Siirry pääsisältöön

Mia Franck: Pommipuutarha

Mia Franckin Pommipuutarhaa minulle suositteli kaksikin henkilöä, joiden lukumakuun luotan vahvasti.

Edellisestä huolimatta kului useita kuukausia ennen kuin Pommipuutarha pääsi lukuun. Sille, että tämä kirja sai odottaa vuoroaan kirjahyllyssäni suht pitkään ei ollut mitään erityistä syytä, vaan pikemminkin niin, että en vaan yksinkertaisesti tullut siihen aiemmin tarttuneeksi. Nyt Pommipuutarhan lukemisen jälkeen voin todeta, että eipä olisi kannattanut tämän romaanin lukemista viivytellä.

Pommipuutarha kertoo Liselottesta, joka lähetetään toista maailmansotaa pakoon sotalapseksi Ruotsiin. Tämä on aihepiiri, josta olen harvoin lukenut ja joka jo senkin vuoksi on kiinnostava.

Tarinan alusta alkaen vallalla on uhkan, jopa pelon tuntu. Ikään kuin itse tarina tapahtuisi näyttämöllä, mutta näyttämön takana vallalla olisivat pimeät voimat, jotka uhkaavat tulla osaksi parrasvaloja.

Liselott päätyy smoolantilaiseen maalaispappilaan, jossa on hänen ikäisensä tytär Maria-Greta. Myöhemmin pappilaan tulee myös toinen sotalapsi - niinikään suomalainen Outi. Pappila, jonka voisi kuvitella olevan hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden tyyssija on täynnä tummia varjoja, joista lukija pääsee selville vähitellen. Synkempien sävyjen päästessä pinnalle on ilmassa jotakin samaa kuin joissakin Bergmanin elokuvissa.

Liselott kantaa omaa traumaansa, joka hakkaa variksena hänen vatsassaan. Franck lisää realistiseen proosaan taitavasti maagismetaforisen kerroksen, jota hän käyttää Liselottin sisäisen elämän kuvaamiseen. Pommipuutarhassa todellinen ja epätodellinen sekoittuvat tavalla, joka luo teokseen tuntemattoman ja uhkaavan sävyn. Samalla Franckin romaani sekä pysyy kiinni realismissa että irtautuu siitä ja usein suoraan kertomatta jätetty alkaa vaikuttamaan vahvemmin kuin se mitä on sanallisesti ilmaistu.

Lapset osaavat olla julmia toisilleen. Niin on myös Franckin romaanissa. Se, että he eivät välttämättä itse täysin tiedosta tekojensa seurauksia tekee asiasta vielä julmemman.

Varsinaisen tarinan välissä on kirjeitä, joita Liselottin äiti kirjoittaa Suomesta sekä pappilanväelle että tyttärelleen sekä vastauksia näihin kirjeisiin. Suomessa on sota ja pulaa kaikesta. Ruotsissa eletään näennäisesti rauhanaikaa, mutta musta mönjä kiemurtelee tiensä myös maalaispappilaan.

Franckin kirja on omistettu hänen äidilleen, joka lähetettiin 3-vuotiaana sotaa pakoon Ruotsin Smoolantiin. En tiedä, onko kirjassa kuvatuilla tapahtumilla todellisuuspohjaa, mutta tämä tieto ei ole itse teoksen kannalta olennainen. Kertoessaan Liselottesta Franck tulee samalla kertoneeksi tuhansien muiden kotinsa jättämään joutuneiden lasten tarinaa. Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta suuri tarinalinja on sama.

Pommipuutarha on voimakas romaani, jossa Liselotten ja Maria-Gretan välinen ystävyys tuo paikoin mieleen Elena Ferranten Napoli-sarjan nuoren Lilan ja Elenan väliset tunnemyrskyt. Ystävä voi olla läheisintä ja rakkainta, mutta samanaikaisesti hän voi olla epämääräisellä tavalla pelottava ja herättää toisinaan suorastaan kauhua. 

Pommipuutarhan ytimessä on pelko, joka aktivoituu eri ihmisissä eri tavoin. Se tarttui minuun myös lukijana ja monet teoksessa kuvatut juonenkäänteet tallentuivat mieleeni ennen muuta epämääräistä uhkaa sisältävinä kuvina. Se, että uhantunteista ei täysin saa kiinni tekee Pommipuutarhasta vaikuttavan romaanin, joka jää koputtelemaan alitajuntaan.



Mia Franck: Pommipuutarha
357 sivua
Bombträdgården (Förlaget 2018)
Suomentanut Laura Beck
Teos



Kommentit

  1. Tämä on hieno romaani. Erityisesti tuo maagisempi "variskerros" kohotti tämän tunnelmaltaan ja kieleltään omanlaisekseen. Samoin uhkaava jännite ja ystävyyteen kätkeytyvä pimeys palautuivat vahvasti mieleen heti kun niitä tässä kuvasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, kun en tullut tehneeksi tästä kunnon muistiinpanoja, joten jouduin haparoimaan tekstin aikaan ilman niitä. Tunnelma on tässä jotenkin ihan käsinkosketeltava ja oli myös kohtia, joissa olin oikeasti peloissani (mutta hyvällä tavalla).

      Haluaisin nähdä tämän elokuvana!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän