maanantai 13. huhtikuuta 2015

Baileys-palkinto 2015

Olen odottanut koko päivän jännityksellä, mitkä ovat suosikkikirjallisuuspalkintoni eli Baileys-palkinnon tämän vuoden lyhytlistalle päässeet teokset. Häpeäkseni pitää tunnustaa, että viime vuoden voittajateos Eimear McBriden A Girl is a Half-Formed thing on minulla edelleen lukematta, vaikka sen olen hyllyyni ostanutkin. Tämän vuoden lyhytlistaa odotellessa hilasin sitä lukupinossa ylöspäin.

Ta-daa. Nyt räpsähti tämän vuoden lyhytlista Baileysin twittertilille. Tässä he ovat:


Outline - Rachel Cusk

Rachel Cusk: Outline

Rachel Cuskia en ole lukenut, mutta hän on ollut tbr:lläni jo pidempään. Nyt tulee tutustuttua häneenkin.




Laline Paull: The Bees

Laline Paull on minulle uusi kirjailijanimi. Hänen teoksensa tapahtumapaikka on mehiläispesä.



Kamila Shamsie: A god in every stone (suom. Jumala  joka kivessä)

Shamsie on ollut Baileys-ehdokkaana ennenkin ja olinkin melko varma, että hän päätyy listalle myös tänä vuonna. Kuten bloggauksestani käy ilmi, tämä teos ei puhutellut minua henkilökohtaisella tasolla ja päädyin nimittämään sitä lukuromaaniksi.

How To Be Both - Ali Smith

Myös Ali Smith on Baileys-konkari ja How to be both on ollut monilla muillakin kirjallisuuspalkintolistoilla. Teos on hyllyssäni, joten tämän kimppuun pitää käydä lähiaikoina. Tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen kokemus.



Anne Tyler: A Spool of Blue Thread

Tyler on kirjoittanut lukuisia teoksia ja monet niistä on myös suomennettu. Itse tutustuin häneen ensimmäisen kerran teoksen Päivällinen koti-ikävän ravintolassa (1983, Dinner at the Homesick Restaurant, 1982) myötä.



Sarah Waters: The Paying Guests (tulossa suomeksi nimellä Parempaa väkeä)

Myös Waters on ollut ehdolla Baileys-kilpailussa aikaisemminkin ja itse pidän hienoisena yllätyksenä, että hänen teoksensa on listalla tänäkin vuonna. Omassa arviossani päädyin käsittelemään Watersin uutuutta sensaatioromaanin pastissina.


Lisätietoa ehdokkaista Baileysin sivuilta, joilta löytyy myös tämän vuoden pitkälista. Päivitän myöhemmin kaikki tämän vuoden ehdokkaat omaan välilehteensä, josta löytyy kaikki Baileys-ehdokkaat vuodesta 2011 alkaen. Aiempien vuosien listat ovat minulla edelleen työn alla.


Vaikka olen lukenut ehdokkaista vain kaksi ja muiden teosten osalta tutustunut pelkästään niiden kuvauksiin, veikkaan voittajaksi Laline Paullin romaania The Bees. Veikkaukseni perustuu siihen, että Baileys-voittajaksi on varsin usein valittu ennalta suhteellisen tuntematon teos ja tematiikkansa puolesta The Bees herättää juuri oikeanlaista kutinaa. 

Jännitettävää riittää kesäkuun 3. päivään asti, jolloin voittaja julistetaan.




17 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Tämä ei ole minulle niin tuttu kirjallisuuspalkinto, mutta voisin hyvinkin alkaa tutustua ehdokkaisiin tältä ja aiemmilta vuosilta. Ali Smith on suosikkini jo yhden kirjan perusteella (Oli kerran kello nolla) ja Anne Tylerkin on oikein mukiinmenevä, vaikken vielä niin laajalti hänen tuotantoonsa ole tutustunut. The Bees herättää kyllä kiinnostuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Bees on kyllä luettava. Toivottavasti se voittaa skaban, niin saadaan sitten ehkä suomeksiksin.

      Baileys on palkinto, jonka myötä olen löytänyt lukuisia itseäni kiinnostavia kirjailijoita ja siksi seuraankin tätä palkintoa erittäin aktiivisesti. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Tosi kiinnostava lista! En ole tietenkään lukenut yhtäkään (ja kääk, tajusin juuri, etten ole varmaan kohta vuoteen lukenut mitään englanniksi - kielitaito ruostuu, ja asialle on pikapuolin tehtävä jotain!). Mutta eniten kiinnostavat Watersin ja Shamsienkin teokset. Myös Anne Tyler on sellainen "aina hyvä", ja Ali Smithiin haluaisin tutustua. Oli kerran kello nolla on tällä hetkellä yöpöydälläni, joten ainakin aikomuksia on lukea häntä pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin käy Baileys-ehdokkaiden kanssa aina niin, että mukana on iso joukko ennestään tuntemattomia nimiä ja tosiaan tämän palkinnon kautta olen löytänyt monia nykyisiä suosikkikirjailijoitani. Yksikään Baileys-listalta lukemani teos ei ole ollut pettymys, vaikka tämän vuoden listalla tuo Shamsie ei nyt henk.koht. tasolla ihan hitti ollutkaan, niin on se kuitenkin kirjallisesti hieno teos. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta! Kiva pysyä näin maailman kirjoissa mukana, kun en muuten niin alaa seuraa. Ali Smith toki pitäisi saada lukuun- ja millainen olisi tuo The Bees? Tulee häiritsevästi mielleen se mehiläisdokkari nimestä...
    Ja toki Waterskin kiinnostaa, kun noin tiivistit: "sensaatioromaanin pastissina"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä palkinto on kyllä ihan paras keino seurata, missä mennään maailmankirjallisuudessa naisten kirjoittamien teosten kanssa. Mukana on usein yllättäviäkin teoksia, mutta niitä kaikkia yhdistää sellainen tematiikka ja laatu, joka melko lailla poikkeuksetta uppoaa meikäläiseen.

      Poista
  4. Ja taas tuli lukuvinkkejä! :) Anne Tyler on minulle nimenä tuttu, mutta en ole tainnut mitään häneltä lukea. Jotenkin olen ajatellut, että hän ei ole minun kirjailijani, mutta saatan hyvinkin olla väärässä. The Bees herättää minussakin kiinnostusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana luin Tyleria jonkin verran, mutta viime vuosina hän on minulta päässyt vähän unohtumaan. Luenpa sitten tämän hänen uusimpansa, kun käsiini saan. Tuo mehiläishommeli on kyllä kutkuttava, sitä nyt ei ainakaan voi jättää väliin. Aloin juuri eilen lukea Emily St. John Mendelin dystopiaa Station Eleven ja kun saan sen loppuun hyökkään Ali Smithin kimppuun. :)

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tämä postaus, sillä olen ollut autuaan tietämätön tuosta kirjallisuuspalkinnosta. Taas paljastui yksi sivistyksen aukko. ;-) Kaksi ekaa nimeä ovat ihan tuntemattomia mulle, muista olen kuullut tai jopa heidän kirjojaan lukenut. Näistä voisin lukea Watersin ja Tylerin. Oon lukenut aika lailla Tyleria, mutta ainakaan minuun nämä ihan uusimmat eivät ole oikein kolahtaneet (joko oma maku on muuttunut tai sitten kirjailija ei ole enää entisensä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kirjallisuuspalkinnosta ei minusta Suomessa ole paljoa ollut juttua. Itse olen seurannut tätä palkintoa jo vuosia ja todella monia mielenkiintoisia teoksia on löytynyt tätä kautta. Luin Tylerilta viimeksi Amerikan lapset ja se oli kyllä ihan mielenkiintoine, ei nyt mikään unohtumaton teos, mutta hyvää varmaa tasoa kuitenkin.

      Poista
  6. Oih, ihanaa nähdä Shamsie tuolla listalla! <3 Sarah Watersin uusin on lukulistalla ja Tyleriltä luin muutama vuosi sitten jokusen romaanin ja tykkäsin.

    Mukavaa, että postaat näistä! <3

    VastaaPoista
  7. Oih, ihanaa nähdä Shamsie tuolla listalla! <3 Sarah Watersin uusin on lukulistalla ja Tyleriltä luin muutama vuosi sitten jokusen romaanin ja tykkäsin.

    Mukavaa, että postaat näistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shamsie taitaa olla tämän palkinnon ehdokaslistojen kanta-asiakas. :) Saapi nähdä, kuka voittaa tänä vuonna. Usein voittajat ovat olleet yllätyksellisiä. Itse laittaisin roponi mehiläiskekoon. :)

      Poista
  8. Ihanaa että olet. Ja avarrat, kyllä vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mielelläni tästä palkinnosta postailen, kun joka tapauksessa seuraan tätä silmä tarkkana. Olen tässä mietiskellyt (huom! tästä on vielä aika matka tekoihin), että tekisin kirjahyllyssä oman osaston Baileys-ehdokkaille. Olen tässä vuosien aikana niitä kerännyt jo aikamoisen määrän.

      Poista
  9. Huomasin listan myös eilen ja ihmettelin Shamsieta listalla, koska juuri sain luettua kirjan loppuun (huh, pitkä aika siinä menikin!). Eikä kirja ollut lainkaan mun mieleen.
    Ali Smithia olen lukenut, oli jonkun verran outo kirja Tyleria olen lukenut aiemmin, ja muut ovatkin tuntemattomia. Mahtaakohan muita tulla suomennoksina, jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kuten tuossa Kaisa Reetalle vastailinkin, niin Samsie taitaa olla Baileys-ehdokkaiden kanta-asiakas. Samoin Watersilta on ollut useita teoksia ehdolla. Henk.koht. harmittaa, että Xiaolu Guo ei noussut lyhytlistalta pitkälistalle. Hänen uusin teoksensa on hurjan hieno. Ihmetyttää myös, että listalta puuttui kokonaan Marilynne Robinsonin Lila ja Miriam Toewsin All my puny sorrows. Ovat molemmat niin hienoja teoksia, että olisivat kyllä listapaikan ansainneet.

      Ali Smith on tosiaan jännä tapaus. Olen lukenut yhden ja kokemus oli ... mielenkiintoinen. Yritän kohta puoliiin uudestaan, kun ostin jo joku aika sitten tuon How to be both.

      Poista