Siirry pääsisältöön

Kari Hotakainen: Luonnon laki


"Mitä kreikkalaiset tänään, sitä kenties italialaiset huomenna. Kun kreikkalaisen perhosen siipi tarttuu fetajuustoon, se pilaa myös meidän välimerellisen salaattimme."

Jostakin seuraamastani blogista luin, että blogin kirjoittaja oli törmännyt näkemykseen, että Hotakainen on viihdekirjailija tai ylipäänsä jollakin tavoin kevyt, ei niin vakavasti otettava. En muista sanamuotoa tarkkaan ja en yrityksistäni huolimatta onnistu nyt löytämään kyseistä blogikirjoitusta. Joka tapauksessa ajatus Hotakaisesta kevyenä ja viihdyttävänä vaikuttaa minusta todella kummalliselta, koska minulle hän on edustanut syvää suomalaista yhteiskuntakritiikkiä, joka pinnalta kyllä saattaa olla nerokkaan hauskaa, mutta syvemmältä mustaa ja moniäänisen tarkkaa. Ajatus Hotakaisen keveydestä sai minut siinä määrin hämmennyksiin, että päätin pohtia asiaa lukemalla Hotakaisen uusimman, 'Luonnon lain'.

Vuoden 2012 syksyllä Hotakainen joutui auto-onnettomuuteen, jossa hän melkein menetti hengensä. Samoin käy 'Luonnon lain' päähenkilölle Jussi Rautalalle, joka matkalla tapaamaan  vanhempiaan ajaa kolarin. Romaani käynnistyy Rautalan maatessa autoonsa puristuneena odottamassa kuljetusta leikkaussaliin. Mielessä kaihertaa viimeisillään raskaana olevan tyttären kanssa käyty riita sekä pohdinta siitä, miten onnettomuuteen joutunutta Rautalaa kohdellaan kuin yhteiskunnan hyväosaisia.

"Tältäkö hyväosaisista ihmisistä tuntui? Kaikki nämä ihmiset yhtä ihmistä varten. Oliko tämä ansaittua vai ansaitsematonta? Minunko vuoksi tämä kaikki? Eivätkö ne tiedä kuka olen, en kukaan. Mitä tämä maksaa? Milloin on eräpäivä? Olenko syyllinen?Räpläsinkö radiota toisella kädellä ja aiheutin tämän kaiken? Tavoittelinko pelkääjän paikalla lojuvaa pastillirasiaa? Elinkö niin, että voin nyt mennä? Jäikö jotain sanomatta? Voiko pyörätuolissa istuen pelata lentopalloa? Vaikka vain passarina? Voiko vammainen tutustua jalallisiin vai onko vammaisen pysyttävä omiensa, jalattomien seurassa?"

Onko edellä siteerattu kappale kevyttä tekstiä? Jos on, niin, missä kohtaa? Itse luen tuosta kappaleesta ironiaa, sarkasmia, tragikomediaa, älyllistä loistokkuutta ja sanataituruutta. 'Luonnon laissa', kuten yleensäkin, hotakaismaisuus muodostuu paitsi edellä mainitsemistani elementeistä myös sinänsä eri konteksteihin kuuluvien asioiden yllättävästä yhteentuomisesta, kyselevästä otteesta joko kysymysmerkillä tai ilman, näennäistotuuksien olemattoman pohjan paljastamisesta, arkipäivän tapahtumien juhlistamisesta ja niiden moninaisesta kuvauksesta, veitikkamaisesta tekstuaalisesta hymystä sekä pienen ihmisen puolella olemisesta.

'Luonnon laissa' Rautala pohtii suhdettaan tyttäreensä ja ääneen pääsee myös Rautalan huonokuuloinen isä ja hänen pyörätuolissa oleva äitinsä, jonka omaishoitajana isä toimii sekä Rautalan kummilapsi Badu. Yksi teoksen keskeisistä teemoista on sairaanhoidon kalleus. Hotakainen ottaa suurennulasinsa alle erityisesti yrittäjät, joilla on tapana hukata kuitteja ja tehdä hommansa harmaalla alueella. Voi käydä kalliiksi, jos sattuu sairastumaan. Hotakainen kuvaa osuvasti myös sairaanhoitajan kiireistä työpäivää, jonka keskelle ei mahdu kuin Megadeathin biisin mittainen tauko. 'Luonnon laissa' sairaanhoitaja tarvitsee isot korvat ja pitkät hermot sekä jämäkät otteet, kun potilaat yrittävät tunkeutua sairaanhoitajan elämään vielä työpäivän jälkeenkin.

Luonnon laki jakaantuu kolmeen osaan: raskauteen, supistuksiin ja syntymään. Nämä vaiheet käyvät läpi sekä Rautalan tytär, joka synnyttää vauvan. Kirjailija, joka synnyttää 'Luonnon lain sekä Rautala, joka antautuu hoitotoimenpiteille, joilla hänestä synnytetään taas toimivaa yhteiskunnan jäsentä ja toivottavasti myös veronmaksajaa, jonka kuitit pysyvät järjestyksessä.

'Luonnon laki' on taattua Hotakaista, kirjallista stand up -komiikkaa traagisella twistillä. Lukijan sopii nauraa, mutta jos kantti kestää, voi päästää mieleensä ajatuksen siitä, mille itse asiassa oikein nauroikaan. Mehukeitto TV-ruudulla on kieltämättä hupaisa juttu, varsinkin jos se osuu sopivaan kohtaan TV:ssä haastellun ihmisen naamaa. Syy, miksi mehukeitto ylipäätään päätyi valumaan pitkin TV-ruutua onkin sitten jo kokonaan toinen kysymys.

Hotakaisen käsittelyssä kritiikkinsä saavat niin budjettileikkaukset, omaishoito, yritystuet, subjektiivinen päivähoito-oikeus kuin koko hyvinvointivaltiokin. Jos joku epäilee, onko Hotakainen vireessä onnettomuutensa jälkeen, niin lukekoon 'Luonnon lain' tai uskokoon, kun sanon, että kyllä on. Hotakaisen "perhosefektit" ovat yhtä vallattomia kuin aina ennenkin, mutta 'Ihmisen osaa', ykkössuosikkiani hänen tuotannossaan, se ei riistä paikaltaan.  

Kommentit

  1. Kirjoitat terävän arvion Luonnon laista, jonka haluan lukea pian. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, eli en pidä Hotakaista ollenkaan kevyenä kirjailijana, vaan suorastaan viiltävän tarkkana yhteiskunnallisena ja sosiaalisena kriitikkona, jonka satiiri on paikoin liiankin synkkää minun makuuni. Taitava sanailija, joka aiheuttaa naurunpyrskäyksiä, mutta kipeästi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elina. Katsos vaan, kun ajatuksemme kulkevat niin saman suuntaisesti myös Hotakaisen suhteen. Hän on kyllä todella taitava kyseenalaistamaan yhteiskuntamme tilan. Voisipa sanoa, että Hotakaista lukemalla oppii enemmän kuin eräistä kalliilla hinnalla ostetuista raporteista. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän