sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Patricia Duncker: Houreissa Foucault

Kansikuvan muokkaus by Omppu
Jos menee ravintolaan juodakseen gin tonicin ja tarjoilija kantaa itsepäisesti pöytään kaikkia muita drinkkejä, sitä saattaa hyvinkin tulla pettynyt olo. 

Vähän samaan tapaan minulle kävi Patricia Dunckerin romaanin kanssa. Teoksen nimi, Houreissa Foucault, sai minut odottamaan, että kyse on ennen  muuta Foucault'sta. Ajattelin tämän romaanin olevan minulle todellinen täsmäisku, sillä Foucault on minulle suuri, todella suuri, rehellisesti sanoakseni hillittömän suuri. Tässä suhteessa jouduin kokemaan pettymyksen, koska en saanut sitä, mitä lähdin hakemaan. En päässyt nahkatakkisen Foucault'n kanssa Pariisin yöhön, mutta tutustuin sen sijaan Paul Micheliin, joka meni syvälle.

Houreissa Foucault kertoo kirjallisuudentutkijasta, jonka aiheena ovat Paul Michel -nimisen ranskalaisen fiktiivisen kirjailijan teokset. Paul Michelille taas Foucault on pakkomielle, jotakin elämää petervonbaghmaisesti suurempaa ja niinpä Foucault'n kuoltua Paul Michel ei enää pysty kirjoittamaan. Hän kun on kirjoittanut Foucault'lle, pitänyt tätä lukijanaan. Itse asiassa ainoana sellaisena.

Kirjallisuudentutkija lähtee Englannista Ranskaan selvittämään Paul Michelin kohtaloa, josta hän ei tiedä muuta kuin että tämä on jo vuosia ollut mielisairaalassa. Kun lähtee etsimään ihmistä, jota ei tunne, voi tapahtua mitä tahansa. Niin käy myös teoksen päähenkilölle, joka löytää Paul Michelin ja hänessä olevat kerrokset. Samalla hän joutuu tunnustamaan, että valhe voi olla tärkeämpää kuin totuus, sillä valhe saattaa murtaa identiteetin ja kääntyä itse totuutta suuremmaksi totuudeksi.

Paul Micheliä ja Foucault'ta yhdistää ensin  mainitun mukaan kuoleman kosiskelu. Tämä lienee myöskin se paikka, joka Paul Michelin niin vahvasti Foucault'hon kiinnittää. Varsinkin kun kuoleman ajatuksiin lisätään vielä yksinäisyys, joka on Paul Michelille olemisen tila. Yksinäisyys ja sen kaksi lajia. Absoluuttinen yksinäisyys, joka tarkoittaa elämistä fyysisesti yksin ja joka monille kirjailijoille on enemmässä tai vähemmässä määrin kirjoittamisen edellytys. Tämä yksinäisyys voi olla positiivista ja tuottavaa päinvastoin kuin yksinäisyyden toinen tyyppi, joka tekee elämästä kammottavaa.

Se on sitä yksinäisyyttä, että näkee eri maailman kuin ympärillä olevat ihmiset. Heidän elämänsä jäävät kauas omasta elämästä. Itse sen kuilun näkee mutta he eivät näe. Sitä elää heidän joukossaan. He kävelevät maanpinnalla. Itse kävelee lasilla. He turvautuvat sovinnaisuuteen, huolellisesti rakennettuihin samankaltaisuuksiin. Itse on naamioitu ja tietoinen täydellisestä erilaisuudestaan.

Paul Michel, I feel you. Korotamme itsemme.

*

Paul Michel on huijari, hullu ja viisas. Hulluuden ja terveyden välinen raja on lyijykynäviiva, jonka hänen kuminsa pyyhkii kerran jos toisenkin. Hänelle "hulluus on tapa kysyä vaikeita kysymyksiä," tranformaatiota poissulkematta mielenvikaisuutta. Hän saa tutkijan elämän sekaisin ja niin unohtuu myös tämän Englantiin jäänyt kiihkeä rakkaussuhde.

Teoksen lopuksi Duncker rakentaa Paul Michelistä tarinankertojan, jonka tarina suistaa lukijan raiteilta . Dramaattisesti tehokas veto, joka panee epäilemään, että sattumaa on elämässä harvinaisen vähän. Lopuksi jää hämmennys. Näinkö sen piti mennä? Jää myös haikea olo sydänalaan, sillä mikään muu ratkaisu ei olisi toiminut paremmin kuin Dunckerin tapa niitata teoksensa loppu.



Patricia Duncker: Houreissa Foucault (1998)
229 sivua
Englanninkielinen alkuteos. Hallucinating Foucault (1996)
Suomentanut Titia Schuurman
Kustantaja: Basam Books


4 kommenttia:

  1. Minä luin tämän joskus kymmenen vuotta sitten, ja muistan myös etukäteen odottaneeni kirjalta jotain ihan muuta kuin se sitten oli. Luulin että kirja olisi yliopistoromaani kirjallisuudentutkimuksesta, mutta ei se sitten ihan sitä ollutkaan.

    En enää muista kirjasta kovin paljon, mutta lukukokemus on jäänyt mieleeni aika takkuisena ja hitaasti etenevänä. Ei ollut ihan minun juttuni, eikä se johtunut vain vääristä ennakko-odotuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas törmäsin tähän kirjaan kirjamessuilla. En ollut edes tietoinen, että tämä on suomennettu, joten pakkohan tämä oli ostaa. Kirj.tutkijan ja Paul Michelin välisessä jutussa oli kyllä paljon mielenkiintoista, mutta kun lähdin hakemaan Foucault-intoilua, niin sitä puolta en tämän kautta oikein tavoittanut. Taisin odottaa, että tämä kirja heittäisi minut takaisin niihin tiloihin ja aikoihin, jolloin en juuri muusta puhunutkaan kuin Foucault'sta. Kiitos Liisa kommentista.

      Poista
  2. Olet ihana aarrearkku, Omppu! <3

    En ole nimittäin kuullutkaan tästä kirjasta. Lukulistalle meni, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta, sepä oli kauniisti sanottu.

      Luulen, että tämä ei suomeksi ilmestyessään herättänyt erityistä kohua. Mitä nyt varmaan joku Foucault-entusiasti saattoi päästää riemuhuudon. Olin tosiaan täydellisen yllättynyt, kun löysin tämän kirjamessuilta suomeksi. Hyvää matkaa Paul Michelin ja kumppaneiden seuraan!

      Poista