torstai 30. heinäkuuta 2015

Klassikkohaaste 1, koontipostaus



Blogistanian  ihka ensimmäinen klassikkohaaste on tätä kirjoittaessani juuri päättymässä ja on aika julkaista klassikoista kirjoitetut bloggaukset. Itse ainakin odotan suurella mielenkiinnolla, miten klassikoiden luku on bloggaajilta sujunut. Onko tiedossa iloisia yllätyksiä vai onko kenties joku teos osoittautunut ylitsepääsemättömäksi? Ja jos on, niin mikä.

Itse tykkään haastaa itseäni lukijana ja niinpä välillä luen myös teoksia, joiden lukeminen ei ole helpoimmasta päästä. Saan jotakin kummaa nautintoa siitä, että kamppailen lukutieni läpi vastaan haraavan romaanin. Oma tuskallinen viehätyksensä on myös siinä, kun ei millään pääse teoksen kyytiin, vaikka sadat ja tuhannet ovat sen aiemmin lukeneet ja hyväksi ja hienoksi havainneet. Klassikoissa on ihan omanlaistaan viehätystä, jolle jokainen lukukerta tuottaa lisää merkityksiä.

Klassikkohaaste on niin sanottu jatkuva haaste ja seuraavaa haastetta emännöi Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin Tuija. Toivottavasti mahdollisimman monet tarttuvat tähän haasteeseen. Itse olen jo miettinyt seuraavaa klassikkokohdetta ja olen tällä hetkellä kiikun kaakun kahden eri teoksen välillä.

Tämän postauksen kommentteihin jokainen voi linkittää oman klassikkobloggauksensa. Somessa: #klassikkohaaste #klassikkohaaste1

45 kommenttia:

  1. Kiitos järkkäyksestä! Oma postaukseni ilmestyy huomenaamulla näkyviin linkistä http://pigeonnaire.blogspot.com/2015/07/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla.html

    Kiinnostuksella odotan muiden raportteja!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hurjan hyvä haaste, kiitos Omppu järjestämisestä! Postaukseni Tuntemattomasta ilmestyy aamulla näkyviin seuraavasta linkistä: http://kannestakanteen.blogspot.com/2015/07/vaino-linna-tuntematon-sotilas.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos emäntänä toimimisesta! Tämä oli hyvällä tavalla haastava haaste. Tulin tarttuneeksi teokseen, joka on monelle tuttu, mutta itseltäni jäänyt syystä jos toisestakin lukematta. Pääsin yllättymään positiivisestikin! Postaukseni tupsahtaa ilmoille huomenna täällä: http://kirjakissa.blogspot.com/2015/07/klassikko-jota-en-ole-hapeakseni.html

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihana Omppu emännöimisestä! Tämä oli mahtava haaste, viimeinkin sain luettua Ylpeyden ja ennakkoluulon. Aion kyllä osallistua myös seuraavaan haasteeseen, ja kirjakin on jo mietitty. Oma bloggaukseni pamahtaa ilmoille tunnin päästä: http://kristankirjat.blogspot.com/2015/07/klassikkohaaste-jane-austen-ylpeys-ja.html

    VastaaPoista
  5. Mainio haaste, kiitos järjestämisestä! Klassikkojuttuni löytyy täältä: http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/2015/07/helvi-hamalainen-saadyllinen.html

    VastaaPoista
  6. Kiitos emännöinnistä, Omppu! Ilman tätä haastetta olisi minulta saattanut jäädä tämäkin ihana kirja lukematta: http://taysiensivujennautinto.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-osa-1-virginia-woolf.html

    VastaaPoista
  7. Kiitos hienon haasteen emännöinnistä ja kehittelystä. Minäkin sain vihdoin täytettyä Tuntemattoman sotilaan kokoisen aukon yleissivistyksessäni. http://hyllytonttu.blogspot.fi/2015/07/linna-tuntematon-sotilas-klassikko-jota.html

    VastaaPoista
  8. Kiitokset mukavasta haasteesta. Monte-Criston kreivi -postaukseni löytyy täältä: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2015/07/alexandre-dumas-monte-criston-kreivi.html

    VastaaPoista
  9. Kiitokset haasteen emännöinnistä! Seuraavaa pähkäillessä, mutta ehdottomasti mukana!
    http://kirjanjostoisenkin.blogspot.fi/2015/07/kirjabloggaajien-klassikkohaaste-osa-1.html

    VastaaPoista
  10. http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2015/07/nana.html
    Émile Zolan Nana oli mitä mainioin ja herkullinen klassikko, julkaistu 1880.
    Kaukana kivireestä, jonka aion ensiksi lukea. Nanaa en menisi ihan vertaamaan Grey-sarjaan, mutta aikanaan on nostattanut aikamoisen haloon rohkeista ja eroottisista kuvauksistaan.
    Olen lukenut Zolan sarjasta myös Naisten paratiisin, josta tehtiinkin sitten suosittu tv-sarja.

    Kiitos Omppu haasteesta :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos hienon haasteen järjestämisestä! Ilman haastetta olisin tuskin vieläkään lukenut Sadan vuoden yksinäisyyttä. http://mustikkakummunanna.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-sadan-vuoden-yksinaisyys.html?m=1

    VastaaPoista
  12. Kiitos hienon haasteen järjestämisestä! Ilman haastetta olisin tuskin vieläkään lukenut Sadan vuoden yksinäisyyttä. http://mustikkakummunanna.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-sadan-vuoden-yksinaisyys.html?m=1

    VastaaPoista
  13. Kiitos ideoinnista ja hienosta haasteesta, Omppu! <3 Oli ilo olla mukana.
    http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2015/07/j-r-r-tolkien-hobitti-eli-sinne-ja.html

    VastaaPoista
  14. Oivallinen idea, kiitos järkkäilyistä ja kivaa että jatkoakin on tiedossa. Minun nolot tunnustukset Lemin Solariksesta voi lukea täältä: http://esperanzan.blogspot.fi/2015/07/solaris-stanisaw-lem.html

    VastaaPoista
  15. Kiitos emännöinnistä! Tässä minun bloggaukseni: Alastalon salissa.

    VastaaPoista
  16. Kiitos mahtavan haasteen järkkäämisestä! Oma klassikkoni Tuulen viemää oli aivan mahtava kirja - yksi parhaita koskaan lukemiani! Tässä linkki postaukseeni:

    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-iki-ihana-ikiklassikko.html

    VastaaPoista
  17. Emännälle kiitos! Osallistun kyllä seuraavaankin! Tässä postaukseni:
    http://morrenmaailma.blogspot.fi/2015/07/h-g-wells-aikakone-1895-ja-maailmojen.html

    VastaaPoista
  18. Tähän oli ilo osallistua, kiitos Omppu!
    http://luminenomena.blogspot.fi/2015/07/thomas-mann-taikavuori.html

    VastaaPoista
  19. Kiitos haastamisesta, vaikka Rikoksen ja rangaistuksen lukeminen tuntuikin usein nimensä mukaiselta niin tulipahan luettua. http://hdcanis.blogspot.fi/2015/07/fjodor-dostojevski-rikos-ja-rangaistus.html

    VastaaPoista
  20. Mukava haaste:

    Oma tekstini löytyy täältä

    http://joklaaja.blogspot.fi/2015/07/emile-zola-nana.html

    VastaaPoista
  21. Kiitos haasteesta, täällä minun tekstini: http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-timo-k-mukka-maa-on.html

    VastaaPoista
  22. Lukukokemukseni lukemattoman klassikon kanssa oli hyvä ja mieluinen. Seuraava on jo mietinnässä! Kiitos emännöinnistä, tässä linkki omaan bloggaukseeni: http://suketus.blogspot.fi/2015/07/timo-k-mukka-maa-on-syntinen-laulu.html

    VastaaPoista
  23. Lisään nyt tähän vielä linkin omaan klassikkopostaukseeni: http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2015/07/mihail-bulgakov-saatana-saapuu-moskovaan.html

    VastaaPoista
  24. Kiitos mainiosta haasteesta! Pikku Prinssi oli sanomaltaan hätkähdyttävän ajankohtainen: http://pihinnaisenelamaa.blogspot.fi/2015/07/sanomaltaan-tuore-pikku-prinssi.html

    VastaaPoista
  25. Tämä on kyllä mainio haaste! Tuskin olisin taaskaan saanut luettua Pimeyden sydäntä, kun se nytkin oli jäädä lukematta. :D Mutta huh, tein sen! Kiitoksia haasteen emännöinnistä.

    Tässä suora linkki postaukseeni: Joseph Konrad - Pimeyden sydän

    http://mainoskatko.blogspot.co.uk/2015/07/klassikkohaaste-pimeyden-sydan.html

    VastaaPoista
  26. En ehtinyt lukea kokonaan, mutta jatkan Taistelua.

    Hajanaiset pohdintani löytyvät täältä: http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2015/07/hajanaisia-mietteita-kirjasta-taisteluni.html

    VastaaPoista
  27. Perästä tullaan. Kiitos mukavasta haasteesta, vaikka tämä ensimmäinen kirja ei ollutkaan ihan täysosuma: http://elegiakirjat.blogspot.fi/2015/07/klassikkohaaste-osa-1-rautatie-juhani.html

    VastaaPoista
  28. Tyttären puolesta äiti julkaisi postauksen osoitteessa: http://iltatahdensyttyessa.blogspot.com/2015/07/klassikkohaaste-louisa-m-alcott-pikku.html

    VastaaPoista
  29. Huhhui, Taru Sormusten herrasta -saagan kaksi osaa ehdin lukea, kolmas osa jäi kismittämään: http://adelheid79.blogspot.com/2015/07/taru-sormusten-herrasta-trilogia-jrr.html

    Mukava haasta, oli kiva olla mukana!

    VastaaPoista
  30. Oi, miten ihana haaste tämä oli... Kiitos, Omppu! <3
    http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2015/07/jw-von-goethe-nuoren-wertherin.html

    VastaaPoista
  31. Mä luin humisevan harjun. https://sockerslott.wordpress.com/2015/07/31/emily-bronte-svindlande-hojder/

    Velma

    VastaaPoista
  32. Voi kun ehtisi lukemaan kaikkia kiinnostavia postauksia! Ehkä illemmalla...
    Kiitos emännälle, tässä minun juttuni: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2015/07/oscar-wilde-dorian-grayn-muotokuva.html?showComment=1438344516900

    VastaaPoista
  33. Hieno haaste, saisi olla tiuhemminkin. Pääsin vasta nyt koneen ääreen, kiitos sateen. Mustikat ja vadelmat pitävät metsässä. Tässä linkki lukemaani kirjaan:
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/07/harper-lee-kuin-surmaisi-satakielen.html

    VastaaPoista
  34. Kiitos emännälle. Täältä löytyy postaukseni :-) http://www.jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2015/07/klassikko-jota-hapeakseni-en-viela-ole.html#comment-form

    VastaaPoista
  35. Lukupiirimme luki keväällä parikin klassikkoa eli Anna Kareninan ja Vuonna 1984. Klassikkohaasteen nappasi Airi, joka luki Oscar Wilden Dorian Greyn muotokuvan: http://kirsinbookclub.com/kirjat/oscar-wilde-dorian-grayn-muotokuva-klassikkohaaste/

    VastaaPoista
  36. Onpa ollut kiva lueskella klassikoista! Toivottavasti ensi kerralla uskaltaudun mukaan, kun nyt tänäänkin esitellyistä teoksista moni pääsi lukulistalle... Kiitos! T. Meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Meri, että postauksista on löytynyt vinkkiä. Tule vaan seuraavaan haasteeseen mukaan. Itse ainakin koen, että haasteessa mukana oleminen ns. kannattelee lukemista. :)

      Poista
  37. TSH:n kanssa kävi ihan yhtä kalpaten kuin ennenkin, mutta tuhatsivuisen fantasiajärkäleen sijaan luin sata sivua fantastista venäläistä melankoliaa. Ihana näytelmä tämä!

    http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2015/07/anton-tsehov-kolme-sisarta-ja-yksi.html

    VastaaPoista
  38. Kiitos kivasta haasteesta! Mietin lukiessani, että kyllä olisi tämäkin pitänyt lukea jo ajat sitte. :-D http://kirjasfaari.fi/2015/07/klassikkohaaste-aamiainen-tiffanylla/

    VastaaPoista
  39. Kaiken kommelluksieni jälkeen ehdin! :) http://kaikkeakirjasta.blogspot.fi/2015/07/valskarin-kertomuksia.html

    VastaaPoista
  40. Olipa kiva haaste, vaikka Sinuhelta loppui aika kesken, ja sitten lopputiimellyksessä tartuin Juhani Ahon Papin rouvaan, jota sitäkin olin pitkään hankitellut lukeakseni. Tässä postaus siitä:
    http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/2015/07/juhani-aho-papin-rouva-klassikkohaaste.html

    VastaaPoista
  41. Kommentti tulee myöhässä, vaikka postauksen onnistuin ajastamaan oikein: http://ainakin52kirjaa.blogspot.fi/2015/07/oscar-wilde-dorian-grayn-muotokuva.html?m=1

    VastaaPoista
  42. Kiitos haasteesta! Pitänee osallistua seuraavaankin. :) Postaus Nuoren Wertherin kärsimyksistä löytyy täältä:http://kirjanurkkaus.blogspot.fi/2015/07/johann-wolfgang-von-goethe-nuoren.html?m=1 .

    - Kirjanurkkauksen Zephyr (en pääse kirjautumaan Bloggeriin juuri nyt)

    VastaaPoista
  43. Sinuhe teki vaikutuksen!

    http://satunluetut.blogspot.fi/2015/07/mika-waltari-sinuhe-egyptilainen.html

    VastaaPoista
  44. Ääni ja vimma, lyhyesti.
    https://elamanilukulista.wordpress.com/2015/07/31/klassikkohaaste/

    VastaaPoista