Siirry pääsisältöön

Jamaica Kincaid: Lucy


Ennakkoluulot on mielenkiintoinen juttu, ja omiini törmäsin rysähdyksellä lukiessani Jamiaca Kincaidin pienoisromaania Lucy.

Ensimmäisen kerran luin Kincaidia joskus kultaisella 1990-luvulla. En valitettavasti muista, mitä teoksia häneltä luin, mutta Lucyn luin nyt ensimmäistä kertaa. Joka tapauksessa aiemmin lukemani perusteella minulle on muodostunut - pitkälti tiedostamaton, kuten nyt huomaan - mielikuva siitä, miten ja mistä Kincaid kirjoittaa.

Tämä mielikuvani ei sisällä vahvahkoa naisromaanihenkilöiden seksuaalisuuden kuvausta ja niinpä yllätykseni oli suuri, kun 'Lucyn' samanniminen päähenkilö osoittautui seksuaalisesti varsin aktiiviseksi.

 Miksi seksuaalisuus Kincaidin kuvaamana tuntuu vieraalta? Muuta selitystä tälle en keksi kuin sen, että se on ristiriidassa niiden odotusten kanssa, joita Kincaidin teksteihin liitän. Vaan eipä haittaa, vaan oikeastaan päinvastoin.

'Lucy' on kasvukertomus, jossa Lucy matkustaa Länsi-Intian saarilta lapsenlikaksi Irlantiin. Edessä on kulttuurisesti uusi maailma, jossa hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lucyn isäntäperhe on rikas ja valkoinen. Heidän rinnallaan musta tyttö on toinen, sivustakatsoja, syrjään jäävä. Myöhemmin asiat kuitenkin muuttuvat siinä mielessä tasa-arvoisemmiksi, että Lucy ystävystyy perheen äidin kanssa.


Kincaidin romaanin ytimessä on äitisuhde. Toisaalta Lucy kyllä tuntee koti-ikävää, mutta samalla hän on helpottunut päästyään pois äitinsä valtapiiristä. Äidin, jolle Lucy ei koe olevansa tarpeeksi. Äidin, joka pyrkii sanelemaan, miten Lucyn tulisi olla ja elää. Äidin, joka on sitä mieltä, että "hänen tapansa ovat parhaat mahdolliset". Äidin, joka asettaa etusijalle Lucyn veljet. Äidin, joka ei voisi käsittää, miksi hänen tyttärensä "voisi haluta olla erilainen kuin hän [äiti] itse".

"Minusta oli alkanut tuntua, että äitini rakkauden ainoa tarkoitus oli muokata minusta hänen kaikunsa, enkä tiennyt miksi minusta tuntui, että olisin mieluummin ollut kuollut kuin vain jonkun toisen kaiku."


Irlannissa Lucy alkaa kapinoida äitiään vastaan. Hän jättää tämän lähettämät kirjeet avaamatta ja ryhtyy suhteisiin useampien miesten kanssa. 

Lucyn äitisuhde ja sen yhteys hänen toimintaansa miesten kanssa ovat romaanin terävintä tukahduttavan mönjän aluetta. Tiedostamattomalla tasolla Lucy kostaa miesten kautta äidilleen, mutta kosto ei toteudu, koska äiti ei saa tietää Lucyn tekemisistä. Sen sijaan kosto kääntyy Lucya itseään vastaan. 

Ollaan vaikeilla ja ahdistavilla äitien ja tyttärien välisten suhteiden kerrostumilla, joiden kanssa vaikuttavassa ristiriidassa on Kincaidin viatonta vilpittömyyttä kaiuttava kerronta. 

Mitä pidemmälle Lucyn tarina etenee, sitä ruumiillisemmaksi se muuttuu seksuaalisuuden noustessa yhä vahvemmin esiin. 

Lucy vihaa ja inhoaa itseään. Kuin oman identiteettinsä kanneksi hän määrittelee itsensä lutkaksi ehtiäkseen ennen muiden mahdollisia itseensä kohdistuvia määrittelyjä.

'Lucy' on psykologisesti vahva ja erittäin tarkkanäköinen romaani. Kincaid näyttää, miten ihmisen käsitys itsestä muuttuu vuosien myötä ja miten sekä ihminen itse että hänen menneisyytensä ovat joka hetki vähän eri. 

"Olin alkanut nähdä menneisyyden näin: on raja, jonka voi vetää itse tai jonka joskus vetää joku muu, kummin vain, mutta siinä se onb, menneisyys, kaikki persoonasi eri vaiheet ja kaikki mitä joskus teit. Menneisyys on se persoona jotka et enää ole, ne olosuhteet jotka eivät enää vallitse."

Kirjoittaessani nyt 'Lucysta' tulee vahva halu lukea se uudestaan. Lukea se niistä lähtökohdista, joista tämän romaanin jo tunnen. Ennen muuta lukea tarkemmin kaikkea sitä, jota Kincaid ei sanoin suoraan ilmaise. 'Lucy' on hirvittävän paljon enemmän kuin miltä se ensilukemalta vaikuttaa. Teoksen nautittavuutta lisää Kaijamari ja Helka Sivillin erinomainen suomennos.



Jamaica Kincaid: Lucy

Englanninkielinen alkuteos Lucy (1990)

Suomentanut Kaijamari Sivill, Helka Sivill

171 sivua

Kustantamo S&S (2023)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän