Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia!

Amalia, Amalia! on kertomus miehestä, Erikistä, joka päätyy Amalioiden seuraan ja jonka vaimo Magda on kirjassa läsnä kursiivilla tekstin välissä. Harmittaako minua vaimon nitistäminen? Toisinaan kyllä.

Erik A. Hyvärinen (mainitsin nyt hänet koko nimeltä, koska Erik vaikuttaa olevan tyyppiä, jolle on tärkeää, että myös tuo A. mainitaan) valokuvaa Terijoelta siirrettyjä huviloita. Se on hänen työtään, ei kovin iso projekti, mutta projekti kuitenkin. 

Viimeisimmässä huvilassa, jota Erik kuvaa, asuu kolme Amaliaa. Amalia, vanha-Amalia ja iki-Amalia. Heidät on äskeisessä lauseessa kirjoitettu nuorimmasta vanhimpaan. Amaliat eivät lopu iki-Amaliaan, vaan he jatkuvat pitkälle historian hämäriin aikajanoihin, mutta nämä mainitut kolme ovat ne, joista kirja kertoo ja jotka Erik tapaa.

Åkerbladin romaanissa kiinnostavinta ovat siinä olevat hämärän alueet, mystisen läsnäolo. Amaliat eivät ole tavallisimmasta päästä ja varsinkin näyttelijänäkin tunnettu, kameran katsetta rakastava iki-Amalia on melkoinen diiva.

Erik tekee romaanin kuluessa selkoa itsestään. Kuka hän on ja minne hän on menossa, mitä kaikkea on tullut tehtyä, mitä olisi pitänyt jättää tekemättä.

"Koko elmä oli yhtä tuntematonta virhettä. Kuin hänessä olisi alue jota hän ei itse kyennyt näkemään, mutta joka vaikutti kaikkeen mitä hän teki, koko hänen elämäänsä."

Romaani tekee paljastuksensa hitaasti. Käy ilmi, että Magda on jättämässä Erikin. Tuon ponnettoman miehen, joka ei ole saanut oikein mitään aikaan. Magda itse on palkittu elokuvaohjaaja ja hänen rinnallaan Erikin perusväri löytyy Tikkurilan värikartasta nimellä tylsä harmaa. Amaliat kuitenkin saavat Erikiin eloa ja hän päättää ohjata oman dokumentin heitä kuvaamalla.

Erikin ei ole helppoa päästä selville Amalioista, joiden ympärille salaperäisyyden ja odottamattoman tiheäpitsinen verho on kietoutunut

"Amaliat olivat kuin kieli, jota hän yritti oppia, mutta tuo kieli muuttui jatkuvasti."

Åkerbladin romaani on jaettu kolmeen osaan: Latvatuoksu, Sydäntuoksu ja Juurituoksu. Tapahtuma-aika on seitsemän päivää. Näin Erikin muutos ilmaistaan tuoksumaailman ja jumalallisen luomisen keston kautta.

Romaanissa säilötään paljon. Hilloja sun muita ja näissä hommissa Erik oppii avustamaan. Toisenkinlaista säilömistä on. Pään sisälle muiden katseilta tungettua, unohdettavaksi haluttua. Astiat vaan eivät tuppaa olemaan niin suuria, että ne vetäisivät loputtomiin. Tämä koskee myös pään tilavuutta. Omalla tavallaan säilöttyjä ovat myös Erikin tarinan lomassa olevat Magdan päiväkirjatekstit.

Erikille pitää kyllä antaa noottia, sillä hän varasti Magdan päiväkirjan omaan käyttöönsä. Ei ollut Erik ollenkaan kivasti tehty!!!


Sydäntuoksun maailmasta löytyy vanha-Amalian nukkekaappi, joka on romaanin kutkuttavin esine. Nukkekaapista nimittäin löytyy Erikille kovin tutunnäköinen nukke. Eikä Erik voi vastustaa kiusausta, vaan varastaa tämän nuken.

Onko Erik kleptomaani? Mitä arvelet?

Nukkekaapin kautta peilataan Erikin ja Magdan suhdetta ja maagisen realismin konfetteja tipahtelee osaksi tekstiä.

Amalia, Amalia! on arvoituksellinen romaani, jonka kieli on hallittua ja rikasta. Åkerblad vihjaa ja piilottaa, ja silloin kun hän avaa nukkekaapin ovet, eivät sen saranat narise. Tässä romaanissa on paljon hienoa ja hallittua, mutta tietyt osat vaikuttavat päälle liimatuilta ja estävät sydäntuoksun täyden kukoistuksen.

Mutta ja kuitenkin ja joka tapauksessa on ilahduttavaa lukea romaania, joka ei ole tavanomaisimmasta päästä. Joka luottaa itseensä ja salaisuuksiensa voimaan. Jossa naisten sukupolvinen kommuuni ei suostu elämään kuin haluamallaan tavalla.

Eeva Åkerblad: Amalia, Amalia!
256 sivua
Kustantamo S&S (2026)