torstai 23. heinäkuuta 2015

Toni Morrison: God help the child (Luoja lasta auttakoon)

Se tunne sormenpäissä, kun otan käteeni Toni Morrisonin uusimman teoksen kuin särkyvän kallisarvoisen esineen. Kun pitelen sitä kädessäni, koskettelen, avaan ja haistan. Vanha piintynyt tapa. Lukeminen alkaa haistamisesta.

Teoksen kansi on täydellisen kaunis. Jonotin kirjastosta juuri tätä kyseistä painosta, vaikka toinen editio olisi ollut nopeammin saatavilla. Tumma nainen valkoisessa mekossa ilman kasvojen yläosaa. Naisen mekko sulautuu taustaan. Hänen ihonsa hohtaa.

Her color is a cross she will always carry.

*

Morrisonin uudemmat kirjat ovat olleet tiheitä, toisinaan suorastaan läpitunkemattomia, kuten esimerksiksi hänen romaaninsa Rakkaus (Love, 2003), joka ei ole auennut minulle kahdellakaan lukukerralla. God help the child sen sijaan on avara sali, johon lukija huomaa astuneensa asiaa enempää pohtimatta. Siinä on tunnelmansa puolesta jotakin samaa kuin ensimmäisessä lukemassani Morrisonin teoksessa Sinisimmät silmät (The Bluest Eye, 1970).

God help the child on kirkasta kristallia. Pakkaskukkia ikkunassa. Böömiläistä lasia. Lasipinnoille heijastuu säde, joka tulee kaukaa aina taivaan tarhoista asti. Helähdys kuuluu toiseen kaupunkiin. Helähdys kulkee läpi ajan. Nousee lapsuudesta koko myöhempään elämään. Se, mitä meille tapahtui lapsena. Se hyvä. Se paha. Se on nyt tässä. Elää tässä hetkessä ja muokkaa sitä. Ei lähde vaikka häätäisi. Ei edes voi lähteä, koska se on peruskivi. Se kivi, josta tämä elämäksi kutsuttu kertomus alkoi rakentua.

Lapsuus on nurmikenttä. Joskus tasaisen vihreä, hoidettu ja kasteltu. Useimmiten kuitenkin kulottunut, täynnä kuivia, usein spermanvärisiä, läiskiä. Veden puutetta. Sateen puutetta. Hoidon puutetta. Unohdettu maapläntti, jonka läpi oikaistaan kovaa kyytiä. Lapsuus on joutomaa, jota aikuiset kyntävät omia tarkoituksiaan varten. Aikuisuus kasvaa lapsen ympärille, puristuu tiukkaan. Tukahduttaa ja koteloi.

Miten paljon lapselle tapahtuu pahaa, koska hän on pieni. Aikuisen voiman edessä helposti musertuva. Morrisonin tekstin tematiikka kiertyy lapsuuden kautta. Jokainen teoksen henkilö tuo tekstiin oman näkökulmansa ja nyt minä, joka viime aikoina olen kritisoinut näkökulmatekniikan käyttöä hullaannun Morrisonin tavasta hyödyntää sitä. Näkökulmat vievät sekä eteenpäin että syvemmälle. Niiden välissä on ilmaa lukijan hengähtää. Ne ovat pyykki, jota kierretään kuivaksi. Yhteen suuntaan ja toiseen. Narulla kuivuvat jokaisen omat tahrat.

*
Lapsuudesta lähtevät polut, jotka tuovat yhteen Briden ja Bookerin. Sen polun varrella paljon ohdakkeita, orjantappuroita, nokkosia, Kaikkea sellaista, joka jättää arvet, jos ei ihoon, niin sen alle. Yhdessä on kuitenkin hyvä olla.

Sober as priests, creative as devils, they invented sex. So they believed.

Mutta. Niin nopeasti tulee hetki, jolloin lakanat kylmenevät. Booker sulkee oven, eikä enää tule takaisin. Eivät he oikeastaan edes tunteneet toisiaan. Booker pysyi mykkänä siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Bride kertoi omaa elämäntarinaansa, mutta vaikeni siitä, mistä kaikki johtui. Bookerille Bride oli kauneinta mustaa.

Every feature - the ledge of her cheekbones, her invitational mouth, her nose, forehead, chin as well as those eyes - was more exquisite, more aesthetically pleasing because of her obsidian-midnigt skin.

Ihosta, joka oli risti, tuli katseen, halun ja nautinnon kenttä.  

*

Kun Bride syntyi, hänen äitinsä kauhistui hänen "sudaninmustaa" väriään. Ei halunnut liikkua ulkona lapsensa kanssa. Ei imettää. Häpesi. Oli raivoissaan. Olisi halunnut tukahduttaa kuoliaaksi sysimustan tyttärensä. Teki tyttärensä väristä syyn oman ihmissuhteensa katkeamiselle. Eikä häntä saanut kutsua äidiksi, vaan häntä piti kutsua nimellä Sweetness. 

Lapsi voi tehdä kauheita asioita, jotta hänen vanhempansa huomaisivat hänet. Jotta äitisi pitäisi kädestä edes hetken. Jotta hän edes kerran katsoisi tytärtään hyväksyvin silmin. 

16-vuotiaana Bride luo itsensä uudelleen. Menestyy. Tapaa Bookerin, joka jää hänen ruumiiseensa. Ja ruumis, se kirjoittaa oman tarinansa. Kosketusta huutava iho on fonttityyppien kirjo. Arial. Helvetica. 

Morrisonin lauseita tekee mieli lukea yhä uudestaan niiden silkan kauneuden vuoksi. Niiden yhteentuomien maailmojen kohtaamisten vuoksi. Miten sanat kantavat. Miten sanat satavat kuin sade, joka kulkee läpi tämän teoksen.  Miten sanat ovat kuin tuuli, joka ottaa haltuunsa huoneiston ja puhaltaa läpi ihmisen, joka sen omistaa. Miten tuulesta tulee purkupallo. Miten se paiskautuu ja hajottaa. Ja miten kaikessa puretussa on uuden alun siemen.

Naistenviikon kunniaksi tunnustan: Rakastan sinua Toni Morrison! 



Toni Morrison: God help the child
178 sivua
Kustantaja: Chatto & Windus


28 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan mahdottoman kaunis kansi tällä kirjalla!

    En ole koskaan lukenut Toni Morrisonia. Mistä kirjasta olisi hyvä aloittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sittenhän sinulla on kokonainen valtavan hieno maailma odottamassa. Aloittaisin varmaan Morrisonin esikoisesta Sinisimmät silmät. En kyllä ole itsekään kaikkea häneltä lukenut ja osa on ollut sellaista, että ei ole ensimmäisellä lukukerralla auennut. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Hui, uutuus josta en ole kuullut mitään. Todella kaunis kansikuva. En uskaltanut lukea kuin alkubloggauksesi, sillä tämä pitää lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilmestyi vähän aikaa sitten. En ole vielä huomannut, että olisi tulossa suomeksi, mutta eiköhän tämä ennen pitkää käännetä. Bloggauksessa ei ole mielestäni mitään paljastuksia, joten sen uskaltaa kyllä lukea, mutta ymmärrän toki tuon, että haluat ensin muodostaa oman mielipiteesi. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Onpa pakahduttavan ihana bloggaus, haluaisin heti lukea kirjan ja kokea sen samoin! :) Morrisonin teokset eivät ole koskaan tuottaneet minulle pettymystä, mutta silti olen lukenut niitä liian vähän. Sinisimmät silmät on suosikkini, joten ehkäpä tämä on seuraava Morrisonini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Zephyr. Tämä teos itsessään on hyvin pakahduttava. Tässä tosiaan on minusta jotakin samaa kuin Sinisimmissä silmissä, joten uskoisin, että tämä tulee olemaan sinulle elämys. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Mistä Morrisonin kirjasta ehdotat aloitusta?... Upea kansi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sanon kuin Lauralle tuolla yllä. Aloittaisin varmaan Morrisonin esikoisesta Sinisimmät silmät. Se on vuodelta 1970 eli pitkä ura on jo Morrisonilla takanaan. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  5. Voi mikä kirjoitus! Jälleen! Varmasti myös kirja kirjoituksesi takana on hieno, hieno, hieno. Jospa joskus vielä tämäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kirja on todellakin hieno hieno hieno. Ilmava ja kristallinen. Ihan parasta Morrisonia. Hän on legenda. Häntä et voi jättää väliin. Harvoin sanon näin, mutta näin sanon. Morrison on aivan omaa luokkaansa ja ilahduttaa, että tämä teos ei ole niin vaikea kuin jotkut tätä edeltävät, vaan kuin puutara, jossa kukka toisensa perään aukeaa. Osa kukista raskaita kylläkin. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  6. Omppu, kiitos kirjoituksestasi! Vaikuttavaa.

    Olen Morrison-noviisi. Kuuntelin kesällä Koti-romaanin autoajeluiden ratoksi äänikirjana. Vakuutuin tekstintekijätaidoista. Tätä pitää nyt odottaa suomennoksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä odota. Lue joku muu. Morrisonilta taitaa olla suomennettuna koko hänen tuotantonsa. Minulla on tällä hetkellä kaksi kirjailijaa, jotka ovat suurempia kuin kukaan. He ovat juuri Morrison ja sitten Don DeLillo. No, on toki muitakin, mutta Morrison vaan on aivan huikea. Melkein alkaa tärisyttää, kun ajattelenkin joitakin hänen kirjoittamiaan kohtauksia. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Omppu, kiitos kirjoituksestasi! Vaikuttavaa.

    Olen Morrison-noviisi. Kuuntelin kesällä Koti-romaanin autoajeluiden ratoksi äänikirjana. Vakuutuin tekstintekijätaidoista. Tätä pitää nyt odottaa suomennoksena.

    VastaaPoista
  8. Olipa hauskaa huomata tämä teksti juuri kun olin itse saanut God Help the Childin luettua! Mielestäni Morrisonin teokseksi kirja oli epätyypillisen "helppoa" luettavaa... Usein leidin kirjojen kanssa saa tehdä töitä, mutta tällä kertaa vain yhtäkkiä löysin itseni tarinan keskiöstä (enkä halunnut sieltä pois). Luin teoksen kutakuinkin yhdeltä istumalta, ei sitä vain malttanut päästää käsistä. Ihana kirja, ja sinä olet kirjoittanut siitä ihanan tekstin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että joku muukin on jo ehtinyt lukea tämän. Kuten sanotkin, tämä on helppo verrattuna joihinkin muihin Morrisonin teoksiin ja minua ilahduttaa suuresti, että Morrison on nyt palannut sellaiseen kirjoitustapaan kuin mitä tässä teoksessa on. Ja onhan tässäkin kerroksia, mutta yhdelläkin lukukerralla tästä muodostuu jo hieno kokonaisuus. Kiitos paljon kommentistasi.

      Poista
  9. Pidän paljon Morrisonin kirjoista, mutta en ole niitä aikoihin lukenut. Yksi Morrison on odottanut yöpöydälläni jo useamman kuukauden. Tässä kirjassa on niin hieno kansi! Ja kiinnostava postaus, kiitos Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kansi on huikea ja se ikään kuin jo valmistelee lukijaa tämän kirjan vastaanottamiseen. Siksi ihmettelinkin, että tästä löytyy myös versio, jossa on todella tylsä kansi. Kansi on minusta olennainen osa tätä teosta. Toivottavasti yöpöydällä oleva Morrisonisi pääsee pian lukuun. Minullakin on ikuisuuden odottanut hänen romaaninsa Jazz, mutta jostain syystä, en ole siihen saanut tartuttua. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  10. Morrisonkin on sellainen kirjailija, josta kuulee paljon mutta johon en ole tutustunut. Kannattaisiko aloittaa vaikka tästä vai kenties jostain romaanista?

    ps. sain nyt kirjastosta Patti Smithin Just kids, suosituksesi lukea englanniksi oli varmasti juuri oikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kas, tuollahan oli ensimmäinen kommentoija kysynyt samaa. Pitänee siis lisätä Sinisimmät silmät syksyn kirjojen joukkoon.

      Poista
    2. Aion itsekin lukea Patti Smithin jatkoteoksen englanniksi, vaikka ei tuossa käännöksessä mitään vikaa ollut, mutta osa fiilistä on kuitenkin kielessä.

      Mahtavaa, jos luet Morrisonia. Hän on ihan huippujen huippu.

      Poista
  11. Morrison on ollut pitkään lukulistallani. Joululomalla luin pari ja nyt uusimman. Vakuutuin ja ihastuin sanoihin, lauseisiin ja ajatuksiin kaiken muun ohessa. Mahtava tarina. Ihan erilaista kuin olin olettanut. En edes omista kuin neljä kirjailijan teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole kaikkia lukenut, ainakin Jazz ja Paratiisi on lukematta. Ennen tätä viimeisintä Morrison kirjoitti muutaman teoksen, jotka minusta ainakin oli melko vaikeita, mutta tämä uusin taas on ihastuttavan avara ja samanaikaisesti syvä. Hyviä hetkiä Morrisonin parissa!

      Poista
  12. Sinä kirjoitit tästä naistenviikon kunniaksi, minä puolestani tänään, naistenpäivänä. :) Upea nainen, upea kirjailija tuo Toni Morrison. Hengästyneenä ihailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morrison on kyllä erinomaisen hyvä valinta mille päivälle tahansa, mutta etenkin nais-alkuisille päiville ja viikoille. Kristallinen teos. Kiitos Jonna.

      Poista
  13. Hiukan vaivasi kovin samanoloiset nimet Bride, Brooklyn, Booker ennenkuin tottui, ketä milloinkin tarkoitettiin. Mutta helpompi tätä oli lukea verrattuna Pulitzer-palkittuun 'Minun kansani, minun rakkaani'-teokseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, nyt kun asiasta mainitsit, niin onkohan tässä joku syvempi juttu takana, että noiden kaikkien nimi alkaa B:llä. Tunnustan, että mulle tuli Bookerista nimenä ihan ensimmäisenä mieleen Booker T., amerikkalainen smack down -tyyppi, joka tuskin on ollut Morrisonin ajatuksissa. :) Kiitos kommentista.

      Poista
  14. Ja minulle tietenki ManBooker! Heh, mutta tosi on.

    VastaaPoista