perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan



Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan on maannut kirjahyllyssäni niin pitkään, että se on jo täynnä makuuhaavoja, vaan eipä se  haitannut lukemista. Ilman klassikkohaastetta olisin kuitenkaan tuskin vieläkään tullut tarttuneeksi tähän teokseen. Omalla kohdallani haaste antoi oivallisen sysäyksen kohdata vihdoinkin tämä kuuluisa paholainen.

Olin jo etukäteen päättänyt, että luen tämän teoksen oli se sitten kuinka hidasta ja tuskallista tahansa ja niinpä teinkin varoiksi laskelman, kauanko Saatanan lukemiseen menee jos sitä lukee 20 sivua päivässä. Sivumäärä, jonka lukee vaikka unissaan tai päällään seisten.

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että em. kaltaiset päiväkohtaiset sivumääräpakotteet eivät olleet tarpeen. Tempauduin mukaan tapahtumiin ja olin suorastaan ihmeissäni siitä, miten helposti tämän teoksen lukeminen kävi. Pitkä piimä loisti poissaolollaan.




Saatana saapuu Moskovaan on realistinen ja totuudenmukainen kertomus eräistä tapahtumista Moskovassa. Olet kenties kuullut tätä teosta kutsuttavan satiiriksi tai jopa loistokkaaksi satiiriksi, mutta se on pelkkää hämäystä. Kavala, lukijoita kohtaan suunnattu salajuoni. Totuus tästä teoksesta löytyy siitä itsestään. Teoksen kertoja nimittäin toteaa useampaan kertaan, että kaikki kerrottu on totta ja kukapa tämän asian paremmin tietäisi kuin juuri kertoja. Jos emme voi luottaa kertojaan, kehen sitten voisimme luottaa?

Bulgakovin teoksen venäjänkielinen nimi on Mestari ja Margarita ja vastaavalla tavalla se on käännetty myös esimerkiksi englanniksi. On kummallista, että Suomessa on päädytty antamaan tälle teokselle nimi Saatana saapuu Moskovaan. Käännösnimeä voisi pitää jo  yhtenä teoksen tulkintana, joka vihjaa siihen, että kyse on nimenomaan Saatanasta ja hänen tekemisistään. Vihulaisesta tulee näin teoksen päähenkilö, kun taas Bulgakov itse asetti painopisteen Mestarin ja Margaritan tarinaan. Tämä ero voi tuntua mitättömältä, mutta on mielestäni oleellinen teoksen tulkinnan kannalta.

Oli miten oli, teoksesta löytyy niin Saatana, Mestari kuin Margaritakin sekä erinäinen joukko muita henkilöitä, joille kaiketi löytyy vastineensa teoksen kirjoitusajankohdan (1928-40) venäläisestä yhteiskunnasta. Tuolloin Venäjää hallitsi Josef S., jonka mielivaltaisia tekoja Bulgakov tässä teoksessaan heijastelee. Tämä, sivumennen sanoen, on taas yksi todiste Saatanan realistisuudesta. Todiste, jonka koko kirjoa on mahdoton ymmärtää, jos ei ole elänyt absurdissa sosialistisessa yhteiskuntajärjestyksessä, jossa ihmisten katoaminen, vangitseminen ja pakkosiirtäminen on arkipäivää eikä mielikuvituksen tuotetta. Todellisuudessa, jossa kirjoitettu sana on uhka ja käsikirjoitusten mystinen katoaminen enemmänkin tapa kuin sattumaa.

Bulgakovin teoksen realismi on surrealismia ja unitajuntaa. Hirmuhallinnon alla elettäessä mikä tahansa on mahdollista. Hyvä ja paha  käyvät klassista taistelua toisiaan vastaan. Allegoriat ovat sekä reippaita että mystisiä. Rakenteeltaan Saatana on oudonpuoleinen ja kätkee sisälleen toisen, Jeesuksen aikoja kuvaavan teoksen. Saatana ottaa nimekseen Woland ja hämmästyttää kaupunkilaisia ihmeellisillä teoillaan kissansa ja avustajiensa tukemana. Bulgakov osoittaa, että ihmisellä on halu uskoa uskomattomaan ja järjelle vieraaseen, mikäli siitä on hänelle hyötyä. Faustilainen sopimus levittäytyy yli kaupungin ja mehän tiedämme, mitä tapahtuu, kun antaa pikkusormensa. Pakopaikkoja on vähän. Usein niistä ainoa on vodka, jota Saatanan kissakin juo huomattavissa määrin.

Kaiken keskellä kukoistaa rakkaus. Tuo sinnikäs ihmisten välinen ilmiö, joka puskee läpi mitä kummallisempienkin esteiden ja olosuhteiden.

Seuraa minua, lukija! Kuka sinulle on sanonut, ettei maailmassa muka ole oikeaa, uskollista, ikuista rakkautta! Leikattakoon siltä inhottavalta valehtelijalta kieli poikki! 

Seuraa minua, lukijani, ja minä näytän sinulle sellaisen rakkauden!


Mestarin ja Margaritan rakkaustarina kytkeytyy vahvasti Saatanan tekoihin ja julistaa niiden läpi rakkauden sinnikästä voimaa. Rakkaus on lohtu silloinkin, kun kaikki ympärillä on hajonnut ja muuttunut käsittämättömäksi.

Saatana saapuu Moskovaan on yksi hienoimpia kirjallisia esimerkkejä siitä, miten yhteiskunta, joka ei salli sen enempää sananvapautta kuin paljon mitään muutakaan vapautta tuottaa huikaisevaa allegorista kirjallisuutta. Ja Saatana. Se saapuu aina vaan uudestaan Moskovaan. On siellä tälläkin hetkellä.


Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Мастер и Маргарита (1920-48)
480 sivua
Suomentanut Ulla-Liisa Heino
Julkaisija: WSOY, loistopokkari


46 kommenttia:

  1. Jäätävästi lopetat hienon tekstisi. Saatana kelpaisi useampaan kertaan luettavaksi, niin paljon siinä riittää sisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Jonna. Saatana on melko lailla tyhjentymätön teos, koska se viittaa niin moniin suuntiin.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tämän kirjan voisi tosiaan kirjoittaa myös nyky-Venäjästä - hieno lopetus arviossasi! Teos on sellainen runsaudensarvi, että kun sen armoille heittäytyy, saa melkoisen annoksen mietittävää. Ihmisten ahneus ja pelkuruus mahdollistavat kaikenlaiset älyttömyyydet, mutta kaiken voittaa rakkaus.

    Arviosi jälkeen tekisi mieli heti tarttua tähän kirjaan uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On surullista, että tämä teos on niin ajankohtainen tänäkin päivänä, mutta se ei tietenkään yhtä vähennä tämän teoksen loistokkuutta. Runsaudensarvi - sitä tämä juurikin on. Tosin omalla kohdallani sarvi pursui ja tursui siihen malliin, että tuli kyllä lukiessa monta hutiakin. Pitäisi tuntea Venäjän (kulttuuri)historiaa paremmin.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Vau, mikä kuvaus, ja myös minä ihailen lopetustasi, tehokas! Pitäisi lukea tämä vielä uudestaan, lukemisesta on niin kauan että en enää muista paljonkaan, ja uskon kommentteja, että tästä löytää varmasti joka kerran uutta, vaikka muistaisikin. Lukijoita vastaan on muuten olemassa paljon salajuonia - myös Alastalon salissa -kirjaa on markkinoitu äärimmäisen vaikeana ja suorastaan pelottavana. Onhan se hidas lukea eikä läheskään kaikki sanoja nykylukija ymmärrä, mutta oikeastihan se on silkkaa huumoria ja viihdettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetus on kirjoitettu ns. kirjan hengessä tai yrityksenä ainakin lainata hieman kirjan henkeä. Tätä voisi hyvin lukea loppuelämänsä (tai ainakin minä voisin), eikä tämä sittenkään varmaan tyhjentyisi.

      Alastalon salissa en ole päässyt niin pitkälle, että olisin huomannut tuin huijauksen. Juutuin piipun valintaan joskus vuosia sitten.:)

      Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Hieno kirjoitus! Olen lukenut tämän kirjan kahteen kertaan, mutta lukemisesta on aikaa - pitäisi lukea taas. Kirjahan on riemastuttavan raadollinen. Tuota nimiasiaa olen minäkin ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemastuttavan raadollinen - onpas hienosti todettu. Tuota nimiasiaa teki mieli lähteä selvittämään, josko siitä olisi löytynyt tietoa (kaikenlaiset poliittiset aspektit tuli mieleen), mutta siihen ei sitten ollut aikaa.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Minä ihastuin tähän kirjaan tavattomasti lukiessani sen joitakin vuosia sitten. Pienenä kirja oli minulle tosin painajaisten aihe, sillä mielestäni kirjahyllyssämme oleva painos oli niiin pelottava. No, lopulta siis rohkaistuin ja kyllä vaan tästä pidin, tekstisi houkuttelee tarttumaan kirjaan uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, että minua jotenkin häiritsi tämän pokkaripainoksen kansi. Tuon miehen ilmi. Omistin tästä joskus toisen pokkaripainoksen, joka oli I osa tästä teoksesta ja siksi jäi lukematta, kun mulla ei ollut sitä toista osaa. Siinä oli lilanvärinen kansi, jotain punaistakin taisi olla ja sitten kissa, jos oikein muistan.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ja haluaisin ehdottomasti lukea sen uudelleen, sillä siitä ensimmäisestä ja ainoasta kerrasta on jo yli 10 vuotta. Hienoa, että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan pistät pystyyn "klassikko, jonka halusin lukea uudelleen" -haasteen. :) Lupaan ilmoittautua mukaan.

      Sellainen hassu juttu kävi, että en millään meinannut saada lopetettu tämän lukemista. Ihan viimeisten sivujen kanssa meni varmaan pari viikkoa. Joskus niin käy.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Minäkin luulin, että tämä kirja olisi raskas ja haastava. Miten iloinen yllätys olikaan, kun huomasinkin lukevani riemastuttavaa ja mukaansa tempaavaa teosta! Saatana myös todellakin kestää useamman lukemisen, niin paljon uutta siitä voi löytää uusintakierroksilla. Ja kirjan voi lukea niin monella eri tavalla: fantasiana, poliittisena kannanottona, moraalisena pohdiskeluna, rakkaustarinana, huumorina...Yksi parhaista kirjoista ikinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tuo juurikin on niin mielenkiintoista, että miten nuo eri lähestymistavat tässä kohtaavaat ja synnyttävät huikean moniäänisyyden. Näillä näkymin tämä teos tulee olemaan "valitettavan" ajankohtainen vielä pitkään.

      Kiitos kommentista

      Poista
  8. Samaa mieltä suomenkielisestä nimestä, huono ja harhaanjohtava! Luulen, että juuri nimen takia minäkin vältin kirjan lukemista, vuosikausia. Ja samalla tavalla kuin sinulla kävi minullakin, lukiessa ihmettelin miksi olin sitä vältellyt ja pitänyt vaikeana. Vielä monet lukemani arviot, siis hyvät arviot, vain lisäsivät välttelyäni, kumma kyllä, kun kirja on loistava. Onhan noita muitakin, viimeisimpänä löysin Leena Krohnin. Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio oli myös samaa sarjaa, ehkä jopa jotain samankaltaisuutta Bulgakovin tyyliin tässä Diktoniuksen teoksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö olekin ikävää, että nimi on niin epäonnistunut, että jopa karkoittaa lukijoita. Haluaisin todella tietää, miten tähän nimeen on päädytty. Kyllä se jonkinlaiselta kannanotolta väkisinkin vaikuttaa, vaikka toki kyseessä voi olla markkinointikikka.

      Muistan kun Ryhmäteatteri teki tästä sovituksen Suomenlinnan kesäteatteriin, niin hekin käyttivät nimeä Mestari ja Margarita. Kuka nyt tunnustaisi olevansa tuon Saatana-nimen takana. Astu esiin heti!

      Kiitos kommentista.

      Poista
  9. Tämä on kirja, jonka voisin todellakin lukea uudestaan. Ja yleensä en kirjoja uudelleen lue. Upea postaus upeasta kirjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon Pihi. Melkeinpä huimaa ajatellakin, mitä kaikkea tästä löytäisi, jos useamman kerran lukisi.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Pitäisi lukea tämä joskus uudelleen. Olen tämän siis lukenut joskus tooosi kauan sitten nuorna tyttelinä. Muistan että kirjan alku koukutti ja veti puoleensa, mutta sen edetessä alkoi tapahtumat mennä niin sanotusti yli hilseen. Ehkä ymmärtäisin paremmin kirjaa näin kypsemmällä iällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkeinpä nyt tekisi mieli sanoa, että tämän kuuluukin mennä yli hilseen. En sitten tiedä, jos ei ole hilsettä, niin mitä tapahtuu. :) Minä luovuin suosiolla ymmärtämisestä ja annoin mennä vaan. Ihan toinen juttu olisi sitten lukea tätä tarkemmin (kuin piru raamattua !!!), mutta siihen vaadittaisin kyllä omalla kohdallni Venäjän historian opiskelua. Olisipa muuten kiinnostavaa lukea, miten aikalaiset tämän vastaanottivat.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  11. Tämä pitäisi muistaa ottaa lukulistalle. En ole tätä koskaan edes aloitellut, mutta ehkä jo tässä iässä lukijuus riittäisi tämän selätykseen. Sait mielenkiintoni viriämään, ja tästähän oli muitakin erinomaisia bloggauksia tälle päivälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaan klassikkohaasteesen sitten vaan. Ei tämä ole ollenkaan niin paha kuin miltä etukäteen saattaa tuntua. Onhan meitä nyt jo useampia bloggareitakin, jotka emme suuremmin kärsineet tätä lukiessa. Kimppuun vaan!!!

      Kiitos kommentista.

      Poista
  12. Minä myös ihmettelen suomennosnimeä, joka ohjaa lukemista. Kuvaat osuvasti kirjaa sanalla "unitajunta". Se on luokittelematon ja rajaton. Ja silti sen voi ympäröidä yhteyksin, jotka osoitat: nykytila.

    Hienoa, että klassikkohaaste pisti lukemaan tämän kirjan. En enää ymmärrä, mikä oli saanut minut ennakkoluuloiseksi ja välttelemään tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, itse asiassa eikös olekin niin, että tämä Saatana on klassikkohaasteen suojelija, sillä hänestähän kaikki alkoi. :)

      On minustakin todella mukavaa, että tämä tuli luettua ja omat ennakkoluulot teoksen suhteen saivat huimaa kyytiä. Sain muuten viime yönä uuden ajatuksen siitä, mikä olisi seuraava klassikkoni. Saas nähdä, uskallanko. Mietintä käy kuumana.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  13. Luin tuon lukiossa ja totuin kirjan ulkoasuun."Kadotin" kirjani jonnekin muutama vuosi sitten. Itse asiassa en kadota koskaan kirjojani, en lainaa, en hukkaa. Mutta elämä on eli kirja voi lähteä kotoakin. Aivan äskettäin löysin tuon pokkariasun ja miellyin siihen. Kirjan tarina oli helppo lukea. Ja voisin lukea uudelleen ja ihan syystä tuo on hyvä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko Ulla tätä kyseistä pokkaria, josta mulla on tuolla ylempänä kuva? Minä taas en tykännyt sen ulkoasusta yhtään ja sekin oli ehkä osasyynä, että olin siirtänyt ja siirtänyt tämän lukemista. Ja kyllä, tämän voisi lukea vaikka kuinka monta kertaa.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  14. Omppu, toit tämän minullkin nyt hiukan lähemmäksi lukulistalle pääsyä!

    Vastuu totuudesta, sehän siirtyy aina kuulijalle, olipa puhuja/kirjoittaja sitten saatana tai savolainen :)

    Kiitos vielä kerran ihanasta haasteesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos Saatana on savolainen, niin apua ... :) Mutta hyvä, jos tämä hilautui listallasi ylöspäin. Seuraavaan klassikkohaasteeseen ehkä ... wink wink

      Kiitos kommentista.

      Poista
  15. Jep, eipä tätä pitkäpiimäisyydestä voi syyttää. Harmittelen vain, etten lukenut nuorena, olisin varmaan ollut vielä innostuneempi. Vaikka kyllä minä nytkin tästä pidin ja nautin monitasoisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, olen miettinyt, että onko kenties niin, että venäläiset klassikot kuuluu teoksiin, jotka kannattaa lukea nuorena? Itse en ainakaan uskaltaisi edes lukea uudestaan Rikosta ja rangaistusta, vaikka se lukiossa luettuna oli minusta erittäin hieno. Sinänsä kyllä olisi kiinnostavaa lukea joku teos aina uudestaan vaikka viiden vuoden välein ja verrata lukukokemuksia. Tosin vaikuttaisihan siinä sitten myös muutkin tekijät kuin lukijan vanheneminen.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  16. Hyvä bloggaus! Itse en ole vielä kirjaa lukenut, vaan se poloinen kärsii täälläkin jonkin sortin makuuhaavoista, mutta nyt tekisi mieli postaukseksi vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit käydä Saatanan kimppuun ennen kuin raukkaparka liiaksi makuhaavaantuu. Anna mennä vaan, me muutkin selvisimme hengissä, joten kyllä sinäkin. Railakasta menoa tämä on!

      Kiitos kommentista.

      Poista
  17. Kirjoitat upeasti ja lopetus on kylmäävä ja vaikuttava.

    Luin kirjan nuorena opiskelijana. Tapahtumat ovat pyyhkiytyneet muistista, muttei lukukokemus. Olin tosi vaikuttunut järisyttävän lukuelämyksen jälkeen. Kirja pitäis ehdottomasti lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. Kuten Minna tuolla edellä mietiskeli voi hyvinkin olla, että tämä sopii nuorena luettavaksi. Toisaalta sitten vanhempana tulee lukemiseen mukaan erilaisia aspekteja. Minustakin tässä kokonaisuus on tärkein, tunnelma ja se kaikki ihmeellinen, maaginen, miksi sitä nyt kutsuukaan.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  18. Minä olen tätä vältellyt, näin joskus siihen pohjautuvan venäläisen elokuvan, jota en halunnut katsoa loppuun. Kirjoituksesi kyllä lisää mielenkiintoa teokseen, joten ehkä joskus... Kunhan ensin olen lukenut Sinuhen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, rehellinen mielipiteeni on, että Sinuhe on paljon kovempi pala kuin Saatana. Tosin en ole suuri historiallisen romaanin ystävä, joten se saattaa vaikuttaa asiaan. Luin Sinuhen joskus nuorena ja kyllä se vähän tervaista oli.

      Poista
  19. Minulla on tämä jäänyt kesken. Ehkä olisin jo nyt kypsä lukemaan loppuun...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaan klassikkohaasteeseen? Ei tätä teosta kannata pelätä, on etukäteiskäsityksiä lukijaystävällisempi.

      Poista
  20. Tämä oli ensimmäisiä ns. aikuisten klassikkoja, jotka luin yläasteikäisenä. Ehkä ikäni vaikutti osaltaan siihen, että kirja vaikutti osittain tylsältä ja yhteiskunnallinen taso meni yli hilseen. Kirjahyllyssä tämä kyllä on, eli joku päivä luen vielä uudestaan. Fantasiaelementeistä muistan pitäneeni. Ehkä tästä voisi kuitenkin nauttia, vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi nauttia, vaikka ei kaikkea ymmärtäisikään. Aika paljon itse ainakin joutuisin lukemaan pohjatietoa, jos haluaisin tarkemmin ymmärtää. Tässä on paljon sellaista, joka on edelleen - ja osin erityisesti juuri tällä hetkellä - erittäin ajankohtaista. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  21. Tämän minä kyllä vielä... Mutta ensi hätään kerään mukaani kirjoituksesi antamat välähdykset. Työnnän ne vain kaapin perälle yön ajaksi, etteivät tulisi uniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappiin ja kaapin ovi kiinni. :) Kylläpä niin mielelläni lukisin sinun treffeistäsi tämän moskovalaisen tyypin kanssa. Joskus sitten, kun on sen aika. Ainakin tämä teos herättää paljon ajatuksia ja saa mielikuvituksen värisemään.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  22. Aloitin tätä joskus, mutta teos jäi kesken. Lukuhetki taisi olla huono. Saatanaa on kuitenkin kehuttu niin paljon, että tiedän siihen tarttuvani vielä uudelleen. :-) Arviosi houkuttelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla uudestaan. Itse ainakin pelkäsi Saatanaa ihan turhaan etukäteen. Olin ihmeissäni, kun lukeminen ei ollutkaan tukalaa. Kiitos kommentista.

      Poista
  23. Ehdoton lempiteokseni, jonka tosin olen halunnut/joutunut lukemaan monta, monta kertaa.

    Kirja, jossa on irvistyksiä silloiselle yhteiskuntajärjestelmälle (voi soveltaa nykyisiinkin joskus). "Kun ei ole asiakirjaa, ei ole ihmistäkään", sanoo ¨lannistunut Mestari.

    Toisaalta Woland sanoo: "Asiakirjat eivät pala" ja palauttaa Mestarille hänen tuhoutuneen käsikirjoituksensa. Vaikka Bulgakov ei pystynyt näkemään kirjansa julkaisemista, on lohdullista ajatella, että hänen käsikirjoituksensa selvisi näihin päiviin asti, ja meille luettavaksi.

    Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurattaa nyt nuo asiakirjat, vaikka aihe sinänsä onkin vakava. Sopivasti ne häviävät ja sitten taas yllättäen löytyvät. Ja toisinaan taas asiakirjassa lukeekin jotakin ihan muuta kuin siinä jonain toisena hetki. Pitäisi varmaan lukea tämä teos uudestaan asiakirjanäkökulmasta. :)

      Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista