torstai 9. heinäkuuta 2015

Heather O'Neill: The girl who was Saturday Night

John Travolta liikkuvine lantioineen sormi pystyssä - siinä ensimmäinen mielikuvani, kun luin Heather O'Neillin teoksen nimen. Ja onhan tämäkin omanlaistaan lauantai-illan huumaa. Tosin kirjan päähenkilölle Nouschkalle  ja hänen kaksoisveljelleen Nicolasille lauantai on melkeinpä joka päivä, eikä se ole pidemmän päälle hyvä asia ollenkaan.

Kanadalainen Heather O'Neill on taas yksi niistä kirjailijoista, jotka olen löytänyt Baileys-kirjallisuuspalkinnon kautta. Olen lukenut aiemmin hänen teoksensa Lullabies for little criminals (2006), joka kertoo 12-vuotiaasta Babystä, joka elelee heroiiniriippuvaisen isänsä kanssa. Tälle teokselle ominaisia ajelehtimisen ja irrallisuuden tunnelmia on löydettävissä myös nyt lukemastani O'Neillin romaanista.

*

Nouschka ja Nicolas Tremblay ovat 19-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka elävät isänsä, riemukkaista sanoituksista tunnetun folklaulaja Étienne Tremblayn varjossa. Kaksosten äiti, yksi Étiennen viettelemistä nuorista tytöistä, oli vasta 14-vuotias lasten syntyessä ja tämän vuoksi hän joutui luoppumaan lapsistaan ja jättämään heidät isoisä Louloun kasvatettaviksi. Nouschkan ja Nicolasin välinen suhde on tiivis, suorastaan tukahduttava. Vanhemmuuden puuttuessa he ovat oppineet turvautumaan toisiinsa ja kasvaneet tiiviiksi yksiköksi, joka tarjoaa vähän henkilökohtaista liikkumavaraa. He ovat toistensa tuki ja turva, mutta myös aikuistumisen este.

Tapatumat sijoittuvat 1980-luvun vaihteen Quebeciin. Ympäristöön, jossa elämän jäljet ovat näkyvillä. Elämän, jonka luonne voitaisiin tiivistää vaikkapa lauseeseen: "There hasn't been a relationship that worked out on this street since 1973." Katu on Boulevard Saint-Laurent Montrealiassa. Elämä on rikkonaista ja tempoilevaa. Nuoruus kuume Nouschkan ja Nicolasin veressä. Étienne liiaksi oman itsensä pauloissa, jotta hän kykenisi olemaan isä lapsilleen.

Étienne elää julkisuudesta ja on valjastanut Nouschkan ja Nicolasin sen palvelukseen jo  pienestä pitäen. Hän käyttää kaksosia hyväksi luodakseen perheestään sellaista kuvaa, jollaisena hän haluaa heidät muille ihmisille esittää. Sanomattakin on selvää, että tällä kuvalla on kovin vähän tekemistä totuuden kanssa. Étiennen toimien seurauksena yksityisyys on Nouschkalle ja Nicolasille tuntematon käsite ja he erottuvat aina joukosta. Hän vie hapen lastensa eämästä.

O'Neillin teos on eläväinen, naurun ja itkun rajat toisiinsa liukenevia. Läpi tekstin kulkee kissoja, jotka tulevat ja menevät. Metaforat maistuvat. Lauseiden rytmiikka ja sanavalinnat luovan lukijan ympärille suojaisan teltan. Välillä tuoksuu, toisinaan haisee. On kurkotuksia tähtiin, joiden takaa alkaa aikuisuus.  Étiennen narsismi ja itsesääli ovat musteläikkiä, jotka leviävät hänen mukanaan, minne hän sitten meneekin. Nouschka etsii lohtua venäläisestä vanhemmasta miehestä, joka on "äidein" ihminen, jonka hän tuntee. Äidin poissaolo on selittämätön musta syöveri, joka imee Nouschkaa ja Nicolasia kuin kesäyön kiihkeä hyttynen.

The girl who was Saturday night on muodoltaan sukua kehitysromaanille. Se kertoo Nouschkan pyrkimyksistä hahmottaa edes jonkinlainen oma identiteetti ja työntää jalkaa elämän ovenväliin. Nouschkan itsenäisyyspyrkimykset peilautuvat laajemmalla tasolla Quebecissä järjestettyyn kansanäänestykseen sen irtautumiseksi Kanadasta.

Jokaisella on omat huolensa ja ongelmansa, mutta elämä voi siitä huolimatta olla ihan hyvää kunhan vain jaksaa taistella oman tiensä löytämiseksi.

"Because I have my shit and you have your shit. And everybody has their shit. But that doesn't mean we can't come together at the end."


Heather O'Neill: The girl who was Saturday Night
403 sivua
Kustantaja: Quercus


6 kommenttia:

  1. "Jokaisella on omat huolensa ja ongelmansa, mutta elämä voi siitä huolimatta olla ihan hyvää kunhan vain jaksaa taistella oman tiensä löytämiseksi." Siinäpä se, kirkas kiteytys! Ja ehkäpä se elämä voi olla jopa oikein tosi hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varsinkin, jos saa pikkasen hajurakoa kaksoisveljeen, joka pyrkii torppaamaan kaikki järkevät pyrkimykset. :)
      Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Huikea kansi ja hieno kuva siitä, jäin ensin katsomaan että taustan kettu kuuluu siihen. Baileys-palkinto on minulle ihan uusi juttu, seuraan muutenkin aika huonosti ulkomaisia kirjallisuuspalkintoja, mutta pitääkin nyt mennä tutkimaan että mistä oikein on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kirjan taustalla on kuva Myyrmäen juna-aseman seinämaalauksista. Ovat todella hienoja. Kävin siellä pari viikkoa sitten kuvaamassa.

      Baileys-palkinto on ihan paras. Minulle ehtymätön kiinnostavien teosten lähde. Blogini yläpalkista löytyy vuosien 2011-2015 teokset. Sitä aiempien teosten lista on rakenteilla.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  3. 'Äidein ihminen jonka tiedän'... ihana vertaus! <3

    Kirjallisuupalkintojen seuraaminen on muuten mainio juttu! Huomasin itsekin, että ilman niitä maailman kirjatoreilla menisi hetkessä sekaisin...
    E-lukulaitteen hankkiminen ajoi minut englanninkielisille apajille ja ihan ensimmäisiä hankintoja oli Ali Smithin How to be Both (sain kirjan kummankin tarinalinjan samaan syssyyn ja aion lukea ehkä ne molemmat ennen kuin tuon kirjan blogiin).

    <3




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan tämän naiskirjallisuuden Baileys-palkinto on kaikkein rakkain ja tämän palkinnon kautta olen löytänyt kasapäin kiinnostavia kirjailijoita ja teoksia.

      Voi. Ihana Ali Smith. Tuskin maltan odottaa ajatuksiasi Ali Smithin kirjasta. Se on aikamoinen teos. Anteeksi hölmöyteni, mutta mitä tarkoitat tuolla "kummankin tarinalinjan samaan syssyyn"? Myydäänkö How to be bothia niinkin, että on pelkästään vaan jompi kumpi tarina mukana? Olen käsittänyt, että on kaksi eri versiota, joista toisissa on toinen tarina ensin ja toisissa taas toinen. Kylläpäs nyt rupesi tämä asia kiinnostamaan.

      Poista