Siirry pääsisältöön

Pajtim Statovcin Finlandia-voitosta

Bolla on hieno romaani ja Pajtim Statovci on ilman muuta Finlandia-voittonsa ansainnut. Yhtä lailla voidaan kuitenkin kysyä, oliko tämän vuotisen kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan valinneella Yleisradion pääjohtaja Merja Ylä-Anttilalla käytännössä muuta mahdollisuutta kuin valita voittajaksi juuri Bolla ja Statovci.

Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi 5 vuotta sitten ja voitti Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon. Jo ennen HS-palkinnon julkistamista kirjoittamani bloggauksen aloitin sanoilla: "Se taitaa nyt olla tässä. Vuoden 2014 paras suomalainen esikoisteos."

Luettuani Kissani Jugoslavian olin vakuuttunut, että juuri Statovci tulisi olemaan se kirjailija, josta tultaisiin puhumaan vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä. En myöskään pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Kissani Jugoslavia päätyisi suomalaisten klassikoiden kunnianarvoisaan seuraan.

On tunnettua, että toisen romaanin kirjoittaminen on usein vaikeaa ja erityisen suuri haaste on kirjailijalle silloin, jos esikoisteos on menestys. Ei siis ihme, että odotin Statovcin seuraavaa romaania suuren jännityksen vallassa. Ja mitä sainkaan? Sain Tiranan sydämen, jota niin minä kuin moni lukeva tuttavanikin pitää Statovcin tähänastisista romaaneista parhaana. Se jos mikä ansaitsisi paikkansa kansakuntamme kaapin päällä.

Sekä Kissani Jugoslavia että Tiranan sydän on käännetty useille kielille ja ne ovat herättäneet suurta ihastusta maailmalla. Tiranan sydän oli jopa ehdolla korkeaa arvostusta nauttivan yhdysvaltalaisen National Book Awardin käännöskirjallisuuden sarjassa.

Tiranan sydän (tai Crossing, kuten sen nimi englanniksi kuuluu) ei selviytynyt National Book Awardin voittajaksi, mutta siitä huolimatta se toi valtavasti positiivista julkisuutta niin Statovcille itselleen kuin Suomen kirjallisuudelle ylipäätään.

Tiranan sydän hävisi - jos nyt häviöstä voidaan edes puhua, kun jo ehdokkaaksi pääseminen oli suuri voitto  - erittäin kovan luokan tekijälle, sillä National Book Awardin voiton pokkasi unkarilainen László Krasznahorkai romaanillaan Baron Wenckheim's Homecoming. Olen lukenut Krasznahorkailta teoksen The Melancholy of Resistance, joka teki lukiessa monta kertaa mieli heittää seinään, sillä taidokkuuden lisäksi Krasznahorkailla on erinomainen kyky tuottaa lukijassaan - ainakin minussa - tuskaa ja lähes paniikkia.

Palaan kysymykseen: oliko Merja Ylä-Anttilalla käytännössä muuta mahdollisuutta kuin valita Finlandia-voittajaksi Statovcin Bolla? Oman näkemykseni mukaan ei. Paine Bollan palkitsemiseen oli kova, sillä oli korkea aika antaa virallista tunnustusta Statovcille myös Suomessa, kun hänen teoksiaan on ehditty kehua jo ympäri maailmaa.

Tilanne on kovin tuttu. Jotta Suomessa voisi saada arvostusta on sitä saatava ensin maamme ulkopuolella. Toivottavasti olen väärässä, mutta taas kerran tuntuu siltä, että tunnustus on ensin legitimoitava Suomen ulkopuolella.

Bolla on hieno romaani, mutta kirjallisena teoksena Tiranan sydän on vielä kovempi. Bollasta jää kaikesta sen taiturimaisuudesta huolimatta tunne, että on lähdetty tavoittamaan jo lähtökohtaisesti suuria lukijajoukkoja, joka lähes poikkeuksetta tarkoittaa, että kirjallisuuden arvot jäävät toissijaisiksi. Toki niitäkin Bollasta löytyy, sitä en ollenkaan kiellä. Statovci on kirjoittanut vetävän tarinan, mutta niin Kissani Jugoslaviasta kuin Tiranan sydämestäkin löytyvät kerrokset siitä puuttuvat.

Suomessa on käsittääkseni erittäin harvinaista, että yhdellä teoksella on samanaikaisesti kolme kustannustoimittajaa, kuten Bollan kohdalla on ollut. Kirjallisesti parhaat teokset eivät kuitenkaan synny laskelmoimalla tai varman päälle ottamalla. Lasten ja nuorten kirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksellaan Auringon pimeä puoli voittanut Marisha Rasi-Koskinen totesi palkintopuheessaan, että hän kirjoittaa tarinoita, jotka vaativat tulla kerrotuiksi. Myyntiluvuista hän ei ole kiinnostuntu.

Olen Pajtim Statovcin fani, olen ollut sitä Kissani Jugoslaviasta lähtien ja olen sitä myös Bollan jälkeen. Toistan itseäni kun totean, että Statovci on ehdottomasti yksi lahjakkaimpia suomalaisia nykykirjailijoita. Mielestäni on kuitenkin tärkeää puhua myös siitä, mistä puhuminen on vaikeaa ja tuntuu paikoin lähes petturuudelta.






Kommentit

  1. Omppu, kysyt, oliko Merja Yli-Anttilalla muita mahdollisuuksia kuin valita Bolla Finlandia-voittajaksi, ja vastaat, ettei ollut. Selityksesi on, että Bollan piti voittaa, koska Pajtim on jo niin ylistetty tekijä ulkomailla. Mikä kuudesta Finlandia-ehdokkaasta sinusta sitten oli paras? Minusta oli Bolla. Kysymys ei ollut palkintokisasta, jossa mukana ovat kaikki Pajtimin teokset. Sinun kysymyksenasettelusi olikin, onko Bolla Pajtim Statovcin paras teos. Kaikki kolme hänen teostaan ovat minusta hienoja, eikä Bollastakaan todellakaan puutu kerroksia. En myöskään ymmärrä tätä toistuvaa päivittelyä siitä, että Bollalla on ollut kolme kustannustoimittajaa. Kustantamo satsaa tähtikirjailijaansa, onko paha asia. Jos lopputulos on se, että kirja voittaa Finlandian ja kirjailija saa ansaitsemansa tunnustuksen kotimaassaan, onko paha sekään. Tämä kaikki bloggariystävyydellä ja Pajtim-faniudella Kissani Jugoslaviasta lähtien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airi, ihanaa lukea, että kirjoitukseni herätti sinussa noin paljon tunteita Bollan puolesta. Aina huippua, että kirjat puhuttavat ja synnyttävät halun puolustaa niitä.
      En ole lukenut kuin Bollan, Bambin ja Ensimmäisen naisen, joten sikäli olen jäävi vastamaan. Sitten taas voin vastata siltä kantilta, että Bambi on paras tänä vuonna lukemistani kirjoista.

      Poista
  2. En ole lukenut noista kolmesta kirjasta yhtään. Minusta se teos kuuluu valita joka on paras. Se mitä joku muu palkitsee ei kuulu vaikuttaa eikä vanhat meriitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä tämä on mennyt siihen, että valitaan kirja, jolla on paras myyntipotentiaali. Ilahdutti kovasti, että Ensimmäinen nainen voitti lukijaäänestyksen. Venho on siinä tavoittanut todella hienosti Sylvi Kekkosen oman äänen.

      Poista
    2. Omppu, täysin samaa mieltä kanssasi - pitkästä aikaa! Ja minusta näitä saa kyllä kyseenlaistaa ja ruotia. Olen niin onnellinen lukijaäänestyksen voittajasta♥

      Poista
    3. Ensimmäinen nainen on varmasti monelle merkityksellinen kirja. Minäkin elin vahvasti Sylvin mukana ja muistan kirjan aina pysähtyessäni Hiidenveden baarikahvilaan

      Poista
  3. Minä luen vähän, liian vähän, mutta useimmin olen ihastunut näihin Finlandian voittaneisiin teoksiin. Bollaa en kyllä ole lukenut ja Tiranan sydämen luin vain selaillen, mutta Kissani Jugoslaviasta todella pidin. En jaksa innostua kirjoista, jotka pyörivät saman teeman ympärillä, vaikka kirjailija olisi kuinka taitava. Siksi minulla on vieläkin lukematta myös Sofi Oksasen Puhdistuksen jälkeiset teokset.
    Olen iloinen Statovcin voitosta, hän on taitava, samoin kuin Oksanen ja muut voittajat ovat olleet, vaikka en hänen teoksiaan niiden aihepiirin vuoksi innolla luekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Statovci on nykykirjallisuuden valopilkkuja ihan ehdottomasti ja seuraan suurella mielenkiinnolla hänen tuotantoaan. Kyllähän moni kirjoittaa tavallaan samaa kirjaa yhä uudestaan ja luulen, että on jostain asiasta niin kauan kirjoitettava, kun se asia vaivaa. Oksaselta olen lukenut Puhdistuksen lisäksi vain Stalinin lehmät ja se oli aika tuskailua välillä

      Poista
  4. Mielestäni Finlandia-diktaattorilla oli mahdollisuus valita yksi kuudesta kirjasta. Ilmeisesti hänestä Bolla oli niistä paras. Sillä, millä perusteilla hän valinnan teki, voi spekuloida. Olisitko itse valinnut toisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki sillä tavalla mahdollisuus valita mikä tahansa ehdokkaista, että mitään rangaistusta ei tule, jos ei valitse tiettyä kirjaa. Sitten on niitä toisenlaisia paineita ... Ehdolla olleista kirjoista olen lukenut Bollan lisäksi vain Ensimmäisen naisen ja Bambin. Näistä kolmesta olisin valinnut Bambin

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän