Siirry pääsisältöön

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Virtaavan veden sukua on ruotsalaisen Kayo Mpoyin esikoisromaani. Alkuperäiseltä nimeltään teos on Mai betyder vatten (Mai tarkoittaa vettä), mutta suomeksi se on kääntynyt muotoon Virtaavan veden sukua, joka kuvaa itse teosta valtavan hyvin. Mpoyin romaanissa virtaavat niin vuodet ja maagiset ulottuvuudet kuin sukupolvelta toiselle siirtyvät tarinat ja uskomuksetkin.

Atena kustantamoa on kiittäminen siitä, että olemme viime vuosina saaneet suomeksi useampia kiinnostavia afrikkalaisia romaaneja, kuten esimerkiksi Chigozie Obiaman Kalamiehet ja Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois. Kuten Adébáyò pari vuotta sitten, myös Mpoyi on tulossa vieraaksi Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan.

Virtaavan veden sukua on kerrottu lapsikertojan, Adin, kautta. Lapsikertojan käyttö on usein hieman riskaabelia, mutta Mpoyi näyttää taitavasti maailman sellaisena kuin se Adin kautta avautuu. Näin sen välille, mitä Adi lapsen ja lukija aikuisen näkökulmasta ymmärtävät, syntyy kiintoisa jännite.

Mpoyi kuvaa pitkälti arkisia tapahtumia Tansanian Dar-Es-Salaamissa, mutta Adilla on myös oma salaisuutensa, josta muu perhe ei ole tietoinen. Ei edes diplomaattina toimiva isä, joka pyrkii suojelemaan perhettään ja pitämään sitä ankarassa kurissa ja nuhteessa.

Nuoret tytöt ja lapset ovat Mpoyin romaanissa alttiita aikuisten miesten vallankäytölle ja sille ei isäkään voi mitään. Naapurustossa liikuskeleva Monsieur Éléphant tietää, miten houkutella lapsia puoleensa.

Keskeisessä symboliroolissa on Mpoyin romaanissa monien muiden afrikkalaisten teosten tavoin hiukset. Tytöillä on tyttöjen letit ja naisilla taas naisten kampaukset. Hiuksilla reprensentoidaan myös yhteiskunnallisia tilanteita.

Äidin mukaan naiset muotoilivat hiuksiinsa spiraaleja jo silloin, kun Zaire itsenäistyi vuonna 1960 sen symboliksi, että kaikki toistuu.

Virtaavan veden sukua ei kosiskele länsimaisia kirjallisia arvoja, vaan on ylpeästi afrikkalainen romaani pääjuoneen yhdistyvine kertomuksineen. Lopputuloksena on kuitenkin myös sirpaleisuutta, joka tekee paikoin teoksen seuraamisesta haasteellista. Adin elämästä kertovaa tarinaa katkovat maagista ajattelua täynnä olevat tarinat, jotka romaanin kuluessa muodostavat oman kuvionsa peilaten tapaa, jolla leteistä muodostuu kampaus.

Ruotsinkielisen teoksen nimessä oleva Mai on Adin pikkusisko, jonka syntymä ajoittuu romaanin alkuun. Mai on erikoinen ja sairasteleva lapsi ja hänen osaltaan käy ilmi, että nimi Mai kytkeytyy tyttöjen isoisoäidin kohtaloon

Adin ajatuksissa myyttiset tarinat yhdistyvät kristinuskon monia muotoja ottavaan Jumalaan ja kun pikkusisko Mai ottaa päähän Adi ihmettelee, että "eikö vauvoille ole minkäänlaista helvettiä?". Mpoyin romaani kuvaa onnistuneesti juuri sitä, miten erilaiset aatemaailmat käyvät taistelua Adin mielessä. Samalla käy ilmi, että monien sukupolvelta toiselle kerrottavien tarinoiden voima on vahva yhä edelleen.

Tarinoista löytyy myös voimahahmoja, joista Adille tärkein on veden henki Mami Wata, jonka hän kokee spirituaaliseksi kannustajakseen.

Virtaavan veden sukua on tarinoista rikas romaani, joka soljuu veden lailla pinnan alta pilkottavista karikoista suuntaa vaihtaen. Teos päättyy mainintaan "kuusivuotiaalle itselleni", joka nostaa esiin ajatuksen kirjailijan ja teoksen henkilöiden välisestä suhteesta. Tästä varmaan kuulemme lisää Helsinki Litissä toukokuusssa.



Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua
252 sivua
Mai betyder vatten (2019)
Suomentanut Ulla Lempinen
Atena (2020)


Kustantajan lähettämä ennakkokappale. Kiitos!

Kommentit

  1. Tämä kirja on yksi kirjauutuuksista, joita odotan eniten luettavaksi tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin, kun huomasin Atenalta tulevan afrikkalaista kirjallisuutta. Hienoa, että horisonttejamme laajennetaan

      Poista
  2. On tosi hyvä juttu, että myös afrikkalaista kirjallisuutta suomennetaan! Minuakin kiinnostaa tämä Kayo Mpoyin romaani. Lukematta on kyllä vielä esim. Älä mene pois, mutta omassa hyllyssä se jo odottelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankka ja hieno kirja, mutta jotain jäin tämän suhteen vielä kaipaamaan

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän