Siirry pääsisältöön

Rakkaudentunnustus - Rachel Cusk: Kunnia

Jos kävisi niin, että loppuelämäni ajan saisin lukea vain yhtä kirjailijaa, olisi Rachel Cusk erittäin vahva ehdokas.

Syy Cuskin valintaan ei olisi pelkästään se, että hänen teoksensa tuottavat minulle loputtomasti mielihyvää. Tai se, että Cuskin tekstiä lukiessani minusta usein tuntuu, että hän sanoittaa asioita, joita kohti itsekin epämääräisesti hapuilen ja jotka pyörivät päässäni, mutta joille en - rehellinen ollakseni - edes usko löytäväni sanallista muotoa. Tai se, että Cusk saa minut tuntemaan, että olen maailmassa vähemmän yksin.

Syy siihen, että saattaisin valita ainoaksi kirjailijakseni juuri Cuskin on mitä suurimmassa määrin hänen lauseidensa loputtomuudessa. Cusk voi olla helposti luettavissa, mutta hänen tekstinsä sisäistäminen on prosessi, jolle omalla kohdallani en näe loppua.

Cuskia lukiessa ajatukseni villiintyvät. Poukkoavat, menevät limittäin ja lomittain, rihmastoituvat. Lause työntää liikkeelle toisen lauseen ja pohdinnat, jotka ovat alunperin lähtöisin ihan erilaisista konteksteista tulevat yhteen. Niiden välillä on houkutuksen liimaa, mutta ne eivät jää toisiinsa kiinni, vaan ovat kuin laulun kolme pientä elefanttia, jotka marssiessaan pyytävät mukaansa aina uuden toverin.

Mieleni minun tekevi olla suureellinen. Mieleni minun tekevi kirjoittaa: kun luen Rachel Cuskia minun ympärilleni rakentuu maailma, jolla ei ole rajoja.

Löysin Rachel Cuskin vuonna 2016. Jos joku silloin olisi väittänyt, että häntä tullaan suomentamaan en olisi uskonut hetkeäkään. Cusk ei ole suurten lukijajoukkojen kirjailija, vaan enemmänkin pienemmän piirin fanituksen kohde. Kustantajalle (Kustantamo S&S) hänen kirjojensa käännättäminen suomeksi lienee ollut taloudellisesti riskialtis päätös ja erityisen sydäntä lämmittävää onkin, että on olemassa vielä kustantamoja, jotka julkaisevat kirjoja ensisijaisesti niiden laadun vuoksi.

Ja kuinkas sitten kävikään? Cuskin teokset ovat löytäneet Suomesta oman hartaan lukijakuntansa, joka käsittääkseni on laajempi kuin mitä etukäteen on uskallettu edes toivoa.



Kun nyt käyn läpi Kunniaa (Kudos) lukiessani tehtyjä muistiinpanojani joudun monta kertaa toteamaan, että tämä ja tämä ja tämäkin kohta olisi pitänyt ottaa tekstiini mukaan.

On yltäkylläistä. On rakkauden täyttämä runsaus.

En ole nyt kuitenkaan lähtenyt pieniä lisäyksiä (mm. sitaattien suomennokset) lukuunottamatta muokkaamaan tekstiäni, sillä luen parhaillaan Cuskin esseekokoelmaa Coventry, joka on täyttänyt minut siinä määrin, että minuun ei tällä hetkellä yksinkertaisesti mahdu enempää.

Cuskin lukeminen ei minulle olekaan niinkään lukemista kuin keskustelua lukemani kanssa. Samaistumista ja älyllistä voimistelua.

Tässä alla vanha tekstini.


*

Vasta lukiessani Rachel Cuskin trilogian päätösosaa, Kudos, tulen ajatelleeksi Cuskin "projektin" keinotekoisuutta.

Kudoksessa, kuten sitä edeltävissä teoksissa Ääriviivat (Outline) ja Siirtymä (Transit)  teoksen päähenkilö on naiskirjailija, joka tapaa muita ihmisiä, jotka puhuvat hänelle elämästään pitkät pätkät ja kertovat mielipiteitään. Ei ole juurikaan uskottavaa, että joku tapaisi jatkuvasti ihmisiä, jotka haluavat avautua hänelle asioistaan, mutta Cusk on konstruoinut teoksensa niin taidokkaasti, että lopputulos vaikuttaa enemmän elämältä kuin kirjallisuudelta.

Kudos herättää valtavasti ajatuksia ja on vaikea päättää, millä tarkkuudella sitä lähestyisin. Asiaa ei helpota se, että lukiessani kirjoitin 21 sivua muistiinpanoja. Kuvaavaa tälle teokselle on, että heti kun jotakin siinä mainittua asiaa alkaa tarkastella lähempää huomaa ajautuvansa yhä syvemmälle ja vastausten sijaan löytävänsä yhä uusia kysymyksiä.

Se on ihanaa. Se on parasta. Se voisi olla onnen määritelmä.

Tässä tekstissä otan esiin muutamia Kudoksessa esitettyjä kirjallisuutta ja feminismiä koskevia huomioita. Valitsemani lähestymistavan voi katsoa peilaavan metaforisesti Kudokselle keskeistä lähtemisen ja jäämisen kysymistä ja samalla se kertoo minusta lukijana.

I said it was true that the question of whether to leave or remain was one we usually asked ourselves in private, to the extent that it could almost be said to constitute the innermost core of self-detemination. (s. 11-12)
Sanoin, että kysymys lähtemisestä ja jäämisestä on yleensä sellainen, jonka esitämme itsellemme vain yksityisesti jopa niin, että se melkeinpä muodostaa itsemääräämisoikeutemme sisimmän ytimen. (s. 16) 

Cuskin trilogiassa on kyse eräänlaisesta modernista naturalismista, jossa kertoja häivyttää itsensä taka-alalle ja antaa sen, mitä tapahtuu ja mitä ihmiset kertovat, muodostaa tarinallisen mosaiikin, jossa palojen ei tarvitse sopia yhteen, vaan niiden annetaan heijastaa eri teemojen ja ihmisten välisten suhteiden loputonta monimutkaisuutta.

the human situation is so complex that it always evades our attempts to encompass it. (s. 104)
ihmisenä oleminen on niin monimutkaista, että se vastustaa yrityksiämme hallita sitä (s. 94) 

Läpi Cuskin trilogian toistuvia teemoja ovat juuri ihmissuhteet ja avioero, itsepetos sekä kirjallisuus ja kirjoittaminen erityisesti naisen näkökulmasta. Kudos alkaa Ääriviivojen tapaan kuvauksella, jossa päähenkilö on lentokoneessa. Hän on matkalla kirjallisuusfestareille ja hänen vieressään istuva isokokoinen mies etsii jatkuvasti tilaa jaloilleen koneen käytävältä, jonka vuoksi lentoemäntä joutuu huomauttamaan miestä asiasta useaan kertaan. En voi olla ajattelematta, että symbolisella tasolla kyse on miesten tavasta ottaa haltuun tilaa - varsinkaan, kun feministiset painotukset ovat Kudoksessa aiempia osia voimakkaampia.

Kreikankielen sana 'kudos' tarkoittaa kirjaimellisesti palkintoja, mutta alunperin, Cusk kirjoittaa, siihen on liittynyt myös tunnustuksen ja suosionsosoituksen merkitykset. Lisäksi kudoksella voidaan viitata johonkin, jonka joku on väärin perustein ominut itselleen.

Cuskin trilogian päätösosan kontekstissä on houkuttavaa tulkita sanaa kudos niin, että Cusk käyttää sitä ilmaisemaan, miten miehet ovat omineet niin kirjallisuuden kuin ihmissuhteidenkin valtapositiot itselleen. Tätä tulkintaa vahvistaa myös Kudoksen loppu, joka on suorastaan järkyttävän vahva feministinen statement.

Kudoksessa Cusk nostaa esiin kirjallisen maailman kaupallisuuden lait. Hyvääkään käsikirjoitusta ei välttämättä julkaista, jos sille ei uskota löytyvän tarpeeksi lukijoita. Kuvaavaa on, että yksi päähenkilö Fayen tapaamista ihmisistä pelastaa kustannustoimintansa alkamalla julkaista sudoku-kirjoja. Kustannustoiminnan graalin maljoja ovat kirjailijat, joiden teokset ovat sekä myyntihittejä että omaavat huomattavaa kirjallista arvoa. Usein edellä mainitut ominaisuudet eivät käy yhteen, mutta - tekee mieleni lisätä - vaikutelmaa voidaan tehostaa kirjallisuuspalkintojen avulla, kuten Suomessa on tehty erityisesti Finlandia-palkinnon myötä, joka selittää myös sen, että vähemmän myyvät lajit - runous ja esseet - on suljettu pois Finlandia-mittelöistä. Kilise kassakone, sinun äänesi on suloinen.

Useammankin kerran on eräiden bloggarikaverien kanssa tullut puheeksi, että kustantamot voisivat tehdä huomattavasti enemmän kirjojen markkinoinnin suhteen ilman että asia välttämättä vaatisi erityisiä taloudellisia panostuksia. Olemme mm. panneet merkille, että on kustantamoja, jotka eivät koskaan jaa bloggarien kirjoituksia somessa. Sitä, miksi näin on, voi jokainen tykönään arvailla. Ehkä kyse on siitä, että edellä mainitulla tavalla toimivien kustantamojen mielestä tärkeitä ovat pelkästään Hesarissa julkaistut kritiikit. Olennaista ei ole se, mitä sanotaan, vaan se missä sanotaan.

Kudoksessa yhdeksi markkinoinnin ongelmaksi nousee kustantamojen etukäteisoletus siitä, että kukaan ei ole kiinnostunut kirjoista.
We publishers, she said, proceed on the assumption that no one cares about books, whereas the makers of cornflakes convince everyone that the world needs cornflakes like it needs the sun to rise in the morning. (s. 176)
Me kustantajat, hän sanoi, toimimme sen oletuksen varassa, ettei kukaan piittaa kirjoista, kun taas maissihiutaleiden valmistajat vakuuttavat kaikille, että maissihiutaleet ovat yhtä välttämättömiä kuin joka aamu nouseva aurinko. (s. 156) 

Kriitikin kohteeksi joutuu Kudoksessa myös tunnettujen kirjailijoiden ja heidän teostensa loputon alistaminen markkinakapitalismille, josta hyvä esimerkki on Jane Austenin hyväksikäyttö "viimeiseen tippaan" asti. Tässä kohdin en voi olla tuntematta kihelmöivää epämukavuutta, sillä olen juuri juonut aamukahvini Virginia Woolf -kahvikupista.

Mitä jos lukijat eivät enää osaa arvostaa hyvää kirjallisuutta? Tätä kysymystä Kudoksessa lähestytään kirjallisuuden tähtiluokittelun kautta.

It was entertaining, in a way, to see Dante awarded a single star out of a possible five and his Divine Commedy described as 'complete shit.' (s. 41)
Oli tavallaan viihdyttävää katsoa, kun Dantelle annettiin yksi tähti viidestä ja hänen jumalaista näytelmäänsä kuvailtiin sanoilla "ihan perseestä" (s. 41) 

Samaan hengenvetoon puhuja lisää, että kirjallisuus ei tarvitse puolustajaa, kun taas Fayen mukaan esimerkiksi Dantea on puolustettava aina kun se vaan on mahdollista. Kirjallisuus rakentuu kirjallisuudelle ja tämän vuoksi minun on helppo olla Fayen kanssa samaa mieltä. Jos perustukset hajotetaan ja unohdetaan, mitä jää jäljelle? Miten voi kirjoittaa, jos ei tunne kirjallista perintöä? Miten voi kirjoittaa, jos ei lue kirjoja?

Kudoksessa kritisoidaan kirjallisuuden ja kirjailijoiden ympärillä pauhaavaa yhä kovaäänisempää sirkustelua. Kirjallinen maailma näyttäytyy valtavana keinotekoisena pytinkinä, joka pyrkii viihdyttämään parhaansa mukaan. Kirjallisille teoksille jää korkeintaan välinearvo, koska toistaiseksi ei vielä ole keksitty, miten kyseistä viihdytyskoneistoa voitaisiin pitää yllä kokonaan ilman kirjoja. Kirjallisuuden ympärillä käytävä keskustelu näyttäytyy sekin leikkinä, jossa "ihmiset imitoivat kirjailijoita keskustelemassa”.

Synninpäästöä eivät saa myöskään kirjallisuusfestivaalit, joilla julkisen tilan vievät keskinkertaisia teoksia kirjoittavat kirjailijat, jotka ovat hyviä esiintymään. Kieltämättä tämän tyyppinen ajatus on joskus käväissyt mielessä eräässä Helsingin Pasilassa järjestetyssä suuressa kirjallisuustapahtumassa. Pahinta on, että syvällisempi kirjallinen keskustelu jää lähes aina puuttumaan.

We get to walk in the grounds, [...] but we never enter the building. (s. 104)
Kävellään vain tiluksilla, hän sanoi, mutta ei koskaan päästä sisälle taloon. (s. 94) 

Kirjoittaessani Cuskin Ääriviivoista Nuoren Voiman nettisivuille mainitsin, että suomalaisessa kirjallisuudessa hänen teostaan lähimmäksi tulee Saara Turusen Sivuhenkilö. Turusen romaanin kanssa yhteistä kosketuspintaa löytyy myös Kudoksesta, jossa tulee esiin, että kirjallisuustapahtumissa nais- ja mieskirjailijoille esitetyt kysymykset poikkeavat toisistaan tavalla, joka ylläpitää jakoa naisten yksityisen ja miesten julkisen alueeseen.



Ei tietenkään ole sattumaa, että monet Kudoksen feministisesti haastavimmista puheenvuoroista esittää Sophia, jonka nimi merkitsee viisautta. Sophia on suoruudessaan ärsyttävä henkilö, ”kamala” feministi, joka tuntuu tietävän miten asiat ovat ja näin hänen ilmaisutapansa parodioi tyypillisen kaikkitietävän miehen puhetapaa.

Behind every man is his mother', she said, 'who made so much fuss of him he will never recover from it, and will never understand why the rest of the world doesn't make the same fuss of him […] (s. 160)
Jokaisen miehen takana on äiti", hän sanoi, "äiti joka on hössöttänyt hänen vuokseen niin, ettei hän koskaan toivu siitä eikä voi ymmärtää, miksei muu maailma hössötä samalla lailla [...] (s. 142-3) 

Faye on Kudoksessa, kuten teossarjan aiemmissakin osissa pääsääntöisesti kuuntelija. Kudoksessa Cusk vie hänen positionsa äärimmilleen kuvaamalla, miten tilanteissa, joissa kyse on Fayen haastattelemisesta asiat etenevät niin, että haastattelija on se, joka on enimmäkseen äänessä. Cusk naulaa naisen vaientamisen kuvauksella, jossa haastattelija puhuu pitkät pätkät mm. Louise Bourgeoisin taiteilijanurasta ja esittää useita kiinnostavia huomioita naistaiteilijoiden asemasta, mutta myöhemmin käy ilmi, että teknisen vian vuoksi puhe ei ole tallentunut nauhalle lainkaan.

Wittgenstein kirjoittaa teoksessaan Tractatus logico - philosophicus, että siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Cuskin trilogia asettuu mielenkiintoiseen suhteeseen tämän väittämän kanssa, sillä yksi Cuskin suurimmista saavutuksista vaikuttaisi olevan, että hän kykenee kirjoittamaan niin, että myös se, mitä ei periaatteessa voida edes kuvata tulee julki hänen sanojen kautta ilman että sitä sanallisesti ilmaistaan.

Antamalla muiden henkilöiden puhua Cusk varmistaa, että hänen teossarjassaan esiintyvät mielipiteet ja näkemykset irtoavat hänen omasta persoonastaan. Kaiken kaikkiaan niin Kudos kuin koko trilogia on suunnaton saavutus. Tyhjentymätöntä tekstiä, jota voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, johon voi rakastua kerta toisensa jälkeen ja johon eksymällä voi jatkuvasti löytää uutta.

En tule koskaan toipumaan Rachel Cuskin kirjoista. Onneksi.



Rachel Cusk: Kudos
232 sivua
Faber et Faber 2018


Cuskin trilogian on suomentanut Kaisa Kattelus










Kommentit

  1. tykkään siitä mitä olen lukenut, Cusk mielenkiintoinen

    VastaaPoista
  2. Käyn lukemassa blogiasi säännöllisesti, mutta pitkään aikaan en ole kommentoinut. Kiitos siis ihan ensiksi monista hienoista lukuhetkistä blogisi parissa!

    Cusk on minullekin mitä ihaninta kirjallista herkkua. Viimeisen suomennoksen luettuani mietin että on pakko aloittaa trilogia uudelleen. Tätä vois lukea tosiaankin vaikka ripiittinä uudelleen ja uudelleen.

    T. Viime keväänä kirjabloggauksesta luopunut Kaisa Reetta toivottelee sinulle parhainta kevättä, mitä nyt näissä poikkeusoloissa voi kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kareta ja kiitos kiitoksistasi. Ne kannustavat jatkamaan blogia, kun välillä on aina tilanne, että sitä huomaa ihmettelevänsä, että miksi ihmeessä sitä bloggaakaan.

      Cuskin trilogian pohjalle pitäisi järjestää joku yhteislukutapahtuma tai vastaava. Voisi olla unohtumaton kokemus.

      Kiitos myös Kaisa Reetan terveisistä. Hän on ollut usein mielessäni ja olen kaivannut aikoja, jolloin keskustelimme blogeissa. Kerro hänelle terveiseni ja hyvän vapun toivotukseni!

      Poista
  3. Ihana rakkaudentunnustus, Omppu! Nyt täytyy mennä ostamaan tämä kolmas osa kahden edellisen viereen! Kun saan aikaa itselleni (koomista, mutta näin on koronaeristyksestä huolimatta!) aion lukea kaksi ekaa osaa uudelleen ennen tämän Kunnian lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä suunnitelma. Samaa olen itsekin suunnitellut. Keskimmäinen osa osui mulla vähän huonoon lukuaikaan, joten siinä oli varmasti paljon sellaista, joka meni ohi. Tämä päätösosa on joka tapauksessa henkilökohtainen suosikkini. Valtavan paljon kaikkea kiinnostavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän