maanantai 15. helmikuuta 2016

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Kuulkaas August-palkinnon valitsijat, arvon rakkaat länsinaapurit, mikä teitä vaivaa. Miksi ette enää valitse voittajaksi teoksia, joita lukisin tiloissa. Vuonna 2006 Susanna Alakosken Sikalat. Loistavaa. Vuonna xxxx Sara Stridsbergin Drömfakultetet [Väärin. Voittikin Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon]. Vuonna 2013 Lena Andersson Estereineen. Kuinka väsynyttä. Onnettomasti rakastunut nainen hah-hah-haa jää kurkkuun nytkimään. Ja nyt sitten tämä Khemiri.

Edellä olevan kappaleen kirjoitin luettuani Jonas Hassen Khemirin romaania 'Kaikki se mitä en muista' noin sata sivua. Khemirin teos aukeni sekavana. Hänen kerrontansa on moniäänistä ja paikoin on melko työlästä hahmottaa, kuka milloinkin on minä-kerronnan puhujana. No, ainakaan Khemiriä ei voi syyttää suureen yleisön kosiskelusta, sillä juonivetoisuutta arvostava lukija saattaa joutua  melkomoiseen kurimukseen tämän teoksen kanssa.

Khemirin romaanissa etsitään vastausta kysymykseen, kuka oli Samuel ja miten hän kuoli. Oliko kysessä onnettomuus vai itsemurha. Väkisinkin rinnastin Khemirin romaanin Rein Raudin Reskonstruktioon, jossa kuvio on samantapainen päähenkilön pyrkiessä selvittämään, kuka hänen tyttärensä oikein oli ja miksi tämä kuoli tulipalossa.

Khemirin kannalta on onneton sattuma, että luin juuri Christa Wolfin Erään naisen elämän, jossa myös etsitään totuutta toisesta ihmisestä. Onnetonta siksi, että Wolfin kuvaus on lajissaan niin suvereeni, että en sen vuoksi mitenkään pystynyt innostumaan Samuelin kohtalosta. Hän jäi muistiini lähinnä miehenä, jolla oli tapana kysellä rakkauden määritelmää. Näin tapahtuu oikeassakin elämässä. Ihmiset typistyvät mieleemme. Muistamme  heistä jonkin osan, joka jostakin usein itsellemmekin sekavasta syystä on löytänyt meistä vastakaikua. Muistamme palasen, joka kenties ei ole edes olennainen. Jos joku nyt kysyisi minulta, mitä muistan Samuelista, niin vastaisin: Ai Samuel, sehän oli se heppu, joka tykkäsi kysellä ihmisiltä rakkauden määritelmää.

Itse asiassa edellinen kappale osoittaa Khemirin romaanin nerokkuuden. Tapani muistaa Samuel vahvistaa sitä viestiä, jota Khemirin romaani esiintuo. Muistamme jotakin, joka on oleellista tai ei, oikein tai väärin tai jotain siltä väliltä. Kun aikaa kuluu, emme enää pysty useinkaan erottamaan muistammeko itse asian vain oman muistomme siitä. Khemiri valaisee Samuelin elämää hänen läheisten ihmistensä kautta. Näistä tärkeimpiä ovat ystävät Vandad ja Pantteri, Samuelin äiti sekä hänen tyttöystävänsä Leide. Jokaisella heistä on oma Samuelinsa.

Khemirin romaani on rakenteensa puolesta mielenkiintoinen. Kenties vähän liiankin kikkaileva. Lukemiselleni ei tehnyt kovin hyvää se, että kuvittelin Khemirin liimailemassa tekstinpaloja ja kokeilevan niitä eri paikkoihin romaania. Väitän, että hieman napakampi ote ja aavistuksen verran selkeämpi erottelu eri henkilöiden äänien suhteen olisi jäntevöittänyt romaania. Toisaalta voi hyvin olla, että Khemiri haluaa muistuttaa meitä siitä, että ihmiset ovat massaa, väliin jopa toistensa kanssa vaihdettavissa ilman että mikään tai kukaan sen ihmeemmin kärsii.

Kesti varsin pitkään, että pääsin tarinaan mukaan. Itse asiassa se tapahtui vasta Khemirin heittäessä peliin Berliini-kliseet noin sivulla 200. Tuossa kohdin jokin vaan naksahti ja aloin ajatella, että pohjimmiltaan 'Kaikki se mitä en muista' ei oikeastaan olekaan Samuelin tarina. Tai niin, että sen kiinnostavuus ei ole kytköksissä ensisijaisesti siihen, mitä Samuelille tapahtui. Itse asiassa elohopeamainen Samuel ei kenties ole tärkeä ollenkaan. Hän ja hänen ystävänsä ovat pikemminkin välineitä, joiden kautta Khemiri valaisee ruotsalaisen yhteiskunnan kipukohtia erityisesti maahanmuuttajiin liittyen.

Samuel on töissä maahanmuuttovirastossa ja myös hänen tyttöystävänsä Laide tekee työtä maahanmuuttajien parissa. Heidän mukanaan lukija pääsee aitiopaikalle näkemään, miten ruotsalainen lintukoto ruotsidemokraatteineen toimii. Kun lukijana koin olevani tarinan ulkopuolinen on tämä kokemus paralleeli maahanmuuttajien kokemukselle ruotsalaisesta yhteiskunnasta.

Khemiri korostaa romaanin luonnetta dokumentinomaisena kertomuksena positioimalla itsensä yhdeksi sen henkilöistä. Samalla hän asettuu sillaksi, jolta eri suuntiin katsottaessa avautuu hyvin erilainen maisema riippuen siitä, keitä me itse olemme. Khemirin romaanissa rakkaus ja ystävyys näyttävät voimansa, mutta vielä niitäkin vahvemmaksi nousee tunne yksinäisyydestä, joka sekä eristää meidät toisistaan, että on meille kaikille yhteistä.


Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista
291 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Allt jag inte minns (2015)
Suomentanut Tarja Lipponen
Kustantaja: Johnny Kniga


Muissa blogeissa: 






22 kommenttia:

  1. Mitä suurimmassa määrin yksinäisyyden kirja, olet oikeassa.

    Vooi Khemeriä, sillä minulla painoi Jonesin Kotiinpaluu sydäntä, oikein puristi lujaa. No, minä taas luin tätä aika kiinnostuneena eikä minulla ollut vaikeutta erottaa kuka 'puhuu', tahtoo sanoa, että en tehnyt siitä stressiä, sillä joka kerta se aukeni kuitenkin.

    Olisin kovasti kaivannut tähän jotain kokoajaa, joka olisi koonnut irralliset yhteen. Joku ihminen tai iso draama tms. Nyt kaikki oli niin ilmassa...En mitenkään osaa sanoa, että kieli olisi ollut huonoa eli siitä pidin, mutta rakenne olisi kaivannut tunnelaastia.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas päädyin tulokseen, että onko sillä niin väliä loppujen lopuksi, kuka puhuu. Ei kyllä kauhean hyvin millään varmuudella auennut. Ehkä ei ollut tarkoituskaan. Hieman oli sellaista fiilistä, että tämä on ennen muuta kirjoittamisen taidonnäyte. Että Khemiri halusi tehdä sen näin, koska hänellä on siihen osaamista ja kykyä ja tämä sitten tapahtui vähän lukijan kustannuksella.

      Poista
  2. Ha haa! Luin edellistä kirjoitustasi Christa Wolfista (En silloin jaksanut kommentoida, ajattelin tulla myöhemmin. Nyt on se myöhemmin.) ja alun luettuani tuli mieleen tämä Khemirin kirja. (Siis kumpaakaan en ole lukenut.) Nyt sitten löysin nämä kirjat täältä peräkkäin!
    Kun luin kirjoituksesi Erään naisen elämästä ajattelin, että jos pitäisi välita Khemirin ja Wolfin ko. kirjojen väliltä, valitsisin ilman muuta Wolfin.
    Onpas muuten aivan kamalan sotkuista ja epäselvää kirjoitusta/ajattelua, mutta on niin myöhä, etten varmaan pysty parempaan.;) Ehkä tästä jotain selvää saa.

    Christa Wolf on kirjailija, jota on ollut tarkoitus lukea, jo todella monta vuotta, mutta jostakin syystä lukeminen on aina jäänyt ja unohtunut. Tunnen oloni melkein surkeaksi, etten ole Wolfia lukenut. Onneksi tuo tekstisi muistutti minut Wolfin pariin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katoppas aikamoinen juttu, varsinkin kun et ole kumpaakaan lukenut. Aika harvoin on loppujen lopuksi tilanne, että toinen teos vaikuttaisi näin vahvasti toiseen. Tässä tietysti se, että luin nuo kaksi peräkkäin. Luultavasti olisi onnistunut paremmin niin, että olisi lukenut Khemirin ensin, sillä Wolf on niin vahva, että häntä ei horjuta mikään. Ihan mahtavaa, jos luet Wolfia. Ei helppoa, mutta niin kiinnostavaa ja oikeasti syvää. Kiitos Sanna.

      Poista
  3. Khemiri ei varmaan paljon surkeampaa ajoitusta voisi saaada osakseen kuin tulla luetuksi Wolfin jälkeen. Wolf ei koskaan unohdu mielestä ja Khemeriä lukiessani ajattelin tuota Christan kartoitusta. Wolf sattuu sijaitsemaan siten, että katseeni löytää sen helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Ulla. Khemiri on lainassa kirjastosta, joten se sitten pääsi lukuun Wolfin jälkeen vähän niinkuin olosuhteiden pakosta. Ehkä ne ensimmäiset 200 sivua oli vieroitusoireita Wolfista, koska vasta sitten pääsin Khemirin teokseen mukaan. Kiitos Ulla.

      Poista
  4. Olen samaa mieltä Samuelista, hän ei lopulta ollut kovin tärkeä, toki jonkinlainen liima ihmisten välillä ja rakenteelinen sidos romaanissa, mutta kaikki muu nousi keskiöön ja hyvä niin.

    Taidokkaasti kirjoitettu kirja, hurjan hieno, ja teemoiltaan kiinnostava ja puhutteleva. Silti tähän pääsi sisälle aika hitaasti ja lopulta romaanista jäi hieman kikkaileva olo. Mutta siis eihän Khemirin tapaa luoda romaaninsa voi kuin kuin ihmetellä - ja hieman ihaillakin. Pelkään silti, etten jonkin ajan kuluttua muista (!) tästä kovin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katjan olen samaa mieltä tuosta kikkailemisesta. Jotain hieman tehtyä tässä on, vaikka hieno teos onkin. Jos alkaa miettiä, mikä kaikki tässä oli tarinan kannalta tarpeen, niin huomaa että monia juttuja olisi voinut jättää poiskin tai vaihtaa ne johonkin toisiin juttuihin, eikä tarina olisi siitä kärsinyt. Tästä juuri tulee tunne, että mukana on aineistoa, joka ns. kuulostaa hyvältä, mutta ei välttämättä sen enempää. Kiitos Katja!

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirjoitus. Minua yleensä ärsyttää/ahdistaa, jos en erota kirjan kertojia toisistaan tai en tiedä, kuka on kertoja. Toisaalta sitten taas pohdit hyvin sitä, onko sillä loppujen lopuksi merkitystä:

    "Toisaalta voi hyvin olla, että Khemiri haluaa muistuttaa meitä siitä, että ihmiset ovat massaa, väliin jopa toistensa kanssa vaihdettavissa ilman että mikään tai kukaan sen ihmeemmin kärsii."

    Tämä on tosiaan kiehtova ajatus ja antaa kirjalle uutta ulottuvuutta. Mut en silti ehkä kestä, jos en tiedä :D Minulta on jäänyt kaksi kertaa kesken Kyung-Sook Shinin romaanin "Please Look After Mom" juuri sen takia, etten tiedä kertojia. Kaipa ne selviäisi lukemalla, mutta en nähtävästi siedä epätietoisuutta tällaisessa asiassa (asia erikseen on ns. salassa pysyvä kertoja, jota ei ole tarkoituskaan tietää). ;D

    Ps. Luen parhaillaan Submissionia. Melko kiintoisaa on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tässä mentiin omaan makuun vähän liiallisenkin hienostelun puolelle. Ajatteles, jos on teos (ei tämä, mutta joku muu), jota kaikki vaan kehuvat, mutta kukaan ei sano ääneen, että ei ymmärtänyt koko juttua. <- Tällasta tuli mieleen Khemiriä lukiessa.

      Tuosta Please look after mom -kirjasta en muista, että olisi ollut vastaavaa vaikeutta. Tosin lukemista on jo muutama vuosi aikaa.

      Palan halusta lukea kirjoituksesi Submissionista. En ole katunut yhtään, että jätin sen kesken. :) Kiitos Elegia!

      Poista
  6. Omppu, mulla on tämä kirja odottamassa, joten palajan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa. Kiinnostaa kovasti, mitä tulet tästä lausumaan. Minulle kokonaisuus oli vähän pettymys kaiken hypetyksen jälkeen. Ehkä ruotsalaiset vaan on minua fiksumpia lukijoita. NO EI OLE!!! Kiitos Kaisa Reetta.

      Poista
  7. Osuvasti kirjoitat tästä! Minä puolestani muistaisin Samuelista sen, kuinka hän oli kaikille vähän erilainen, peilasi itseään muihin. Vai oliko hän lopulta sellainenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä kysymys tuo, että oliko hän lopulta sellainenkaan? Kukapa sen tietäisi, aikamoinen arvoitus hän oli lähimmillekin ihmisilleen saati sitten lukijalle. :)

      Poista
  8. Joka paikassa on niin kiinnostavaa kirjoitusta tästä Khemirin teoksesta, että mun on pakko varmaan aloittaa se. Kiinnostaa itse lukea ja sitten palata miettimän, mitä kukakin on sanonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimppuun vaan. Mukava sitten kuulla, mille laidalle tämän kanssa kallistut. Kiitos!

      Poista
  9. Nyt kun kirjan lukemisesta on jokunen viikko, niin päällimmäinen ajatukseni liittyy sen rakenteeseen. MInulle ei ollut koko aika selvää, kuka on äänessä, mutta lopulta osasin olla takertumatta siihen. En ole lukenut Christa Wolfia, mutta nyt alkoi kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän häiritsi se, että oliko Khemirin tarkoitus, että lukija tietää, kuka on äänessä vai oliko niin, että asialla ei kuulunutkaan olla väliä. Jossain vaiheessa lukemista tämä häiritsi tosi paljon ja yritin jotain kohtaa kirjasta selvittää, että kuka siinä puhuu, mutta en päässyt varmuuteen.

      Iloitsen suuresti, jos Christa Wolf saa uuden lukijan. Aion itsekin lukea häneltä lisää, koska olen lukenut häntä niin vuosia sitten, että en enää muista paljon mitään lukemastani ja on tietysti myös teoksia, joita en edes ole lukenut. Kiitos Nanna ja hyvää viikkoa!

      Poista
  10. Rekonstruktion olen lukenut, tämä odottaa tulevaa Tukholman matkaa, matkalukemista nääs. Kiitos kulmista, joita romaanista terävöitit! Juttusi lisää kiinnostusta kirjaan, tuossa se keikkuu hyllyn reunalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on sitten varsinaista täsmälukemista. :) Mitä olen ymmärtänyt, niin Khemiri on pistänyt Ruotsin kirjallisen maailman polvilleen. Jään odottamaan, mitä hän sulle tekee. :)

      Poista
  11. Terveiset Tukholmasta! Aika samoin lukutunnelmani etenivät kuin sinulla. Hieman alkoi kyteä kirjan puolivälissä, kunnolla vasta kirjannkannet suljettuani, seuraavina tunteina ja yhä siitä eteenpäin. Jälkihehku karaisee kirjan kiinnostavuuden. Aiheet synkistivät minut, mutta pidän paljon kirjan toteutustavasta, viitteellisyydestä ja kätköistä. Tiedän, unohdan sen kaiken. Mutta nyt muistan, jotain, muistan kerrontataidon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä. Kävinkin jo lukemassa postauksesi. Minä en vaan millään pysty tälle teokselle lämpenemään. On kuin vahva kalvo tämän ja minun välissä. Ehkä se on tarkoituskin.

      Poista