tiistai 13. syyskuuta 2016

Robert Walser: Konttoristi

Tartuin Robert Walserin alunperin vuonna 1908 julkaistuun romaaniin Konttoristi (Der Gehülfe) sillä ajatuksella, että luenpa tästä nyt hienoa kirjallisuutta, joka on täynnä upeasti järjestäytyneitä mieslauseita. En odottanut, että pitäisin tästä kirjasta, mutta koska tunnen Walserin maineen kirjailijana, ajattelin että ei olisi pahitteeksi lukea häntä, vaikka hänen teoksensa ei henkilökohtaiselle pitämisalueelleni sijoittuisikaan.

Tämä on nyt kieltämättä vähän huolestuttavaa, mutta pakko tunnustaa, että Konttoristi on upea teos ihan kaikin puolin. Jos tätä menoa jatkuu alan kohta varmaan kirjoittaa solkenaan henkilökohtaisesti innoittuneita ihkupostauksia saksankielisten mieskirjailijoiden teoksista. No, ihan siellä asti ei sentään vielä olla.

Josef ja Joseph

Robert Walser (1878-1956) oli sveitsiläinen kirjailija, jota muun  muassa Franz Kafka ja Rober Musil ovat kertoneet ihannoineensa. Hänet luetaan saksankielisen modernismin kärkinimiin ja hänestä on usein todettu, että hän oli aikanaan marginaalinen hahmo kulttuuripiireissä. Konttoristin jälkisanoissa Erkki Vainikkala kertoo, että Walser itsekin oli toiminut konttoristina, "palvelijakoulun oppilaana, lyhytaikaisesti miespalvelijana ja insinööriperheen apulaisena."

Konttoristilla on romaanissa nimikin ja se on Joseph Marti. Tämä synnyttää kysymyksen, mikä on Kafkan Oikeusjutun (Der Prozess 1916-1917) Josef K:n ja Konttoristin Joseph Martin välinen yhteys. Onko kenties Joseph Marti toiminut sysäyksenä Josef K:n luomiselle? Joka tapauksessa jo se, että kirja on nimetty sen päähenkilön ammatin mukaan on vihje siitä, että ihmisen arvo tai sen puute on vedettävissä suoraan hänen ammatistaan. Konttoristi ei ole kovin kummoinen ammatti, vaan siihen kiteytyy kuva vähän tylsästä, mitä luultavimmin melko köyhästä tyypistä, joka käyttää nukkavierua pukua ja viettää päivänsä paperipölyssä sekä ajatus konttoristin työstä mekaanisena toistona, joka ei vaadi missään määrin mielikuvitusta tai luovuutta. Hups! Olen tainnut muodostaa näkemykseni konttoristin ammatista Kafkan kirjoitusten pohjalta.

Kyllä herra, kyllä rouva

Konttoristin vastinpariksi asettuu Walserin romaanissa insinööri. Kyseinen insinööri Tobler omistaa hienossa maisemassa sijaitsevan hienon talon, jossa asuu hieno perhe (insinööri Toblerin lisäksi hänen vaimonsa ja neljä lastaan sekä palvelija), joka syö hienoa ruokaa. Tämän perheen hienoudesta tipahtaa vähän konttoristillekin, joka on kuin uskollinen hiiri, joka kiintyy taloon ja perheeseen kuin edellä mainittu toisinaan laukeavaan pyydykseen aseteltuun lempijuustoonsa.

Joseph Martista tulee osa koko kylää viehättävän Iltatähden huvilaksi kutsutun talon kalustoa eräänä aamuna, kun hän saapuu taloon toimiakseen Toblerin teknillisen toimiston konttoristina. Tobler esittelee hänelle valmisteilla olevat, jo ideoidensa puolesta lähtökohtaisesti tuhoon tuomitut keksintönsä, kuten reklaami-kellon ja ammunta-automaatin. Tobler itse uskoo naiivisti tulevansa rikkaaksi keksinnöillään, eikä hän suostu näkemään totuutta asioista, vaan viettää suureellista elämää, josta Joseph Martin osaksi lankeaa mukava siivu maukkaine päivällisineen ja jälkiruoaksi poltettavine sikareineen. Marti nimittäin ei ole ainoastaan töissä Toblerilla, vaan myös asuu tämän talossa ja ottaa hoitaakseen monia muitakin kuin konttoristin tehtäviä.

Henkilönä insinööri Tobler on arvaamaton. Yhdessä hetkessä hän raivoaa, käypä jopa fyysisesti Martin kimppuunkin ja seuraavassa hetkessä taas hän jo hymyilee kuin Hangon kuuluisa keksi. Vaikka velkojia tunkee sisään ovista ja ikkunoista ja romaanin edetessä heidän määränsä totta tosiaan käy varsin huomattavaksi, ei Tobler menetä toivoaan, vaan marssii lasilliselle Purjelaivaan. Lasillinen, kuten lasillisia juoneet tietävät, on näennäisestä yksikkömuodostaan huolimatta monikollinen ilmaisu.

Läpi romaanin kulkee alistumisen teema, jonka välillä rikkoo se, että Marti uskaltautuu kritisoimaan talossa näkemäänsä ja kokemaansa, joskin hetikohta alkaa taas madella matona ja pyytää käytöstään anteeksi. Insinöörin vaimolle Marti antaa nimen valtiatar ja hän alistuu mieluusti myös tämän talonpidon tapoihin. Rouva Toblerin tapa syrjiä toista tyttäristään saa kuitenkin uskollisen konttoristin astumaan ulos palvelijan "kyllä herra, kyllä rouva" -roolistaan.

Varsinaisia tapahtumia Konttoristissa on hyvin vähän, vaikka toki Walser tekee itse tarinasta poikkeamia myös talon ulkopuoliseen elämänmenoon. Walserin kerronta on hiottua tavalla, jossa hiomisen jäljet eivät näy, vaan pelkästään lopputulos: kieli, joka hyväilee puhtaalla täyteläisyydellä ja tuottaa tunteen maailmasta, joka on juuri tässä ja käsitettävissä Joseph Martin henkilöhahmon kautta. Walser kuvaa, miten taloudellinen ahdinko etenee päivä päivältä ja miten Marti kirjoittaa velkojille yhä valheellisempia kirjeitä. Tieto talousvaikeuksista on aluksi vain talonväen sisäistä tietoa ja perheen julkisivu on ihmisten edessä edelleen moitteeton kunnes vähitellen päädytään tilanteeseen, jossa Toblerista itsestään tulee lähestyvän konkurssin huutomerkki.


Iltatähden huvila alkaa muistuttaa Pisan tornia

Walserin huumori on riemukasta ja usein yllättävää. Hyvästä esimerkistä käy kapitalisteille suunnattu lehti-ilmoitus, jonka avulla Tobler pyrkii löytämään rahoittajia keksinnöilleen. Walser piilottaa tekstiinsä myös erinomaisen moniäänistä kritiikkiä rikkaiden elämäntapoja kohtaan, joka tulee usein ilmi kertojan tavassa kuvata Martin elämää Iltatähden huvilassa. Ajatus Toblerin talosta lähtemisestä herättää Martissa ahdistusta:

Että minä pidän tästä talosta. Ja missä palaisi yhtä lempeä lamppu ja olisi yhtä kotoisa, yhtä lämpöinen olohuone kuin Toblerilla? Voi miten minua masentaa. Ja kuinka ajatukseni tulevat vastedes toimeen ilman sellaisia jokapäiväisiä kohteita kuin reklaami-kello, ampuma-automaatti, pyörätuoli ja syväporauskone?

Samoissa kotoisissa huoneissa perheen Silvi-tytär joutuu julmuuden, jos toisenkin kohteeksi. Rouva Tobler ohjeistaa palvelustyttöä, että yökastelun seurauksena Silviä "pitää läimäyttää jos lakana on märkä, joka ainut kerta, ja jolleivät korvatillikat auta, voi hyvin ottaa mattopiiskan avuksi." Lempeän lampun valo ei ylety Silviin, joka rangaistukseksi teljetään kellariin.

Toblerin talo on korttitalo, jota jokainen velkakirja sysää piirun verran vinompaan. On vain ajan kysymys, milloin koko rakennelma sortuu. Marti ei millään tavoin pyri estämään edessä häämöttävää konkurssia, vaan nauttii Toblerin talossa elämisen hyvistä puolista niin kauan kuin niitä on tarjolla. Kun Iltatähden huvila tuikkii viimeisiä tähdenlentojaan Marti toimii epäkelvon kapteenin tavoin ja jättää "laivan" ensimmäisenä. Rotat hoitaakoon hommat loppuun.

Lukukokemuksena Konttoristi on suorastaan hypnoottinen. Walser ei temppuile eikä pyri shokeraamaan, vaan kirjoittaa - tekisi mieli sanoa - suorastaan täydellistä kieltä, jonka Ilona Nykyrin loistava suomennos välittää meille kaikessa rikkaudessaan. Konttoristi jättää jälkeensä halun lukea välittömästi lisää Robert Walseria. 



Robert Walser: Konttoristi (2016)
268 sivua
Saksankielin alkuteos: Der Gehülfe (1908)
Suomennos: Ilona Nykyri
Kustantaja: Teos (Baabel-sarja)
Baabel-sarjassa on julkaistu Walserilta myös Kävelyretki ja muita kertomuksia

7 kommenttia:

  1. Odottelin tämän kirjan ilmestymistä jo viime vuonna, mutta julkaisu nähtävästi viivästyi jostain syystä. Ihanaa, että nyt.
    Palaan tekstiisi, kunhan saan kirjan luettua ja oman postaukseni ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan muistikirjaani, että lupasit palata. :D Oletko muuten lukenut sitä toista suomennettua Walseria?

      Poista
    2. Omppu, en ole lukenut Walseria ollenkaan - vielä :)

      Poista
    3. Ok. Minä epäilin, että saattaisin olla lukenut Walseria aiemmin, mutta olenkin lukenut jossain yhteyksissä hänestä, en hänen kirjojaan tätä ennen.

      Poista
  2. Kyllä on hienoa kieltä ja upea suomennos, mutta myös unettavaa... en oikein jaksa, ja nyt kun olen pääsdyt niin pitkälle, että noita kurjia lapsikohteluja alkaa välähdellä, niin. Ei oikein innosta jatkaa. Taitaa kesken jäädä, tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Arja. Olin varmaan tälle teokselle erityisen otollisessa mielentilassa, sillä tämä oli mulle kuin keidas kaiken hälyn keskellä. Aivan mahtava, vaikka etukäteen epäröinkin aika paljon. Tuo lapsijutut on välikohtaus, eivätkä jatku loppuun asti (jos nyt sen verran saa paljastaa). Hups, paljastin jo. Vaan aina ei iske, mutta se hyvä puoli nyt ainakin, että jos uni ei meinaa tulla, niin luet pätkän Konttoristia. :D Kiitos Arja.

      Poista
  3. No nii, vihdoinkin Walser luettu ja blogattu!

    Upea upea kirjailija... Luin tätä kirjaa pitkälti psykologisena romaanina, ehkä liikaakin, kirjassahan riittää muitakin tasoja niin paljon.

    Nappaan tästä linkin :) <3

    VastaaPoista