torstai 23. huhtikuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Kuule, istuta vielä se omenapuu
vaikka tuli jo tukkaasi nuolee

(Juice Leskinen: Myrkytyksen oireet)


Elina Hirvosen Kun aika loppuu on puheenvuoro keskusteluun, jossa pohditaan niitä syitä, mikä tekee nuoresta ihmisestä joukkomurhaajan. Tiedämme nämä  nuoret miehet, joilla pienestä pitäen ei ole ollut yhtään kaveria. Nämä nuoret miehet, joille ei ole tarjolla muuta apua kuin lääkkeet, jotka vain pahentavat heidän tilannettaan. Nämä nuoret miehet, jotka etsivät lohtua Nietzschestä ja internetin syövereistä. Nämä nuoret miehet, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisten tappaminen on palvelus ihmiskunnalle. Hirvosen romaanin Aslak on yksi heistä.

Kun aika loppuu -romaanin ovelin veto on se, että se sijoittuu ajassa noin kaksikymmentä vuotta tästä hetkestä eteenpäin. Elämme siis juuri nyt, tällä nimenomaisella hetkellä, niitä aikoja, jolloin jotakin pitäisi tehdä, jotta ei kävisi niin kuin Hirvosen romaanissa käy. Ongelmana vaan on, että kukaan ei tiedä, mitä se jotakin olisi. Moni ei edes välitä ja ne jotka välittävät ovat neuvottomia. On tullut entistä tärkeämmäksi istuttaa omenapuu.

Syypääksi Aslakin tilanteeseen nähdään sodan aiheuttama hoivaköyhyys, joka on jatkunut hänen äitinsä puolelta sukupolvelta toiselle. Tämä on asia, jonka vakavuus on alettu ymmärtää vasta viime vuosien sotatutkimuksessa. Jäljet, joita sota suomalaisiin jätti ovat pidempiä kuin olemme osanneet edes ajatella. Sodan tuloksena kokonaisen sukupolven vanhemmuus vaurioitui ja nämä vauriot periytyvät isiltä ja äideiltä heidän lapsilleen. Tätä tematiikkaa poraa hienolla tavalla myös esimerkiksi Peter Sandström teoksessaan Valkea kuulas (2014, Transparente Blanche).

Aslakin kautta Hirvonen nostaa esiin suuren määrän nuoria ihmisiä, jotka eivät löydä paikkaansa maailmassa. He liukuvat läpi terapioiden ja auttamisyritysten. He jäävät yksin ja radikalisoituvat löytäessään internetistä kaltaistaan seuraa. Aslak on heistä yksi, mutta heitä on pelottavan paljon. Kun joku heistä tekee surmatyön, järjestetään A-studio, jossa asiaa puidaan. Konkreettinen ennaltaehkäisy on kuitenkin osoittautunut haastavaksi kuvioksi, kuten Aslakin tarina osoittaa.

Kun aika loppuu on teemojensa puolesta vahvasti kiinni nykyajassa. Teoksen alkupuolella Hirvonen melkeinpä paasaa ja hänen äänensävyssään on jotakin hyvin tuttua. Samaa tapaa käyttää Jussi Valtonen Finlandia-palkitussa romaanissaan He eivät tiedä mitä tekevät. Valtosen tavoin myös Hirvonen käyttää näkökulmatekniikkaa ja Kun aika loppuu etenee Aslakin äidin Lauran ja hänen sisarensa Aavan näkökulmien kautta. Myös Aslak itse pääsee ääneen, mutta Hirvonen jättää nerokkaasti omistamatta yhtäkään kappaletta Aslakille hänen nimellään toisin kuin Lauran ja Aavan kohdalla. Näkökulmatekniikan käyttö voi olla oiva keino, mutta usein sen funktio henkilöhahmojen ja tapahtumien monipuoisen kuvaamisen keinona jää illuusioksi. Syvemmän kuvauksen sijasta tuloksena on laajaa haarukointia, joka vähentää teoksen intensiteettiä. Tämä on ongelma vaivaa jossain määrin myös Hirvosen romaania.

*

Äiti. Miksi aina äiti? Miksi tässäkin romaanissa syyllisyyttä kokee erityisesti äiti, vaikka Aslakilla on myös isä. Miksi selittäviä tekijöitä haetaan lähes aina siitä, mitä äiti teki tai jätti tekemättä. Rivien välistä voi lukea, että syyllisyystaakka on äitien yksityisomaisuutta. Siihen, pitäisikö näin olla vai pitäisikö äitimyyttiä purkaa, Hirvonen ei romaanissaan ota kantaa.

Yleisellä tasolla aika loppuu, koska maailma on tukehtumassa ihmisten elintapojen seurauksena. Laura kiertää puhumassa ilmastonmuutoksesta, mutta hänen viestinsä ei mene perille. Hirvonen näpäyttää poliitikkoja, joista suuri osa ei ole kiinnostunut siitä, onko maapallo pystyssä vielä muutaman vuosikymmenen jälkeen. Turhautuneiden ja radikaaleihin tekoihin ryhtyvien nuorten aika loppuu useimmiten itsemurhaan.

Ennen tekoja on niiden estämisen aika. Tekojen jälkeen on ihmetyksen aika. Miten kukaan ei huomannut mitään, miten eivät edes vanhemmat. Miten ei edes äiti.

Kun lapset olivat pieniä, ajattelin, että olisi mahdollista pitää heidät lähellä. Eerikin kanssa puhuimme paljon siitä, että meidän pitäisi muistaa aina kuunnella lapsia. Meidän pitäisi tuntea heidät niin hyvin, että tunnistaisimme eleet, joilla he yrittävät kätkeä surunsa. Silloin ajattelin, että kaikki on kiinni siitä miten herkkiä me osaamme olla, miten avoimia heidän tarpeilleen, miten läsnä heille.

Käytännössä vanhemmat ovat useimmiten enemmän tai vähemmän sokeita. Oman elämänsä ja kokemustensa sokaisemia, kuten vähän aikaa sitten lukemassani Celeste Ng:n loistavassa perhekuvauksessa Everything I never told you. Hirvonen kyseenalaistaa teoksessaan ajatuksen siitä, että asiat olisivat paremmin, jos ymmärtäisimme, miksi ampuja teki, mitä teki. Hän nostaa esiin myös elämänsä kanssa umpisolmussa olevien nuorten väliset kulttuurierot. Länsimaissa surmatyöt ovat useimmiten yksilöratkaisuja, kun sen sijaan Afrikassa epätoivoiset nuoret liittyvät terroristijärjestöihin.

Näkymätön ihminen ei voi hyvin. Oma lauma on useimmille meistä elinehto varsinkin nuorena. On tärkeää tulla nähdyksi ja hyväksytyksi osana laumaa. Kun aika loppuu osoittaa, että yhtä yksin kuin surmatyön tekijä ovat myös hänen vanhempansa. Uhrien läheisillä on oma laumansa, heidän surunsa on kollektiivista. Tekijän vanhemmat sen sijaan jäävät yksin tuskansa kanssa. Kun poliisi tulee esittämään kysymyksiä Lauralle, hän toteaa heti aluksi: "On mahdollista, että vastauksiasi käytetään oikeudessa poikaasi vastaan."

Hirvonen ei tuo joukkosurmakeskusteluun sinänsä mitään uutta. Pahinta on, että tämä mitä todennäköisimmin johtuu siitä, että mitään uutta ei ole olemassa. Lapset, jotka tänään ovat pieniä ja vilkuttelevat rattaissa elämäniloa pursuen, ovat pieniä vain hetken. Vajaan parinkymmenen vuoden kuluttua he ovat Aslakin ikäisiä.


Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
251 sivua
Kustantaja: WSOY






24 kommenttia:

  1. Luin myös hetki sitten tämän ja vaikka ihastuin alussa Hirvosen tekstiin, jäin kaipaamaan kirjassa jotain: enemmän vastausta tai haarukointia siihen, että miksi näin tapahtuu - ja olisin toivonut myös, että HIrvosen muut teemat olisivat päässeet enemmän esiin: minä-kulttuuri ja muut oman aikamme villitykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli Raevaaran uutuuden ohella kevään odotetuin kotimainen kirja ja odotukseni eivät kyllä ihan täysin täyttyneet. Muistan vielä, miten haltioitunut olin Hirvosen Kauimpana kuolemasta teoksesta, eikä tämä minusta ollut yhtä vahva. Minusta tuo näkökulmakerronta ei paikoin ollut kovin onnistunut ratkaisu. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Hieno arvio, Omppu! Mielestäni tästä jäi toivo kuitenkin elämään, vaikka vastauksia ei tullutkaan, eikä niitä tosiaan taida ollakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Elina. Kyllä vaan toivo tai ainakin toivo siitä, että toivoa jaksettaisiin pitää yllä.

      Poista
  3. Tuntuu, että ne lukukokemukset jotka olen tästä toistaiseksi kuullut tai lukenut, ovat olleet pääosin myönteisiä ja kiittäviä. Sinun kokemuksestasi kuultaa myös pieni mielenkiintoinen roso.

    Itse en tätä välttämättä lue. En siksi, etteikö aihe olisi tärkeä - on se, liiankin. Vaan siksi, että minulla on ne tietyt rajoitteeni, joiden vuoksi olen taipuvainen valitsemaan pois liian rankoiksi ajattelemiani aiheita.

    Tuo, että surmatyön tekijän vanhemmat jäävät yksin, on varmasti surullisen totta. Ja kuitenkin se mikä on tapahtunut on luultavasti hirveintä juuri heille - miten hirveää se siis onkaan, kun myös uhrien vanhemmille tuo on hirveintä mitä voi tapahtua. Tekee pahaa ajatella, molempia.

    Kirjoituksesi kaksi viimeistä virkettä ovat murskaavat. Ja niin totta. Maailma on pelottava ja arvaamaton. Ja kuitenkin on pakko uskoa myös hyvään. Siihen, että enimmäkseen kaikki menee silti hyvin. Mutta eihän se riitä, se enimmäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkintasi kirjoituksestasi on ihan oikea. En innostunut tästä varauksettomasti. Koska aihe on rankka ja tärkeä, se kantaa jo sinällään pitkälle ja ehkä niinkin, että se saa teoksen näyttämään onnistuneemmalta kuin mitä se on. Lievästi pettymyksen puolelle meni, koska olin juuri tätä teosta odottanut kovasti. Tärkeä kirja kuitenkin.

      Poista
  4. Tämä kiinnostaa minua edelleen kovin, vaikka jotenkin mietin että saatan myös ärsyyntyä tästä kirjasta. Silmiini näet pisti nyt eräs seikka, joka sai naamani menemään hieman empivälle rusinalle. Mutta eipä siitä nyt enempiä: pakko tämä on lukea, kun joskus vaan saan käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs seikka. Kerro heti, mikä eräs seikka!!!!!!!!!!!!!!!!!! En nyt kestä yhtään arvuutella, että mikä seikka. Minä kyllä mietin sitäkin, että tietyt aiheet ovat otollisempia kuin toiset ja ehkä se saa myös teoksen näyttämään muulta kuin se on. Olisin kaivannut Aslakin isän puheenvuoroja. Vaikka niin, että hän olisi ollut tarinan kertoja. Nämä näkökulmahommat eivät välttämättä tuo teokseen lisää arvoa.

      Poista
  5. Olipa hyvä, että olit lukenut tämän ja kirjoittanut kirjasta! Minulla oli joku ambivalenssifiilis tästä. Toisaalta kieli- kiinnostaa, aihe- hmm mennään vaikealla tasolla ja edellisen kommentin mukaan voi ärtymys olla mukana. Eipä silti, jos kirja eteeni tulee, saatan tarttua jos olo siltä tuntuu! Mutta: rohkea kirjanaihe?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä teoksessa hienoa, on paljonkin. Siitä huolimatta Kun aika loppuu ei oikein saanut ilmaa alleen. Ehkä odotukseni olivat liian suuret. Ärsyynnyin myös noista näkökulmista lähinnä sen takia, että olisin toivonut Hirvosen poraavan syvemmälle laajemman sijasta. Ehdottomasti kannattaa kuitenkin lukea. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Valtavan hieno teksti taas kerran! Erityisesti ihailen tuota, miten analyyttisesti olet kirjan lukenut ja siitä kirjoittanut - itse kun keskityin lähinnä kastelemaan nenäliinoja Hirvosen romaanin parissa. :D Viiltävän tarkkoja havaintoja ja viisaita sanoja on arviosi pullollaan. ♥

    Minäkin jäin kaipaamaan Erik-isän tuntemuksia ja näkemyksiä kirjan kansien sulkeuduttua. Muuten en ehkä osannut kaivata mitään, olin niin sijaltani huojutettu ja suurta surua täynnä. Mutta nyt kun lukemisesta on kulunut jokunen viikko, ovat silmät jo kuivuneet ja mielikin kirkkaampi, ja kyllä - voin olla monessa kanssasi samaa mieltä. Hurjan hieno kirja tämä joka tapauksessa on, siitä lienemme ihan samoilla linjoilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara kauniista sanoistasi. En ollut aivan vakuuttunut tästä teoksesta. Erityisesti, kuten kirjoitinkin, nuo näkökulmat aiheutti päänvaivaa. Ehkä vaikutti myös se, että vähän tätä ennen oli lukenut Akhil Sharman loistavan Family Life, jossa tekijä uskaltaa luottaa siihen, että kerronta kantaa ja hienosti se kantaakin. Näkökulmat eivät välttämättä tuo lisäarvoa, vaan saattavat hajauttaa teosta. Tuo vanhempien hoivaköyhyyspuoli ja sen jatkuminen sukupolvesta toiseen oli hienosti kuvattu, mutta uskon, että teos olisi toiminut vielä paremmin, jos Hirvonen olisi fokusoinut siihen enemmän. Tärkeä kirja joka tapauksessa.

      Poista
  7. Minulla oli tämä lainassa, mutta palautin. Emmin jotenkin aihetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten ei varmaankaan ollut sopiva aika Hirvosen teokselle.

      Poista
  8. Minua kirja liikutti kovasti, kuvauksena siitä, mitä tapahtuu juuri nyt (joka on parinkymmenen vuoden kuluttua). Monessa blogissa on kaivattu kirjaan enemmän vastauksia, mutta miten ihmeessä kirjailija voisi selittää joukkosurmien kaltaisia tapahtumia, kun eivät siihen pysty parhaat psykologit tai muut asiantuntijatkaan? Kirjailija kuvaa, ja ehkä kuvittelee, mutta ei voi antaa selityksiä, eikä se ole minusta fiktion tarkoituskaan. Vaan se, että kuvauksen pohjalta jokainen voi itse tehdä johtopäätöksiä ja luoda omat selityksensä - tulla ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva Arja törmätä sinuun aamulla. :)

      Ymmärrän hyvin, että tämä teos liikutti sinua ja se on liikuttanut monia muitakin. Omat odotukseni olivat varmaan ihan kohtuuttomat Hirvosen edellisen teoksen jälkeen ja kyllähän tämä hyvä teos on, mutta minua ne eri näkökulmat haittasivat ja koin että ne syventämisen sijasta ne levittivät tarinaa.

      Minäkin olen hieman ihmetellyt tuota ajatusta, että Hirvonen ei anna selityksiä, eihän mitään yhtä selitystä edes voi olla ja olihan tässä useampikin selitys: hoivaköyhyys, yksinäisyys, koulukiusaaminen, nettikaverien kautta syntynyt tilanne.

      Poista
    2. Minusta kirjailija antoi paljonkin selityksiä siihen, miksi Aslak ajautui terrorismiin (Ompun listaamien syiden lisäksi mm. ulkopuolisuuden tunne, erilaisuuden tunne, poikkeuksellinen älykkyys, masennus..). Niitä muita teemoja sivuttiin sitten suhteellisesti kevyemmin. Kirjassa oli minun makuuni jopa liikaa asioiden jauhamista, saman sanomista monella eri tavalla. Etenkin Lauran reaktioiden ja syyllisyyden kuvailussa.

      Poista
    3. Totta Tiuku. Olisikin mielenkiintoista kuulla, että minkälaisia syitä ne ihmiset odottivat, joiden mielestä tästä teoksesta syitä Aslakin toimintaan ei ollut löydettävissä.

      Poista
  9. Kun aika loppuu on epätasainen lukukokemus.

    Luin alkupuolta suoranaisen kiihkon vallassa. Jokainen lause oli niin painavaa asiaa tai niin osuvasti tunteita kuvaileva, että kirja oli laskettava sylistä vähän väliä ja vedettävä henkeä. Kirjailija oli myös keksinyt hienosti yhdistää erilaisia teemoja. Olin varma, että käsissäni on Finlandia-voittaja.

    Mutta sitten, suunnilleen keskivälissä, kirjan jännite särkyi. Tai latistui. Tässä kohtaa siirryttiin Lasipalatsin ampumakohtaukseen.

    En oikein tiedä, miksi kiinnostukseni kirjaan lopahti. Oliko teini-Aslakin tarina epäuskottavampi, heikompi? Kirjaan ilmestyi myös uusia rakenteita, kertoja-Kaupunki ja nettikeskusteluluvut, jotka rikkoivat alun latausta. Etenkin nettikeskustelut tuntuivat turhilta. Ne eivät antaneet mitään uutta.

    Kirjalle kävi vähän niin kuin monelle muullekin hyvälle kirjan alulle. On hyvät henkilöt, tarinan lähtökohta ja tausta, mutta sitten kun tarina pitää kuljettaa loppuun, kokonaisuus lätsähtää.

    Itse en olisi ehkä ollenkaan kaivannut Lasipalatsin ampumakohtauksen kuvausta (kirjan ensimmäinen luku riitti) enkä ampukohtauksen herättämien reaktioiden purkamista tapahtuma-ajassa. Enkä ylimalkaisesti kerrottua terroristiryhmän syntymistä. Kirjan alkupuolella kuvailtiin niin tarkasti äitiyden ja tyttäryyden tunteita, että loppupuolen teemojen pikakäsittely löi kuilun tarinaan.

    Loppukohtauskaan ei ollut kirjan upean alun veroinen. Harmi.

    Olisi todella mielenkiintoista kuulla tämän kirjan kirjoitusprosessista ja työstämisestä.

    Kirjan takaliepeessä on outo kuva kirjailijasta. Suorastaan huono. Kirjailija hymyilee ohi kameran teennäisessä asennossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiuku kiitos hienosta kommentista. Havaintosi ovat todella mielenkiintoisia.

      Itse olin juuri tätä ennen lukenut Akhil Sharman teoksen Family Life, jossa on kyse perhettä kohdanneesta tragediasta eli yhteneväisyyttä tähän teokseen löytyy, joskin kyse on varsin erilaisesta asiasta. Sharman teokselle on tyypillistä vahva kerronta, luottamus kerronnan voimaan. Ehkä juuri tämän vuoksi koin, että Hirvosen teoksessa tulee tunne, että Hirvonen ei ihan luota, että asiat tulevat vahvasti esitetyiksi ns. sinällään, vaan käyttää sitten kerronnan vahvistamiseen eri näkökulmia, jotka mielestäni intensiteetin lisäämisen sijasta vähensivät sitä.

      Em. seurauksena oli jonkinasteista sillisalaattimaisuutta, jota kommentissasi oivallisesti kuvaat. Oliko tämä Aslakin tarina vai hänen äitinsä tarina vai Aslakin sisaren tarina vai yleisesti tarina epätoivoisista nuorista miehistä? Ei oikein jäänyt kulmaa, mistä tätä teosta lukea ja toisaalta tämä ei auennut oikein niinkään, että kokonaisuus olisi muodostonut eri näkökulmien kautta. Tuntui, että jostakin suunnasta aina tursui.

      Poista
  10. Tutkiskelin kirjaa vielä jälkikäteen ja huomasin yhden oudon ratkaisun.

    Alkupuolella Aslak on Aslak ja Aslakista kerrotaan menneessä muodossa. Loppupuolella Aslakin rinnalle tulee "hän". "Hän" on Aslak preesensissä. Aava kertoo tätä hän-tarinaa.

    Olisiko tässä pääsyy siihen, että kirjan loppuosa on niin erilainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet Tiuku tehnyt oivaa kirjallisen salapoliisin työtä. :) Olen jo palauttanut oman kappaleeni kirjastoon, niin en valitettavasti pääse tutkimaan mainitsemaasi asiaa. Mielenkiintoinen huomio joka tapauksessa ja kiitos, että välitit sen tänne kommentteihin.

      Poista
  11. Luin vasta nyt tämän kirjan. Karttelin tätä aiheensa takia. Yritin lukiessani pitää erillään itseni ja kirjan ja en voi sanoa ihastuneeni aiheeseen, mutta pidän sitä tärkeänä. Pidän kirjaa hyvänä. Olen itse ollut opena ja miettinyt, mitä tehdä hätätilanteessa, koska omaan kouluaikaani liittyi reikä seinässä.

    Olin linkkejä metsästämässä ja oikolukemassa tekstiäni, kun otin sinun kommentin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla olikin tästä hieno bloggaus. Tosiaan paljon tässä oli hyvää, mutta nuo näkökulmat vei minusta itse tarinalta voimaa. Hurjaa tuo reikä koulusi seinässä. Pahoinvointia on paljon. Suureen osaan siitä voitaisiin vaikuttaa läsnäolevilla vanhemilla, mutta ei kaikkeen tietenkään. Kiva kun tulit kommentoimaan.

      Poista