Piia Leino: Lakipiste

Ensin oli Taivas. Sitä seurasi Yliaika ja nyt on vuorossa vuoteen 2045 sijoittuva Lakipiste, joka päättää Piia Leinon lähitulevaisuuteen sijoittuvan trilogiasarjan.

Kaikille kolmelle teokselle on yhteistä, että niiden herättämät epämukavuuden tunteet ja paikoin suoranainen kauhu syntyvät siitä, että kuvatut tapahtumat saattavat hyvinkin toteutua parin vuosikymmenen kuluessa. 

Trilogia saa kysymään, mitä pitäisi tehdä, jotta emme ajautuisi Leinon teoksissa kuvattuihin olosuhteisiin ja elämisen tapaan? Jos siis reagointiin ylipäänsä on enää aikaa. Ehkä olemme jo ohittaneet lakipisteen.

Taivas ja Yliaika ovat olleet siinä määrin vetäviä "pakkauksia", että kun sain käsiini Lakipisteen en pystynyt olemaan aloittamatta lukemista heti sillä siunaamalla, vaikka moni muu teos oli kesken. Ajattelin, että luen vähän alkua, mutta niinhän siinä kävi, että Lakipiste ei päästänyt otteestaan ja luin sitä puoliväliin samoin tein ja loput seuraavana aamuna.  

Lakipisteen päähenkilö Aaro Kangas on Googlen palveluksessa oleva toimittaja ja kun hommat eivät oikein luista hän lähtee etsimään virkistystä ja uutta vauhtia Tammilaakson ekoyhteisössä järjestetystä retriitistä. Kun Aaro saa tietää Googlen työntekijältä, että kaikki Tammilaaksossa ei ole sitä, miltä aluksi näyttää, hän päätyy pidemmälle komennukselle tutkimaan yhteisön ihmisiä ja toimintaa.

Ulkomaailmassa tapahtuu kummallisia onnettomuuksia. Yksi kuolee jumittuneeseen kelluntatankkiin, pari muuta älykaasuliedestä alkunsa saaneessa tulipalossa ja kodin älylaitteet eivät nekään toimi ihan niin kuin oisi tarkoitus.

Oman uhkansa muodostaa se, että netissä on vaikeaa - ellei täysin mahdotonta - tietää kenen kanssa on oikeasti tekemisissä. Aaro joutuu myös huomaamaan, että itse asiassa ei ole takeita myöskään siitä, että toinen osapuoli nettikeskustelussa on edes ihminen.

Tammilaaksossa on älylaitekielto. Ei puhelimia, ei tietokoneita. Siellä Aaro, joka toimittajana saa erityisluvan pitää käytössään läppärinsä, ensimmäistä kertaa elämässään lukee paperista sanomalehteä ja viehättyy siitä informaation jakamisen välineenä. 

Yhteisö on vastakohta yksin tietokoneidensa ääressä kyyröttäville.

Sielumme hakevat yhteyttä silloinkin, kun emme puhu, ja siksi yksinäisten ruutujen äärestä löytyy vain yksinäisiä ihmisiä.

 

Lakipisteessä esiin nousevat myös talouden älylaitteiden tietoturvaan liittyvät aukot ja ne vaarat, joita ne asettavat turvallisuudelle. Olen jo aiemmin päättänyt, että en hanki kotiini yhtään enempää älylaitteita kuin on välttämätöntä ja Leinon romaanin luettuani päätökseni on yhä vahvempi.

Lakipiste on dystopinen jännityskertomus, joka hyödyntää suljetun yhteisön potentiaalia. Kuka tahansa Tammilaakson asukkaista saattaa olla hakkeri ja romaanin juoni muistuttaakin tässä suhteessa Agatha Christien teosta Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None, 1939). Aaro tietää, että joku yhteisön jäsenistä on syyllinen uutisissa kuvattuihin tekoihin, mutta tämän henkilön identiteetin selvittäminen on uhkarohkea ja vaarallinen tehtävä. Aaron urakkaa ei helpota rakkauden mahdollisuuden ilmestyminen kuvioihin.

Tammilaaksossa eletään yksinkertaista elämää sopusoinnussa luonnon kanssa. Siellä ihminen ei ole kaiken valtias, vaan osa ekosysteemiä. Ihmisinä tammilaaksolaiset ovat sekalaista seurakuntaa. Yhteisön johtaja on karismaattinen julistaja. Yksi heistä taas on entinen radikaali ja asuu metsään rakentamassaan korsussa ja muistuttaa ulkonäöltään enemmän peikkoa kuin ihmistä. Toinen on jättänyt tuomarin työt huomattuaan, että tekoäly hoitaa hänen hommansa paremmin. Kolmannella tuntuu olevan jatkuvasti jotakin Aaroa vastaan.

Lakipisteen jännityskertointa lisäävät tekstin välissä olevat katkelmat Zeniitin päiväkirjasta. Kuka on Zeniitti ja mikä on hänen lopullinen päämääränsä? Romaani tihentyy ja tiivistyy edetessään ja ehdin luoda päässäni monenlaisia skenaarioita loppuratkaisun suhteen, mutta Leino onnistui yllättämään minut täysin.

Leinon romaanin herättämät epämukavuuden tunteet eivät jää pelkästään romaanin sisäisiksi, vaan ne nostavat jatkuvasti esiin kauhukuvia omasta konkreettisesta tulevaisuudestamme. Myöskään Lakipiste ei lopu viimeisen sanan ja pisteen jälkeen, vaan sen esiintuomat mahdolliset kehityssuunnat jatkavat olemassaoloaan lukijan päässä. Teoksen lukemisen jälkeen on mahdotonta huokaista, että onneksi tämä oli "vain" romaani. Entäpä jos ei ollutkaan? Entäpä jos luin juuri siitä, millaista elämämme tulee olemaan jo melko pian tulevaisuudessa?

Lakipiste nostaa esiin pelottavia tekoälyn potentiaaliin liittyviä kysymyksiä.  Mihin tarvitaan ihmisiä, jos tekoäly hoitaa asiat paremmin ja tehokkaammin? Kuuntelin joku aika sitten tekoälyä käsittelevää podcastia, jossa pohdittiin, mitä tehdään siinä vaiheessa, kun tekoäly on saavuttanut pisteen, jonka jälkeen ihmisen ei enää ole mahdollista kontrolloida sen toimintaa. Jos tekoäly toimii kuin hyvis on meillä toivoa, mutta jos se noudattaa pahiksen reseptikirjaa on kovin vähän tehtävissä.

Piia Leino hyödyntää jännitysdystopian mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia taiten kautta koko trilogian ja Lakipiste on sille ansiokas päätös. 

Piia Leino: Lakipiste

238 sivua

Kustantamo S&S (2021)

Kiitos kirjasta S&S!