keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Elizabeth Harrower: Tietyissä piireissä

Elizabeth Harrowerin romaaniin Tietyissä piireissä (In certain circles) liittyy mielenkiintoinen tarina. Vuonna 1928 Sydneyssä syntynyt ja lapsuutensa Englannissa viettänyt Harrower nimittäin ilmoitti kustantajalleen vuonna 1971 vain muutamaa kuukautta ennen tämän romaanin suunniteltua ilmestymisajankohtaa, että hän ei halua romaaniaan julkaistavan. Mitään varsinaisia syitä hän ei suostunut päätökselleen kertomaan. Tämän lisäksi Harrower lopetti kirjoittamisen ja vetäytyi julkisuudesta. Vasta vuonna 2014 Harrower antoi luvan teoksensa julkaisemiseen, mutta tarina ei kerro, mitä tämän yli 40 vuotta pitkän ajanjakson aikana tapahtui ja millä argumenteilla Harrower antoi myöntymyksensä. Pääasia kuitenkin on, että teos julkaistiin ja se on nyt saatavilla myös suomeksi.


Paras suku on rikas suku

Tietyissä piireissä on psykologinen romaani, joka tarkastelee kuvaamiaan henkilöitä sekä hyvin läheltä että samanaikaisesti jotenkin etäännyttäen. Howardien perhe on tottunut elämään yltäkylläistä elämää. Alice ja Clive Howard ovat ammatiltaan biologeja ja he ovat paikallisia julkkiksia, joiden mielipiteitä kysytään milloin mihinkin asiaan olipa sitten kyse majoneesista tai rikollisuudesta . Romaanin alussa perheen poika Russell on juuri palannut sodasta. Hänen 17-vuotias sisarensa Zoe on elänyt turvattua ja hemmoteltua elämää. Hän on tottunut olemaan rakastettu ja menestynyt, eikä hän osaa nähdä omien elämänkehystensä ulkopuolelle. Hän uskoo, että "hänen perheensä ja ystävänsä olivat koko ihmisluonto pienoiskoossa" ja että "hänen kokemuspiirinsä ulkopuolisia asioita ei ollut olemassa tai niillä ei ollut merkitystä."

Howardien rikkaan yläluokkalaista ja mielipiteiltään rajoittunutta elämää hämmentävät orvoksi jäänet sisarukset Anna ja Stephen, jotka ovat kuin hiiva, joka saa siman poreilemaan. Tietyissä piireissä on kertomus luokasta ja vallasta, mutta Harrower ei missään vaiheessa sorru itsetarkoitukselliseen osoitteluun, vaan antaa murtumien tapahtua pikku hiljaa, väliin jopa melkein huomaamattomasti. Alice Howard korostaa sukujuuriensa ja rahan merkitystä ja nostaa ne kyseenalaistamattomiksi arvoiksi, jotka ovat sateenvarjo, jonka suojiin hän niiden avulla vetää niin aviomiehensä kuin myös Russellin ja Zoen.

Hänen aviomiehensä taustalta löytyi kirkonmiehiä, maanviljelijöitä, käsityöläisiä, vähäpätöisiä taitelijoita ja mustina lampaina muutama työläinenkin. Onneksi suvussa oli aina ollut rahaa. Hänen [Alice Howardin] puolensa sentään oli  moitteeton: akateemikkoja, lakimiehiä, tavalla tai toisella kunniallisia miehiä ja naisia, jotka kaikki olivat edenneet elämässään.


Se kuuluisa seitinohut

Tietyissä piireissä on kuin negatiivinen perhealbumi. Hyvinkin pienistä asioista kerrotaan varsin yksinkohtaisesti, kun taas isot asiat mainitaan tarkoituksellisen ohimennen. Jälkimmäinen koskee niin Annan naimisiinmenoa kuin Alice Howardin ja Annan puolison kuolemaa. Tämän seurauksena keskiöön nousee pieni ja mikroskooppinen ja syntyy vaikutelma, että todellisin elämässä tapahtuu niissä pienissä hetkissä ja keskusteluissa, joista ei koskaan päädy valokuvaa perhealbumiin.

Harrowerin kerronta on häiritsevää. Se pulppuaa arvaamattomasti. Tuntuu siltä, kun tuntuu, kun itse ei kuulu piireihin, mutta on vahingossa päätynyt piirin cocktail-tilaisuuteen. Pälyilyä sinne tänne. Mihin tästä menisi. Ottaisiko lasin tarjottimelta. Mukava ja epämukava sekoittuu, välillä toinen niistä on vallitseva, välillä kumpikin niistä iskee kimppuun tasavahvasti.

Lukiessa tuntuu kuin olisi ranskalaisessa seitinohuessa iltapäiväkännissä. Kaikki on hieman vääristynyttä. Kyse on joko omien aistien tuottamasta harhasta tai siitä, että asiat todellakin ovat hieman jännässä jamassa.

Henkilösuhteiden osalta Tietyissä piireissä muistuttaa kamarinäytelmää. Harrowerin psykologisen silmän tarkkuutta voisi verrata Irène Némirovskyyn ja erityisesti hänen pienoisromaaniinsa Tanssiaiset. Harrowerin kerronta tosin on Némirovskya aavistuksenomaisempaa ja hillitympää, mutta hän riisuu henkilönsä yhtä lailla alasti kuin tämäkin. Tietyissä piireissä lukija tietää romaanihenkilöitä enemmän ja mainio jännite syntyy siitä, että on aavistettavissa, että ennen pitkää henkilöhahmot joutuvat todellisuuden kanssa vastatusten. Harrowerin romaani on rakkauksien, tunteiden, pettämisen ja ihmissuhdekivun tarina. Se on myös kertomus silmien ummistamisesta sekä siitä, kun elämä lupaa kysymättä repii vastaanhangoittelevat silmät auki.


Julmuuksien arkku

Harrower esittää muutamia varsin mielenkiintoisia ajatuksia ihmisluonnosta. Zoe esimerkiksi pohtii, onko ollenkaan järkevää pyrkiä pääsemään selville itsestään tai toisesta ihmisestä ja toteaa, että kenties naamio on parempi kuin se, mitä on sen alla. Näin ajatus autenttisen itsen etsimisen tärkeydestä heittää komeaa häränpyllyä.

Romaanin loppua kohden teos muuttuu yhä armottomammaksi ja Harrowerin ihmiskuva saa yhä synkempiä sävyjä.  

Huomion menettäminen on pahempaa kuin se, ettei ole koskaan huomiota saanutkaan. Kurjinkin rakki on mielestään erityinen ja ainutlaatuinen.



Tietyissä piireissä on hillitty ja hallittu kokonaisuus, jonka lukeminen ei ole ihan helpoimmasta päästä eli juuri sellaista kirjallisuutta, josta itse innostun ja täpinöin. Tähän loppuun jätän sinulle kaksi kysymystä:

Onko ihmisen sisällä julmuuksien arkku? "Onko meissä kaikissa jotain perinpohjin pielessä?"



Elizabeth Harrower: Tietyissä piireissä (2016)
223 sivua
In certain circles (2014)
Suomentanut Laura Vesanto
Kustantaja: Fabriikki Kustannus

* * *

Elizabeth Harrowerin romaani Tietyissä piireissä vahvistaa turkulaisen osuuskunta Fabriikki Kustannuksen asemaa kiinnostavan käännöskirjallisuuden julkaisijana. Harrowerin romaania edeltävät julkaisut ovat Laura Restrepon Intohimon Saari ja Deorah Levyn Uiden kotiin. Restrepon romaania en vielä ole lukenut, mutta Uiden kotiin teki Levystä kertaheitolla kirjailijan, jonka tuotantoa haluan lukea lisää ja hänen uusimpansa, Hot Milkin, olen jo lukenutkin (postaus tulossa tuonnempana).

On mahtavaa, että suomeksi saadaan myös teoksia, jotka eivät ole itsestäänselvintä TOP-listakamaa. Itse liityin Fabriikin vuositilaajaksi, joka tarkoittaa sitä, että maksettuani 60 euroa saan postitse neljä uunituoretta käännösteosta vuosittain.

PS. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan rakkaudesta kirjoihin syntynyt kehotus, että sinäkin liittyisit Fabriikin vuositilaajaksi.




16 kommenttia:

  1. Onpa kirjalla erikoinen tausta. 40 vuotta jossakin kaapin kätköissä ja sitten julkaisulupa. Ja lopetti kirjoittamisen. Aika salaperäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan aika erikoinen tausta tällä kirjalla. Lukiessa väkisinkin miettii myös sitä, että onko itse teoksesta löydettävissä syitä siihen, että Harrower alunperin kielsi sen julkaisemisen. Mahtavaa, että saatiin tämä suomeksi.

      Poista
  2. Seitinohut ranskalainen iltapäiväkänni ja tueksi Nemirovskya - merci, otan tästä kopin ja kopsaan listalleni. Kiitos Omppu, vakuutat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, kun alun tästä luin ihan hirveän väsyneenä ja tämä kirja ei kestä yhtään sitä, että ajatus ei lukiessa ole mukana. Niinpä muistikuvakseni jäi, että tähän tarinaan ei ollut ihan helppo päästä sisään, mutta virkeämmässä tilassa asia olisi voinut olla toisin.

      Toivon, että sinäkin tykästyt tähän.

      Poista
  3. Kehotus otettu vakavaan harkintaan :) Mielenkiintoinen tausta on kyllä tällä kirjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Aika harvinaista varmaankin, että teos makaa jossain 40 vuotta ja sen jälkeen julkaistaan. Muistelisin lukeneeni, että Pajtim Statovci halusi vetää takaisin Kissani Jugoslavian julkaisemisen, kun hän epäröi, että olisiko se tarpeeksi hyvä tai jotain sellaista. Onneksi sentään niin ei käynyt, sillä Kissahan on mitä mahtavin. Kiitos!

      Poista
  4. En tiedä, onko kirjaan poimittu yksityiskohtia kirjailijan lähisuvusta, mutta sellainen voisi synnyttää estoja — ja tietysti poistaa niitä, kun aikaa kuluu.

    Ranskalainen iltapäiväkänni yhdistyy harvoin kirja-arvioihin. Onkohan kirja yhtä hyvä kuin sen arvio? Pitänee selvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Juha, julkaisemisen lykkääminen saattaisi hyvin johtua juuri tuollaisesta. Se tosin ei mulla tullut edes mieleen, kun ajattelin jotenkin automaattisesti, että Harrowerilla on oli joku juttu, minkä halusi tässä kirjassa toteuttaa, mutta josta ajatteli, että ei ollut siinä ihan onnistunut. Jossain määrin lukeminen vahvisti edellistä käsitystä.

      Kurkkasin Goodreadsiin ja sieltä luin, että aika moni oli jättänyt tämän kesken tai jos oli lukenutkin, niin ei ollut tästä innostunut. Luultavasti tämä on monimutkaisempi teos kuin tulin ajatelleeksi. Alku varsinkin oli vähän hankala, mutta mulla on nyt ollut alkuvaikeuksia monen muunkin kirjan kanssa viime aikoina, että tiedä sitten johtuiko se kirjasta vai minusta.

      Kiitos Juha!

      Poista
  5. Fabriikki on kyllä kiinnostava kustantamo: osuuskuntapohjainen ja millaisella julkaisuohjelmalla! Uiden kotiin on (sittenkin, myös minulle!) yksi vuoden vahvimmista käännösromaaneista. Tämäkin kiinnostaa, eikä vaikuta mitenkään helpolta luettavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Olen hurjan innostunut Fabriikin kirjoista. Minähän olen suorastaan vannoutunut noin 200 sivua pitkän kirjan ystävä. Jollakin tapaa se on sivumäärä, jonka pystyn vielä hallitsemaan ja usein on niin, että pienessä sivumäärässä sanotaan huomattavasti enemmän kuin isommassa.

      Uiden kotiin oli kyllä vallan mahtava. Innostuin kovasti Levystä ja postaan tuonnempana hänen uusimmastaan Hot Milkistä. Kiitos Katja!

      Poista
    2. Nyt taidan vähän tykätä sinusta! 200! Just näin.
      Fabriikki nosti itsensä Levyn kirjalla kerrasta melko korkealle. Levyn kirja on niiiiiin hyvä. Ah!
      Ja kylläpä osasit taas verrata ja kuvata tätäkin kirjaa niin, että pitäisiköhän lukea :)!

      Poista
    3. Mäkin taidan tykätä susta. 200 on just paras. On tietysti paljonkin kirjoja, joissa pituus on perusteltua, mutta aika usein myös niin, että tiivistäminen olisi ollut hyödyksi.

      Uiden kotiin on kyllä tosi hieno. Pääsen nyt lukemaan sen uudestaan, kun se valittiin myös lukupiirin kirjaksi. Tai oikeesti se meni niin, että yksi piiriläisistämme oli sen lukenut ja vaati ehdottomasti, että luemme sen vielä yhdessä. :D

      En ota kantaa, pitäiskö sun lukea. Tämän lukeminen ei lähtenyt mulla käyntiin ihan onnellisimpien tähtien alla, mutta tässä oli kyllä paljon kiinnostavaa. Kiitos vielä sinulle.

      Poista
  6. Yhdyn viestintäketjun kuoroon ylistämään Fabriikkia! Tietyissä piireissä on nyt luettu ja hienoksi havaittu. Kerronnasta tykkäsin erityisen paljon, siitä miten pinta ja pinnanaalainen sekoitettiin, näytettiin eikä selitelty. Mahtavasti puet sanoiksi: julmuuden arkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olethan Tuija jo Fabriikin tilaaja? Pientä pirteää, erinomaista käännöskirjallisuutta julkaisevaa kustantamoa on suorastaan pakko tukea.

      Kuten sanot, hienoa kerrontaa ja tarinan kehityskulku. Kiitos!

      Poista
  7. Minusta tässä oli nyt Fabriikilta vähän harmittavaisesti jäänyt huolellinen viimeistely tekemättä, niin käännöksessä kuin muussakin oikolukemisessa.

    Mutta hieno kirja silti, upeita henkilöitä.

    Tuo julkaisusta pois vetäminen kyllä kutkuttaa uteliaisuutta, miksi ihmeessä? Jotenkaan en usko, että kirjailija olisi pelännyt paljastavansa jotain liikaa, kallistun ennemmin tuon kannalle, että hän ei vain kokenut onnistuneensa, ajatteli ehkä jopa kirjoittavansa uudelleen muttei sitten tullutkaan tehneeksi sitä. Mutta kukapa tietää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Muistan, että lukiessani kaipasin kirjan alkukielistä versiota.

      Hieman oli mullakin tosiaan myös tunnetta, että tässä kirjassa on jotain, jota Harrower ei ihan saanut toimimaan niin kuin hän olisi halunnut. Joku viimeinen niitti tästä puuttui, vaikka oli kyllä kiinnostava.

      Kiitos Erja.

      Poista