Siirry pääsisältöön

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä


Se tunne, kun jokin on tarttunut sydämestä kiinni niin, että ei ole toivoakaan, että se päästäisi irti. Se pakahduttava tunne. Se vuosikausia, kenties elämän loppuun asti kiinni pitävä. Se trauma.

Se, joka saa minut muistamaan, miten kuultuani ensimmäistä kertaa Nick Caven & Bad Seedsin  version biisistä Something's gotten hold of my heart ryntäsin siitä paikasta Asematunneliin ja Tunnelin levyyn, sillä minun oli pakko saada omakseni LP, joka sisältää tämän biisin. 


"Something's gotten hold of my heart
Keeping my soul and my senses apart
Something's gotten into my life
Cutting its way through my dreams like a knife"


Veitsi oli lyöty sydämen läpi ja siellä se on ollut siitä asti.



Elena Ferranten kohdalla tämä veitsi on Napoli ja tämän vuoksi ei ole suurtakaan merkitystä sillä, mistä Ferrante romaanissaan Aikuisten valheellinen elämä kirjoittaa, koska jokainen sanaa hengittää Napolia. 

Napoli valaisee Ferranten romaanin näyttämön, eikä pimeitä pakenemisen mahdollistavia nurkkauksia ole. Napoli veressä. Napoli synapseissa. Napoli poltinmerkkinä.


Toki Aikuisten valheellista elämää voi lukea niin, että se kertoo siitä, minkälaiselta aikuisten elämä näyttää lapsen (tässä tapauksessa Giovannan) silmin ja minkälaiseksi se Giovannan kasvaessa osoittautuu. Tämä Ferranten romaanin ilmeisin taso on kuitenkin lähinnä kertomuksellinen lavaste, jonka tehtävänä on - jälleen kerran - paiskata lukijan kasvoille Napolin myrkky ja rakkaus.


Ferranten Napoli on korostuneen dikotominen. Hän asettaa kaksintaisteluun hyvää kieltä puhuvat koulutetut napolilaiset ja koulutusta vaille jääneet murteella puhuvat napolilaiset.

Giovannan perhe edustaa koulutettuja, kun taas hänen tätinsä Vittoria kuuluu jälkimmäisiin.  Koulutettujen ja kouluja käymättömien välinen luokkaero ruumiillistuu Giovannan isän ja Vittorian kautta. Kumpikaan ei voi sietää toistaan ja tämän vuoksi he eivät ole olleet tekemisissä vuosiin. Tästä huolimatta tai ehkä paremminkin juuri tämän vuoksi kumpikin on toiselle jatkuvasti läsnä oleva varjo. Pinta, jota vasten omaa elämää määritetään. Entiteetti, johon paha voidaan projisoida.

Giovannan kannalta ensimmäinen isku tulee, kun hän 12-vuotiaana kuulee isänsä sanat siitä, että hän on ruma ja muistuttaa tätiään Vittoriaa. Tämän seurauksena Giovanna ajautuu tapaamaan vanhempiensa halveksumaa tätiään. Irtiotto ja kapina. Juuttuminen.


Vaikka Giovannan vanhemmat ovat hyvin erilaisia kuin Napoli-sarjan Elenan ja vaikka hän itsekin on eroaa monin tavoin Elenasta, on hän minulle siitä huolimatta ennen muuta Elena. Kun Giovanna rakastuu epätoivoisesti Giulianan poikaystävään Robertoon "muuntuu" Giuliana Lilaksi ja Roberto Ninoksi. 

On kiinnostavaa, että tämä muuntuminen tapahtuu, vaikka erityisesti Giulianan ja Lilan romaanihahmoilla ei ole juurikaan yhteistä. Kyse vaikuttaisikin olevan suhdekonstellaatiosta, jossa se, että kumpikin tytöistä on rakastunut Robertoon "lilallistaa" Giulianan funktion romaanissa.


Aikuisten valheellinen elämä olisi hyvin erilainen kirja, jos Ferrante ei olisi kirjoittanut Napoli-sarjaa. Tämän sarjan jälkeen sen sijaan sitä on hankala lukea itsenäisenä teoksena. On häiritsevän paljon samaa ja tuttua kuin Napoli-sarjassa, jolle Ferranten uutuus kuitenkin häviää lähes kaikessa mahdollisessa. 

Napolin ote pitää Ferrantea vankinaan. Se on kuin rupi, jota hän ei vaikuta kykenevän tai haluavan olla repimättä auki yhä uudestaan.

Ferranten tuotannossa Aikuisten valheellisesta elämästä tulee vertauskuvallisella tasolla kuin murrettava puhuva kouluttamaton napolilainen, jolla ei ole pääsyä Napoli-sarjan koulutettujen ja huoliteltua yleiskieltä puhuvien seuraan.




Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä

366 sivua

La vita bugiarda degli adulti

Suomentanut Helinä Kangas

WSOY (2020)

Kommentit

  1. tykänny kaikista kirjoista jotka Ferrante kirjoittanut, Giovannalla ei ihan kivaa elämää, mihin käsikoru hävinnyt...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän