Reader, why did I marry him?

Bolla on hieno romaani ja Pajtim Statovci on ilman muuta Finlandia-voittonsa ansainnut. Yhtä lailla voidaan kuitenkin kysyä, oliko tämän vuotisen kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan valinneella Yleisradion pääjohtaja Merja Ylä-Anttilalla käytännössä muuta mahdollisuutta kuin valita voittajaksi juuri Bolla ja Statovci. Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi 5 vuotta sitten ja voitti Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon. Jo ennen HS-palkinnon julkistamista kirjoittamani bloggauksen aloitin sanoilla: "Se taitaa nyt olla tässä. Vuoden 2014 paras suomalainen esikoisteos." Luettuani Kissani Jugoslavian olin vakuuttunut, että juuri Statovci tulisi olemaan se kirjailija, josta tultaisiin puhumaan vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä. En myöskään pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Kissani Jugoslavia päätyisi suomalaisten klassikoiden kunnianarvoisaan seuraan. On tunnettua, että toisen romaanin kirjoittaminen on usein vaikeaa ja erityisen suuri haast...

Sanon niin kuin se on ja se on niin, että en ikinä koskaan aiemmin ole ollut yhtä iloinen kauno-Finlandian ehdokaslistasta kuin tänä vuonna.  Huomaan, että olen täynnä lämpimiä läikkyviä tunteita jokaista ehdokasta kohtaan, vaikka olenkin lukenut niistä vain yhden ja toista hieman puraissut. Tämä on siinäkin mielessä historiallinen tilanne, että ehdokkaiden joukosta ei nouse yhtä suosikkia, vaan toivon menestystä ihan jokaiselle listalle valituista. Vertailun vuoksi sanottakoon, että normitilanne ehdokasjulistuksen jälkeen on se, että olen "ai saakeli, mitä ihmettä, taasko tätä tuttua varman päällä astelua." Tänä vuonna on toisin ja se on hurjan iloinen uutinen Suomen koko kirjallisuudelle.  Nyt liikahtaa. Nyt pölyrätti huiskaisee. Nyt edetään. Nyt ei tunnu siltä, että ehdokasvalinnalla  pyritään ensi sijaisesti kirjamyynnin kasvattamiseen. Muutama äärimmäisen subjektiivinen sana ehdokkaista: Hanna Hauru: Jääkansi Teos ei ole paksuudella poispila...

Olemme kävelyllä Helsingissä, minä ja hän. Hän on Jukka Viikilän romaanin herra Engel ja minä olen minä. Emme puhu mitään, koska Engel haluaa puhua vain saksaa ja minun saksankielen taitoni ei riitä keskusteluun. Kävelemme ja käsikynkkämme ovat tyhjiä. Se minua tässä eniten häiritsee. Se, että käsikynkkämme ovat tyhjiä. Ohitamme yliopiston päärakennuksen, tuomiokirkon ja kaupungintalon. Jatkamme matkaa kohti Tähtitorninmäkeä ja yliopiston observatoriota. Minusta alkaa tuntua yhä vahvemmin siltä, että herra Engel ei ole seurassani vapaaehtoisesti. Pitkä odotus En ole pitänyt kiirettä tämän vuoden Finlandia-palkinnon voittaneen teoksen lukemisella. Aluksi tämä johtui siitä, että minulla oli vahva tunne, että Akvarelleja Engelin kaupungista ei ole minun romaanini. Tuntui, että lähes kaikissa blogiarvioissa, joita tästä teoksesta luin ja joita onkin kunnioitettavan paljon, kirjoitettiin tämän romaanin kauniista kielestä. Apua! Kun yksi ja toinen puhuu teoksen kauniista kie...

On se aika vuodesta.  Eilen kihisin koko päivän kuin käynyt mehu pullossa, kun piti purkautua siellä sun täällä Finlandia-palkintoehdokkaiden herättämistä ajatuksista. Toivon, että joku olisi varovasti nostanut pulloni korkkia, mutta niin ei käynyt ja paine pysyi ja kasvoi. Nyt en enää pysty pidättelemään, vaan kirjoitan tämän postauksen. Tämän vuotiset palkintoehdokkaat miellyttävät minua noin tuhatmiljoonasti enemmän kuin viime vuonna, jolloin listalle eksyi lievästi sanoen kummia ja vielä kummempia ehdokkaita. Surettaa, että pari suurta suosikkiani ei listalle noussut, mutta niinhän se on aina ja tänä vuonna erityisesti, kun suomalaiskirjailija toisensa jälkeen on kirjoittanut ihan hemmetin hyvän romaanin. Erityisesti Leena Parkkisen Säädyllisen ainesosan ( klik ) puuttuminen listalta ottaa koville. Tunnekuohuminäni kirjoitti eilen muistiin:  Eipä tullut edes mieleen, että Säädyllinen ainesosa ei pääsisi ehdolle. No, mehän olemme Suomessa. Parkkisen romaanille ...

Mutta Jeesus sanoi: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Nämä Jeesuksen ennen ristinkuolemaansa lausumat sanat toimivat eräänlaisena paratekstinä lukiessani Jussi Valtosen tämän vuoden Finlandia-palkinnolla palkittua teosta He eivät tiedä mitä tekevät. Keitä 'he' ovat Valtosen romaanissa? Tähän kysymykseen löytyy montakin vastausta, mutta useimmat kirjan henkilöt kyllä tietävät tai ainakin aavistavat, mitä he tekevät. Sen sijaan moni heistä haluaisi unohtaa, mitä heidän tekemistensä taustalla on. Mikä on niin sanotusti heidän tekemistensä hinta. Toisaalta jokainen meistä voi kysyä itseltään: tiedänkö mitä teen? Vastaukset ovat helppoja niin kaun kuin pysytään konkreettisissa asioissa. Tiedän keittäväni kahvia tai kirjoittavani tätä bloggausta. Sen sijaan en tiedä esimerkiksi sitä, miten kirjoittamani teksti vaikuttaa sen lukijaan. Aamulla hymyilin tuntemattomalle juna-asemalla, toista tuntematonta en katsonut päinkään. Mitä minä heille tein? ...

Hyvä blogini lukija, olet astunut käytävään, jota pitkin kuljetaan Hotel Sapiensiin. Katso käytävän seiniä, joille olen sanatarkasti heijastanut artikkelin Turun sanomien digilehdestä 9.3.2014. Filosofit Platonista ja Zhuangzista alkaen ovat pohtineet mikä on todellista ja mikä ei. Viime vuosina ruotsalaislähtöinen filosofi Nick Boström on saanut totiset fyysikotkin pohtimaan ajatusta. Boström on kehittänyt argumentin, jonka mukaan on äärimmäisen todennäköistä, että meidän maailmamme on vain tulevaisuuden ihmisten luoma simulaatio. Boström olettaa, että jossain vaiheessa ihmiskunta kehittää niin tehokkaita tietokoneita, että niillä voidaan simuloida lähes koko universumi. Jos tällaisia historiasimulaatioita tehdään vaikka kaksi, on tilastollisesti todennäköisempää, että me elämme tietokoneohjelmassa kuin oikeassa todellisuudessa. Oletko valmis? Napauta Hotel Sapiensin ovea, niin avaan sen sinulle. * Kun olin lapsi seisoin peili kädessäni peilin edessä, jolloin peili...

Välttelin pitkään Riikka Ala-Harjan 'Maihinnousun' lukemista. Olin lukenut, että 'Maihinnousussa' Ala-Harja kuvaa lapsen sairastumista syöpään ja että kuvaus perustuu tositapahtumiin, hänen lähisukulaisensa sairastumiseen. Kirjailija ei tietenkään elä tyhjiössä, vaan kaikki hänen kokemansa suodattuu kirjoihin tavalla tai toisella. Silti tositapahtumiin perustuva lapsen sairauden kuvaaminen tuntui hyväksikäytöltä, liian kipeältä aiheelta leviteltäväksi ihmisten luettavaksi. Kun 'Maihinnousu' valittiin vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaaksi muutuin toiveikkaaksi sen suhteen, että Ala-Harja on käsitellyt aihetta taitavasti sortumatta "ryöstöviljelyyn". Kun aloin lukea 'Maihinnousua' etukäteisspekulaationi haihtuivat. Ala-Harjan romaani imaisi mukaansa ja luin sitä fiktiona miettimättä sen yhteyksiä reaalimaailmaan. 'Maihinnousu' on paitsi kertomus lapsen sairastumisesta myös hajoavan perheen tarina. On 8-vuotias Emma, joka sairastuu leukem...

'Popula' on ilotulitusta ja tragikoomista räiskintää, joka luotaa nykyihmisen pahaa oloa ja merkityksettömyyden tunteita. Ihmiset ovat solmussa niin itsensä kuin toistensakin kanssa, elämä pitkää putkea, jonka läpi kirjan henkilöt yrittävät valua miten kukin parhaaksi taitavat. Hassisen romaanin avainsanoja ovat äiti-tytärsuhde, vanhustenhoito, rasismi, väljähtynyt avioliitto, uusnatsit, alkoholismi, taidekäsitys, epätoivo, väkivalta. Nämä Hassinen puristaa tekstuaalisen lihamyllyn läpi ja tuloksena on sanallista jauhelihaa, josta omassa luennassani nousi päällimmäiseksi näkemys siitä, miksi ihmisestä tulee perussuomalaisten kannattaja. Teoksen päähenkilöt ovat naapurukset Pirjo ja Perttu, joilla on keskenään ihmissuhde, mutta ei parisuhdetta. Pirjo on lapsesta asti halunnut maalata tauluja, mutta hänen äitinsä on suhtautunut asiaan halveksien ja torjuvasti.  "Äläkä vain rupea kuvittelemaan, että sinä mihinkään Ateneumiin pääsisit opiskelemaan. [...] Älä sinä har...