Se tunne, kun jokin on tarttunut sydämestä kiinni niin, että ei ole toivoakaan, että se päästäisi irti. Se pakahduttava tunne. Se vuosikausia, kenties elämän loppuun asti kiinni pitävä. Se trauma.
Se, joka saa minut muistamaan, miten kuultuani ensimmäistä kertaa Nick Caven & Bad Seedsin version biisistä Something's gotten hold of my heart ryntäsin siitä paikasta Asematunneliin ja Tunnelin levyyn, sillä minun oli pakko saada omakseni LP, joka sisältää tämän biisin.
"Something's gotten hold of my heart
Keeping my soul and my senses apart
Something's gotten into my life
Cutting its way through my dreams like a knife"
Veitsi oli lyöty sydämen läpi ja siellä se on ollut siitä asti.
Elena Ferranten kohdalla tämä veitsi on Napoli ja tämän vuoksi ei ole suurtakaan merkitystä sillä, mistä Ferrante romaanissaan Aikuisten valheellinen elämä kirjoittaa, koska jokainen sanaa hengittää Napolia.
Napoli valaisee Ferranten romaanin näyttämön, eikä pimeitä pakenemisen mahdollistavia nurkkauksia ole. Napoli veressä. Napoli synapseissa. Napoli poltinmerkkinä.
Toki Aikuisten valheellista elämää voi lukea niin, että se kertoo siitä, minkälaiselta aikuisten elämä näyttää lapsen (tässä tapauksessa Giovannan) silmin ja minkälaiseksi se Giovannan kasvaessa osoittautuu. Tämä Ferranten romaanin ilmeisin taso on kuitenkin lähinnä kertomuksellinen lavaste, jonka tehtävänä on - jälleen kerran - paiskata lukijan kasvoille Napolin myrkky ja rakkaus.
Ferranten Napoli on korostuneen dikotominen. Hän asettaa kaksintaisteluun hyvää kieltä puhuvat koulutetut napolilaiset ja koulutusta vaille jääneet murteella puhuvat napolilaiset.
Giovannan perhe edustaa koulutettuja, kun taas hänen tätinsä Vittoria kuuluu jälkimmäisiin. Koulutettujen ja kouluja käymättömien välinen luokkaero ruumiillistuu Giovannan isän ja Vittorian kautta. Kumpikaan ei voi sietää toistaan ja tämän vuoksi he eivät ole olleet tekemisissä vuosiin. Tästä huolimatta tai ehkä paremminkin juuri tämän vuoksi kumpikin on toiselle jatkuvasti läsnä oleva varjo. Pinta, jota vasten omaa elämää määritetään. Entiteetti, johon paha voidaan projisoida.
Giovannan kannalta ensimmäinen isku tulee, kun hän 12-vuotiaana kuulee isänsä sanat siitä, että hän on ruma ja muistuttaa tätiään Vittoriaa. Tämän seurauksena Giovanna ajautuu tapaamaan vanhempiensa halveksumaa tätiään. Irtiotto ja kapina. Juuttuminen.
Vaikka Giovannan vanhemmat ovat hyvin erilaisia kuin Napoli-sarjan Elenan ja vaikka hän itsekin on eroaa monin tavoin Elenasta, on hän minulle siitä huolimatta ennen muuta Elena. Kun Giovanna rakastuu epätoivoisesti Giulianan poikaystävään Robertoon "muuntuu" Giuliana Lilaksi ja Roberto Ninoksi.
On kiinnostavaa, että tämä muuntuminen tapahtuu, vaikka erityisesti Giulianan ja Lilan romaanihahmoilla ei ole juurikaan yhteistä. Kyse vaikuttaisikin olevan suhdekonstellaatiosta, jossa se, että kumpikin tytöistä on rakastunut Robertoon "lilallistaa" Giulianan funktion romaanissa.
Aikuisten valheellinen elämä olisi hyvin erilainen kirja, jos Ferrante ei olisi kirjoittanut Napoli-sarjaa. Tämän sarjan jälkeen sen sijaan sitä on hankala lukea itsenäisenä teoksena. On häiritsevän paljon samaa ja tuttua kuin Napoli-sarjassa, jolle Ferranten uutuus kuitenkin häviää lähes kaikessa mahdollisessa.
Napolin ote pitää Ferrantea vankinaan. Se on kuin rupi, jota hän ei vaikuta kykenevän tai haluavan olla repimättä auki yhä uudestaan.
Ferranten tuotannossa Aikuisten valheellisesta elämästä tulee vertauskuvallisella tasolla kuin murrettava puhuva kouluttamaton napolilainen, jolla ei ole pääsyä Napoli-sarjan koulutettujen ja huoliteltua yleiskieltä puhuvien seuraan.
Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä
366 sivua
La vita bugiarda degli adulti
Suomentanut Helinä Kangas
WSOY (2020)
tykänny kaikista kirjoista jotka Ferrante kirjoittanut, Giovannalla ei ihan kivaa elämää, mihin käsikoru hävinnyt...
VastaaPoista