Siirry pääsisältöön

10 kaikkein parasta vuonna 2019

On tilinteon aika.

Nyt ei ole tulossa pitkää kirjaluetteloa, vaan nostan framille vain ne kaikkein parhaimmat vuonna 2019 lukemani kirjat. Tässä tehtävässä käytän suunnatonta itsekuria, josta väkisinkin seuraa, että moni erittäin mainio teos ei tule mainituksi.

Suurimman vaikutuksen tehnyttä kirjaa en tosin joudu miettimään yhtään, sillä sen asema tänä vuonna luettujen joukossa on täysin kiistaton ja siksi myös mainitsen juuri tämän teoksen ensimmäisenä. Muilta osin alla mainitut teokset ovat randomissa järjestyksessä.

Siis:



1. Monika Fagerholm: Kuka tappoi Bambin?  (Teos, Förlaget)
Vem dödade bambi? (suom. Laura Jänisniemi)

"On ihanaa, että näin vahvoja kirjallisia maailmoja on olemassa. On kamalaa, että nämä maailmat ovat fiktiivisiä, eikä niihin voi oikeassa elämässä matkustaa, kuten vaikka Koivukylään."

*

2. Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama (Tammi)

"Dioraama on filtteri. Tapa nähdä maailma ja löytää sellaista, joka ei oikeastaan ole löydettävissä. Se on lokakuun aamu, jonka kauneus on täynnä kirpeyttä, joka väkisinkin myös satuttaa kauneudellaan. Hakkarainen kirjoittaa, että "se, joka näkee kauneuden ympärillään, on aina rikas, kaikista rikkain." Tästä päätellen hän itse on estetiikan miljonääri."

*

3. Maria Matinmikko: Kolkka (Siltala)

"On se kumma eikö olekin. Sillä tavalla kumma you know. Itsekin huomaan, että kirjoittaessani kaikenlaiset tornit ja sauvat ja muut fallisen muotoiset härpäkkeet haluavat tunkeutua tekstiini. Se varmaan johtuu niiden tanasta muodosta, joka edistää tunkeutumisen pyrkimyksiä. Tarvitsemme laahusten ja laskosten kirjoitusta, tarvitsemme kolkkamaista pyöreää sähkövirtaa."

*

4. Ali Smith: Autumn (Penguin)

"Smith on oma genrensä. Hän on kirjailija, jonka kirjoittaminen ei vaikuta tunnustavan mitään rajoja tai rajoituksia, vaan on läpeensä omaehtoista ja kapinallista. Hän ei välitä säännöistä, eikä muodoista. Hän kirjoittaa tekstuaalisen latunsa umpihankeen ja soittaa kieltä kuin se olisi jotakin hänen ikiomaansa. Hän on kirjailija, jonka teoksia joko rakastaa tai sitten ei."

*

5. Sara Stridsberg: Kärlekens Antarktis (Albert Bonniers Förlag, suom. Rakkauden Antarktis, Tammi)

"Stridsbergin kielen ilmaisuvoima on tyrmäävää. Se satuttaa kauneudellaan ja rumuudellaan. Usein samanaikaisesti. "Madot ryömivät kukkasissa ja kuolleiden silmissä." Stridsberg onnistuu välttämään sentimentaalisuuden, joka paikoin vaivasi hänen romaaniaan Niin raskas on rakkaus. Kärlekens Antarktis onkin kielellisessä komeudessaan lähempänä Drömfakultetenia. Kummassakaan näistä kirjoista ei voi osoittaa kohtaa, jossa väkivalta, armo ja oksennus olisivat erotettavissa toisistaan."

*

6. Maggie Nelson: Sinelmiä (S&S)
(Bluets, suom. Kaijamari Sivill)

"Sininen on Nelsonille farmakon - lääke, myrkky ja uhrilahja. Sininen on ylittämätöntä paitsi joinakin harvinaisina hetkinä, kun rakkaudesta lähtee valo, joka syövyttää sinisen. Valo, joka toimii kuin peittausaine ja syövyttää sinisen tatuoinniksi iholle, joka huutaa rakastettua maistamaan."

*

7. Maija Muinonen: sexdeathbabies (Teos)

"sexdeatbabies on kielen juhlaa. Kielen, jonka identiteetti ei paljasta itseään. Kielen, joka nauraa niin, että välillä ei tiedä, onko täysin hiljaista vai äärettömän meluisaa."

*

8. Pirkko Saisio: Epäröintejä (Siltala)

"Vain harva pystyy menemään niin kirjallisten ytimien sisimpiin huoneisiin kuin Saisio Epäröinneissä tekee. Tässä kirjassa on kaikki olennainen, mikä on tarpeen kirjoittamisesta tietää. En voi kuin ihastuneena ihmetellä, miten Saisio onnistuu kerta toisensa jälkeen kirjoittamaan tuotantonsa parhaan kirjan."

*

9. Athena Farrokhzad: Vitsvit (Albert Bonniers Förlag)

"Farrokhzadin runot tekevät kipeää. Ne ovat happoa, jotka syövyttävät pitkään."

*

10. Tiina Lehikoinen: Terra nova (Poesia)

"Siitä, että maailma on nyt näin voidaan päätellä, että se voisi olla toisin. Tiina Lehikoisen Terra nova on tämän uuden maailman puhaltamista tulevaksi. Sen houkuttelua esiin ja vetämistä kohti. Sanallisten harppuunoiden iskemistä uuden terran pintaan. Tule jo, me ollaan ihan valmiina."



Kommentit

  1. Olen lukenut vain Rakkauden Antarktiksen. Luotaantyöntävä, inhorealistinen kirja, mutta teksti on taiturimaista. Oletko lukenut Unelmien tiedekunnan? Pidin kuitenkin eniten näistä kolmesta kirjasta Niin raskas on rakkaus teoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmien tiedekunnan luin ruotsiksi jo sen ilmestymisvuonna. Sitten luin vielä uudestaan suomeksi, kun käännös saatiin. Mullahan on just toisin päin kuin sulla eli omaan makuuni iskee eniten Unelmien tiedekunta ja Rakkauden Antarktis.

      Poista
  2. Rakkauden Antarktis on huikea, kolmesta Stridsbergin suomennetusta minusta paras. Sinelmiä oli myös hieno & erikoinen, muita en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkauden Antarktis on kamala, mutta hieno ja hyvä. Sinelmiä onnistuin lukemaan oivallisena ajankohtana ja se kirvoittikin paljon tekstiä.

      Poista
  3. Dioraama ja Sinelmiä olivat minulle nyt päättyvän kirjavuoden huippuja. Pidin myös Muinosen ja Fagerholmin kirjoista. Jouluna luin Smithin Winterin, joka teki vaikutuksen, siksi aion lukea jossain välissä myös Autumnin. Hyvin sanottu tuo, että Smith on oma genrensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on just parhaillaan Winter kesken. En vielä toistaiseksi ole siitä ihan niin innostunut kuin Autumnista, mutta onhan se vankkaa Smith-laatua sekin.

      Poista
  4. Enpä ole lukenut yhtään listaamistasi kirjoista. Varsinkin Saisio kiinnostaisi.
    Hyvää lukuvuotta 2020!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi suosittelen Saision kirjaa. Se on niin saisiomainen kuin olla ja saattaa.
      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Olen lukenut näistä vain Dioraaman, joka hämmensi ja viehätti. Saisio, Fagerholm ja Muinonen odottavat tuossa hyllynreunalla lukemista.

    Toivoisin, että tuo Smithin Autumn suomennettaisiin. Olen lukenut häneltä Oli kerran kello nollan, ja ihastuin siihen, mutta lukisin kaunokirjallisuuden yleensä mieluummin käännettynä. Ainakin tuon lukemani kirjan perusteella Smithin kieli vaikuttaa sellaiselta, että englanniksi minulta menisi liikaa tasoja ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autumn ja Winter (jota luen parhaillaan) ei mun mielestä ole kielellisesti niin vaativia kuin esim. How to be both, jonka kanssa olin välilä vaikeuksissa.
      Pidin paljon jo Hakkaraisen parista edellisestäkin kirjasta ja tämä Dioraama räjäytti pankin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän