sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Marilynne Robinson: Lila

Kevätaurinko, joka paljastaa pölyn. Osuu räsynukkeen, jonka tiedät olevan pienen tytön ainoa lelu. Nuken kuluneet kasvot, rasvaisten sormenjälkien täplittämät posket ja puuttuva silmä. Niin rakas ja kaunein maan päällä. Iso käsi tarttuu nukkeen ja vie sen mukanaan jonnekin kauas pois, eikä se tulee enää takaisin.  Kun ikkunasta katsoo ulos, taivas on huikaisevan sininen. Näistä tunnelmista on tehty Marilynne Robinsonin uutuusromaani Lila.

Lila on kolmas teos Robinsonin ns. Gilead-sarjassa, joka alkoi teoksesta Gilead (2004) ja jatkui teoksella Home (2008). Kaikki nämä kolme teosta ovat huikeita näytteitä Robinsonin lahjakkuudesta kutoa lukija tarinan verkkoon. Colm Toibinin Nora Websterin kohdalla kerroin, että pelkäsin paikoin Toibinin menevän minimalistisuudessa jo liian pitkälle. Robinson menee kuitenkin vielä pidemmälle. Hän kirjoittaa kuin sivelisi höyhenellä lukijan selkää. Hän kirjoittaa kuin näkymättömällä musteella, jonka lukija varovasti sililtysraudalla painaa esiin. Hän kirjoittaa kuin heittelisi kiviä veteen niin että veden pinta juuri ja juuri värähtää.

Robinsonilla on kyky luoda henkilöhahmoja, jotka saavat lukijan ymmärtämään ihmisiä ja elämää täydemmin kuin mihin tosielämä tarjoaa mahdollisuuden. Hän tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ihmistä syvästi joka suunnalta. Hänen kirjoituksensa on oodi ihan tavalliselle ihmiselle ja meissä jokaisessa asuvalle ainutkertaisuudelle. Tämä on paljon sanottu, mutta ei yhtään liioiteltu. Robinson yksinkertaisesti on yksi kaikkein lahjakkaimmista nykyamerikkalaisista kertojista.

Robinsonin lukeminen ei ole helppoa, koska hänen tekstinsä vaativat - ainakin minulta - äärimmäistä läsnäoloa. Lilan ensimmäiset 50 sivua luin pitkän ihastuneen huokauksen vallassa. Sydänalassa muljahteli. Sen jälkeen arkielämä tuli väliin ja oli vaikea päästä takaisin kirjan ydintasolle. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, koska tiesin kokemuksesta, että herkkua on tarjolla, vaikka reitti sen luokse vähän mutkikkaampi olisikin. Onnistuin ilokseni selättämään lukemiseen liittyvät vaikeuteni ja pääsin uudelleen Robinsonin imuun.

Lila on tuttu hahmo jo Robinsonin aiemmista teoksista, samoin kuin hänen miehensä pastori John Ames. Valitettavasti kuitenkin sen verran on kulunut aikaa siitä, kun luin Gilead-sarjan kaksi ensimmäistä teosta, että muistikuvani rajoittuvat siihen, että romaanissa Kotiin John Ames kertoi tarinaansa ikään kuin muistiin poikaansa varten. On sinänsä mielenkiintoinen ratkaisu, että Lilassa Robinson palaa tapahtumiin, joissa on kyse asioista, jotka ovat ajallisesti tapahtuneet aikaisemmin kuin mistä hän kertoo Lilaa edeltävissä teoksissa. Tästä huolimatta Lilaa voi hyvin lukea myös itsenäisenä teoksena, vaikka lukukokemus luonnollisesti on toisenlainen, jos on lukenut sitä edeltävät teokset - varsinkin jos ne vielä sattuvat olemaan muistissa vähän paremmin kuin allekirjoittaneella.

Lilan juoni on yksinkertainen ja sen voi hyvin tässä kertoa, koska Lilan viehätys ei perustu juoneen, vaan siihen, millä tavalla ja tarkkuudella asioista kerrotaan ja miten taitavasti kerronta liikkuu ajassa paljastaen vähitellen Lilan henkilöhistoriaa. Teos alkaa kuvauksella Lilasta pikkuvauvana, joka heitettiin ulos talosta kuistille itkemään yksikseen. Hänet pelasti Doll-niminen nainen, joka nappasi tytön mukaansa ja Lila viettiä vuosia Dollin ja hänen ystäviensa kanssa kiertolaiselämää. Eräänä päivänä hän saapui Gileadiin, tapasi John Amesin ja meni hänen kanssaan naimisiin ja heille syntyi poika.

Lilassa kaksi hyvin erilaista taustaa omaavaa ihmistä opettelee elämään yhdessä. Lila ei muista lapsuuttaan, ei tunne vanhempiaan, eikä luota kehenkään. Kun Robinson kertoo Lilan tarinaa tuntuu se siltä kuin maailma pidättelisi henkeään. Lila luo itsensä vähitellen pieni palanen kerrallaan. Aluksi hän kopioi raamatun kirjoituksia kuin ne olisivat syntymyytti, joka huipentuu siihen, että hän kirjoittaa oman, Dollin hänelle antaman nimensä.

"Her name had the likeness of a name. She had the likeness of a woman, with hands but no face at all, since she never let herself see it. She had the likeness of a life, because she was all alone in it. She lived in the likeness of a house, with walls and a roof and a door that kept nothing in and nothing out. And when Doll took her up and swept her away, she had felt the likeness of wings."

Lilan elämä on melkein elämää. Hän on muukalainen kaikille. Hänellä ei ole vanhemmistaan muistoa edes nimen vertaa, ei sukua, ei juuria. Kukaan ei ole kasvattanut häntä, eikä hän ole käynyt koulua. Lila on elänyt tyhjiössä koko maailman suhteen ja ihmisten tavat ovat hänelle mysteeri. Robinson kuvaa riipaisevasti, miten Lilaa vaivaa kysymys siitä, miksi asiat tapahtuvat, kuten ne tapahtuvat. Hänen mieltään kaivertaa kysymys vanhemmista ja epätoivon sekainen toivo, että vanhemmat olisivat edes kaivanneet häntä.

Mitä pidemmälle Lilan tarina etenee, sitä traagisempia asioita paljastuu sekä hänen että Dollin elämästä. Menneisyyteen sekoittuu nykyhetki, jossa Lila ja Ames hapuilevat kohti toisiaan. He ovat toisilleen vieraita monellakin tapaa ja heidän välisessä suhteessaan asuu kömpelyys, naiivisuus ja hyväntahtoisuus. Täyteläisyys, jolla Robinson Lilaa ja Amesia kuvaa sai minut rakastamaan heitä samantapaisella pyyteettömällä rakkaudella, jolla vanhempi rakastaa lastaan. Se on rakkautta, jossa on granitiinkaltaista vahvuutta ja toivoa, mutta myös pelkoa rakkaimman puolesta.

Joka on tottunut kulkemaan, kantaa tietä sydämessään. Joka matkaa tietä pitkin, saattaa pienen hetken ajan päästää mieleensä ajatuksen kodista, jossa olisi turva. Lilassa ihan tavallinen elämä esitetään fiktion maagisen linssin läpi ja tuloksena on jalokivi, joka koteloituu lukijan ihon alle. Bravo! Encore!


Marilynne Robinson: Lila (2014)
261 sivua
Virago Press





12 kommenttia:

  1. Hyvänen aika. En kovin usein kykene vierailemaan blogissasi löytämättä hyvää lukuvinkkiä. Taas täytyy lisätä kirja alati paisuvalle lukulistalle, sillä niin kiinnostavalta tämä kuulostaa. Vai pitääkö lisätä listalle koko Gilead-sarja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jos en olisi lukenut tästä sarjasta vielä mitään, niin aloittaisin ensimmäisestä teoksesta, joka on myös tyylinsä puolesta mielestäni hippasen helpompi kuin Lila. Lukisin nämä kaikki kolme sellaisessa ajassa, että ovat vielä siinä määrin muistissa, että pystyy näkemään teosten väliset yhteydet tarkemmin kuin mihin itse pystyin hataran muistini avulla. No, on toki aika monta vuotta siitä kun luin Gileadin, joten ei ihme, että paljon on jo päässyt unohtumaan. Tämän sarjan hienous, vaikutelmat ja tunnelmat sen sijaan ovat unohtumattomia.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Robinson on minullekin vieläkin uusi kirjailija, vaikka sekä Gilead että Kotiin odottavat jo hyllyssäni. Itse asiassa olin suunnitellut, että luen ainakin Gileadin kesällä. Sinun tekstisi vakuuttaa, että se kannattaa ja ehkä joskus tulee Lilankin vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkää Proustista, niin tykkää varmaan myös Robinsonista. Eivät he mitenkään sinänsä samanlaisia ole, mutta kummatkin vaativat suurta paneutumista. Tänään oli ilon päivä, kun löysin tuon sarjan kakkososan hyllystäni. Olin luullut, että en omista sitä. Pitäisi varmaan vähän hyllyjä järjestellä. :)

      Pidän pienoisena ihmeenä, että Robinsonia on suomennettu, mutta se varmaan johtuu hänen saamistaan lukuisista palkinnoista. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Löytyykö tämä kirja suomennettuna? Voisi vaikka perehtyä vähän kirjailijaan. Ei ole tuttu itselleni, joten sait mielenkiintoni heräämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilaa ei ole vielä suomennettu, mutta tämän sarjan kaksi ensimmäistä teosta löytyy myös suomennettuina nimellä Gilead ja Kotiin. Uskoisin kyllä, että tästäkin suomennos saadaan. Onpa mukavaa, jos innostut kokeilemaan. Robinson on ihan hurjan taitava kirjoittaja.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Hengästttävän hienosti kirjoiat tästä kirjasta - juuri sillä tavoin, että innostun itskin ottamaan naisesta selvää! Lämmin kiitos, Omppu! <3 Otan nimen heti muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt melkein uskaltaisin ennustaa, että pitäisit Robinsonista. Hänen teoksensa eivät ole helpoimmasta päästä, varsinkaan tämä Lila. Robinson operoi pienillä nyansseilla, joten lukijalta vaaditaan suurta tarkkaavaisuutta. Tai ainakin tmä on oma kokemukseni.

      Poista
  5. Kauheita typoja, miten ihmeessä noita aina tuleekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika. Melkein joka kommenttiin onnistun saamaan aikaan kirjoitusvirheitä. Väliäkö tuolla, jos asia tulee kuitenkin ymmärretyksi.

      Poista
  6. Ihan tavallinen elämä ja maaginen linssi - mikä ihana, houkutteleva yhdistelmä! Ja niin: jälleen yksi kirjailija, jota en ole koskaan lukenut, mutta joka varmasti ansaitsisi tulla luetuksi. Voi runsaudenpula!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, uskoisin, että pitäisit Robinsonista. Hän on huikea, tarkka ja sieluun asti menevä. Luen häntä jonkin ihmeellisen hartauden vallassa. Kiitos kommentistasi.

      Poista