörpötystä.

Päivänsinet on itsestään tietoista kirjallisuutta, jossa teoksen päähenkilö kiinnittää huomiota myös omaan kirjoittamiseensa ja kielen sääntöihin. Usein nämä huomiot tuottavat tekstiin kipeän lempeän humoristisen sävyn, jonka syvyys puhuttelee kuin Pentti Saarikosken krapulaisen runominän pyyntö, että hänelle keitettäisiin vähän velliä.

Kävin kesällä Tennispalatsin HAM-museossa, jossa vielä viikon verralla on esillä puolalaisen taiteilijan Pawel Althamerin näyttely. Ostin näyttelyn jälkeen jääkaappimagneetin, jossa oleva Althamer-sitaatti kuvaa erinomaisesti myös Päivänsinien päähenkilön tilannetta. "I feel like an astronaut in the space suit of my own body, an imprisoned soul."

Päivänsinet antaa ensilukemalla itsestään spontaanisti muistiinkirjoitetun tekstin vaikutelman ikään kuin teoksen päähenkilö olisi kirjannut paperille juuri sen, mitä hänellä milloinkin on mielessään omia sanojaan sen enempää miettimättä tai muuttamatta. Kukkiin liittyvät havainnot hallitsevat teosta, mutta niiden välistä löytyy tarkkoja huomioita ihmiselosta.

Mutta varsi on kuin onkin varsi. Ja kieli yhteydenpitoväline jolla on helpompi katkaista yhteys kuin pitää sitä yllä. Hm.

Mannerkorven teksti tulee lähelle. Se vie mukaansa maailmaan, jossa kukat ja sairaudet kohtaavat ja köynnöstyvät toistensa kautta. Elämä on fyysisesti kutistunut muutaman kymmenen neliömetrin alalle, mutta päivänsiniä seuraamalla aukenevat laajemmat yhteydet. Kaiken ylle heittyy päähenkilön lähestyvän kuoleman varjo, joka saa hänet toivomaan, että myös ihmisille, kuten kissoille ja koirillekin, olisi "armopistolaitos", jonne "voisi mennä kun tuntee ja tietää loppuneensa."


Päivänsinien lukeminen on lähes meditatiivinen kokemus. Se on hiljainen romaani, josta lähtee ääni, joka ei jätä rauhaan. Mannerkorven teos osoittaa, että kaikki on kaikessa sille, joka haluaa ja uskaltaa nähdä. Loppujen lopuksi kysymys on kyvystä uskaltaa katsoa.



Juha Mannerkorpi: Päivänsinet
128 sivua
Otava (1979)

Aiempiin BAR Finland -kirjoituksiin pääset tutustumaan tästä





2 kommenttia:

  1. Kuulin tämän joskus nuorena radiokuunnelman. Oltiin kaverin kanssa mökillä ja kuunneltiin hipihiljaa, lumoutuneina. Meditatiivinen on just oikea sana.
    Nykyisin mulla kasvaa joka kesä purkissa päivänsini. Kaikkina kesinä ne ei ehdi kukkia lainkaan, kasvattaa vain lehtiä ja pitkää nuppulankaa. Tänä kesänäkin on ollut vasta yksi kukka, tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella, että tämä taipuu erinomaisen hyvin kuunnelmaksi. Hieno kokemus on teillä ollut. Olen ihan tumpelo kukkien kanssa, mutta onneksi niistäkin voi nauttia myös kirjallisessa muodossa.

      Poista