Siirry pääsisältöön

Goliarda Sapienza: Elämän ilo

Elämän ilo on valtava niin sisältönsä kuin sivumääränsäkin puolesta. Oikeastaan on melkeinpä vähättelyä kutsua Elämän iloa romaaniksi. Se on niin paljon enemmän. Maailma ja elämän pulssi. 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaisen ihmisen sielunmaisema. Marssi halki ajan ja yhteiskunnallisten muutosten. Matka, jonka yksityiskohdat ja laajat kaaret vangitsevat. Sen luettua olo on kuin matkalta palatessa. Päässä käy kiihkeä kuhina, matkalaukku on täynnä pyykkiä ja jääkaapissa pelkkä valo.

Elämän ilo on syvä syli, psykologisesti ja aatteellisesti hengästyttävän todenomainen yhden naisen elämäntarina. Se on uppoutumista taitavasti luotuun maailmaan, jossa omaelämäkerralliset elementit kohtaavat fiktion. Tässä suhteessa Elämän ilo on sukua Simone de Beauvoirin Mandariineille (Les Mandarins 1954).

*

Goliarda Sapienza (1924-1996) oli sisilialainen kirjailija ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti rooleistaan italialaisen elokuvaohjaaja Luchino Viscontin elokuvissa. Hän kirjoitti Elämän iloa kymmenen vuotta ja sai sen valmiiksi vuonna 1976. Sapienza ehti kuitenkin kuolla ennen kuin hänen teoksensa julkaistiin. Ratkaisevassa roolissa oli Sapienzan aviomies Angelo Pellegrino, joka omalla kustannuksellaan julkaisi Elämän ilosta 1000 kappaleen painoksen vuonna 1998. Tämän jälkeen kului kuitenkin vielä kolme vuotta ennen kuin Sapienzan teos alkoi herättää kiinnostusta. Sittemmin se on käännetty useille eri kielille.

*

1.1.1900 syntyy Italian Cataniassa Modesta-niminen tyttö, jonka etunimi ei huonommin voisi kuvata hänen luonteenlaatuaan. Modesta on kaikkea muuta kuin vaatimaton ja hillitty. Hän polttaa kynttiläänsä paitsi molemmista päistä, vielä muutamasta muustakin kohdasta. Vaikka lapsuus melkein sammuttaa liekin, nousee se sinnikkäästi palamaan uudelleen. Modestassa ruumillistuu Eino Leinon Hymni tulelle: Ken tulta on, se tulta palvelkoon ... herätä hehkuun, työhön, taisteluun ...toteuttaa vuosisatain unelmat ... on elon aika lyhyt kullakin / siis palakaamme lieskoin leimuvin/tulessa kohotkaamme korkealle/maa maahan jää/mut henki taivahalle.

Modestan ensimmäiset vuodet ovat täynnä mustaa mustaa mustaa. Miten monta eri sävyä mustassa voi ollakaan. Traagisten tapahtumien jälkeen hänen elinpaikakseen vakiintuu luostari, jossa mustaa yritetään pestä pois. Luostarissa Modesta kuitenkin oppii taitavaksi manipuloijaksi. Itkemällä ja pyörtyilemällä sopivissa kohdissa voi saada ihmeitä aikaan. Vielä pidemmälle hän pääsee tarjoamalla auttavan kätensä kuoleman sanansaattajalle. Modesta ei kuitenkaan ole paha. Pikemminkin hän on viaton luonnonlapsi, joka kykenee myös mitä häikäilemättömimpiin ja tunteettomimpiin tekoihin. Kyse on pitkälti henkiin jäämisestä niillä eväillä, joita hän ei koskaan saanut matkaansa.

Elämän ilon johtomotiiveja ovat seksuaalisuus, vapaa rakkaus ja politiikka. Modestan "sillä silmä" on aktiivinen ja kohdistuu niin Beatriceen, Rosarioon, Carloon, Joyceen, Ninaan kuin Beatricen isään Carmineenkin muutamia kohteita mainitakseni. Sukupuolella ei ole väliä. Halulla ja sen täyttymyksellä sen sijaan on. Modestan ja Beatricen sekä Modestan ja Joycen välinen suhde toi mieleeni Radclyffe Hallin lesbokirjallisuuden klassikon The Well of Loneliness (1928). Sapienza kuvaa Modestan ja Beatricen välistä suhdetta alkuun hienovaraisesti vihjaten ja suhde näyttääkin ensin lähinnä 1800-luvun kirjallisuudesta tutulta naisten väliseltä romanttiselta ystävyydeltä (joka termi toki oli myös peitesana naisten välisille seksisuhteille). Modestan ja Stellan suhde puolestaan linkittäytyy Hallin teokseen ja siitä esitettyyn kritiikkiin sitä kautta, että Stella pitää homoseksuaalisuutta epänormaalina, koska sillä ei ole tulevaisuutta, ie. se ei sisällä mahdollisuutta avioliittoon ja lasten hankkimiseen. Homoseksuaalisuuden peilistä katsovat niin luonnonlait, Rousseau kuin Jumalakin.

Joyce tuskailee Modestalle: "Mitä Jumala tai Rousseau tähän kuuluvat ... Voi Modesta, sinä et tiedä. Pariisissa, niissä homoseksuaalien kohtauspaikoissa, sairaalloisia ruumiita yhdessä läjässä, keltaisia, tukahtuneita, häpeän leimaamia kasvoja, savuisessa, alkoholinhuuruisen hengityksen täyttämässä ilmassa ... se olisi todellinen helvetin esikartano, jos helvetti olisi olemassa."

Modestan kohdalla "lihallinen yhteisymmärrys menee rakkauden edelle." Seksuaalisuus on voima, joka ei välitä normeista ja säädöksistä, se vie mukanaan kuin kevättulva. Modestan näkemys rakkaudesta on radikaali. Kyllästyttyään itseensä ihminen rakastuu toiseen ja kyllästyttyään toiseen hän rakastuu kolmanteen. Rakkaus on maailmanpyörä, jonka vaunuja seksuaalivietti Modestan kohdalle pysäyttelee. Miksi jättää kiipeämättä sisään, kun jokaisessa vaunussa odottaa uusi kyyti ja uusi houkuttava ihminen?

Modesta on lepattava sielu. Soihtu, joka ei anna ympäristön, yhteiskunnallisten odotusten ja muiden ihmisten asettaa itselleen rajoituksia. Erityistä huutia häneltä saavat naisille asetetut odotukset. 1900-luvun alkupuolen kontekstissä naiseus on monissa asioissa este, mutta Modesta oppii kääntämään esteet voitokseen. Kuten Virginia Woolf totesi kirjassaan A Room of One's Own (1929, suom. Oma huone (1980)), nainen tarvitsee omaa rahaa ja oman huoneen. Erinäisten viekkaiden vaiheiden kautta Modesta onnistuu vakiinnuttamaan paikkansa herraskartanossa, johon hänet luostarista siirretään. Siellä hän tekee itsestään välttämättömän ja kirjanpitoa opiskeltuaan hän pitää koko talouden kukkaronnyörejä käsissään. Avioliitto vähämielisen Ippoliton kanssa takaa hänelle pysyvän asuinpaikan, jonka Modesty kruunaa synnyttämällä lapsen, jonka isän hän väittää olevan Ippolito.

1900-luvun alkuvuosikymmenillä monet asiat olivat naisille kiellettyjä tai ainakin sopimattomia. Toisesta näkökulmasta katsottuna tämä tarkoitti, että naisille tarjoutui lukemattomia ja usein hyvin yksinkertaisiakin keinoja haastaa perinteinen naisrooli. Modesta pukeutuu housuihin ja polttaa piippua. Kautta Elämän ilon Sapienza korostaa naisten koulutuksen merkitystä ja Modestakin päätyy opiskelemaan yliopistoon, jossa hän sukupuolensa vuoksi kokee itsensä kummajaiseksi. Modesty ei suostu naisten orjarooliin, hän ei halua itselleen isäntää, jota naisellisesti palvoa. Edes raskaudella uhkaaminen ei saa Modestaa taipumaan, kuten Carmine saa kokea.

"Mutta älä pilaile miehen kanssa, sillä jos haluan, voin naulita sinut paikoillesi lapsella. Silloin sinun on pakko ajatella minua ainakin vuoden verran.
- Laskelmasi pettävät Carmine. Luuletko, että olisin ollut nämä kuukaudet näin rauhallinen, ellei minulla olisi keinoa pysyä vapaana?"

Vapaus on Modestalle korkea arvo. Häntä ei voi sitoa tai vangita. Hänen ruumistaan ei voi omistaa. Hän on itsensä oma. Modesta sanoutuu irti ruumiinsa alistamisesta raskauksien avulla, sillä hän tietää keinot. "Naisen täytyy säilyttää malttinsa huudon ja riitojen keskellä." Miksi? Kuka niin väittää? Modesta venyttää naiseuden rajoja. Kuka on luonut säännöt? Kuka vaatii? Modestaa ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä häneltä odotetaan siksi, että hän on nainen. Jos naiseus on kohtalo, Modesta repii naiseuden kohtalosta irti vaikka hampaillaan. Hän ei odota. Hän antaa köniin Penelopelle, mokomalle miestään odottavalle. Hän ei hyväksy tyttöjen ja poikien välille tehtyä eroa. "Olla hillitty, silmät alas luotuina, vaalia itsessään huomispäivän nuorta neitiä ... sääntöjä, vankiloita, miesten rakentamaa historiaa." Miksi ihmeessä jokainen nainen ei ryhtyisi kapinaan? 

Feministisessä tutkimuksessa on kyseenalaistettu jako miehiseen kulttuurin alueeseen ja naisten positioimiseen osaksi luontoa. Modesta jos kuka kyseenalaistaa tämän jaottelun. Hän ei suostu jäämään kodin yksityiselle alueelle, vaan haluaa ottaa haltuunsa koko maailman. Hän ei suostu tulemaan vangituksi naiseuteen ja asettaa liikkeeseen naisruumiin naisen vangitsijana. Modestan tunnuslause voisikin olla Barbara Kruegerin 1980-luvulla kirjoittaman binääristä sukupuolijakoa ravistelevan teoksen otsikko: We don't wanna play nature to your culture.

Maria Montessori, Antonio Gramsci, Adolf Hitler, Luigi Pirandello, Aleksandra Kollontai, Jean-Paul Sartre, Henry Miller, Stendahl, Goethe, Jack Kerouac ja monet muut aikansa merkkihenkilöt kirjoittuvat osaksi Elämän ilon aate- ja ajatusmaailmaa ja toimivat sen kulttuurisina merkitsijöinä. Erityinen merkitys Modestan kehitykselle on sosialisti August Bebelillä, joka kirjoitti suurta suosiota saaneen teoksen Die Frau und Sozialismus (1879, suom. Nainen ja yhteiskunnallinen kysymys (1904)). Sosialismissa Modestaa kiinnostaa alun perin juuri se, että he eivät tehneet jyrkkää erottelua sen suhteen, mikä on soveliasta miehille ja mikä taas naisille. Poliitiikkaan osallistumisesta Modesta joutuu kuitenkin maksamaan korkean hinnan.

Elämän ilo rönsyilee - välillä liikaakin. Toisinaan tarina hajoaa ja ihmisiä on tarinassa enemmän kuin lukija pystyy kohtuudella vastaanottamaan. T'ämänkaltaiset puutteet ovat kuitenkin pieniä sen rinnalla, että Elämän ilo on aivan eittämättä kirjallinen tapaus. Haluankin kiittää Gummerusta  ja kääntäjä Laura Lahdensuuta Elämän ilon saattamisesta myös suomalaisten lukijoiden ulottuville. Teoksen kieli on erityisesti sen alkupuolella mielenkiintoisen vanhahtavan kuuloista ja sen välittämisessä suomeksi Lahdensuu onnistuu erinomaisesti.

Elämän ilossa risteävät seksuaalisuus ja kuolema, rajojen rikkominen ja niiden ylittäminen. Se on henkilökohtaisen uskaltamisen ja aitona elämisen korkea veisu. Minulle se sanoo: tärkeintä on olla oma itsensä. Orkesteri soittakoon läpi päivän ja yön. Nämä tanssikengät minulle on annettu ja niillä minä tanssin, kun avonaisesta ikkunasta puhaltaa merituulten suolaa.


Goliarda Sapienza: Elämän ilo (2014)
Italiankielinen alkuperäisteos: L'arte della gioia
Suomentanut: Laura Lahdensuu
Gummerus
714 sivua

Kommentit

  1. Kirjoitat hurjan hienosti kirjasta, joka vaikuttaa hurjalta ja hienolta. Saapa nähdä, josko tämä tulee jossain vaiheessa luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä teos on kyllä aika lailla omaa luokkaansa ja todella mainiota, että tämä on saatu myös suomeksi. Kiitos kommentista Jonna.

      Poista
  2. Onpas järkäle yli 700 sivua. Mutta silti kirja alkoi kiehtoa bloggauksesi ansiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai tässä kirjassa on jotakin todella kiehtovaa, melkeinpä taianomaista. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. "Orkesteri soittakoon läpi päivän ja yön. Nämä tanssikengät minulle on annettu ja niillä minä tanssin..." Runoutta Omppu! Ja kyllä, tanssikaamme, läpi päivien ja öiden!

    Ja voi, tuo kysymys naiseudesta, naisena olemisesta, naisen rooleista ja "kohtalosta" - miten loputtoman mielenkiintoinen se onkaan. Luen parhaillaan aivan toisenlaista tarinaa, sellaista jossa katse lasketaan kainosti alas, ja ajattelen juuri näitä samoja kysymyksiä... Ehkä hieman toisin, mutta silti myös samoin.

    Ja ehkäpä painan mieleeni myös tämän teoksen... Tämän runsaudessa on jotakin hyvin houkuttelevaa ja kas, tuo 1900-luvun alkupuolisko eurooppalaisen ihmisen sielunmaisemineen kuiskuttaa tietysti... Lukutuulista ei koskaan tiedä minne ne kääntyvät, aika näyttää. Mutta kuten aina, jo sinun kirjoituksesi oli minulle elämys. Ja oih, bonuksena sain kaipuun hakeutua taas Eino Leinon runoihin, jonakin hetkenä, kyllä... Kiitos tästä kaikesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Elämän iloa lukiessani olit monesti mielessä, sillä varsinkin kirjan alkupuolen kirjoitustyylissä on joitakin samoja kaikuja kuin sinun tavassasi kirjoittaa. Sinun tavallasi Sapienza luo ihan oman maailman. Sitä on vaikea selittää. Se pitää kokea. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Hengästyttävän paljon asiaa. Oivallinen kirja ennakkoluulottomalle lukijalle. Mukavan analyyttinen arvio. Usein vierailen blogissasi, tosin harvoin tulee kommentoitua.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mr. Rainfold ja oli mukava kuulla myös siitä, että vierailet blogissani. Itse olen viime aikoina ehtinyt kovin huonosti lukemaan blogeja. Läppärikin hajosi ja uusi läppäri lähti eilen huoltoon. Olen varakoneen varassa ja sille ei aina ole pääsyä.

    VastaaPoista
  6. Olipas tässä tulta ja tappuraa, hengästyttävän eloisa kirjoitus kuten kaiketi kirjakin. Tosin muhkea henkilögalleria hieman arveluttaa. Täytyypä kuitenkin laittaa nimi ylös ja antaa kirjan hautua alitajunnassa. Naiseuden ja sukupuoliroolien pohtiminen ei ehkä ole ihan ominta minulle, joka koen olevani muutenkin niiden ulkopuolella. Toki täytyy huomioida kirjan teemojen käsittely aikakaudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän ilo on hyvin omanlaisensa teos. En oikeastaan ole lukenut vastaavaa aikaisemmin. Se on hyppy erääseen maailmaa - niin hyvässä kuin pahassa. Minulle siinä oli jännää viehätystä. En osaa arvioida, pitäisitkö tästä.

      Poista
  7. Täydellisen vapauden unelma - ja utopia! <3 Kylläpä onkin mielenkiintonen kirja -kiitos kun sen esittelit ja arvioit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaus lausuttuna rinta rottingilla ja silmät loistaen. Vapaus arvona. Vapaus, jonka kohdalla hinta ei voi olla liian suuri vai voiko sittenkin?

      Poista
  8. Kiehtovasti kerrot kirjasta - houkuttaa siis lukea teksitis lisäksi opus. Pitänee jättää suosiolla kesälomaan, olen sen verran vielä pelästyksissä edellisen järkäleen, Valontuojien, jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on harvinaista kirjallisuutta, koko 1900-luvun alkuvuosikymmenien kokoinen teos. En oikein osaa Elämän iloa edes verrata mihinkään. Se pitää lukea ja kokea.

      Poista
  9. Pakko tulla huikkaamaan, että olen lukenut tämän arviosi muutamaan kertaan. On kuule niin mahtavan hyvä teksti ja kuumottava arvio, että Elämän ilo pompsahti ihan tämän perusteella sieltä "luen tämän ehkä jossain vaiheessa" -ryhmästä suoraan kuumaan ryhmään, eli niiden kirjojen joukkoon, jotka olisi ihan pakko saada lukea heti. Eli kiitos! ♥

    Palaan tänne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä vähän rupesi kauhistuttamaan. Niin huikea kuin tämä teos onkin, se ei taida olla suuren yleisön kirjallisuutta. Siinä on monia puutteitakin ja teoksen keskikohta on aika laahaava ja paikoin jopa tylsä. Tästä huolimatta se on ihan mieletön. Siinä tavoitetaan niin laajoja kaaria tavalla, joka ei ole kovin tavanomaista. Se on vähän kuin laastaria repisi ihosta.

      Luulisin ja uskoisin, että sinä pitäisit tästä. Minä liittäisin tämän osaksi suurta eurooppalaista kertomakirjallisuutta. Koko prosessi, miten tämä teos saatiin vihdoin julkisuuteen on sekin jo niin uskomaton ja Sapienzan elämä ja elokuvaroolit. Huh.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja hyvää vuoden vaihdetta!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän