Siirry pääsisältöön

Hanna Weselius: Alma!


Olen harvoin lukenut romaania, jonka nimi päättyy huutomerkkiin. Onko Alma! huudahdus vai onko kenties kyse torusta tyyliin "äläs nyt Alma!" tai "ei saa Alma!" tai kenties "miksi ihmeessä Alma!". Joka tapauksesssa kertoja ei teoksessa Almasta kovin kauniisti puhu, suomiipa häntä väliin varsin kovinkin sanoin. Alma siis on Alma Mahler, jonka mies oli säveltäjä Gustav Mahler, jonka jokainen vähänkin klassista musiikkia tunteva tietää. Alma sen sijaan jäi miehensä varjoon, mutta Alman! kertoja onkii hänet esiin varjojen maasta ja tykittää, eikä tee sitä yhtään naisellisen hienovaraisesti. 

Alma Mahler -paralla ei ollut asettaa Gustavia vastaan kuin muutama lied, joten kertojan torut lienevät hyvinkin paikallaan. Yhdyn häneen, siis kertojaan ja kysyn Almalta, että miksi ihmeessä sinä sitä Gustavia palvelit sen sijaan, että olisit keskittynyt säveltämiseen, kuuluisaksi tulemiseen ja jälkipolvien muistissa säilymiseen.


Kalakeitto

Weselius kirjoittaa järkyttävän hyvin. Kieli on notkeaa, jännistä kulmista lähenevää ja kiinnostavan arvoituksellista. Se on myös eurooppalaisen vahvaa ja ilmeikästä ja tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa ääneen, että 'eurooppalainen' on sanastossani jo perusmuodossaan superlatiivi. Useasti kieli ottaa lekan muodon, kuten vaikkapa kohtauksessa, jossa kuvataan pakolaisia merimatkalla.

Siellä muiden lamppujen seassa hehkuvat ihmisten silmät kuin hiilet, ja kun ne sammuvat ja tulee pilvinen aamu ja musta liukenee siniseksi, harmaaksi ja ruskeaksi, voimme nähdä paremmin mikä on yöllä seuraamamme kohtauksen lopputulema: pelastusliivien riekaleita, juuriltaan temmattuja vesikasveja, muovisandaaeita, pikkulapsia, eräänlainen kalakeitto.

Jäin lukiessani kalakeittoon pitkäksi aikaa. Se oli tyrmäysisku, jonka jäljiltä minulta meni kauan itseni kokoamiseen kanveesilta.


Riistaa

Alman lisäksi romaanissa esiintyvät siepatut nigerialaistytöt, kuvataiteilijayksinhuoltaja Aino, lastenvalvojalakimies, teini-ikäinen somalipoika, "siiderivalas" sekä veljensä vuoksi ruumiinsa uhraava tyttö. Alma! on 500 palan palapeli, jossa on 550 palaa, jotka kaikki ovat Katseen alla. Katseen, joka määrittää naisen ja hänen olemisensa eletään sitten nykyajassa tai Alma Mahlerin vuosikymmenissä. 

Weseliuksen henkilöt uivat liemessä kuin kalanpalat. Ne nostetaan kauhaan ja lasketaan takaisin. Niille motkotetaan, niitä ymmärretään ja niitä hämmästellään. Katse määrittää, miten naisen tulee olla ja käyttäytyä. Katse on laki, joka ei väisty. Se on sielläkin, missä sitä ei edes huomaa. Sen edessä naiset käyttäytyvät eri tavoin, mutta jokaisen heistä tekemiset määrittyvät Katseen kautta. 

Kertojan liikkeet ovat Almassa! mielenkiintoisia. Hänellä on kaikkitietävä pääsy mihin tahansa, mutta kainousko häneen välillä iskee, kun hän jäävää itsensä näkemästä? Mitä tulee kertojaan, joka kuvaa Alma Mahleria, on hänen identiteettinsä pitkään salainen, mutta paljastuu teoksen loppupuolella. 

Alma! ui uutisvirrassa, jossa raportoidut tapahtumat työntävät itsensä Ainon eteen ja saavat hänen voimaan pahoin. Esiin nousee tärkeä kysymys siitä, miksi ihmiset - oikeat ihmiset oikeassa maailmassa - katsovat, että heillä on oikeus arvostella erityisesti naisia ja kirjoittaa näistä ilkeästi. Aiemmin mainittu "siiderivalas" viittaa Johanna Tukiaiseen, jonka tekemiset ovat saaneet armeijallisen porukkaa teroittamaan lyijykynänsä ja lausumaan nettipalstoilla mielipiteensä. Haluaisin tietää, tuleeko jolle kulle tosiaankin siitä hyvä fiilis, kun haukkuu muita? Pakko näin on olla, sillä miksi ihmiset muutoin uhraisivat niin paljon aikaa netin kommenttipalstoilla kirjoitteluun.

Naisesta saa sanoa. Naista saa arvostella ja haukkua kovin sanoin. Naisen ulkonäön saa viipaloida ja oksentaa sen päälle. Naiselle saa nauraa ja kokea paremmuutta häntä kohtaan. Naisen päälle saa sylkeä. Naisen saa tuomita. Naisen saa raiskata, koska naisella oli lyhyt hame. Nainen on sen kaiken omilla toimillaan ansainnut. Nainen on riistaa, jonka ahdistelu on hyvä läppä.


Lehmä

Alma! sisältää paljon feministisestä näkökulmasta kiinnostavia asioita, joista yleensä innostun. Erinomaisen hieno on vaikkapa seuraava puhuttelu Alma Mahlerille:

Sinusta ei ollut mitään hyötyä suffragettien sukupolvelle. Kuulitko sinä koskaan Emmeline Pankhurstista? Et. Sinä olit jo nuorena lehmä.

Lehmä! Minäpä määrittelen sinulle lehmän. Lehmä on suurisilmäinen mukavuudenhaluinen maitoa tihkuva eläin, joka viihtyy laumoisssa ja kääntyy aina selkä tuuleen päin. Siinä se kustannustehokkaana märehtii ruohotuppoaan eikä ole pätkääkään kiinnostunut maailmanmenosta.

Innostus on kuitenkin siitä merkillinen asia, että itseään ei voi pakottaa innostumaan. Sitä joko innostuu tai ei. Olen melko lailla hämmentynyt siitä, miten kylmäksi Alma! kaikista hienouksistaan huolimatta minut jätti. Teos jättää lukijalle monenlaista mietittävää ja tulkittavaa, mutta vaikutelmaksi jää, että se tekee niin enemmän joistakin muista syistä kuin tarinan tarpeista lähtien. Almasta! puuttuu hengitys ja pulssi, mutta siitä huolimatta se on hieno romaani ja tärkeä puheenvuoro naisten määrittelystä ja hiljentämiseen pyrkimisestä.


Hanna Weselius: Alma!
210 sivua
Kustantaja: WSOY
Kiitos arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Ei pulssi aina kohoa, vaikka on hieno kirja - ja hienosti sen tuot esille. Tykkään erityisesti tavsta, miten kuvaat kaikkitietävyyttä. Minun sykettä Alma! nosti, Innostuin varmasta kielestä ja kerronnan röyhkeydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli tosiaan on hienoa ja ote riemastuttavan - kuten hienosti sanot - röyhkeä. Silti kävi niin, että en innostunut Almasta! ollenkaan. Kenties liiakin täydelliseksi rakennettu. Odotan innolla Weseliuksen seuraavaa kirjaa, koska hän on kyllä supertaitava kirjoittaja.

      Poista
  2. Alma! on minulla lukematta, mutta tottahan se kiinnostaa monestakin syystä. Sitä tulin kertomaan, että ihailen sinun kirjajuttujasi - tavoitat paljon, tekstiäsi lukee herkeämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja kiitos kiitos kiitos. <3 Kunpa tietäisit (ja nyt tiedät, kun tässä kerron), että olen jatkuvasti tyytymätön siihen, että en saa kirjoitetuksi sitä, mitä ajattelen ja tarkoitan. Lue ihmeessä Alma! - haluaisin niin kuulla, mitä sinä siitä pidät. Kovin vähän tämä kirja on ollut blogeissa esillä, vaikka on uutuusteos ja teemojensa puolesta varmaankin monen mielestä kiinnostava, joten ihmettelen, että Almaa! ei ole enemmän näkynyt.

      Poista
  3. Tässäpä uutuusromaani jonka haluan lukea, ihan tuoreeltaan. En kuitenkaan lue ihan niin tuoreeltaan, koska muutkin näemmä haluaa. En myöskään lukenut tätä sun kirjoitusta kuin vähän silmäillen (luen myöhemmin!) ja ihan vähän olen pettynyt ja ennakkointoni laantunut, koska: " Olen melko lailla hämmentynyt siitä, miten kylmäksi Alma! kaikista hienouksistaan huolimatta minut jätti." No, katotaan kuin mulle käy.

    VastaaPoista
  4. Toivon, että sinulle käy hyvin. Urheilussa tunnetaan ilmiö nimeltä ylikunto ja tämä oli minulle vastaavaa kirjojen maailmassa. Harmittaa, että en innostunut, koska tästä olisi ollut niin mukavaa kirjoittaa liekehtivät postaus. Sellaista ei nyt tullut, koska ei ollut niitä liekkejä.

    Jos haluat Alman!, niin laita mulle viestiä, niin saat tän mun kappaleen.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista. Pistetäänpä Alma! muistiin, mielenkiintoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa muistiin ja vaikka ihan kirkasväriselle muistilapulle. Ei näin hienoa tekstiä usein tule vastaan, vaikka minä en tästä nyt oikein innostunutkaan.

      Poista
  6. "Teos jättää lukijalle monenlaista mietittävää ja tulkittavaa, mutta vaikutelmaksi jää, että se tekee niin enemmän joistakin muista syistä kuin tarinan tarpeista lähtien." Tämä oli hyvin ilmaistu. Itseänikin jää usein vaivaamaan, että kirjailijalla olisi tärkeää ja hyvää sanottavaa, mutta se ei oikein istu tai sulaudu tarinaan. Hieno kirjoitus!

    Itselleni tulee tuosta kirjan nimen huutomerkistä välittömästi mielleyhtymä sellaiseen musikaalihuutomerkkiin niin kuin teoksissa Oklahoma! tai Oliver!, mikä luo tämänkin kirjan nimeen ehkö hieman tahattomasti koomisen vaikutelman. Syksyn uutuuksia selaillessani ihmettelin, että onko tämä joku trendi, kun Raija Orasenkin uusin on nimetty Ackte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta se kaikki hieno kielellisyys ja miten tarina on rakennettu, mutta tarinan henki ei nouse niistä. Ehkä tässä on jotain darlingseja, joista on ollut mahdotonta luopua. Tämän vuoksi tosiana kovasti odotankin Weseliuksen seuraavaa kirjaa.

      Tosiaan nyt kun mainitsit niin on myös tuos Ackte! Hmmm. onkohan tämä tosiaan uusi otsikkomuoti?

      Kiitos essielina!

      Poista
  7. Omppu! Sinä! Se! Osaat! Niin! Että! Joutaisit! Kirjoittamaan! Itsekin! Älä! Yhtään! Epäroi! Tekstiäsi! Olet! Kirjoittajana! Lahjakas! Ihanan! Näsäviisas! Nokkela! Varsinainen! Aines! Viis! Almasta!! Sinä! Puhut! Ja! Puhuttelet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tani hyvä, rajoitas nyt vähän. Itse kirjoitat valtavan hienoja, pitkiä, pohdiskeltuja, loppuun asti mietittyjä bloggauksia. Mutta jos nyt tosta sun listasta saa valita, niin tykkäisin olla Aines! Aineksestahan voi kehittyä jotain,jos Aines vaan jaksaa olla sinnikäs.

      Kirjoitan kyllä muutenkin, mutta suurin osa on paskaa (mitäs tuota kaunistelemaan). Onneksi pöytälaatikko sulkee sisuksiinsa tekstin kun tekstin niiden laadusta piittaamatta. :D

      Kiitos kannustuksesta ja muistahan myös, että täällä eräs joka odottaa, milloin saat valmiiksi.

      Poista
  8. Siinäpä arvostelu, huh, kyllä jotkut osaa sanan säilyy käyttää taitavasti! (: Sait kiinnostumaan kirjasta, josta en varmaankaan muuten olisi kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Usva. Ihan mahtavaa, että kiinnostuit. Alma! on aika vähän ollut esillä. Toki Hesarissa tai jossain (en nyt ole ihan varma) oli siitä juttu, jonka perusteella sitten innostuin ja olin ihan varma, että tämä jos mikä on minun kirjani, mutta niin sitä vaan yllätyksiä sattuu. Kannattaa kyllä lukea, sillä niin paljon hienoa tässä on.

      Poista
  9. No voi ei! Että ei sitten kuitenkaan iskenyt! Minulle tämä tulossa lukuun ihan lähiaikoina, kovasti toivon että itse löytäisin sen pulssin, joka sulta jäi uupumaan. Kuulostaa lähtökohdiltaan niin hienolta kirjalta.

    Ja vielä: yhdyn ylläoleviin kehuihin: sun teksti on tässä(kin) mieletöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan hämmentynyt näistä kehuista, mutta otan ne ilolla vastaan, vaikka ne täysin liioiteltuja ovatkin. Lue Maisku nyt äkkiä, en jaksais millään odottaa sun mielipidettä. Nuo lähtökohdat kyllä on erittäin täydelliset. Kiitos paljon.

      Poista
  10. Täällä vielä yksi jonka mielestä kirjoitat hienosti, paljon hienommin kuin mitä nuo Almasta poimitut sitaatit. En nimittäin ihmettele, että et innostunut. Minusta tuo kieli on pikkuisen kömpelöä, nimenomaan esim tuo kalakeittoon huipentuva kuvaus. Makuasioita tietty, tämäkin kalakeitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Kylläpä te kanssabloggarit nyt olette kannustavia ja kommentoitte niin kauniisti. *punastuu*

      Minusta on hyvä nyt kuitenkin antaa kunniaa Hanna Weseliukselle, jonka Alma! on inspiroinut kirjoittamaan tämän bloggauksen. Mitä tulee kalakeittoon, niin minusta taas se oli järkyn hienosti todettu eli kuten sanoitkin, niin makuasioita tietysti nämä.

      Kalakeiton tapainen hyvin vahvasti ja yllättävästi ilmaistu on Alman! ehdottomia rikkauksia. Kannattaa lukea, jos ei muuten niin ihan jo siitä syystä, että suomalainen vahvaääninen naiskirjallisuus on jo tapaus sinänsä. Se, että henk.koht. teos jätti mut kylmäksi, on sitten toinen juttu.

      Poista
  11. Kaikkitietävä kertoja, jonka henkilöllisyys paljastuu lopussa kuulostaa kiinnostavalta ratkaisulta.
    Mutta Alma! siis jää jotenkin vaille tunnetta? Jääkö henkilö Alma ohueksi hahmoksi vai kokonaisuusko tuntuu väkinäiseltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs nyt sanoisin? Vähän niin kuin että ihmisellä on hieno pusero, housut, takki, hattu, hansikkaat ja laukku. Kun hän pukee ne kaikki yhtä aikaa päälle, ei lopputulos olekaan niin hieno kuin yksittäisistä vaatekappaleista olisi voinut päätellä.

      Alman henkilöhahmo on yksi romaanissa esiintyvistä henkilöhahmoista. Käsittäisin, että hän on teoksessa esimerkkinä naisesta, joka luopui omasta taiteestaan miehensä hyväksi. Kertojan tapa suhtautua Almaan on riemukas ja räiskyvä, mutta jotakin muuhun tarinaan niveltymättömyyttä siinä oli. Sun pitää nyt Marjatta lukea Alma!, niin voidaan sitten keskustella lisää. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Juu, pitäis. Olispa päivässä enmmän tunteja!

      Poista
    3. Joo en mä mitenkään pakota, enkä käske. En en en. Hmm. tai no, ihan vähän.

      Olen varma, että sulla olis paljon sanottavaa Almasta! ja siksi kiinnostaisi kokemuksesi. Jos vaikka joululahjaksi toivoisi lisää aikaa.

      Poista
  12. Alma tuli lukulistalleni Hesarin jutun jälkeen. Olin ohittanut kirjan ennakkoluulojeni takia (kirjahan voitti jonkin käsiskilpailun)... No, nenillenipä sain taas! Palaan kirjoitukseesi hiukan myöhemmin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin Alma! oli mennyt ohi ja innostuin siitä vasta nyt syksyllä. Mitä ennakkoluuloja tarkoitat? Kauhean arvoituksellinen nyt olet. :D Miten niin sait nenillesi? Ei saa kirjoittaa tuolleen, että sun kommentin luettua on ihan että mitä jaa kuinka. :D

      Poista
  13. No nii, nyt on Alma! luettu ja juttukin on valmiina huomiseksi. otan tästä linkin mukaani. Minulle Alma! oli ajatuksia esiin nostava teos. En tiedä, oliko tämä Weseliuksen agendana, mutta minä aloin pohtia etenkin naisten keskinäistä solidaariutta: kuinka helposti tulee arvottaneeksi muita naisia, heidän elämäänsä ja valintojaan. Ja että sen tekee ikään kuin mutkan takaa, toisten silmin...

    Niin, mä sain nenilleni siksi, etten uskonut 'jonkin kirjoituskilpailun voittajaromaanin' olevan yhtään kiinnostava :)

    Hieno teos!

    VastaaPoista
  14. Nyt sisko puhut vähän, mutta asiaa. (oho, taas otettiin yksi sanonta haltuun :D :D :D) Naisten välisen solidaarisuuden merkitystä ei voida liikaa korostaa. Käytänkin tässä Kehu nainen päivässä -korttini: Kaisa Reetta olet mahtava tyyppi ja löydät kirjoista kiinnostavia asioita ja näkökulmia

    Olisin halunnut innostua Almasta! kokonaisvaltaisesti, mutta niin ei sitten käynytkään. Kipitän nyt lukemaan tekstisi. Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Niin eri tavalla voi kirjan kokea. Minusta taas Almassa! juuri on hengitys ja pulssi, ne ominaisuudet jotka suuresta osasta kirjallisuutta puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin ihan hirveän mielelläni innostunut tästä kirjasta enemmän, koska tässä oli todella paljon hyvää. Mietin myös, että oliko tämä päästetty julkaisuun vähän liian aikaisin. Yksi kirjoituskerta lisää olisi voinut olla se kuuluisa viimeinen silaus. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  16. Nyt mäkin olen tämän vihdoin lukenut ja koin varmaan vähän jotain samaa kuin sä.

    Jos mä olisin ope ja mun pitäis antaa tälle numero, niin kiitettävänhän tämä saisi, tietenkin. Jos mä olisin jossain palkintoraadissa, en näkisi mitään syytä miksi tämä ei ansaitsisi palkintoa.
    Mutta ei tää kyllä mua mitenkään erityisen isosti sytyttänyt.

    Olen ennenkin lukenut kirjoja, jotka on kiistatta hyviä, hyvin kirjoitettuja, aiheeltakin vielä semmoisia, että mun pitäis olla huippuinnostunut. Ja sitten en ole ollutkaan. Sen syvemmin selvittämättä ja analysoimatta, luulen että tämän ja muutaman muun kohdalla kirjan kieli, tyyli, rytmi ei oikein kolahtanut muhun. Alman! kielessähän ei ole mitään vikaa, mutta jokin siinä vaan on mikä ei innosta mua. Tässä kirjassa lähinnä ne Ainon osiot. (Ehkä: lyhyt virke, lyhyt virke, lyhyt virke, pidempi virke, lyhyt virke jne.? Ja niiden lyhyiden virkkeiden tyyli? En pysty tarkistamaan, oliko se teksti tämmöistä kun jo palautin kirjastoon.)

    Tohon sun ylläolevaan kommenttiin "oliko tämä päästetty julkaisuun vähän liian aikaisin. Yksi kirjoituskerta lisää olisi voinut olla se kuuluisa viimeinen silaus." Mulle tuli pikemminkin päinvastainen olo, ehkä yksi kirjoituskierros vähemmän ja tähän olisi jäänyt enemmän mun kaipaamaa soroa (siis kieleen/tyyliin). Mutta eihän sitä tiedä, millainen kirjoitustapa kirjailijalla on, joten ei voi tietää miten yksi kirjoituskerta enemmän tai vähemmän olisi vaikuttanut lopputulokseen.;)

    Summa summarum: hieno kirja, mutta ei ihan mun cup of tea.

    P.s. Jotenkin kaunis sun uusin blogiteksti Jani Toivolan kirjasta. Tämän enempää en nyt kykene sitä kommentoimaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämän kohdalla pahinta oli just tuo, että aiheensa puolesta tämä oli suorastaan täsmätekstiä, mutta en siltikään innostunut. Hauskaa tuo, kun sinä ajattelet, että tätä on kirjoitettu ns. liikaa ja minä taas, että olisi pitänyt kirjoittaa kerran vielä. Kumpikin huomiomme kertoo siitä, että jotain on jollakin tavoin johonkin suuntaan ja Alma! olisi vielä parempi, jos olisi johonkin toiseen suuntaan. Ehkä on liikaa yritystä tai jotain.

      Hienoja kohtia tässä tosiaan on paljon, niin kielellisesti kuin muutoinkin. Ehkä nuo näkökulmat ei toimi parhaalla tavalla tai toimivat niin, että ne tuntuvat hieman tarkoituksellisilta - eivät niinkään itse tarinan kannalta motivoiduilta.

      En nyt minäkään pääse tarkastamaan noita Ainon osoioita, kun en juuri nyt löydä kirjaa hyllystäni.

      Jani Toivolan kirja on suuri.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän