 |
| Pajtim Statovci: Tiranan sydän ja Albaniasta ostamani jääkaappimagneetti |
Kerronpa tähän alkuun pienen tarinan:
Poika mainitsee nimeltä suomalaisia jalkapalloilijoita ja kysyy, tunnenko minä heitä. Kerron, että jalkapalloilijoiden nimet ovat minulle tuttuja, mutta en ole koskaan puhunut heidän kanssaan tai tavannut heitä henkilökohtaisesti. On vuosi 2013 ja seisomme Butrintin historiallisten raunioiden ulkopuolella ja keskustelukumppanini on 12-vuotias albanialaispoika. On jokseenkin hämmentävää, miten paljon hän tietää suomalaisesta jalkapallosta.
* * *
Albanialaispoika palaa mieleeni lukiessani Tiranan sydämessä kuvatuista albanialaiskaveruksista Agimista ja Burjanista. Edellisen suuhun Statovci laittaa yhden teoksen tärkeimmistä lauseista. Noin 10-vuotias Agim kysyy Burjanilta:
Tajuatko, miten rajoittunutta on ajatella, että maailmassa on kaksi sukupuolta, kahdenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia?
Tiedätkö Agim, että samaa olen usein minäkin miettinyt. Miksi on ihmisten mielestä niin tärkeää lajitella ihmiset naisiin ja miehiin ja liittää heihin joitakin tiettyjä ominaisuuksia sen perusteella, kumpaa ryhmää ihminen edustaa. Miksi on niin mahdotonta olla kysymättä, onko vastasyntynyt tyttö vai poika? Miksi tutkimustiedon mukaan vauva, jonka sukupuoli on epäselvä muokataan useimmin pojaksi? Mistä löytäisivät paikkansa ihmiset, jotka eivät ole miehiä eivätkä naisia tai jotka ovat molempia tai jotain ihan muuta? Luulen Agim, että tykkäisit Saara Särmän ja Rosa Meriläisen kirjasta Anna mennä, jossa Rosa toteaa hilpeään tyyliinsä, että "pippeli ei sisällä koneiden ja laitteiden käyttöohjeita."
Kolmiyhteys
Agim ja Burjan ovat Albanian kaksipäinen kotka. Tiranan sydän liikkuu poikien kasvuvuosissa aina siihen hetkeen asti, kun he lähtevät uhkarohkealle matkalleen kohti Italiaa. Toisen tarinalinjan pääosassa on nimettömäksi jäävä nuorukainen, joka matkaa maasta ja kaupungista toiseen.
Tiranan sydämen isä, poika ja pyhä henki ovat Albania, transsukupuolisuus ja muukalaisuus. Albaniasta kaikki alkaa, siellä kasvavat Burjan ja Agim nuorukaisiksi läpi Albanian rikkaan tarinaperinnön ja yksinvaltias Enver Hoxhan bunkkereiden. Kasvavat ja joutuvat kokemaan, mitä on köyhyys, kylmyys ja tulevaisuus, jota ei ole omassa kotimaassa. Vastarantalla siintää Italia, Eldoradon kaltainen.
Kolmiyhteinen poika ei ole pelkästään poika, vaan tyttö ja poika samassa ruumiissa. Muukalaisuus on ulkopuolisuutta ja se kerää iteensä uusia joukkoon kuulumattomuuden kerroksia nuorukaisen etsiessä paikkaansa Roomasta, Berliinistä, Madridista, New Yorkista ja Helsingistä. Ulkopuolisuudesta ei pääse eroon. Se istuu ihon pinnalla kuin tatuointi. New York, jossa unelmien kuuluu toteutua, näyttää nuorukaiselle kylmät kasvonsa, mutta siellä hän tutustuu suomalaiseen naiseen, jolta saa kimmokkeen matkata Helsinkiin.
Palapeli: ihminen, 1000+ palaa, osa niistä kadoksissa
Maailma ei tarjoa nuorukaiselle pakopaikkaa hänen omasta itsestään. Minne hän meneekin, hänen sydämessään sykkii tiranalainen sydän. Hän on pääsemättömissä kotimaastaan, jota hän häpeää ja jonka hän haluaa salata.
Helsingissä nuorukainen kohtaa Tanjan, joka aiemmn tunnettiin nimellä Tom. Tanjan myötä kokoontuu yhteen siellä täällä pitkin romaania vilahdellut sukupuoleen liittyvä tematiikka. Statovci problematisoi sukupuolen ja kysyy, miksi ihmisellä ei ole oikeutta päättää sukupuolestaan. Mietin maailmaa, jossa olisi niin, että 18-vuotiaaksi asti sukupuolta ei olisi ihmisellä ollenkaan ja täysi-ikäisyyden myötä hän voisi laittaa rastin ruutuun nainen, mies, muu.
Yhteiskunta normeineen kuitenkin haluaa, että jokainen meistä kokoaa itsestään juuri sen toiveiden mukaisen palapelin. Jos haluaa koota sellaisen palapelin kuin Tanja, systeemi pitää huolen siitä, että pala jos toinenkin mystisesti katoaa. Tanjan henkilöhahmo kaikessa sen hauraudessa ja herkkyydessä on käsinkosketeltavan elävä. Olisipa mukavaa, jos Tanja voisi tutustua Ida Rauman Seksistä ja matematiikasta romaanin Tuoviin. Luulen, että he tulisivat juttuun oikein erinomaisesti.
Tanjassa ruumiillistuu kaikki se epävarmuus, jota ihminen kokee, kun hän joutuu jatkuvasti miettimään, tuleeko hän hyväksytyksi itsenään. Joutuu elämään sillä vaa'an kielellä, jolla puntaroidaan, kelpaako hän siihen sukupuoleen kuuluvana ihmisenä, jonka hän oikeaksi kokee. Joutuu pelkäämään tulevansa torjutuksi joka kerta, kun astuu ovesta pihalle. Sillä siellä he ovat sankoin joukoin, ne jotka huutavat: et voi olla tuollainen, olet väärin, mene pois. Vaatii hirvittävästi rohkeutta asettaa itsensä alttiiksi joka päivä.
Tunnen usein suurta halua tukea transsukupuolisia ja mietin, miten kätevää olisi, jos olisi joku merkki (ele tms.), jolla voisi ilmaista, että olen puolellasi, olet ok sellaisena kuin olet. Toisaalta mikä minä olen asettamaan itseni johonkin hyväksymispositioon varsinkin kun siihen välttämättä liittyy ikävänpuoleinen subjekti-objekti -kuvio. Joka tapauksessa viimeksi tämä asia kävi mielessäni juuri viime viikolla, kun koulun vanhempainillassa törmäsin transnaiseen. Nostelin kuvitteellista lippistäni. Mitä häneltä mahtoikaan vaatia tulla kaikkien Katseiden alle koulun vanhempainiltaan.
Siirteet ja siirrännäiset
Statovci ei tyydy kuvamaan sukupuolenkorjausoperaatiota etäisenä prosessina, vaan paiskaa sen todellisuuden eteeni kaikessa raadollisuudessaan. Tanjan asunnossa nuorukainen löytää tämän kirjahyllyn päälle piilottaman kenkälaatikon, jossa on Tanjan tulostamia papereita
kuvia genitaalikirurgiasta, artikkeleita siitä, miten emättimen voi tehdä ihosiirteistä, siittimestä, kivespussista tai suolistosta, kuvia erilaisista rintaimplanteista ja esittelyjä erilaisista karvanpoistomenetelmistä. Kuvat ovat vastenmielisiä, ne näyttävät pikemminkin maantielle levinneiltä raadoilta kuin naisen sukuelimiltä.
Tässä on hyvä kohta pysähtyä ja olla hiljaa ja miettiä, mitä juuri tuli lukeneeksi.
*
Statovcin esikoisteoksesta Kissani Jugoslavia kirjoittamani postaus on blogini luetuimpia kirjoituksia. "Kissan" osakseen saama huomio on ilahduttanut ja lämmittänyt mieltäni ja kehräsin mielihyvästä, kun se vuonna 2014 voitti Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon. Tiranan sydän jatkaa muukalaisuuden teemaa ja tekee näkyväksi transsukupuoliset. Statovcin kuvaamana sukupuoli on nomadi, vaeltaja. Hän kyseenalaistaa sukupuolen sinänsä ja käsityksen siitä pysyvänä ja muuttumattomana entiteettinä ja tekee sen tavalla, josta voi olla liikuttumatta vain se, jonka sydän on kokonaan kuollut tai kivestä tehty.
Kun kirjallisuus antaa äänen ja ruumiin niille, joiden olemassaoloa yhteiskunta ei haluaisi tunnustaa ja jotka se pyrkii hiljentämään ja lakaisemaan pois katukuvasta, on se enemmän kuin täyttänyt paikkansa. Se on antanut toivon. Sytyttänyt olympialiekin kaltaisen tulen. Juuri niin tekee Tiranan sydän.
Pajtim Statovci: Tiranan sydän (2016)
269 sivua
Kustantaja: Otava
Kiitos arvostelukappaleesta!
Kissani Jugoslavia oli huikea lukuelämys ja kirjoittamasi perusteella sitä voi odottaa myös Tiranan sydämeltä.
VastaaPoistaMiksi vauvat, jotka syntyvät ilman pimppiä tai pippeliä on leikattu yleensä pojiksi johtunee ilmeisesti siitä, että leikkaavat kirurgit ovat olleet miehiä. Katsoin aiheesta dokumentin ja henkilöt, jotka oli leikattu johonkin sukupuoleen mitä he eivät ole, olisivat toivoneet, että heitä ei vauvana olisi leikattu ollenkaan, vaan päätös olisi heidän oma siinä vaiheessa, kun se olisi ajankohtainen elääkö sellaisena kuin on syntynyt vai olla transsukupuolinen.
Naiset on jo vuosisadan pukeutuneet transsukupuolisesti housuihin, kukaan ei sitä kyseenalaista. Ollaan naisia oli päällä mitä tahansa.
Tämän on toisaalta ihan erilainen kuin Kissa, mutta toisaalta tässä on myös jotain samaa.
PoistaJa ne mieskirugit varmaan sitten ajatteli, että tottakai jokainen haluaa olla mies, jos vaan mahdollista. No, nyt olin sekä stereotyyppinen että ilkeä, mutta luultavasti en täysin väärässä kuitenkaan.
Tosiaankin, jos nainen pukeutuu miehen vaatteisiin se on ihan eri asia kuin että jos mies pukeutuu naisen vaatteisiin. Monet esim. yritysjohtajanaiset pukeutuvat hyvin maskuliinisesti - ehkä ajattelevat olevansa vakuuttavampia niin. Kiitos Mai ja hyviä hetkiä Tiranan sydämen parissa, kun se pääsee luettavaksesi.
Hieno kirjoitus. En osaa asettua transihmisten nahkoihin, koska olen normaaliksi katsottu heterotyttö / nainen. En pysty edes kuvittelemaan sitä ahdistusta, ulkopuolisuuden kokemusta ja pitkien prosessien tuskallisuutta mitä nämä ihmiset kohtaavat. Olen lukenut artikkeleita mm. siitä mitä tragediaa seuraa jos vanhemmat valitsevat epäselvissä tapauksissa lapsensa sukupuolen väärin. Väärä identiteetti mikä ei istu itseen.
VastaaPoistaRiitta, tuo on hienosti todettu tuo "en pysty edes kuvittelemaan". Usein kuulee jotain sellaista kuin "voin kyllä kuvitella", vaikka ei se toinen oikeasti voi ja silloin se kuulostaa vähän tyhmältä. Vertaistuen voima perustuu juuri siihen, että ihmiset ovat kokeneet saman ja tietävät mistä puhuvat.
PoistaTuo, että vanhemmat päättävät, minkä sukupuolinen lapsesta tehdään on käsittämätöntä. Miten kukaan voi tällaista asiaa kenenkään puolesta päättää?
Kiitos Riitta.
Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta ja hyvältä ja vaikka miltä, siis sellaiselta että pitää lukea, ehdottomasti.
VastaaPoistaTuo ihmisten luokittelu sukupuolen, etnisen taustan tai minkä tahansa muun syyn takia on asia, joka saa minut ärtymään. Transsukupuolisuus on minulle vierasta, mutta onneksi kirjallisuus avartaa maailmankuvaa ja tutustuttaa asioihin, joihin ei muutoin välttämättä törmää.
Luokittelu on varmaan joku ihmisen perustarve ja monissa asioissa ihan selventävää, mutta ei sitä nyt herran jestas ihan kaikken pitäisi soveltaa. Jäin nyt miettimään, että on vaikea luokitella niin, että siihen ei liity mitään arvottavaa. Ehkä tosiaan se luokittelu ei ole se suurin ongelma, vaan se, että siihen liittyy arvottaminen.
PoistaTämä on rohkea ja hieno teos. Kiitos Jonna.
Apua miten mielenkiintoisen oloinen tämä kirja on! minulla on vielä edellinenkin lukemassa, omassa hyllyssä kyllä, mutten sitä ole ehtinyt vielä edes aloittaa. Taidan kuitenkin hypätä suoraan tämän kimppuun kunhan sen käsiini saan! :)
VastaaPoistaMiten sulla voi olla Kissa lukematta? Olin siitä itse hirmuisen innoissani. Se on kyllä tietyllä tapaa vaikeampi kuin tämä, myös moniulotteisempi, mutta tässä taas aiheet ovat järkyttävän tärkeitä. Toivottavasti luet molemmat jossain vaiheessa. Yleensä kun joku ei-suomalainen kysyy jotain suomalaista nykykirjaa niin suosittelen Kissani Jugoslaviaa tai sitten Itärannan Teemestarin kirjaa. Kiitos Laura.
PoistaOtantasi tämän romaanin sydämestä osuu! Avaat selkein sanakääntein sen sykkeen. Minä mainitsin jutussani, että kirja on nykynomadiromaani, mutta sinä saat nomadiuteen juuri sitä moniuloitteisuutta, jota Statovcin romaanissa on.
VastaaPoistaKävin nyt just lukemassa sun kirjoituksen. Olemme näemmä lähestyneet Tiranan sydäntä hieman eri tulokulmista. En kokenut tätä niin synkkänä kuin sinä, koska ilahduin niin paljon siitä, että Statovci on valinnut näin rohkean aiheen. Ihan sikahienoa! Kiitos Tuija.
PoistaYllättävän hyvä loistavan esikoisen jälkeen. Mutta ei yllä Kissan tasolle minun lukukokemuksessani. Kissa oli eheämpi.
VastaaPoistaStatovci on todella taitava ja kiinnostava kirjailija, voin vain ihailla!
Kissa oli minustakin erittäin kiehtova kaikessa arvoituksellisuudessaan. Tässä taas jo aihe on niin kova juttu, että huh. En halua vertailla näitä kahta keskenään. Kyllä on, siis Statovci taitava ja kiinnostava kirjailija ja mikä parasta Kissaa on käännetty myös muille kielille, että muutkin pääsevät nauttimaan hienosta kirjallisuudesta. Kiitos bleue. PS. En löytänyt kirjoitustasi Tiranan sydämestä, oletko jo julkaissut sen?
PoistaNäitä kahta teosta on monessa blogissa vertailtu keskenään ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että Kissani on himpun parempi, koska se on arvoituksellisempi. Mutta, mutta... Tiranan sydän se vasta arvoituksellinen onkin! Kuka on kirjan kertoja, siinäpä melkoinen arvoitus. (Kirjoitin tästä kysymyksestä postauksen Lukutoukan kulttuuriblogiin.)
PoistaItse haluaisin kovin tietää, miten Pajtim (miten tämä nimi lausutaan: Paitim, Padztim...) on kirjansa transteemaan tutustunut. Miten hän on niin tarkasti pystynyt eläytymään aiheeseen? Minuun suurimman vaikutuksen teki trans-naisen ja miehen välisen suhteen kuvaus.
Loistava kirja taitavalta kirjoittajalta. Ja siksi harmi, että kirja ei ole saanut ansaitsemaansa huomioita.
Minusta Kissa ja Tiranan sydän on aika erilaisia teoksia, joten en oikein tiedä, millä perusteilla niitä vertailisi ja onko vertaaminen edes mielekästä.
PoistaOlen lukenut useita kirjoituksia Tiranan sydämestä ja olen pannut merkille, että moni on käsittänyt tämän romaanin eri tavalla kuin mitä itse tein. Juuri tuo kertojan arvoituksellisuus on minustakin hyvin kiehtova juttu tässä. Tosi mukava, että tulit sen maininneeksi, sillä olen välillä ajatellut, että enkö tajunnut tätä kirjaa samoin kuin moni muu ja siksi on kiinnostavaa kuulla, että kertoja askarruttaa sinuakin. Pitäisi lukea tämä kirja uudestaan ihan tuosta kertojanäkökulmasta. Toisella lukukerralla siihen osaisi alusta alkaen kiinnittää enemmän huomiota.
Tämä pitää lukea.
VastaaPoistaOn hyvä, että ihmisoikeudet laajenevat. (Ja myös eläinten oikeudet. Olen seurannut Laura Gustafssoin ja Terike Haapojan projektia Toisten historia kovasti peukuttaen.) Eilen katsoin elokuvan Belle, jossa kerrotaan siitä ajasta Englannissa, jolloin mustien asema nousi rahtitavarasta vähitellen ihmisiksi.
Olen siis hyvin herkällä mielellä tämän aihepiirin suhteen.
Joskus varmaan katsotaan kummissaan tätä aikaa, jolloin edelleen poikkeuksellisia ihmisiä puristetaan tavanomaisiin muotteihin, jopa leikaten.
Pitää. Ehdottomasti pitää.
PoistaToivottavasti tosiaan olemme menossa parempaan suuntaan, en kyllä siitä aina ole ihan varma. Ei nyt liity Tiranan sydämeen, mutta satuitko Marjatta seuraamaan, mikä kohu nousi Stockmannin fb-sivulla, kun he käyttivät mainonnassa Tom of Finlandia? Niitä kommentteja kun luki, niin oli vaikea uskoa, että elämme vuotta 2016. Mutta toivomme tietysti parasta.
Kun aloitin Tiranan sydämen (luin ekana iltana jotain 60 sivua) en sen jälkeen meinannut millään saada unta, koska jotenkin putosin ihan takaisin Albaniaan ja muistelin sitä kuumaa kesäpäivää siellä ja tarinoita niistä Hoxhan rakennuttamista bunkkereista yms. Kiitos Marjatta.
Ai tuo Stockmann-juttu on mennyt minulta ohi. Siellä ollaan vanhanaikaisempia kuin Finlaysonilla, jolla on Tom of Finland -mallisto tuotteissaan.
PoistaKaikki omakohtaisuus vaikuttaa noin, lisää elämystä.
Minulla oli oppilaita entisen Jugoslavian alueelta. Inkeroisiin muutti muutama pakolaisperhe, jotka kotoutuivat hyvin. Ajattelin näitä oppilaita, hyvin kohteliaita ja uutteria poikia ja heidän perheitään, kun luin Statovcin esikoista. Hekin olivat muuten kovia urheilijoita ja pahoillaan, kun tuttu joukkue oli jäänyt pakolaiseksi joutumisen vuoksi.
Niin tai ainakin Stokkan asiakkaille tuo oli liikaa. Tosin en nyt tiedä, oliko se järkevää mainostamista Stokkan näkökulmasta muutoinkaan, koska oli varmaan arvattavissa, että osa jengistä suuttuu tuosta verisesti. Sit mua jotenkin ärsytti siinä se TOF:n brändääminen Stokkan nuorennusleikkausyritykseen ja sekin, että tuli fiilis, että Stokka käytti TOF:a hyväksi. Vaikeita juttuja nämä, monia puolia.
PoistaTämä on laitettava listalle! En ole vielä ehtinyt kuuntelemaan edes sitä aiemmin aikojaan sukupuolenkorjauksesta kertovaa kirjaa. Enkö ole ehtinyt kuunnella Kissaakaan. Siinä oli jotain ongelmia, kun se oli uusi, en tykännyt lukijalla tms.
VastaaPoistaEhkä joskus taas on aikaa näille.
Toivonpa kovasti, että joskus löydät aikaa Statovcin kirjojen kuuntelemiseen ja että on myös lukija, jota on mukava kuunnella. On nämä aikamoisia tapauksia nämä kummatkin ja suomalaisen kirjallisuuden tähtipilkkuja. Kiitos Serentis ja hyvää viikonloppua!
Poista